Yhteystiedot

laila.makinen@mentorit.fi
Kukkolankatu 2 A 14, 80200 Joensuu.

Tee löytöjä:
www.liikelahjat.fi
www.mainoskynät.fi

www.ergonomiatuotteet.fi

Share |

Joskus on hyvä peilata elämänpolkuaan jonkun kanssa. Tule, vaikka et osaa sanoa, miksi. Juuri siksi tapaamisemme on paikallaan! Ota yhteyttä. 

Kiitos kaikille Kaijan toipumista tukeville lukijoilleni. Kerron silloin tällöin tapaamistunnelmistamme, mutta edistymisuutisia voit seurata sivulta kaijajuurikkala.net. Posti ilahduttaa aina, tässä osoite: Kiiskinmäenkatu 4 as. 24, 50130 Mikkeli. (Sähköposti ja puhelin ylikuormitetut, ei käytössä.)

 

 

11.12.2019 Ei lakossa

Tulipa mieleen tässä lakkouutisia lukiessa eräs tapahtuma 1980-luvulta. Oli kaikkinainen liikennelakko ja historian oppikirjasarjaa valmistelevan työryhmän kokous Jyväskylässä. Koska se oli työn etenemisen kannalta tärkeä, kustantaja eli Otava maksoi vuokra-auton. Menomatka Jyväskylään sujui mukavassa myöhäissyksyn kelissä, mutta illan tulomatkalla satoi ensin vettä, sitten pakastui. Auto tuntui liukuvan tasaisellakin tiellä. Päätin pysähtyä seuraavalle huoltoasemalle tarkastamaan, oliko alla kesä- vai talvirenkaat. Kesärenkaathan ne olivat.

Minusta ei ole liukkaalla taiteilemaan. Jos olisi ollut aikataulullisesti mahdollista, olisin etsinyt hotellin ja jäänyt odottamaan kelin muuttumista. Seuraavana aamuna klo 7 oli kuitenkin oltava normaalikoululla ohjaamassa opetusharjoittelijoita viemään oppilaita leirikouluun. Matkaa oli siis vain jatkettava. Liukkauden lisäksi alkoi sataa ohutta lunta ja tuulla. Pahin oli tilanne peltoaukeilla, kun voimakas tuuli painoi autoa liukkaalla tiellä sivusuuntaan eikä lumessa erottanut tien reunaa. Hermostuksissani väänsin rattia melkeinpä miten sattui.

Eräälle peltoaukealle tullessa tuuli oli erityisen puuskainen. Kun yritin kääntää rattia, en kyennytkään tekemään sitä. Ranteissani oli niin tiukka ote, etten saanut käsiäni liikutettua. Autossa ei ollut muita kuin minä, joten hätäännyin. Yritin vetää käsiä sekä sivulle poispäin ratista että sitä kohti, nostaa ylös, painaa alas, työntää eteenpäin ja vetää itseeni päin. Ei mitään tulosta. Kämmenillä ja sormilla sain edelleen otteen ratista, mutta en kyennyt sitä liikuttamaan. Tunsin kuitenkin sen liikkuvan. Irrotin otteen ja katsoin, kuinka ratti liikkui käsieni välissä. Auto ohjautui ja pysyi tiellä ilman että tein yhtään mitään. Tai ehkä oikeammin juuri siksi.

Kun tajusin, että ohjaaja oli joku taitavampi kuin minä itse, helpotuin. En kauhistunut, en panikoinut, olin autettu ja avun toteutustavasta jopa huvittunut. Ote ranteissa oli tiukka ja selkeä edelleen aina metsän reunustamalle tieosuudelle saakka. Siinä se vasta hellitti. Totesin: ”Ok, tuli perille, kiitos! En veivaa päättömästi, kiitän avusta, jatka tarvittaessa samaan malliin!” Tuuli alkoi laantua, aura-auto veti tien urille ja minä ajoin loppumatkan taitoihini soveltaen eli melkeinpä kävelyvauhtia. Hymyilin ajatellessani, että joku se vaan ei ole koskaan lakossa.

29.11. 2019 "Älkää takertuko traditioihin"

Äitini sanoi noin, kun ensimmäinen joulu hänen ja isän avioeron jälkeen oli ovella. Tuolloin tuntui pahalta sekä tuo ohje että yhteisen joulunvieton romuttuminen. Seuraavien vuosien aikana opin...

Lue lisää

ihailemaan äidin ja isän suhtautumista muutokseen. He hyväksyivät uuden ja löysivät ystävät toisistaan. Meillä lapsilla ei ollut vaikeuksia pitää yhteyttä molempiin erikseen eikä vanhemmillamme ollut vaikeuksia osallistua juhliimme yhdessä. Vaikka äidin muisti on huonontunut, isästä välittäminen ei ole kadonnut. "Vieläkös se Kassu metästää?" Ja sitten kerrataan, kuinka isä on jo viisi vuotta sitten siirtynyt "autuaammille metsästysmaille". Joka kerta tuo ilmaisu saa äidin nauramaan, sillä muistaa isän itse näin kuolemaansa kuvanneen.

Mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos, sanotaan. Kaikki ympärillämme tuntuu muuttuvan, niin ilmasto kuin talous, teknologia, arvot ja normit. Joku ristiriita tässä maailmanmenossa tuohon sanontaan nähden näyttää kuitenkin olevan. Tuntuu, että muutos saa monet epätoivoisesti pyrkimään takaisin entiseen, turvaan, normaaliin. Yhä useammat tutkijat sanovat, että tuo normaali on historiallinen normaali, siihen ei enää ole paluuta. Pitää hyväksyä muutos ja luoda "new normal", uusi normaali. Se ei tule pysyvää muutosta vastustamalla, tämä vie vaan turhaan energiaa uusien mahdollisuuksien huomaamiselta ja kehittämiseltä.

Omassakin elämässä meillä monella tuntuu jylläävän muutos. Se alkaa vallata alaa ensin sisäisenä levottomuutena, jotain pitäisi tehdä elämän suhteen, mutta mitä. Tuntuu, että tuo levottomuus ajatuksissa luo sekavia tilanteita ja vastoinkäymisiä konkretiassa.  Näinhän sen sanotaan tapahtuvan; ajatuksemme ja asenteemme luovat sen, mitä ympärillämme ja meille tapahtuu. Pitäisi siis oppia sopeutumaan muutokseen muuttamalla ajatuksiaan ja asenteitaan sellaisiksi, joita toivoo ympäristön heijastavan takaisin.

Päätin harjoitella muutoksen vastustamattomuutta tavoitteena levollisuus, tapahtuipa mitä tahansa. Tähän olen pyrkinyt jo kautta aikojen, oppinut luottamaankin isoin linjoin. Käytännössä tosin linjat vielä solmuuntuvat helposti. Liian lähelle omaani pysäköity auto, hyvän tv-dokumentin katkaiseva mainos, kaunista kieltämme pahoinpitelevät ilmaisut (juurikin niin, kuumottavaa, ketä soittaa, vaikka ja mitä, olis kiva pelaa, en ole huolissaan...) ja siinä sitä sitten taas ollaan. Nyt annan pientenkin hankaluuksien tapahtua korjauksia levollisena pohtien ja jos en voi tehdä mitään, ohitan tilanteen hermostumatta. En ala vastustaa vaan totean "no sillä lailla", "kas kettusta". Pyrin toimimaan niin, etten menetä malttiani vastoinkäymisissä, en mene mukaan kenenkään aggressiivisuuteen, en pyöritä negatiivista ajatusta vaan päästän sen menemään heti huomattuani. Vastustamattomuus nyt tietoiseksi toiminnaksi.

Ystävättären kanssa olemme tänä vuonna kirjanneet ns. tähtioivalluksemme. Sellaiset, jotka todella arjessa auttavat kasvuamme henkiseen suuntaan (kuulostaa kliseeltä, kunpa olisi joku muu ilmaisu kuin henkinen kehitys ja kasvu, ei niin irrallinen muusta meissä). Soitin hänelle viime maanantaina, kerroin ajatukseni ja vastustamattomuus pääsi yhteisesti hyväksyttynä listalle.

Hetimiten puhelun jälkeen liesitaso sammui kesken lounaskokkauksen. Soitin merkin myyjälle ja kuulin, että todennäköisesti laite oli ikänsä vuoksi tullut tiensä päähän. Tilasin siksi uuden ja sovin asennuksen tiistaiksi. Sepä sitten olikin viimeinen puhelu siltä erää, sillä puhelimen näppäimet eivät jostain syystä enää toimineet. Yksi ja sama näkymä näytössä koko ajan, sillä virtaakaan en voinut katkaista käynnistääkseni uudelleen. Puhelimella sentään ei ollut niin paljon ikää, että kelpaisi syyksi. Se oli tarpeellinen, sillä äidin hoidon yhdyshenkilönä ollessani sen on oltava aina toiminnassa. Takki päälle siis ja myymälään, josta olin laitteen ostanut. Mieshenkilö tutkaili pari minuuttia ja sillä selvä. En käsittänyt, miksei tuo minulta onnistunut, vaikka laitteen tunnen läpikotaisin.

Autoon tullessa syttyi polttoaineen hälytysvalo. Ei voinut olla totta, edellisenä iltana mittarin mukaan ajokilometrejä oli jäljellä vielä 157, nyt se näytti, että voisin ajaa vain 79 km! Olkoon, päätin käydä tankkaamassa, ennättäisin ennen lieden asennusta. Huoltoaseman korttiautomaatti jumiutui ”kuitti” -näkymään heti ilmoitettuaan, ettei korttia hyväksytä. Kuitti ennen maksua… Kortilla varmasti katetta… Yritin uudelleen. Nyt näppäimet eivät totelleet, niitä ei saanut painettua alas. Vierelleni ilmestyi seuraava tankkaaja juuri kun olin lähdössä sisälle ilmoittamaan toimimattomasta automaatista. Mies sanoi vielä kokeilevansa ja hänellä homma toimi. Niin minullakin hänen jälkeensä. Tankatessa mietin. Nyt oli tässä jo niin monta turhauttavaa ”sattumaa”, että ilmeisesti sain mitä tilasin: vastustamattomuuden harjoitteluun tuli mahdollisuuksia, siitä varmaan oli kysymys. Tankattuani läksin hymyillen ajamaan. En hermostunut lainkaan. Päinvastoin, tuntui mukavalta huomata miten konkreettisesti tämä vaan aina toimii.

Asentaja tuli ajallaan, uusi induktiotaso saatiin paikalleen. Oikealla puolella olevat levyt eivät vaan suostuneet toimimaan. Olisiko tehtaalta tullut virheellinen tuote? Mies mietti kuitenkin eri vaihtoehtoja, tarkisti kaikessa rauhassa laitteen ja kytkennät ja totesi sitten, ettei liesi saanut virtaa molempia linjoja pitkin (??) ja että vika oli ilmeisimmin sähkötaulussa, siksi tarvitaan virallinen sähköasentaja. Kun kiittelin perusteellisuuttaan ja rauhallisuuttaan, hän kertoi lukeneensa aikoinaan valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan kirjan ja oppineensa siitä, ettei ongelmia kannata vastustaa vaan etsiä rauhassa ratkaisuja. Universumi siis päätti oikein liimata vastustamattomuuden ohjeen otsaani, jos en muuten olisi jo tajunnut.

Keskiviikkona ei sähköasentaja voinut tulla, sillä olin mökkitalkkarin kanssa sopinut hommista. Pakettiauto kun oli varattu keskiviikkona koko päiväksi, ei kannattanut perua. Harjoittelua sain lisää: vielä kaupunkialueella ajellessamme pakun vilkku lopetti toimintansa ja kaikki mittarivalot sammuivat. Pysähdyttyämme selvisi, etteivät takavalotkaan toimineet. Niinpä tietenkin. Nauratti, kun istuin autossa tavaratalon parkkipaikalla mökkitalkkarin vaihtaessa sulakkeita vuokraamolta saamiensa ohjeiden mukaan.

Nyt perjantaina istun kodikkaasti kynttilöiden valossa. Sähköasentaja pyörähti tänään, kun ei eilen päässyt,  ja korjasi sähkötaulusta jonkin paikoiltaan lähteneen johdon. Kokeili, että levyt toimivat. Sanoi, että uutta liettä ei olisi tarvinnut välttämättä ostaa, vanhakin olisi tällä korjauksella palvellut edelleen. Niinpä. Onneksi ei lieden asentaja ollut vienyt vanhaa mennessään, kun siitä en ollut muistanut sopia. Laitan siis ilmoituksen tori.fi -sivustoon. Kohta kokkaan, on jo nälkä. Mutta sitä ennen kattilakauppaan, sillä näköjään vain paistinpannuni toimii induktioliedellä. Tuonne sohjoon siis, hermostumatta.

20.11.2019 Innostava viikonloppu

Se alkoi perjantaina Kaijan 60-vuotisglögillä. Juuso oli taiteillut herkut meille kolmelle "noidalle", jotka iloitsimme taas yhdessäolosta. Päivänsankari tapansa mukaan iloinen ja innostunut kaikesta, niin hiusten uudesta muotoilusta kuin tehostuvasta kuntoutuksestakin. Lue Juuson tiedote.

Se jatkui lauantaina Lahdessa kiintoisan asiakkaan kanssa. Kunnon yöunien jälkeen sunnuntaina aamusta Vääksyyn, jossa pohdittiin tieteen ja henkisyyden yhtymäkohtia. Koin tämän pienen tilaisuuden tiivistävän isompien konferenssien annin ja se tapahtui Suomessa! Kiitokset Timo Tahvanaiselle ja Ahti Kivimäelle mielenkiintoisten asioiden ja pohtijoiden kohtaamisen mahdollistamisesta.

3.11.2019 "Uskotko ufoihin?"

No, nythän näitä maailmankuvaani luotaavia kysymyksiä tulee yhteydenoton kautta tuon tuosta (ks. edellinen tarina). Kiitos vaan mielenkiinnosta! Kysyjä itse sanoi ei-uskovansa ja lisäsi...

Lue lisää

omana käsityksenään, että vaikka olisikin maapallon ulkopuolista elämää asukkaineen, ei suurten välimatkojen vuoksi ole mahdollista nähdä heidän aluksiaan täällä asti. Lupasin kysyjälle vastata tässä kotisivullani, joten viisainta tehdä saman tien ettei unohdu. Siis kyllä, uskon maapallolla vierailevan sellaisia aluksia, jotka eivät ole täältä eivätkä tältä ulottuvuudeltakaan kotoisin. Uskon, että välimatkat eivät ole esteenä omaa teknologiaamme kehittyneemmän teknologian käyttäjille.

Ufoista osa selittyy tutkimuksissa eli tulevat tunnistetuiksi, osa jää edelleen selitystä vaille. Itse olen nähnyt mystisiä valoilmiöitä, mutta voin sanoa varmuudella ja selkeästi nähneeni vain yhden, jota en saa käsitettyä tunnetuksi lentolaitteeksi tai joksikin luonnonilmiöksi.  Muistutan kuitenkin, etten ole asiantuntija alalla eivätkä kaikki asiantuntijatkaan tiedä kaikkea salaisissa projekteissa kehitteillä olevaa.

Havainto tapahtui istuessani aamuyön hämärässä asuntoni terassilla. Uni ei tullut, keitin kahvin ja istahdin ulos sitä juomaan. Asuin tuolloin laajan puistoalueen vieressä, joten kaupungin eivätkä katujen valot härinneet. Taloni vasemmalta puolen ilmestyi täysin äänettömästi ja nopeasti liitävä alus. Sen yläpinta hohti oranssia valoa, alaosassa oli kirkkaita pyöreitä valkoisia valoja. Esine lensi hieman oikealle kallistuneena puiston puiden latvojen yläpuolella ja niihin verraten koko oli melko suuri, sanoisin kymmenkunta metriä ns. siivenkärkien väli. Ulkomuodoltaan alus oli kuin keskeltä pulska bumerangi. Siivenkärjiksi sanon sen eteenpäin osoittavia bumerangin päitä terävämpiä kärkiä. Syyskuun 26. pvä 2012 kalenterissani on piirros ja merkintä: "Oranssihehkuinen, kirkkaita valoympyröitä alapinnalla, äänetön, mielettömän nopea, kolmessa sekunnissa vasemmalta oikealle. Katosi yhtäkkiä." Istuin hölmistyneenä ja ainoa ajatukseni oli "tulkaa takaisin!". Muoto oli outo, valot myös, mutta kaikkein kummallisin ja minulle aluksen vierasperäisyyden todeksi tekevä seikka oli sen täysi äänettömyys. Se oli aavemaista. Tuon kokoinen maanpäällisessä tehdashallissa kokoon kilkuteltu värkki ei moiseen taipune!! Mutta mistäs taas tiedän johtavien sotilasvaltioiden uusimmat kehitelmät.

Itse en usko omaa avaruusmatkailuamme rajoittavien etäisyyksien olevan ongelma muille avaruuden eläjille. Kvanttifysiikan pohjalta ajattelen mielelläni meille vielä uusien luonnonlakien olevan kehittyneemmillä eläjillä jo arjen helpottajia. Esimerkiksi näkemäni aluksen kohdalla ajattelen tuon yhtäkkisen katoamisen voivan olla mieluummin totaali sijainnin muutos kuin mahdottoman nopea vauhdin kiihtyminen. Kaikki on värähtelyä. Jokaisella ihmisellä on oma värähtelytaajuutensa, jospa paikoilla on samoin. Jospa alusta ohjanneet käyttivätkin sitä navigaattorissaan. Jospa muuttamalla aluksen lähtöpaikalle ominaista värähtelytaajuutta ja suunnistamalla tavoitepaikkaan sen värähtelytaajuuteen virittäytyen ei taivalta tarvinnut tehdä lainkaan: olit äsken SIELLÄ ja saman tien oletkin sitten TUOLLA.

2.11.2019 Kokemus itsestä ei-fyysisenä tietoisuutena

Sain kotisivujeni lukijalta viestin. Hän kysyy, milloin ja mikä herätti ajatuksen, että olen jotain laajempaa kuin kehoni, ja maailma, jossa liikun, on suurempi kuin tämä ympärillä näkyvä. Tätä on viime aikoina kysytty useampaankin otteeseen. Olen joskus näillä sivuilla kertonut kokemukseni 1970-luvun alusta, joka pani pohtimisen liikkeelle. Laitanpa sen uudelleen luettavaksi.

Lue lisää

"Aamuisessa havahtumisessa ei ollut kyse tavanomaisesta hitaasta heräämisestä vaan tulin kerralla tietoiseksi, olin täysin hereillä. Tunsin vielä saattajani läsnäolon. Hänestä eroaminen tuntui suorastaan riipaisevalta, niin rakastava ja levollinen hän oli. En nähnyt häntä, tunsin vain hänen läsnäolonsa lähinnä tietoisena valona. Hän oli kuin osa isommasta kirkkaudesta takanaan olevassa käytävänomaisessa tilassa. Lempeän määrätietoisesti saattajani torjui ajatukseni seurata häntä takaisin sinne, mistä olimme tulossa. Hän kiinnitti huomioni pinnasängyssä nukkuvaan pieneen poikaani. Vain lapseni ja varmuus, etten koskaan häntä jättäisi, sai minut jäämään.    

Olin tulossa jostakin, josta en olisi millään halunnut palata. Haluttomuuteni palata takaisin tähän todellisuuteen johtui tunteesta, että olin ollut sitä aidommassa, syvemmässä, selkeämmässä ympäristössä, joka oli kuin käsin kosketeltavaa hyväksyvää rakkautta ja että minulle oli auennut todella mielenkiintoisia asioita.

Suunnattomaksi harmikseni en muistanut muuta kuin tämän olotilan, en siis mitään oppimastani. En usko tulkinneeni kokemusta oppimistilanteeksi vain siksi, että opiskelin tuolloin opettajaksi. Päinvastoin, koin olleeni niin viehättynyt tilanteesta juuri siksi, että tunnistin opetustilanteen ja innostuin siihen liittyvän tiedonsiirron vaivattomuudesta. Kaiken vain yksinkertaisesti tiesi, kaikki ”valkeni” saman tien kun siihen huomionsa keskitti, mutta miten se tapahtui, siitä en osaa sanoa mitään.

Aidon todellisuuden ja saattajani vähitellen hälvetessä tietoisuuteni siirtyi kokonaan käsillä olevaan aikaan ja paikkaan. Haikeuteni katosi saman tien huomatessani, että istuin ilmassa ilman fyysistä kehoani mutta sen muotoiseksi itseni tuntien. Ihmettelin tilannetta ympärilleni katsellen. Istuin, tai siis tietoisuuteni eli se mikä minä koin oikeasti olevani, istui sänkyni yläpuolella noin puolessavälissä huoneen korkeutta. Vaikka huoneessa oli hämärää, erotin kaikki yksityiskohdat selvästi. Keltainen rullaverho oli alareunasta hieman raollaan ja katulampun valo tunkeutui huoneeseen, vaatekaapin vasemmanpuoleinen ovi oli hieman auki. Pieni poikani nukkui pinnasängyssään parivuoteemme vasemmalla puolella. Mieheni näytti lähteneen töihin, hänen sänkynsä oli tyhjä ja peitto oli sivuun taitettu.

Katsoin alas omaan sänkyyni. Makasin siellä mahallani, oikea käsivarsi näkyi olevan peiton ulkopuolella, oikea poski tyynyä vasten. Osin peitto, osin pitkät hiukset peittivät kasvoni. Itsensä näkeminen toisin kuin peilistä tuntui omituiselta, jopa hieman hätäännyttävältä. Sen seurauksena tunsin humpsahtavani alas. Seuraavaksi olin takaisin kehoni sisällä, mutta nurinpäin: varsinainen, oikea minäni eli tietoisuus oli selällään, koteloni eli kehoni mahallaan. Käännyin itseni sisällä mahalleni minäkin. Tunne oli puolittain fyysinen, puolittain epätodellinen ja todella kummallinen, mutta samalla luonnollinen.                                         

Kun olin kokonaan kääntynyt, kaikki loksahti paikoilleen, kehoksi, joksi itseni arjessa tunnen. Ei vain kuvaannollisesti, vaan tuntemus oli fyysinen ja kirjaimellisesti tuollainen loksahdus. Olin arki-itsenäni täysin hereillä, kuin jatkona jo hereillä olleelle tietoiselle minälleni. Sille oikealla Minälleni, joka oli istunut ilmassa. Tulin selkeän tietoiseksi tietoisuudestani: se ei ole aivoissa, se ei ole rajautunut fyysiseen kehooni. Se on vain yhteistoiminnassa kehoni kanssa, joka mahdollistaa toimimisen tällä konkreettisella tasolla. Tietoisuus tunteineen oli vuorenvarmasti siinä minussa, joka oli istunut ilmassa, ei peiton alla olevassa fyysisessä kehossa.

Makasin pitkään hiljaa ennen kuin tohdin avata silmäni ja tarkastella, oliko kaikki siten kuin olin nähnyt. Tunnustelin tarkkaan asentoani, se tuntui juuri sellaiselta kuin olin ilmassa istuen havainnoinut. Oikea käsi peiton päällä, tyyny oikean posken alla, hiukset ja peiton reuna kasvoillani. Hitaasti avasin silmäni, mutta en nähnyt muuta kuin hiukseni ja peiton reunan. Kohottauduin istumaan katsellen rullaverhoa, katulampun valoa, kaapin ovea, poikaani sängyssään, peittoa mieheni puolella sänkyä.

Kaikki oli muuten täsmälleen ilmasta näkemäni mukaista, mutta ei oikealta korkeudelta katsottuna. Nousin seisomaan sängyllä ja silloin kaikki oli juuri samalla tavalla kuin olin nähnyt. En kuitenkaan erottanut yksityiskohtia niin selvästi kuin aikaisemmin ilmasta käsin tarkastellessani. Silloin huomasin, ettei minulla ollut silmälaseja, ne olivat yöpöydällä. Panin rillit nenälleni ja asetuin uudelleen sänkyyn seisomaan. Nyt näin yhtä selvästi kuin ilmassa istuessani olin nähnyt ja tasan samasta perspektiivistä. Riemastuin siitä, että silmälaseja tarvitsin vain kehoni kautta aistiessa.

Monta päivää tuon tapahtuman jälkeen minulla oli sanoinkuvaamattoman autuas olo. Ennen en ollut ymmärtänyt, mitä koko sana tarkoitti. Nyt autuas oli ainoa sana, jolla tunnetta voin kuvata. Ïrti kehosta oltuani tunsin itseni laajemmaksi, ehyemmäksi, aidommaksi kuin ennen. Ymmärsin, että olin kokenut todella merkittävän asian: saanut varmuuden, etten minä olekaan vain tämä aikansa elävä keho, sittemmin maatuva ruumis, vaan se mitä minä todella olen, onkin kehon rajat täysin ylittävä tietoisuus. Koin myös varmuuden siitä, että olemassaoloni ei ollut kehosta riippuvainen, sen kuoltua olisin vapaa oma itseni."

29.10.2019 Lynne McTaggart käsikirjastoni kulmakiveksi

Vuonna 2010 olin Ateenassa kouluttamassa opetusministeriön henkilöstöä valtakunnallisen opetussuunnitelman laatimisessa. Kansalaisten tunteet aiottuja uudistuksia kohtaan kävivät kuumina, ministeriön opetussuunnitelmakoordinaattori Thalia Dragonas...

Lue lisää

sai tappouhkauksia ja mielenosoitukset leimasivat hänet Kreikan kulttuurin tuhoajaksi. Tilanteen rauhoittamisessa riitti ystäväksi tulleella Thalialla kiirettä yllin kyllin eikä hän joutanut loma-asuntoonsa Sifnos-saarelle ennen sen sulkemista talviteloilleen. Eräänä päivänä aamiaisella hän laittoi talonsa avaimen pöydälle, piirsi kartan pienen saaren nähtävyyksistä, reitistä autovuokraamoon, uimarannoille ja paikoille, joista mereen heijastuvan täysikuun näkisi parhaiten.

Mikäpä siinä, olin jo oppinut, että tilaisuuksiin on tartuttava nopeasti. Koulutustyössä oli tulossa kymmenen päivän tauko, Ateenasta olisi ihana päästä rauhallisempaan paikkaan. Otin siis avaimen vastaan, lupasin pitää talosta huolta ja katsoa paikat kuntoon talven varalle paikallisen huoltomiehen kanssa. Pakkasin seuraavaksi aamuksi tavarani, myös sen kirjapinon, johon en tiukan työn ohella ollut jaksanut perehtyä. Ateenassa alkoi taas taksilakko, mutta usein käyttämäni taksikuski lupautui tulemaan aamulla siviiliystäväksi naamioituneena omalla autollaan. Minä ennätin Piraeuksen satamaan ajoissa, kuski ei menettänyt toimilupaansa, meri kimmelsi auringossa, laiva eteni saari saarelta kohti Sifnosta.

Jo laivan kannella kaivoin kirjat esiin. Kvanttifysiikkaa, tärkeimmät tutkimukset koottu teoksiin, joissa pohdittiin uusien näkemysten ilmenemistä jokapäiväisessä elämässä yksilön ja maapallon tasolla. Pian olin aivan huumaantunut Lynne McTaggartin teoksista The Intention Experiment, The Field ja The Bond. Luin aamusta iltaan, luin syrjäisellä uimarannalla, kallion kielekkeelle meren yläpuolelle pysäköimässäni autossa, pienissä tavernoissa, talon patioilla auringon mukaan siirtyen. Iltaisin sulattelin lukemaani Thalian kartan avulla löytyneissä kuutamopaikoissa.

McTaggart on tieteellinen kirjoittaja, joten kaikkien teoksissa esitettyjen asioiden perusteluksi hän esittää relevantit tutkimukset. Kun olin kirjat lukenut, kuuntelin youtube -esitelmiä ja -haastatteluja kirjoissa esiintyvistä ilmiöistä ja tutkimuksista. Kummalliset kokemukseni alkoivat saada luonnolliset selityksensä. Olin osa ykseyttä, olin värähtelyä, aistin eri värähtelytaajuuksia ilmeisesti herkemmin kuin muut. Olinkin paljon uskomattomampi otus kuin olin ikinä kuvitellut! Enkä vain minä, vaan ihminen yleensä, samaan kykenevät kyllä muutkin. Muinaiset sivilisaatiot ovat ilmeisesti tämän aikoinaan tiedostaneet. Me emme vielä muista.

24.10.2019 Mitähän jos...

Italian pehmeät illat sulattelivat sielua. Valaistut suihkulähteet Rooman aukioilla, Palatinuksen rauniot ja hetket pinjojen varjossa, oopperaa niin varmojen tenorien ja sopraanojen esittämänä, että saattoi rauhassa antautua nauttimaan, pienet kodikkaat kirkot, jotka jättivät Vatikaanin ja Pietarinkirkon prameuden varjoonsa. Automatka halki Umbrian ja Toscanan kukkuloiden ja peltojen, Orvieton aavat maisemat, Calcatan kyläkujat... Miltähän tuntuisi asua muutama lumeton kuukausi tässä maassa? Sitä pohtiessa hiljalleen kohti joulua, osittain muinaisten roomalaisten Saturnalia -juhlan pohjalle rakennettua perinnettä.

Kotiin tultua luin viestin eräältä ohjauksessa käyneeltä: "Tämän jälkeen minulle on tullut hyvä olo, sisäinen rauha. Ennen sinun luokse tuloani olevasta ahdistuksesta ja levottomuudesta ei ole jälkeäkään. Luulen, että olen matkalla sitä ihanaa rauhan oloa, mitä..." Kiitokseni Korkeimman Tietoisuuden ohjaukselle, joka jälleen kerran osoittautui kävijälle rakennetuksi mittatilaustyöksi.

4.10.2019 Pimenevät illat houkuttavat lukemaan ja pohtimaan

Yhä yritän ymmärtää kvanttifysiikan esittämää ajatusta siitä, ettei maailmankaikkeudessa ole tyhjää vaan kaikkialla on energiaa, joka on tietoista energiaa. Tietoinen energia…? Ensi kerran tästä lukiessani muistin kuulleeni tuon jo kauan sitten jonkun kokemukseni yhteydessä. Tässä teksti päiväkirjastani 1990-luvun alusta:

Lue lisää

”Heräsin yöllä, ajattelin vastikään edesmennyttä sukulaismiestä ja mietin, millaisena hän koki olonsa kuoltuaan. Hän alkoikin antaa tietoa, mutta kaikki tulvi niin nopeasti, etten millään pysynyt mukana. Pyysin hitaammin, jolloin tieto tuli kuin vanhasta gramofonista, tosi hidastettuna puheena. Lopulta löytyi oikea nopeus.

Kolme asiaa muistan hänen kertoneen, mutta mieleen palautuu niistä nyt vain kaksi. Ensimmäiseksi hän viittasi tv:ssä parhaillaan pyörivään sarjaan Puhtaat valkoiset lakanat. Sanoi, että Raamatussa kuvatut puhtaat valkoiset vaatteet, jotka saadaan kuoleman jälkeen, on kuvauksena hieman oikeilla jäljillä, mutta ei ymmärretty oikein. Kuoleman jälkeen hänet oli ympäröinyt valkoinen valo, joka oli tietoista valoa, ja se oli kuin ”skannannut” hänet, kerännyt hänen elämänsä aikaiset tiedot, teot, tapahtumat. Niitä sitten oli tarkasteltu, ei tuomiten eikä arvostellen.

Toiseksi hän kertoi antaneensa lapsilleen liikaa taloudellista tukea, oli ollut virhe, olisi pitänyt antaa heidän oppia itse käsittelemään ja käsittämään toimeentulonsa. Tästä syystä jotkut hänen lapsistaan eivät olleet oppineet ottamaan vastuuta omasta elämästään. Kun yrityksensä oli menestynyt, isänä hän oli vaan halunnut antaa, kun itse oli lapsena ollut kaikkea vailla.

Kolmatta asiaa en muista, sen vaan, että oli todella olennainen sekin.”

1.10.2019 Alma-täti uusia polkuja auraamassa

Kouvolan tunnelmallisessa pihamökissä taas kerran. Tällä kertaa tapaamiseen tulijaan liittyen näin jo pari päivää aikaisemmin rauhallisen oloisen, pientä puuauraa pihapolullaan vetävän naisihmisen. Hän tuntui viestittävän tulijan kaipaavan omaa rauhallista turvapaikkaa ja mielentilaa. Kun kuvasin näkemäni ihmisen ja kerroin hänen sanoneen itseään Almaksi, kävijä liikuttui kyyneliin ja vahvisti kuvaukseni. Alma oli ollut toinen kahdesta lapsuuden aikana vierailluista tädeistä, se hiljaisempi, jonka oma rauhan paikka oli ollut hänellä sisäinen olotilansa. Toinen täti oli vilkkaana ja ulospäin suuntautuneena tavallaan jättänyt Alman varjoonsa, mutta kävijälle Alma oli ollut läheinen. Nyt kun eläkepäivät sallivat, Alma johdatteli häntä rakentamaan omaa elämäänsä, ei aina vain muiden hyvää, tuomalla kokemuksen keittiönsä kodikkuudesta ja lämmöstä,  ihan vain itselleen touhuamisen tuomasta nautinnosta.

24.9.2019 Päivien viilentyessä

Syyspuuhat mökillä tuovat mieleen lämpimiä muistoja siellä vietetyistä hetkistä ystävien kanssa. Kun katson mökin ikkunasta laiturille, melkein näen Michaelin siellä kitaraansa näppäilemässä. Miten merkillinen tapaamisemme oli …

Lue lisää

Kansainvälinen tutkijajärjestömme ISATT oli taas koolla konferenssissa kuten joka toinen vuosi ohjelmaan kuului, Dublinissa tällä kertaa. Olin majoittunut pieneen hotelliin ja keskustelin ulkosalla parin samaan majapaikkaan asettuneen tutun tutkijan kanssa. Pihaan kaartoi taksi ja järjestömme presidentti, kanadalainen professori Michael Kompf astui autosta. Hän oli samannäköinen ja -oloinen kuin aina ennenkin, mutta aistin jonkin muuttuneen. Outoa sinänsä tuo tunne, sillä enhän vielä tuolloin tuntenut miestä muuta kuin monien kirjojensa ja esitelmiensä kautta piirtyneenä humaanina tutkijana. Nytkin tervehdimme vain lyhyesti hänen mennessään laukkuineen sisään.

Seuraavana aamuna istuin vielä unisiin ajatuksiini vaipuneena hotellin pienessä ruokasalissa aamiaisella. Kanadalaisten kollegojen joukko marssi sisään Michael heidän keskellään. Vastasin vilkuttamalla heidän ovelta huikkaamaansa iloiseen tervehdykseen. Joukon kävellessä pöytäni ohitse Michaelia ei siinä ollutkaan, vaan hänen paikallaan kävelikin uljas perinteiseen sametinpehmeään mokkanahkaiseen asuun pukeutunut intiaani. Sen enempää hänen vierellään astelevat kanadalaiset kuin kukaan muukaan ei näyttänyt moiseen ilmestykseen kiinnittävän mitään huomiota. Mistä ihmeestä intiaani siihen ilmestyi? Hän ei taatusti ollut mukana ryhmän astuessa sisään huoneeseen. Ja missä oli Michael, joka aivan varmasti oli ryhmässä juuri äsken?

Suljin silmäni pariin otteeseen ja katsoin joukkoa uudelleen. Intiaani asteli siinä edelleen, Michaelia ei näkynyt. Seurasin ymmälläni ryhmän asettumista pöytiinsä vähän matkan päähän minusta. Siinä silmieni edessä juhla-asuisen intiaanin istuutuessa hän muuttui Michaeliksi, joka rauhallisena avasi lautasliinan ja asetteli sen syliinsä. Nyt intiaania ei näkynyt missään. Jatkoin aamiaista vähän väliä kanadalaisten suuntaan vilkaisten.

Päivän aikana esittelin oman tutkimukseni ja sain kutsun tulla luennoimaan aiheesta kahteen kanadalaiseen yliopistoon. Toinen kutsun esittäneistä professoreista oli Michael, tuo ”intiaaniprofessori” Brock University työpaikkanaan, toisena luennointikohteenani oli Western Ontarion Universityn henkilökunta ja opiskelijat.

Illalla oli vuorossa organisaation tapaamisperinteisiin kuuluva cocktailtilaisuus. Sali oli suhteellisen pieni ja todella kuuma helteisen päivän jälkeen. Se oli jaettu sermeillä kahteen osaan. Toisessa seisoskelimme ahtaasti me parisataa vierasta tervetuliaismaljat kädessämme, toisella puolen touhusi pitopalvelu illan tarjoilua valmistellen. Hiki virtasi ja  mieleni teki ulos vilvoittelemaan. Aloin etsiä ovea, josta pääsisin pihalle, mutta kaikki ne olivat lukossa. Pujahdin sermin toiselle puolelle kysymään ulospääsytietä pitopalvelun väeltä. He eivät voineet auttaa, kaikki ovet olivat silläkin puolen lukittuja eikä avaimia heistä kellään. Sitten huomasin raollaan olevan ikkunan ja päätin livahtaa siitä ulos. Muistaen tilaisuuden virallisen luonteen tarkistin, ettei tiedeväki nähnyt touhujani. Ei huolta, sermi oli hyvä näköeste. Kapusin ikkunalaudalle ja hivuttauduin siitä sukkahousuja ja piikkikorkoja varjellen ulos.

Kohta jo seisoin viileässä iltatuulessa. Syrjäsilmällä näin, kuinka ikkunasta työntyi miehen kenkä ja housunlahje. Kohta ulkona oli koko mies, tuo aamiaisella intiaanina näyttäytynyt Michael. Hieman arkailin hänen suhtautumistaan konferenssin isäntänä tempaukseeni. Michael kuitenkin vain sytytti rauhallisena savukkeensa ja sanoi: ”Seurasin sinua. Tiesin, että löydät kyllä tien ulos. Vaikutat sellaiselta, joka löytää aina omat tiensä muutenkin.”

Juttelimme hetken järjestön kuulumisista ja meneillään olevan konferenssin annista. Sitten kuulin itseni yllättäen kysyvän: ”Mitä sinulle on oikein tapahtunut viime vuosien aikana?” Minulla ei ollut hajuakaan, miksi noin sanoin. Tunsin itseni vaivautuneeksi. Michael katsoi minua rauhallisesti ja sanoi: ”Kun nyt tuon verran jo näet, niin kerro loputkin.” Taas kuuntelin itseäni kuin ulkopuolisena: ”Sinussa kasvaa intiaani.”

Herranen aika! En hallinnut puheitani lainkaan, suustani tuli hallitsemattomia asioita. Miten noloa, kaikki tuntui menevän aivan pieleen. Ensin kiipeilen ikkunoista ja sitten puhun aivan päättömiä! Hävetti. Siihen loppuisi tieteellinen taipaleeni, saisin taatusti sanoa hyvästit luentokutsuille Kanadaan. Michael hätkähti ja otti pari askelta taaksepäin. Hän oli pitkän aikaa hiljaa minua tiukasti tuijottaen. Olin varma, että hän etsi sinä aikana kohteliasta tapaa sovitun luentokiertueen perumiseksi. Yllätyksekseni hän totesi minun ”näkevän” aivan oikein. Sitten viime konferenssin hän oli ollut Kanadan kolmen suurimman intiaaniheimon Vanhimpien opetuksessa.

Siitä se alkoi, yhteinen löytöretkemme. Keskustelimme intiaaneista ja siitä, miten ne tuntuivat liittyvän meidän kummankin elämään. Itkin kuten aina intiaanien kanssa, tunsin suunnatonta ikävää ja kuplivaa kiitollisuutta. Michaelin ojentaessa nenäliinansa kyynelien pyyhkimiseksi minusta tuntui, että minussa asuva intiaani oli tullut kotiin tämän ihmisen myötä, niin kummallisen tutulta ja läheiseltä hän tuntui. Liekö tämän aistinut se Ojibway -heimon Vanhin, joka ennen matkaani oli marssinut Brockin yliopistoon, ilmoittanut nähneensä minut näyssä (”nainen Euroopasta saapuu”) ja haluavansa tavata minut seremoniassa Kanadaan tultuani? Tuon seremonian päätteeksi Vanhin kehotti Michaelia ja minua sulkemaan silmämme ja painoi jonkin esineen käteen kummallekin.  Hän kertoi, että ne olivat palaset samasta ruukusta, vaikka ne oli löydetty arkeologisilta kaivauksilta 500 km:n päässä toisistaan. Saimme kehotuksen panna ne vierekkäin. Koristekuvion rivi jatkui toisesta palasta toiseen muodostaen kauniin kokonaisuuden.

Tätä vähitellen rakkaudeksi, kuin yhdeksi ruukuksi muodostunutta tuttuuden tunnetta pohdimme ja vaalimme tavatessamme. Suomessa ollessamme luovutin aina keittiöni Michaelille. Tyytyväisinä hänen kokkaamiensa aterioiden jälkeen oli tapanamme takan ääressä lasit hyvää viskiä nauttien suunnitella tulevia vuosia, asuinpaikkaa maailmalla ja yhteisiä projekteja. Kirjoitustöitä varten päätimme rakennuttaa mökille pienen lisärakennuksen yhteiseksi toimistoksi.  Vaikka Michaelin kuolema syrjäytti nuo suunnitelmat, hän on edelleen läsnä enkä tarkoita vain muistoa tai muistikuvaa. Saan häneltä edelleen omaleimaisia konkreettisia kokkausvinkkejä keittiössä touhutessani ja silloin tällöin hän lähettää ystäviemme kautta musiikkiterveisiä, joiden merkityksen vain hän ja minä tiedämme. Hän on tässä edelleen.

20.9.2019 "Jos hiilidioksidi ei ole syynä ilmastonmuutokseen,

kuten meitä on johdatettu uskomaan ja kuten monet tiedemiehet vielä uskovat, mikä sitten?" kysyy geologi Gregg Braden youtube-videossaan. Haasta ajatuksesi ja punnitse faktojen avulla sinulle esitetty informaatio. Braden esittää perusteet tämänhetkiseen muutokseen maapallon läpikäymin tietyin ajanjaksoin, tietenkään vapauttamatta meitä vastuusta ja velvoitteista kasvihuonekaasujen lisääntymisen suhteen. Näiden poikkitieteellisten perustelujen osalta hän on ollut kuultavana YK:ssa yhdessä biologi Bruce Liptonin kanssa. Valitettavasti moni joutuu tässä haastamaan myös kielitaitonsa, sillä suomenkielistä tekstitystä ei ole. Kannattaa olla sitkeä tai etsiä kaveri, jonka kanssa saa asian selville.

14.9.2019 Puolukka-aika taas

Mieleen tulee innokas marjastaja, jo edesmennyt Elma-täti, ja kauan sitten sattunut tapaus. Sain voimakkaan mielikuvan hänen tarvitsemastaan avusta. Se oli mieleen tullut yllättävä tunne, hetkellistä järkähtämätöntä varmuutta, etteivät asiat nyt ole oikein.

Lue lisää

Olen oppinut, että ei ole varaa jäädä jahkaamaan, heti on toimittava, jos mielii ihan oikeasti ottaa todesta intuition viestit. Toimin, teen, seuraan ääntä, mutta se ei tarkoita mitään juhlavaa eikä mahtavaa. Olen usein ymmälläni, ärtynyt, mukatan ja murmatan. Mutta toimin kuitenkin. Kokemusten toistuessa sisäinen ääni tai tunne, intuitio, on tullut luonnolliseksi ja annan vain asioiden tapahtua estelemättä. Ehkäpä intuitioon harjaantuessani on aivoissani kasvanut synopsien välinen hermorata tällaiseenkin toimintaan.

Mutta Elmaan.

Siivosin kirjoituspöytäni laatikoita omiin ajatuksiini vaipuneena, pohtimatta mitään sen kummempaa. Heittelin pois papereita ja kynänpätkiä, keräsin säilytettäviä yhteen laatikoista. Käteeni sattui isokokoinen kortti, jonka muistin leikanneeni kokonaisesta upeasta korttitaulusta, joita myytiin YK:n toiminnan tukemiseksi. Kuva oli kiiltäväpintainen ja esitti suurta kiveä, jonka sammaleinen päällyskerros oli aivan täynnä kirkkaanpunaisia puolukoita. Kuva toi yllättäen mieleen Elma-tädin, äidin vanhemman siskon, joka asui Keski-Suomessa. En saanut häntä mielestäni enkä korttia kädestäni.

Tuli tunne, että kortti on kirjoitettava heti ja vietävä pääpostiin, josta posti lähti noina palvelun onnenpäivinä vielä yhdeksän aikaan illalla. Nopeasti kirjoitin voimien toivotukset tyyliin ”kaikesta selvitään”. Teksti näytti sen lukaistuani todella oudolta, enhän tiennyt, että voimia edes tarvittaisiin. Luultavimmin päinvastoin, Elma olisi tapansa mukaan taas keksinyt jotain innostavaa muillekin. Kirjoitin lievikkeeksi perään omia kuulumisiani ja huutelin miestäni viemään kortin postiin. Hän yritti estellä, ennättäisi sen nyt huomennakin, mutta minulla oli suorastaan tuska saada kortti lähtemään mahdollisimman nopeasti. Niinpä mieheni suostui ja muutamaa minuuttia ennen yhdeksää kortti oli helpotuksekseni postissa.

Seuraavana päivänä Elma soitti. ”Aatella!” hänellä oli ihastellen tapana sanoa silloin, kun jotain todella yllättävää tai pohtimisen arvoista ilmaantui. Että olinkin osannut lähettää tuollaisen puolukkakortin ja juuri tähän hätään! Hän oli ollut edellisenä iltana puolukassa Louhurannalla, paikassa, jossa nimensä mukaan oli suuria kivenlohkareita ja salakavalia koloja sammalen alla niiden välissä. Samaan aikaan kun minä siivosin kirjoituspöytääni, Elma oli uupumaisillaan taisteltuaan tunteja saadakseen kivenkoloon juuttunutta jalkaansa irti. Hän oli pudonnut vyötäröään myöten syvään koloon, joka pohjasta kapeni niin, että puristui jalan ympärille. Pimeä oli jo hiipimässä, voimat lopussa ja Elma luovuttamassa. Kukaan ei tiennyt, että hän oli lähtenyt marjaan eikä tuohon aikaan ollut kännyköitä, joilla sijaintinsa tiedottaa ja apua pyytää. Elma kertoi lopulta painaneensa poskensa sammaleeseen ja sanoneensa Luojalleen: ”Minä en enää jaksa, keksi sinä nyt jotakin minua auttaaksesi.” Oltuaan nukahtamaisillaan hän oli havahtunut tunteeseen, että joku ravisteli häntä yrittämään vielä kerran. Tuolla yrityksellä jalka irtosi kivien välistä kuin itsestään.

Ihmettelimme yhteensattumaa ja olimme kiitollisia paitsi selviytymisestä myös tästä yhteydestämme, olipa sen selitys sitten mikä tahansa. Elma muuten opetti, että sanojen ja tekojen lisäksi tuli siivota ajatuksensakin. Ajatus näet oli hänen mielestään energiaa, jolla kuten energialla aina oli myös seurannaisvaikutuksensa.  Selitys oli mielestäni selkeästi siinä jo tuolloin tapahtunutta pohtiessamme. Paljon myöhemmin lukiessani 0-piste-kentästä ajattelin, että toistemme ajatussignaalit voivat olla yhteydessä toisiinsa ja poimittavissa siksi etäisyyksienkin päästä.

13.9.2019 Ilmastotutkimusten ihmettelyä / MOT Yle1

Turun yliopiston tilastotieteilijä Pekka Hjelt teilaa ilmastonmuutostilastojen tulkinnan. Naapurimaan tutkija samoilla linjoilla. Hänen osuutensa tekstityksen saat videon alareunassa oikealla olevan symbolirivin vasemmanpuoleista klikkaamalla. Ohjelman ensimmäinen ja toinen osa.

10.9.2019 Sielun aika

Remontti mökillä jatkuu kolmatta viikkoa. Vierasaitassa edelleen. Kun ei ole muuta tekemistä, pengon paitsi vieraiden majoitukseen tarkoitetun myös kirjoittajan kammionani palvelevan tilan työpöydän laatikoita. Aikani kuluksi. Kumman ajan - tavallisen vai sielun ajan?

Lue lisää

Kysymys nousi luettuani löytämääni keskeneräistä päiväkirjaa (joita olen löytänyt monia samoin kuin muistiinpanolappujakin).

"Ystäväni Kaija Juurikkala maalaa sielunkuvia. Paikalla on aina niitä, jotka asettuvat malliksi ja niitä, jotka katselevat muotokuvien syntymistä. Kaija ei maalaa näköiskuvia fyysisestä olemuksesta vaan välittää tietoa ihmisen sisimmästä olemuksesta sekä puhumalla että maalaamalla. Yleensä tuollainen maalaussessio kestää kolmisen tuntia ja yhden ihmisen sielunkuva syntyy keskimäärin viidessätoista minuutissa. Siinä ajassa Kaija tunnustelee kokemaansa tietoa maalattavasta, maalaa ja kertoo ja sitten vielä puhdistaa välineet. Kerran Kaija kertoi maalanneensa 22 muotokuvaa yhden iltapäiväsession aikana. Kun aloin laskea kuinka monta minuuttia yhteen tauluun tuollaisessa tahdissa oli aikaa mennyt, Kaija totesi, ettei noita tapahtumia voi mitata tavallisessa ajassa vaan sielun ajassa. Sielun ajassa ei ilmeisesti päde tavanomaiset aikamääritteet, siinä kerkeää tapahtua vaikka mitä tavalliseen aikaan verrattuna.

Tavallisen ja sielun ajan eroa ja tieteellisempiä määritelmiä pohtiessamme muistin oman kokemukseni. Sisareni iso talo oli järjestelyn alla. Esineitä ja papereita koottiin olohuoneeseen, josta säilytettäviksi sovitut lajiteltiin muovisiin säilytyslaatikoihin, kierrätykseen menevät omiinsa ja jäljelle jääneet jätesäkkeihin. Aloitin lajittelun sisareni lähtiessä ostamaan lisää tarvikkeita järjestelyyn. Palattuaan vajaan tunnin kuluttua hän nauliutui ovelle ja alkoi hokea, ettei näkemänsä voinut olla mahdollista. Pysähdyttyäni itsekin katsomaan mitä olin saanut aikaan hänen poissa ollessaan oli pakko myöntää, ettei suoritukseni ollut inhimillisesti ottaen mahdollista. Paitsi että kaikki tavarat olivat laatikoissaan ja laatikot korkeiksi torneiksi pinotut, vanhan talon salimainen olohuone raskaine kalusteineen oli imuroitu ja pesty ja pölytön. Itse ihmettelin siskoni lailla, kuinka olin saanut kaiken tehtyä niin nopeasti. Ilmeisesti olin siivonnut sielun ajassa enkä tavallisessa."

31.8.2019 Remontin keskellä

Paikalleen juuttuminen kauhistuttaa, olipa sitten kyse kehon tai mielen jämähtämisestä yhteen pisteeseen. Kun käytännön vastuut, huolenpidot ja realiteetit eivät anna mahdollisuutta muuttaa maailmalle vielä, muutan sitten mökin uudenlaiseksi:

Lue lisää

kaivo on jo puhdistettu, parhaillaan käynnissä olevassa remontissa katot ja lattiat maalataan, tapetit vaihdetaan ja sisustusta stailataan. Talven aikana on aikaa tehdä suunnitelmat sisälle tulevan pesutilan ja -veden vaatimien tilojen ja laitteiden varalle.

Kun en voi remontin vuoksi asustaa ja touhuta mökillä normaaliin tapaan, olen majoittunut vierasaittaan ainoana ajanvietteenäni kaiken maailman juttujen miettiminen ja tutkiminen. Eipä hullumpaa. Netissä penkoessani löysin mielen jumittumisesta esimerkin, joka pani miettimään: tutkija selittää ilmaston lämpenemisen yksinomaan ihmisen aiheuttamaksi. Kuitenkin tutkimukset osoittavat, ettei asia ole noin yksinkertainen. Tästä kertoo mm. Gregg Braden. Hän on koulutukseltaan geologi ja omistautunut mm. ilmastonmuutoksen tutkimiseen. Osansa ihmisen holtittomuudella on ilmaston lämpenemiseen myös Bradenin mukaan, mutta hän korostaa, ettei pidä ohittaa ilmaston luontaisia jaksottaisia muutoksia. Maaperän ja jäätikköjen kairauksissa saadut näytteet osoittavat selvästi, että viimeisten 420.000:n vuoden aikana ilmasto on lämmennyt ja kylmennyt vuorotellen tietyissä jaksoissa. Ns. kasvihuonekaasut kuten hiilidioksidi eivät ole syy lämpiämiseen, sillä ne lisääntyvät vasta lämpötilan noustua. Lämpimän jakson aikana ilmakehään kertyy hiilidioksidia, joka saa sitten aikaan ilmaston kylmenemisen. Tämä lämpötilojen ja hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu tapahtuu hyvin pitkissä jaksoissa, siksi kuin huomaamatta. Pienemmissä jaksoissa, esimerkiksi viimeisten 2000 vuoden aikana, on koettu useampia nykyisen kaltaisia lämpöpiikkejä. Ns. keskiajan lämpöpiikissä vuosina 820-1040  koettiin nykyistä neljä kertaa korkeampia lämpötiloja ja 1200-luvun lopulla lämpötila kohosi kaksi kertaa niin korkeaksi kuin nyt (Braden, G., 2015. Resilience from the Heart: The Power to Thrive in Life's Extremes).

Nyt olemme lämpimässä jaksossa. Braden tuo geologina asiaan uuden näkökulman. Hän pohtii, mikä vaikutus ihmisen tuottamalla tuhottoman suurella hiilidioksidimäärällä on luonnolliseen jaksotukseen kuuluvan lämpenemisen lisäksi. Olisiko nyt syytä varautua lämpimän jakson nopeampaan vaihtumiseen kylmäksi? Varautuakin ilmaston mahdolliseen kylmenemiseen eikä pitäytyä ainoastaan käsityksessä katastrofaalisesta lämpenemisestä?

Tätä kaikkea pohtiessa selasin youtubea sekä googlasin ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimustietoa muidenkin kuin Bradenin kertomana. Löysin varsin mielenkiintoisen esityksen siitä, kuinka tutkimuksia on tehty paljonkin, mutta tuloksia yhdistävät johtopäätökset on tekemättä. Lisäksi monien tutkimusten lähtökohta on tieteellisesti horjuva.Tämä löytöni on yllättäen suomeksi, sinänsä tervetullut apu tähän runsaaseen englanninkieliseen materiaalin. Tuo juttu on osa MYYTINKERTOJAT - sarjaa, löydät sen tästä. Toinen osa samasta aiheesta tässä. Myytinkertojat näyttää muutenkin tutustumisen arvoiselta pohtimisineen, samoin mökin askareissa auttavan ystäväni Antin vihjaama Maailmanpuu.fi:n  podcast-sarja.

Muutakin tietoa pohdinnan pohjaksi kannattaa tässäkin asiassa hakea ja kriittisesti tarkastella.

24.8.2019  Bradenin kirjan välistä löytyneet muistiinpanot

Sveitsissä Gregg Bradenin työpajassa, on tauko, kirjaan keskeiset asiat. Braden puhuu rukouksesta, jonka muotoa ja toteutumisedellytyksiä hän on tutkinut eri uskontojärjestelmissä, luostareissa eri puolilla maailmaa, arkistoissa, arkeologisilla kaivauksilla, Kuolleen meren kirjakääröjen teksteissä. Hän kertoo

Lue lisää

tunteen merkityksestä rukouksessa. Tunne on tärkeä, hän sanoo, on tunnettava, että asia, jota rukoilet, on jo toteutunut, se on jo tässä ja nyt. ”Tuon tunteen myötä uskot asian olevan todella noin ja sen seurauksena olet suuren kiitollisuuden tunteen vallassa. Vasta tämä tunnetila, varmuus siitä, että tavoittelemasi asia on jo toteutunut, on rukous”, sanoo Braden.

Ajatukseni risteilevät aikaisemmin lukemassani ja kokemassani. Nepalissa useaan otteeseen viime vuosina työskennellessäni olen vieraillut hindujen ja buddhalaisten temppeleissä. Olen ihmetellyt miten ihmispaljouden, värikkäiden maalausten ja asujen, suitsukkeiden, kilkuttimien, torvien, rukousmyllyjen, patsaiden, kynttilöiden, kukkien ja jatkuvan ääneen lausuttujen mantrojen keskellä kukaan pystyy keskittymään yleensä mihinkään saati sitten rukoukseen. Braden kertoo kysyneensä erään Himalajalla sijaitsevan luostarin johtajamunkilta, mitä rukous oikeastaan heillä on, se kun tuollaisena juuri kuvaamanani tuntui jatkuvan tauotta tuntikausia. Vanha mies oli vastannut, että kaikki se, mikä temppelissä näkyy ja kuuluu ja tuoksuu, on vain johdatusta itse rukoukseen. Tarkoitus on kaiken tuon avulla saavuttaa varmuus ja kiitollisuus siitä, että pyydetty asia on jo toteutunut. Vasta tuo tunnetila on heidän rukouksensa.

Tietoisuutta ja sen merkitystä pohtineena minun on suht vaivatonta hyväksyä Bradenin ajatukset: ” Itse pyyntö tai toive ei ole paras lähtökohta rukouksen toteutumiselle, olitpa sen esittämisessä kuinka kiihkeä tai harras hyvänsä. Pikemminkin tuolla omistautumisella pyytämään kerrot maailmankaikkeudelle, että sinulta puuttuu jotakin. Ajattelusi on näet energiaa, joka on osa universaalista energiaa ja vuorovaikutuksessa sen kanssa. Siksi se, mitä ajattelet, luo elämäsi. Maailmankaikkeus sen enempää kuin oma alitajuntasikaan ei erottele onko ajatuksesi ok vai ei, se vaan alkaa toimia ajatuksesi suunnassa. Kun siis tietoisella ajatuksella eli hartaasti pyytämällä ilmaiset, että jokin asia sinulta puuttuu, naulaat tuon puutteen vallitsevaksi olotilaksi todellisuuteesi jatkossakin. Kvanttifysiikka, joka pyrkii selittämään luonnon olemusta ja elämän ilmiöitä pienimpiä hiukkasia tutkimalla, on jo kauan sitten todistanut, että laajassa universaalissa sähkömagneettisessa kentässä hiukkaset vain ovat. Tuossa olemisen olotilassa ne ovat valmiina manifestoitumaan eli toteutumaan niihin kohdistuneen huomion mukaan. Ole siis tarkka, mihin tietoisen huomiosi kiinnität, mitä tunteellasi maailmankaikkeudelle viestität. Pyytämällä viestität, että sinulla ei ole. Kiitollisuus kertoo sinun uskovan, että sinulla jo on."

Vielä illalla mietin lukemaani. Tuli mieleen Raamatun kertoma Jeesuksen ihmeteoista ja hänen viittauksensa, että tarvitsisimme uskoa vain sinapin siemenen verran saadaksemme vuoretkin liikkumaan.

Matteus 21:18 Kun hän varhain aamulla palasi kaupunkiin, oli hänen nälkä.
21:19 Ja nähdessään tien vieressä viikunapuun hän meni sen luo, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin pelkkiä lehtiä; ja hän sanoi sille: "Älköön sinusta ikinä enää hedelmää kasvako." Ja kohta viikunapuu kuivettui.
21:20 Kun opetuslapset tämän näkivät, ihmettelivät he ja sanoivat: "Kuinka viikunapuu niin äkisti kuivettui?"
21:21 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, niin ette ainoastaan voisi tehdä sitä, mikä viikunapuussa tapahtui, vaan vieläpä, jos sanoisitte tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', niin se tapahtuisi.
21:22 Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte. 

Tämän lausuja tuntuu tietäneen kvanttifysiikan perusteet. Toisin kuin minulle lapsena opetettiin, ei uskolla tässä tarkoitettanekaan uskomista Jumalaan tai uskomista Jeesuksen tekemiin ihmeisiin vaan viitataan ajatuksen voimaan, sen sisältämään energiaan ja todellisuuden muokkaamiseen tuon energian avulla. Ja mikä hienointa, siihen, että minä itse voin tietoisesti suunnatulla ajatuksellani eli intentiolla, uskollani ja luottamuksellani asioita saada aikaan, luoda. Eikä se ole mitään noituutta tai taikuutta tai jumalaksi asettautumista vaan nykyisin tunnettujen luonnonlakien mukaista ja Raamatussa oleva opetus siinä missä sen muutkin opetukset.

PS: Jätin sanomatta ensin, mutta sanonpa kuitenkin, oma kun on tässä tulkinta ja ajattelun näkökulma tuohon Raamatun tekstiin muutenkin: minua häiritsee se, että Jeesus noin suivaantui viikunapuulle ja käytti ajatusenergialla luomisen taitoansa kuin kostoksi kiukuspäissään. Ei noin... hyvään vaan... olisi nyt vaikka auttanut kasvuun, parantanut. Jospa tuon tarkoitus oli kuitenkin havainnollistaa ja todistaa, että  ajatuksella, negatiivisellakin, on seurauksensa. Kannattaa varoa, sillä nykytiede kertoo jatkuvan negatiivisen tunnetilan, esimerkiksi pitkään jatkuneen katkeruuden, olevan yksi syöpää aiheuttava tekijä. (Anita Moorjanin kirja Kuolema antoi minulle elämän kertoo tästä ja siitä kuinka hän muuttamalla ajattelunsa sai terveytensä takaisin.)

19.8.2019 Teehetki

Eilen sunnuntai-iltapäivän teehetki Kaijan kanssa. Shampanjateetä ja uusi haudutuskannu, hyvät donitsit, kirkkaat silmät ja iloinen hymy. Vein Suvannon Sarin (ks. 12.8.) terveiset ja neulomansa kauniit aurinkosukat. Hienoa oli kuunnella, kun Kaija sujuvasti luki ääneen Sarin kirjoittamat tervehdyssanat.  Lämpimin halauksin hän saatteli minut lähtiessäni ovelle sanoen aina niin kannustavaan tyyliinsä "Ihana sinä!"

Kaijan lukiessa Sarin tervehdystä tuli mieleen sanoa teille kaikille häntä kauttani muistaneille, että nyt tervehdykset voi jo laittaa postitse itsekin. Pienikin kortti piristää, kun lukeminen sujuu jo vaivattomasti. Tässä kuntoutuslaitoksen osoite: Kaija Juurikkala, Kiiskinmäenkatu 4, as. 24, 50130 Mikkeli.

15.8.2019 Tässäpä pohdittavaksi tietoa vedestä

Pääset artikkeliin tästä.

12.8.2019 Se, mihin keskityt, lisääntyy

Näin sanoo kvanttifysiikan nykytutkimus - "tietoinen ajatus eli intentio saa 0-pistekentässä mahdollisuuksien tilassa olevat alkeishiukkaset asettumaan  samansuuntaisesti eli manifestoitumaan". Kun ajatukseni keskittyivät neulomiseen ja siitä kirjoitin, alkoi tapahtua.

Pertunmaalla odottavat ...

Lue lisää

minua ystäväni lisäksi hänen äitinsa kutomat villasukat. Joensuussa on neuleintoinen ja -taitoinen kulttuurisihteeri Sari Suvanto, jolta yllätyksekseni sain hänen suunnittelemansa ja kutomansa Hilma Haapaset. Niiden sukunimi ja värit kiteyttivät kaiken sen, mistä Sarin vierailun aikana olimme pari viikkoa sitten keskustelleet. Hän on muuten suunnitellut nuo sukat Pohjois-Karjalan museon 100-vuotisjuhlavuoden sukkamalliksi museossa tutkimiensa neulemallien innoittamana. Sarin neulemalleihin voi tutustua instagramissa Langanrytmi -nimisessä ryhmässä. Siellä näet myös minun Hilma Haapaseni.

Kouvolan ystäväni kauniisti sisustetun rintamamiestalon eteisessä samoin kuin Juurikkalan Kaijan ateljeen ovella on korillinen kauniita villasukkia tulijalle jalkaansa valittavissa. Ne ovat aivan olennainen osa noiden tilojen tunnelmaa. Oma ymmärrykseni villasukkien merkityksesta kaikinpuoliseen hyvinvointiin tapahtui vasta 2000-luvun alussa johtajuuskoulutuksessa, jossa eräänä päivänä hiottiin neuvottelutaitoja. Meidän osallistujien tuli ensin kunkin yksin tehdä viiden kohdan lista asioista, joita ottaisimme mukaan autiolle saarelle. Minun listassani oli enimmäkseen kirjoja. Sitten kokoonnuimme ryhmään luomaan viiden asian yhdistelmän näistä yksittäisistä asioista. Olin kauhuissani, kun ryhmän enemmistö päätti valita villasukat kirjojeni sijaan. En lainkaan ymmärtänyt tällaista tiedon ja elämyksen lähteiden sivuuttamista. Seuraavana aamuna sain ryhmältäni todella kauniisti neulotut sukat, joita minun tuli pitää koko koulutuspäivän ajan. Päivän päätyttyä ymmärsin villasukkiin liittyvän filosofian. Nyt minulla on niitä joka lähtöön. Mökillä säilyvät varpaat lämpiminä lämmityksen aikana lattian ollessa vielä viileä, mutta sen lisäksi sukat ovat osa kodikkaan mökin sielua. Kesäisin kävelen Juurikkalan Kaijan opettamana ulkona vanhat villasukat jalassa, ei pistele jalkapohjia eivätkä roskat tartu. Kansainvälisissä konferensseissa tutustuu ihmisiin tosi nopeasti, kun suomalaisena istahtaa paikalleen ja vaihtaa kengät kirjaviin villasukkiin. Kyläreissulle lähtiessä tarkistan, että sukat ovat kassissa. Suosittelen.

3.8.2019  Aavistus mummiksi tulosta                                           

Mökillä taas. Krassit vallan upeassa kukassa, pitkät varret pajuaitaan ja heinäseipäisiin kiinnittyneinä. Siemeniä saa jo kerätä kuivamaan. Täysi-ikäiseksi kasvanut pojantyttäreni oli taimia keväällä kanssani istuttamassa. Muistelimme...

Lue lisää

hänen ensimmäisiä kevätretkiään mökillä, jolloin vain me kaksi ja pajumajan hiiret seikkailimme joka kevät viikon ajan.  Pikkuveli sai omat kevätretkensä mummin kanssa myös. Akkuruuvari pysyi kolmevuotiaan kädessä jo hyvin ja oraville syntyi tikapuut puuhun pääsyä helpottamaan. Viime keväänä nuori mies viihtyi puumajassaan viiden metrin korkeudessa ja uisteli haukia iltaisin. Rakastan noita kahta nyt jo nuoriksi varttuneita muksuja, ovat aarteitani tässä elämässä.

Olin aikoinaan suht huono tekemään käsitöitä kankaanpainantaa lukuunottamatta. Neulominen olisi ollut mukavaa, mutta taito ei riittänyt. Eräänä päivänä vuoden 2000 alkupuolella kummasti hakeuduin tavaratalon lankaosastolle, vaikka tarkoitus oli suorittaa vain päivittäisostokset ruokapuolella. Katselin ja kääntelin pehmeitä vauvalankoja ja tunsin suunnatonta halua alkaa neulomaan. Mutta miksi nyt vauvalangoilla? Huvittava ajatus koko neulominen saati sitten vauvalle, eihän lähipiirissäni edes ollut ketään vauvallista. Jätin sikseen, aikaakaan ei olisi nyt moiseen opetteluun. Seuraavalla viikolla Mikkelissä alkava monen päivän koulutus odotti jo suunnittelua.       

Ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen lojuin hotellihuoneen sängyllä tutkien ryhmien aikaansaannoksia seuraavan päivän suunnitelman viimeistelyä varten. Puhelin soi. Siellä oli poikani. ”Istutko nyt tukevasti?” ”Kuinka niin?” kysyin kummastellen mitä ihmettä oli tapahtunut. ”No, sinusta on tulossa mummi. Ja tässä heti kättelyssä sanon, että olet sitten neulekiellossa. Jos sinä taidoillasi lapselle jotain neulot ja sitten luonteellasi vaadit sitä aikaansaannostasi vielä käyttämään, on ensimmäinen trauma jo valmis”, tuleva isä naureskeli kasvatustieteilijää tapansa mukaan kiusaten. Sitä se lankojen hypistely siis tiesi, ennakoin vauvan tulon, oman lapsenlapseni!  Ja minä, joka olin ihmetellyt mummiudesta sekoavia ystävättäriäni, huomasin seisovani sängyn päällä puhelimeen hihkuen.

Vaikka mummiudesta olen vuosien varrella ottanut kaiken irti, yhtään töppöstä en muksuille ole neulonut. Se on ollut Rovaniemen ämmin taitolaji. Minä vain seikkailin lasten ja Piisamin kanssa yhdessä rakentuvien satujen maailmassa.

 

10.7. Lisälinkki

Materia - energia - tietoisuus...  Rajoja biologian, kemian, fysiikan ja muiden tieteenalojen välillä kumartelematon Nassim Haramein

Lue lisää

on iso ilo tällaiselle pohtijalle kuin minä. Toivon, että hän onnistuu potkimaan vanhoillisimpien tieteenharjoittajien pölyisiä ajatusrakennelmia - ja ilmeisesti onnistuukin päätellen siitä innokkuudesta, jolla nämä joko innostuvat tai hermostuvat Nassimia kuunnellessaan. Kun nyt joudun mökin päätalossa alkavien muutostöiden vuoksi asustelemaan aitassa, jossa on rauha lukea ja nauttia youtuben annista talousaskareiden ahdistelematta, Nassim on ollut varsinainen viihdyttäjäni. Tässäkään suosittelemassani linkissä ei ole suomenkielistä tekstitystä, mutta kannattaa yrittää katsoa, vaikka Nassim rassaisi sekä kielitaitoa että ajattelua. Vastalahjaksi saat huomata, että tiukkakin tieteellinen pohdinta oikean tyypin esittämänä voi olla ihan hauskaa! Olkoon tämä johdantona moniin muihin youtubesta löytyviin Nassim Harameinin esityksiin.

Tämä haastattelu on kuvattu Tallinnan yliopiston yleisötilaisuudessa, jossa jopa 10- ja 14-vuotiaat esittävät hänelle melkoisia kysymyksiä. Kymmenvuotiaan kysymys gravitaation hallitsemisesta plasman avulla on kiintoisa. Nassimin vastauksen mukaan kymmenen vuoden kuluessa se on arkipäivää ja kulkuneuvomme siirtyvät maan pinnalta ilmassa kulkeviksi. Voimme sitten palauttaa maan takaisin luonnontilaan kuorimalla pois asfaltoidut tiet. Mikäpä sen tervetulleempaa! Olen  surrut sumeilemattoman asfaltoinnin seurauksia veden luonnolliselle kiertokululle ja hieman ihmetellyt, kuinka me sitten syytämme luonnonvoimia rajuista paikallisista sateista ja tulvista. Lisäksi Nassim totesi, että lentokoneet enempää kuin avaruusraketitkaan eivät enää tarvitse kallista ja saastuttavaa käyttövoimaa. Ilmassa ja ilmakehän ulkopuolella liikkumisessa päästään sellaiseen mukavuuteen, että kuussa olevasta siirtokunnasta voidaan piipahtaa maassa olevan kaverin luo lounaalle. Täytyypä perehtyä tähän kaveriin todella tarkemmin ja panna vauhtia omaan lomalle asettuneeseen ajatteluun, ettei ihan tylsistyisi.

2.7.2019 Erilainen lähtijä

Äiti täytti maaliskuussa 95 vuotta. Lokakuun alusta saakka häntä on kotona hoidettu sairaalasängyssä. Hän ei kykene liikuttamaan jalkojaan kuin hieman varpaista eikä jaksa käsillään enää ottaa tukea sängyn laidoista kääntyäkseen kyljelleen. Patja on sähkökäyttöisesti värähtelevä ja napakkuuttaan vaihteleva, se estää makuuhaavojen syntymisen. Hoitotahtonsa mukaan

Lue lisää

äiti hoidetaan kotona loppuun saakka. Kotihoito käy neljä kertaa päivässä ns. kuivittamassa (vaipat ja pesu) ja lämmittämässä meidän tyttärien tekemät ateriat, yöpartio kolmen maissa vaihtamassa asentoa ja tarkastamassa hengityksen. Kotisairaalan lääkäri ja hoitajat käyvät tilannetta seuraamassa, Nukkuessa äiti on jo melkein tiedottomassa tilassa, sillä jopa minuutin mittaiset hengityskatkokset 5-6 normaalin hengityksen välein vähentävät hapensaantia. Ruokahalu on tähän saakka ollut hyvä, nyt se alkaa hiipua. Syötämme häntä niinä kertoina, kun itse ei jaksa.

Valittaako? Ei koskaan! Hänen huumorinsa on edelleen lyömätön. Tässä joku aika sitten olin paikalla aamulla, kun yöpuku vaihdettiin päivävaatteisiin. Pyjaman housut olivat keskisaumasta ratkenneet ja repsottivat auki. Kysyin, mitäs hän oikein öisin touhuaa, kun housutkaan eivät pysy ehjänä. Ettei vain päivisin esittäisi, että jalat eivät toimi ja yöllä sitten karkeloisi siitä edestä. Kotihoitajia nauratti, kun äiti paljasti, että hänellä on kaapissa mies, mutta ei ole siitä halunnut kertoa, pitää vain ihan omana ilonaan. Lähtiessäni vielä huikkasi, että sitä miestä et sitten mukanasi vie...

Moneen kertaan on kotihoito hälyttänyt paikalle, kun väri katoaa jo äidin poskista eikä hartiasta taputtelemalla meinaa häntä saada hereille. Perjantaina äiti oli nukkunut puolitajuttomassa tilassa aamuhoidosta saakka, lounaskäynnillä hieman virkosi, mutta ei jaksanut syödä muuta kuin riisipuuroa mehukeiton kanssa. Syöttäessäni sain hiljaa kuiskatut kiitokset ja hymyn aina muutaman lusikallisen välein. Sitten taas katosi tietoisuus. Iltapäivän ja alkuillan istuin sängyn vieressä, silitin hiuksista ja poskesta, juttelin kertoen olevani paikalla, voisi olla siinä ihan rauhassa. Sanoin, että jos haluaa jo siirtyä eteenpäin, voi sen tehdä, me tytöt kyllä pärjäämme. Äiti näet uskoo hänkin, ettei tietoisuus katoa kuolemassa mihinkään ja on kiinnostunut siitä, mitä tulee kokemaan, ketä mahdollisesti tapaamaan. Oikein odottaa siskonsa Elman, jo edesmenneen, kertovan kokemuksia ns. taivaspaikasta. Lähtöään hän kuvaakin Elman luo kahville menoksi. Niinpä siinä silitellessä sanoin, että Elmalla saattaa olla kahvi jo tulossa, joten jos haluaa jo kupilliselle, voi rauhassa mennä ja kertoa terveisiä.

Äidin vointi heittelee tosi rajusti päivän mittaan. Niin nytkin. Yhtäkkiä äiti avasi silmänsä. Nähdessään yllään olevan T-paidan kysyi:"Herranen aika, mikäs paita minulla nyt on päällä?" Kotihoito oli vaihtanut koko vaatetuksen, kun avannepussi (paksusuolileikkauksesta muistona) oli hajonnut ja sotkenut vaatteet. Koska rinnuksissa oleva kuvio ei hahmottunut makuuasennossa katsellen, otin valokuvan ja näytin. Äiti tunnisti paidan ja hyväksyi sen, ei tarvinnut vaihtaa. Hän on nimittäin edelleen tarkka pukeutumisessaan. Hoitotahtoonsakin on kirjattu, että asusteiden tulee aina olla puhtaat ja yhteen sointuvat. Monta kertaa ambulanssilla päivystykseen lähtiessä on saanut ravata vaatehuoneen ja sängyn väliä, kun äiti valitsee kuinka hänet tilaisuuteen puetaan. Nyt valokuvatun paidan hyväksyttyään hän ehdotti, että katsottaisiin norjalaista Kekseliäs nikkari -ohjelmaa. Siitä hän pitää kovasti, koska nikkari Erik onhänen mielestään aito, vilpitön ja lämmin. Maisemat kauniit, touhut kuin äidin lapsuudesta. Katsottiin sitten yhdessä, minä sohvalla pitkälläni äidin sängyn vieressä, äiti sängyssään. Kuudetta kertaa jo tätäkin jaksoa, joka muistamattomalle on aina yhtä uusi. Kommentoitiin, muisteltiin äidin lapsuuden aikoja, nautittiin.Toisto vahvistaa ohjelman tunnelman aina tutummaksi ja siinä tuttuuden tunnelmassa on muistisairaan turvallista olla. Iso telkkari nettiyhteyksineen seinällä on "maan mainio juttu" kuten äiti sanoo. Kuin ikkuna ulkomaailmaan, jonne hän ei enää pääse. Eikä kuulemma kaipaakaan. 

Ohjelman jälkeen juotiin kahvit ja juteltiin. Äiti on todella kiinnostunut omasta tilastaan, millainen hän on puheissaan sillloin, kun muisti heittää ja tietoisuus ei ole tässä ja nyt. Kerroin taas. Hän oli vastoittain maininnut lukeneensä sähköpostinsa (ei ole se eikä skype onnistunut sitten 2012), jonkun lapsenlapsen käyneen korjailemassa parvekkeen ovea (kukaan ei siihen ollut koskenut), katsellut ympärilleen ihmetellen, minne isä nyt yhtäkkiä hävisi (isä kuoli viisi vuotta sitten, olivat eronneet 1980-luvun alussa, mutta ystäviä loppuun saakka). Kaikkein eniten äitiä kiinnosti tämä: siskoni ja miehensä olivat lähdössä Italiaan ja olivat äidin torkkuessa keskustelleet mahdollisesta jatkolennolta myöhästymisestä. Äiti oli havahtunut ja tullut keskusteluun mukaan sanoen, että lentoyhtiöhän se on vastuussa myöhästymisestä ja siksi velvollinen joko korvaamaan lennon tai järjestämään hotellin seuraavaa lentoa odotellessa. Tästä äiti oli innoissaan - miten hän näin on osannut sanoa, kun ei ole koskaan lentokoneeseen suostunut eikä osaisi edes lippua lentomatkalle ostaa! Hän totesi taas kerran, että tietoisuutensa varmaan vaeltaa omia kokemuksia ja muistoja laajemmalla.

Oli mukava jälleen kertoa, että näin todella viimeisimpien tutkimusten mukaan on. Tietoisuus ei ole aivoissa, ei sidottu kehoon ja sen toimintoihin, vaikka vuorovaikutuksessa onkin. Tietoisuus on fyysistä olemustamme laajempi, yhteydessä laajempaan energiakenttään. Ja kun energia on katoamatonta, äiti toteaa, ettei hän siis ajattelevana ja tuntevana tietoisuutena katoa fyysisen kehonsa lopettaessa toimintonsa. Muistin hiipuminenkaan ei äitiä huoleta.Hän nauraa meidän pääsevän helpolla, kun jalat eivät toimi muistin hiipuessa, häntä ei  silloin tarvitse etsiä kaupungilta harhailemasta. Kun parin tunnin takaiset asiat ovat jo "yhtä hepreaa" kuten äiti sanoo, kerrataan asioita jos on tarpeen. Aina ei ole, on turhaa korostaa, ettei toinen muista. Joten jos äiti ei muista olevansa kotona vaan sanoo, että hän tästä voisi jo lähteä, toteamme vaan, että eiköhän juoda kahvit kuitenkin ensin. Siinä lähtöaikeet ennättävät jo unohtua. Vanhat asiat tulevat mieleen viikko viikolta aina vaan kauempaa. Mielenkiintoista oli meistä tytöistä muistijakso isää edeltävistä poikaystävistä. Oli hellyttävä kuulla, kuinka äiti vielä vanhempiensa yläkerrassa asuessa kuunteli ikkunassa työväentalon salissa pianolla harjoittelevan poikaystävän merkkiä. Pianon ääni näet kantautui hiljaisen kylän halki iltaisin. Kun Fur Elise alkoi soida, harjoitukset olivat ohi ja äiti juoksi sovittuun tapaamiseen.

Täysin tietoisena lähestyvästä kuolemastaan äiti toteaa sen olevan luonnollinen osa elämää,  on kiinnostunut omasta hiipumisprosessistaan ja kuoleman jälkeen avautuvista uusista asioista.Koska muisti alkaa jo hiipua,  samat keskustelut lähestyvästä kuolemastakin on käyty useaan otteeseen. Mutta joka kerta äiti kertoo oman käsityksensä siitä ja tietoisuutensa katoamattomuudesta täysin samalla tavalla ja on aina yhtä levollinen ja kiinnostunut. Tällä tavalla äiti tekee tästä lähdön odotuksesta minullekin kauniin ja rauhallisen. Kiitos hänelle siitäkin.

26.6.2019 Linkkilupaus

Harmi, ettei näitä todella mielenkiintoisia tutkijoita tulkata omalle kielellemme, ei ole tekstitystä esitelmissään. Lupasin kuitenkin joitakin

Lue lisää

Olli Pajulan suosittelemista tyypeistä esitellä ensin itse heihin ja tutkimuksiinsa tutustuttuani. Suosittelen tänään siis kvanttifyysikkoa nimeltä John Hagelin. Maailmankaikkeuden rakenne, aineen ja energian yhteys, tietoisuus, tieteen ja muinaisen intialaisen viisauden yhteys, kvanttifysiikan tutkimustulokset ym. siivittivät häntä kuunnellen ison tiskausurakan mökillä suorastaan nautinnolliseksi. Erittäin selkeä ja suhteellisen helpolla englannilla ainakin asianharrastajien seurata on esitelmänsä Is Consciousness the United Field?.

Esitelmänsä loppuosassa Hagelin valaisee ansiokkaasti ajatuksen avulla manifestoimista tieteen näkökulmasta. Muistin tuttavani ja hänen ahdistuneen puhelinsoittonsa muutama kuukausi avioeronsa jälkeen kymmenkunta vuotta sitten. Yllättäen oli mies kesken mökkiloman kertonut haluavansa avioeron uuteen rakkauteen siirryttyään ja ajaa karauttanut saman tien matkoihinsa. Harva nainen tuollaisesta kovin valaistuneena ja harmonisena heti jaloilleen pääsee, tunteet kun mylläävät eikä sille mitään voi. Ei niitä myöskään käsittelemättöminä kannata sisäänsä sulloa, joten jollain tavoin ne on ulos puhallettava. Siispä soittaja oli estoitta purkanut katkeruutta, mutta itsekseen mieluummin kuin avoimesti mieheensä tai tämän uuteen seuralaiseen kohdistaen. Suutuspäissään ja hetken mielijohteesta hän oli tunkenut miestään muistuttavan nuken jalkoväliin nuppineuloja  hokien mielessään "impotenssi, impotenssi". Sittemmin ajatuksen voimaan ja sen avulla manifestoimiseen tutustuttuaan hän epäili, että oli tuolla tempullaan aiheuttanut ex-miehelleen mahdollisesti vahinkoa. Kun tämä sitten soitti ja kertoi, että hänellä oli todettu eturauhassyöpä, jätetty osapuoli pelkäsi, että hän oli sen saanut aikaan. Onneksi se ei nyt ihan noin helppoa ole! Rauhoittelin vakuuttamalla, että jos olisi, nelostien varrella olevat lyhtypylväät notkuisivat sinne ajatuksen voimin ripustetuista uskottomista ukkomiehistä. Hagelinkin vahvistaa: tarvitaan todellisuuden, tietoisuuden, luomisen syvimpien kerrosten tavoittaminen ja itsensä tuon kokonaisuuden osaksi ja jopa tuoksi kokonaisuudeksi oivaltamisen hetki ennen kuin mitään tapahtuu.

Mutta... toisaalla Hagelin kertoo kuten Lynne McTaggartkin omissa tutkimuksissaan on todennut, että mitä useampi keskittyy aikaansaattamaan jotain positiivista kuten vähentämään rikollisuutta tai edistämään rauhallista rinnakkaiseloa sen vakuuttavammat ovat tulokset aivan tieteellisestikin mitattuna. Mm. FBI:n tilastoista tämä on todettavissa. Joten eiköhän oteta tavaksi lähetellä kannustavia ja lämpimiä ajatuksia aina kun sen voimme vilpittömästi tehdä, ja toisaalta hyväksyä inhimilliset negatiivisetkin tunteemme antamatta niille kuitenkaan pysyvää otetta ja soimaamatta itseämme sellaisten kokemisesta.

22.6.2019 Juhannusterveiset

Istuin mökin kuistilla itikantorjuntalyhtyjen suojaamana, juttelin ystävän kanssa puhelimessa. Olin tavannut hänen äitinsä muutaman kerran ennen tämän kuolemaa.

Lue lisää

Äiti oli aina äärettömän huolellisesti ja tyylikkäästi pukeutunut, hiukset kauniisti kammattuina ja hajuveden tuoksuisena hän istui sirot sääret oikeaoppisesti vierekkäin. Nyt hän ilmaantui kuistille tytärtään tervehtimään. Yllään hänellä oli kaunis tumma kotelomekko ja sen päällä melko lyhyt edestä auki oleva valkoinen jakku, helmat edestä pyöristetyt. Molemmin käsin hän näytti ottavan tyttärensä käsistä kiinni, puristavan lujasti ja toivotti hyvää juhannusta. Kun tämän sain puhelimessa välitettyä, äiti sanoi minuun päin kääntyen "Ja sinulle myös!". Kun tytär kuvauksen kuultuaan sanoi, ettei moista jakkua kyllä muistanut äidillänsä olleen, tämä totesi, ettei voinut muistaakaan. Hän oli hankkinut sen ennen tyttärensä syntymää. Jakku oli ollut liian pitkä, ei tehnyt oikeutusta hänen vartalolleen kuulemma, joten hän oli sen lyhentänyt ja samalla pyöristänyt helmat edestä.

Niinpä tietenkin. Kaikki edesmenneet näyttäytyvät minulle sellaisina kuin ovat eläessään mielestään parhaimmillaan olleet. Joskus omia läheisiä nähdessäni tunnistan heidät persoonasta, puhetyylistä, käsien luonteenomaisista liikkeistä, vaikka ovatkin fyysisesti nuorempia kuin heitä viimeksi tavatessani. Kasvoja en koskaan näe. Oikeastaan en näe mitään vaan koen heidät kuin mieleen nousevina kuvina, mielikuvina. Siksi onkin ollut vaikeaa edes itselleen myöntää "näkevänsä". En myöskään kuule mitään, kohtaamani edesmennyt puhuu minulle kuin antaisi sanottavansa suoraan ajatuksiini. Tunnen tuoksuja, joskus se on kukan, joskus tupakan tai hajuveden tuoksu. Usein saan kertoessani vahvistuksen kuten "Voi, se oli mummoni lempikukka...!" tai "Isä aloitti aamunsa aina tupakoiden navetalle mennessään". Kaikki tapahtuu omia aikojaan, en tee mitään riittejä enkä meditoi yhteyttä hakeakseni. Tupsahtavat ihan siihen arkiaskareitteni keskelle kun asiaa on.

Täällä mökillä koen silloin tällöin Turpeisen Juhon, joka on tämän paikan 50-luvulla kodikseen rakentanut. Varsinkin silloin kun jokin korjaus on menossa, Juho kävelee vintillä tai jollain muulla tavoin tekee läsnäolonsa tiettäväksi. Tänä aamuna kuuntelin vielä sängyssä venytellessäni kolinaa keittiöstä. Juho tuntuu tulleen paikalle saman tien kun kaivon puhdistukseen olen tekijän löytänyt ja työn aloittamisaikataulua suunnitellaan. Mutta malttakoon vielä muutaman päivän, ei tässä nyt ihan jäniksen selässä olla...

En muuten ole ainoa, joka Juhon on saanut tavata. Aikoinaan annoin hänelle tehtäväksi vahtia taloa poissaollessani. Kun ulkomailla asuessani ystäväni kävi siskonsa kanssa mökillä, Juho oli ilmaantunut sänkyni viereen tutkimaan, kuka tämä petini vallannut tulokas oikein oli. Kirjahyllyä nyt juhannuksen aikaan siivotessani löysin ystäväni siskon minulle jättämän lapun: "Hei, Laila! Maanantaina illalla, kun käytiin nukkumaan, minusta tuntui kuin täällä olisi ollut sellainen vanha pussihousuinen mies. Oli kyllä ihan leppoisa."

20.6.2019 Tapaamisia

Kesä on jo hyvässä vauhdissa, tapaamisia on ollut uusien asiakastuttavien, kotimaassa asustavien ja maailmalle asettuneiden ystävien kanssa.

Viimeisimpään ohjaustapaamiseen, tavanomaisesti pari päivää ennen, ilmaantui ajan tilanneen tulijan jo edesmennyt läheinen.

Lue lisää

Sangen määrätietoinen ja päättäväinen oli tämä mies, kahlasi rantaveteen ja lähti uimaan järven selälle päin. Villasukat jalassa herättivät ihmetykseni, mutta eipä tuota sen kummemmin selitellyt. Kyselin mieheltä ajatuksissani myös sitä, kuinka hän nyt tuolla tavalla ui selälle miettimättä, miten sitten käy, jos voimat ehtyvät. Mies totesi napakasti: "Kun on tavoite asetettu, sitä kohti mennään. Ei siitä mitään tule, jos rannalle jäädään epätietoisena pyörimään ja jossittelemaan!" Lopuksi sanoa napsautti: "Eno." Kävijä kertoi kuvauksen sopivan tarkasti hänen enoonsa, joka oli myös hänen kumminsa. Elämäntilanteensa, johon ohjausta tuli hakemaan, oli kuin tuota rannalla jossittelua. Villasukat herättivät hilpeyttä; enon sisko oli kova sukkia kutomaan, niitä riitti jaettavaksi koko suvulle ja veli tietenkin läheisenä sai niitä runsaasti.

Lapsenlapsen ylioppilasjuhlista palatessa istuin Juurikkalan Kaijan kanssa hänen hoitolaitosasuntonsa parvekkeella Mikkelissä. Joimme teetä ja  söimme munkkirinkilöitä suupielet sokerissa. Kummasti sitä asiat yhdessä käsitellään, vaikka Kaijan puhe ei vielä soljukaan muutamaa sanaa runsaampana kerrallaan. Asiassa hän on mukana kuitenkin, tässä hetkessä, täysin orientaatiossa kuten olen oppinut ammattitermein ilmaisemaan. Ja niin valoisana aina! Maalauskin telineellä syntymässä. Aikoi kuulemma yhdistää vesi- ja öljyvärejä työssään, kuvasi kuinka se tapahtuu.

Enonkoskelle tuli kutsu Italiasta Suomeen kesänviettoon tullutta Olli Pajulaa tapaamaan. Aika kului pohtiessa maailmankaikkeutta ja tietoisuutta Ollin perehdyttämänä. Mielenkiintoista oli kuulla, mitä hän Exopolitics -järjestön Suomen edustajana tiesi salaisten arkistojen avautumisesta mm. ufotutkimuksissa. Hän oli henkilökohtaisesti keskustellut niiden tunnettujen tutkijoiden kanssa, jotka ovat minulle tuttuja vain youtubesta. Uusina tuttavuuksina nyt Ollin kehotuksesta on minulla kuunneltavana muutama, joista heidän antiinsa tutustuttuani laitan pari linkkiä. Saa nähdä, millaisia tuttavuuksia ja uusia asioita on tarjolla heinäkuussa Ollin syntymäpäivän kunniaksi järjestettävässä isossa tilaisuudessa. Japanista asti kuulemme tutkijoita tulossa. Kiitos kutsusta!

Kaikille mietteitäni seuraaville toivotan hyvää juhannusta ja aurinkoista mieltä, olipa ukkosta tai itikoita haasteena.

29.5.2019 Sain merkin

Lähetin huilutaiteilija Ulla Suokolle sähköpostin siltä istumalta, kun olin katsonut youtubesta hänen TED -esitelmänsä Do you see the signs of the Universe? .

Ulla hyvä,

Lue lisää

piti ruveta siivoilemaan huushollia, sillä klo 13 on tulossa asiakas keskustelemaan elämästään, katsomaan sitä kanssani hieman laajemman näkökulman kautta kuin vain tämä nuhruinen realismi tarjoaa. Otinkin lautasellisen vispipuuroa, ripottelin vaniljasokerit päälle ja asetuin youtuben ääreen tilaten maailmankaikkeudelta jotain kannustavaa; on nimittäin liian pitkään ollut ”mitä oikein tekisin asumiseni suhteen” -kausi. Ja voi hitsi, siellä sinä ja TED-talk.

Riemastuttavaa! Paitsi tuo mukaansatempaava esiintymisesi ja puheen aitous myös niin tiukka synkronia oman merkittävän awakening -kokemuksen kanssa. Machu Picchun kuva Me Naiset -lehden mainoksessa ja n. 13- vuotiaana. Minun kaupunkini, sen tiesin, vaikka edes nimeä tai maanosaa ei mainoksessa sanottu. Vain turkoosisävytteinen kuva rauniokaupungista pilvien hyväilyssä, tunne tuttuudesta ja suuren tuntemattoman liepeille tulosta sai itkemään. Luja päätös mennä sinne jonain päivänä ja v. 1989 tuo matkaan tarvittavan rahasumman ilmaantuminen pankkitilille niin, ettei siihen koskaan löytynyt selitystä. Yö tähtikirkkaan taivaan alla tuossa kaupungissa (vartijat lahjoin, en keksinyt muuta keinoa) muutti kaiken fysiikan laeista opitun.

Kiitos, kiitos, kiitos sinulle ja maailmankaikkeudelle! Tilaukseeni vastattiin, sain merkin, joka sai sieluni huilun soimaan. Eihän se todella ole kuin kysyä, show me the way. Muutokseen olen jo valmis, monet merkit saanut poistua paikkakunnalta, panna tavarat kasaan. Miten olenkin vatvonut, vaikka tiedän ja toisille osaan sanoa: KYSY JA LUOTA…

18.5.2019 Kasvikaverini

Ihan ensimmäiseksi: kiitos ja halaus Sälinkään kartanon lämpimälle yleisölle mielenkiinnosta ja esitelmäni saamasta palautteesta! Päivä oli antoisa minullekin, kiitos aktiivisen ajatustenvaihdon!

Mökillä taas. Joka aamu teen kierroksen ja tervehdin ...

Lue lisää

talven takaa kasvuun kiirehtiviä kasvejani. Kannustan ja iloitsen. Eilen esittelin heille uudet kumppanit, jotka toin puutarhalta. Köynnöksiä tulee vanhojen seuraksi aika monta uutta, joten muistutin, että sopu sijaa antaa. Muistelin samalla italialaista Tigrillaa, kasvien tietoisuuden tutkijaa, jonka tapasin pari vuotta sitten. Maailmankaikkeus kirjaimellisesti lähetti kävelevät vastaukset kysymyksiini kasvien ja veden tietoisuudesta ja muistista. Kaijan ateljeella istuimme iltaa Tigrillan sekä veden muistia tutkineen Masaru Emoton työtä jatkavan Mishiko Hayashin kanssa ja pohtimista riitti!

Kasveista nyt vain tässä, joku toinen kerta vedestä. Kerroin Tigrillalle ihmetelleeni, miksi vanha humalani alkoi tehdä sydämen muotoisia lehtiä piippuköynnöksen tapaan, kun sen sai viereensä kasvamaan. Tigrillan mukaan kasvit kilpailevat kasvupaikasta, mutta huomatessaan tilan riittävän uusille tulokkaille osoittavat ne tervetulleiksi vaikkapa tällä tavalla. Luontoiltaan soittaessani tosin kuulin, ettei moinen matkiminen ole mahdollista, vaikka selitin parhaillaan kasveja katsovani.

Laitanpa tähän päiväkirjamerkinnät mielenkiintoisesta keskustelusta Tigrillan kanssa sinunkin pohdittavaksesi. Käy hänen kotisivullaan, jos innostut.

Perjantai 26.5.2017, Ateljee Valo

- Damanhur on Italiassa Piemonten alueella lähellä Torinoa 1974 alkunsa saanut henkinen ekoyhteisö, joka tieteellisesti tutkii ja kehittää laboratoriossa kaikkea sellaista, mitä ihmiskunta parhaimmillaan voisi olla

- Tigrilla Soler (Gardenia) tulee tästä yhteisöstä, korosti tutkimusmenetelmien tieteellisyyttä todeten samalla, että valtavirtatiede ei vielä niin kehittynyttä, että tunnustaisi tutkittavan aiheen eli kasvien tietoisuuden tieteen tutkittaviin hyväksytyksi

- maapallolla vain kaksi kohtaa, jossa avaruudesta tulevat neljä energiavirtaa kohtaavat, toinen Tiibetissä ja toinen Piemonten alueella (Tigrilla ei selittänyt, mitä nämä ovat ja mikä niiden merkitys on tai sitä, miten ne on todettu. Unohdin sitten palata aiheeseen ja kysyä.)

- kun samoista asioista kiinnostuneiden yhteisö syntyi, totesivat, että jos tosissaan aikovat asioita tutkia ja pohtia, on asuttava lähekkäin ja oltava tekemisissä säännöllisesti, siksi sitten Piemonteen. Sinne ryhmän saavuttua erään talon portailla odotti avainta ojentaen vanha mies sanoen ”on jo aika”, oli nähnyt unen, että tällainen ihmisryhmä tulee ja sille on sitten talo myytävä

- yhteisö sai nimekseen DAMANHUR, mikä merkitsee Valon Kaupunkia. Nimettiin Egyptissä olevan kaupungin mukaan, siellä suurin Horus-jumalan temppeli (Laila: Horus oli valoisan taivaan jumala, auringon jumala, vastaparinaan yötaivaan jumala Seth)

- Tigrilla korosti, ettei yhteisö ole sellainen kuin aikoinaan hippiyhteisö, joka hyräili ja meditoi… Heidän meditointinsa tapahtuu käsillä rakentaen ja toimien ja ideoita toteuttaen. Yhteisön ajatus on, että pelkästään ajatuksissa oleva idea on turha, ellei sitä toteuteta ja siten jätetä tuleville sukupolville

TUTKIMUKSIA JA TULOKSIA KASVIEN TIETOISUUDESTA

- kasvien sähköiset impulssit muutettu toiminnaksi niitä vastaanottavien laitteiden avulla. Toiminta osoittautui tietoiseksi esim. siten, että kasvit kykenivät täten avaamaan oven sähkölukon. Ne avasivat vain tutulle ihmiselle tai eläimelle. Pienten tutkimukseen kehitettyjen rattaiden avulla kasvit kykenivät kulkemaan. Tässä sama: suuntasivat vain tuttujen luo ja jos ei tuttua näköpiirissä, suuntasivat toisten kasvien luo.

- kehitettiin erityinen laite muuntamaan kasvien värähtelytaajuudet ääniksi ja edelleen äänet syntetisaattorin avulla niitä vastaaviksi nuottijärjestelmän säveltaajuuksiksi, jolloin voitiin kuunnella kasvien ”laulua, musiikkia”

- kasvien musiikiksi muutetun sähköisen taajuuden on todettu parantavan, sillä on osoitettu olevan vaikutusta esim. dementia-, autismi- ja Alzheimer -hoidoissa, sen on todettu nopeuttavan luunmurtumien parantumista. Tigrilla on koonnut tutkijoista ja hoitoalan laitoksista yhteistyökumppaneita healing –tutkimukseensa.

-  kasveilla todettu samat viisi aistia kuin meillä ja sen lisäksi 15 sensoria, jotka käytössä informaation keräämiseksi. Tämän informaation avulla kasvit toimivat mm. tilanteissa, joista ihminen poistuisi tai pakenisi; kasvi kun ei voi tätä tehdä.

- juurien päissä on kemikaaleja, entsyymejä, jotka toimivat kasvien aivoina. Kun juuren päät katkaistaan, kasvu on holtitonta.

- kasvit oppivat, tekevät päätöksiä ja valintoja keräämänsä informaation avulla. Esimerkiksi kun ne kasvattavat juuriaan kohti tiettyä paikkaa, ne tunnustelevat matkalle osunutta kivikkoa joka puolelta valitakseen parhaan mahdollisen reitin päämääräänsä, eivät tunge juuriaan ensimmäiseen mahdolliseen koloon.

- kasvit kuuntelevat maahan kaivettuja putkia ja havaitsevat veden, siksi ne tunkevat juurensa noihin putkiin usein ne tukkien. Kyse ei ole vain kasvamisesta esteestä huolimatta vaan tietoisesta pyrkimyksestä veteen. Kasvit juovat kaiken veden mitä saatavilla, usein juovat itsensä hengiltä. Siksi jatkuvasti vettä luovuttavat automaattiset kastelulaitteet eivät paras ratkaisu.

- kasveille ei tule mieltää ihmisten ominaisuuksia. Esim. varomme antamasta kasveille saastunutta vettä, jota itse emme joisi, mutta kasvi saattaisikin sen puhdistaa. Myös ns. sähköiset saasteet on todettu kasvien puhdistustoimen kohteiksi. NASA on tutkimuksissaan todennut kolme tehokasta huonekasvia tähän hommaan, nimet englanniksi

SNAKE PLANT – anopinkieli (http://www.huonekasvit.fi/kasvit/anopinkieli-sansevieria/)

SPIDER PLANT – kirjorönsylilja (https://www.omakoti.fi/kukkien-kasvien-hoito/ronsylilja/)

PEACE LILLY – viirivehka (http://www.huonekasvit.fi/kasvit/viirivehka-spathiphyllum/)

Tigrilla ei muistanut latinankielisiä nimiä, mutta tutkin ne netistä ja sitä kautta löysin suomenkieliset nimet ja hoito-ohjeet. Esimerkkejä muistakin puhdistavista kasveista löysin mm. tästä: http://magneettimedia.com/10-loistavaa-sisailmaa-puhdistavaa-huonekasvia/

- teemme vahinkoa esim. veden puhtaudelle kaatamalla joenvarsien pajukot, sillä pajun juuristo kierrättää ja puhdistaa vettä, esim. lannoitteet pellolta eivät pääse niin vapaasti vesistöön. Maatilojen lannoitettujen peltojen rajalle istutettavaksi on tutkittu puhdistavia puita (Laila: Tigrilla ei maininnut nimiä enkä sitten muistanut kysyä)

- kasveille voi puhua, sillä seurauksensa. Ei aina vain pelkkää lepertelyä… Mm. yksi yhteisön jäsen tyhjensi kaiken päivän aikana kertyneen ”shit”-lastin talonsa pihalla olevalle puulle puuskahtaen, koska ei halunnut viedä negatiivista olotilaa ja energiaa sisälle taloon. Puulle tuollainen puhe oli kirjaimellisesti lannoitetta kuten ”shit” sinällään.

- kasvit erittäin kilpailuhenkisiä, mutta myös toisiaan kunnioittavia, eri lajit antavat toisilleen kasvutilaa mahdollisuuksien mukaan

- istutukset yksin vai monta saman lajin edustajaa? Tigrilla kertoi esimerkin auringonkukista, jotka paitsi kääntyivät aurinkoa päin tuntuivat liikkuvan myös muuten. Tutkimuksessa todettiin liikehtimisen, kuin yhteisen tanssin tai leikin, olevan sosiaalisuuden ilmaus. Kun istutettiin erilleen ja kasvoi yksin ja sitten tuotiin yhteisöön, ei osannut leikkiä, ei ymmärtänyt sosiaalisuutta, ei pystynyt sitä oppimaan ja kuoli

-  kasvitkin nukkuvat

- musiikiksi muunnetun värähtelyn kautta pyritty tunnistamaan kasvien tunteita (Baxterin tutkimukset aikoinaan osoittivat kasveilla olevan sellaisia, esim. pelko). Ei tarkkoja tutkimuksia tunteiden erittelyyn vielä, mutta yksi esimerkki löytyi: kuolevan kasvin ”laulu” muuttui melankoliseksi

- Tigrillan johdolla syntyi pieni improvisoitu konsertti, esiintyjinä orvokki, setri ja musiikkiopiston huilunsoiton opettaja Ilkka. Ei hullumpaa. Orvokki varsinainen räpättäjä, koko ajan soi sen musiikki, setri töräytti jotain silloin tällöin ja lopulta suutahti Ilkan matkiessa sen pieniä lurituksia ja vaikeni kokonaan (näin annoin itseni tulkita). Kaijan kanssa kokeiltiin lainalaitteella kuinka Juuson vanhempien pappiskodista periytynyt enkelinsiipi innostuisi musisoimaan. Piuhat kasvin lehtiin kiinnitettyämme alkoi kaikua gregoriaanisen kirkkomusiikin tyyppinen juhlava sävelmä. Pappilastako vaikutteet vai velvoittiko nimi…? Oli mitä oli, isosti ja arvokkaasti  kuitenkin kiittelimme soiton tauottua.

9.5.2019 Kaijan ilo ja ilmaisukeinot

Juuso päivitti eilen Kaijan kuulumisia, lisäilen iloon hieman huomioita vapunpäivän tapaamisesta. Tavoitin Kaijan ...

Lue lisää

kotoa ison salin kookkaalta kulmasohvalta matkailuesitettä selaamassa. Kun halatessa kysyin, mihinpä lähtisi, jos just nyt laukkunsa pakkaisi, oli vastaus selkeä: "Irlantiin!" Englannin kartanoista oli löytynyt monta mielenkiintoista kohdetta myös, joita sitten minulle näytti selittäen esitteessä käytettyjen symbolien merkitystä. Muisti siis minun olevan brittiaristokratian ystävä. Kun heittäydyin sohvalle pitkäkseni, Kaija veti jalkani syliinsä ja hieroi niitä aivan kuin ennen. Naureskellen naputti vasenta polvea, jolloin muistin yhteisen kokemuksemme. Vaihdoimme siinä ajatuksia moisesta ja monesta muusta Juuson kokkaaman meksikolaisen kanakeiton ja omatekoisen leivän tuoksujen vallatessa taloa. Kaija alkoi kertoa Validia-talon ruokailuista ja siihen vaihtelua tuovista ravintolakäynneistä. Siinä missä jonkun käsitteen löytäminen tuotti hankaluuksia hän saattoi korvata sen useammalla muulla sanalla. Näin esimerkiksi, kun aamiaisesta kertoi: aina ei heti aamusta ole nälkä, joten jättää myöhemmäksi. Nälkä -sana oli kadoksissa, mutta itse nälän käsite hallussa. Kun ei ole nälkä, on kylläinen. Sekään sana ei tullut mieleen, mutta Kaija ilmaisi sen hieromalla vatsaansa ja sanomalla "ei vielä täältä vajaa" ja heläytti naurun päälle. Helppo on yhtyä Juuson kirjaukseen: "Ilmaisukyky etenee – siltä näyttää – hitaasti mutta varmasti kohti laajempia käsitteitä ja sisältöjä. Tällä hetkellä Kaija harjoittelee sanojen ja niiden merkitysten lajittelua ja ryhmittelyä yläkäsitteisiin." Kiitollisina kesää kohti!

Mielenkiintoinen juttu: enonkoskelainen Villa Spiritin isäntä Timo Tahvanainen oli haastattelemassa Kaijaa ennen "keikausta". Olin paikalla, kun Kaija haastattelun lopuksi maalasi Timpan sielunkuvan. Nyt Enonkoskella käydessäni työ oli seinällä siten, että sitä katsoessa näki samalla erkkeri-ikkunoista avautuvan maiseman. Maalauksessa oli tarkka vastapäisen rannan silhuetti sekä erkkerin puolikaaren muotoinen valokaari. Ja tietenkään maalaushetkellä Timpalla ei vielä ollut edes aavistusta koko Villa Spiritistä saati Kaijalla siitä mitään tietoa. Siihenpä vaan tulevan maalasi. Kerroin tämän Kaijalle itselleen. Hartaasti nyökytellen kuunteli.

4.5.2019 "Voi miten ihana koko tää juttu, eiks oo?!"

Kuuntelin tallenteen viime maanantain (29.4.) tapaamisesta. Noin kuulin siinä itseni hihkaisevan viimeisimmän harjoitussession kävijälle tapaamista lopetellessamme. Tämä totesi innostuttuani, että hänestä tuntuu kuin minäkin saisin tapaamisesta yhtä paljon kuin hän. No, aivan varmasti! Intuitio, sen merkitys, sen kuuntelemisen merkitys ja sen vahvistaminen oli niin selkeästi molemmille tarkoitettua evästystä. Ja millä huumorilla höystettynä tämä opetustuokio annettiin. Osoituksena siitä tuo teksti 24.4. ennen Kouvolan tapaamiseen ajamistani, kokemus ja sen kirjaaminen kuin trailerina tapaamisen teemaan.

PS. Tapaamiseen ilmaantuneelle Lahja-mummulle iso halaus ilkikurisesta kekseliäisyydestä, jolla nimensä moneen kertaan vahvisti!

2.5.2019 Nyt on kaikki harjoitustapaamiset koettu

Kouvolassa vapun alla viimeisen harjoitussession tiimoilta tunnelmallisessa pienessä puutarhamökissä. Taas todistimme kävijän kanssa niin lohdullista ja riemullista ohjausta näkymättömästä maailmasta, että se sai meidät molemmat hihkumaan. Oli se niin uskomatonta kuljetusta, täynnä huumoria ja niin monta "sattumaa", ettei sijaa epäilylle jäänyt.

Vapunpäivä iloisen ja hyvin toipuneen Kaijan kanssa. Sai kaikkien terveisensä lähettäneiden viestit ja halaukset, niistä kiitokset häneltä teille. Jäi niin hyvä ja kiitollinen mieli tästäkin tapaamisesta.

24.4.2019 Intuitio vahvistuu kun sitä noudattaa

Istuin Autotalo Hartikaisen kahviossa kirjaa lukien ja kahvia nauttien sillä aikaa kun auto oli renkaanvaihdossa. Yhtäkkiä kesken kirjaan syventymisen mieleeni nousi selkeä kuva tuttavasta ja hänen naurustaan. Otin puhelimen ja heti laitoin viestin:"Kahviossa renkaanvaihdon ajan, kirjaa luin, mutta yhtäkkiä olit tässä. Voipa hyvin ja nauti auringosta!" Katsoin viimeisintä viestinvaihtoa. Joulukuun 12. päivä kaveri oli kertonut heti lomansa aluksi olevansa flunssan kaatamana. Sinällään ei uutta, näin tälle työkseen laulavalle käy aina kun tiukassa keikkakalenterissa tulee pienikin tauko. Tuskin kuitenkaan tavoittaisin miestä nyt tautivuoteelta, kevätkiertue kun oli vielä menossa, mutta saisipahan ainakin terveiset pitkästä aikaa. Tätä miettiessäni ponnahti puhelimen näyttöön vastaus: "Kiitos... renkaanvaihdossa myös... aika hyvin satuttu samaan aikaan..." "No, siinä syy! Yhteys energioissa toimii!" "Jeeeees."

23.4.2019 Näkemisen pohdintaan saatu ohjaus

Hyvältä tuntui kuulla kokeneen näkijän Sarin kertomana, että näkymättömän tapa ilmaista ajatuksensa on erilainen kuin näkijän itsensä ilmaisutyyli. Ihan samat tuntemukset olen kokenut kuin Sarikin. Rohkaistuna jatkan siis!

”Henkiväki alkoi käyttää minua sillä tavalla, että kesken sen kun puhuttiin jonkun kanssa ihan vaikka mistä sanoin yhtäkkiä jotain sellaista, että jopa itsekin pysähdyin ja ajattelin, että ”ups, tulipas sanottua muuten tosi viisaasti!”. En ymmärtänyt edes ensin, mistä oikein oli kysymys, hämmästelin vaan sitä, että miten MINÄ sanoin noin! Sitten hämmästelin sitä, kuinka sanoin joillekin asiat hyvinkin suoraan. Itse olen hyvin diplomaattinen, pyrin sanomaan asiat niin, ettei toinen loukkaantuisi tai etten sanelisi neuvoja kuin käskyjä. Mutta henkimaailma kun ei todellakaan sensuroi, niitten ei tarvitse sensuroida. Sieltä voi tulla suoraa tekstiä, hyvinkin suoraa.” Näin siis Sari.

14.4.2019 "Näkemisen" pohdintaa

Nuo lainausmerkit tuossa osoittavat, että harjoitustapaamisissa on noussut esiin itseäni askarruttava seikka, joka minun on tutkittava ja selvitettävä.

Lue lisää

Tiedän, että näen ja aistin näkymätöntä maailmaa, mutta mikä sen osuus ja tapa kävijän ohjaushetkessä todella on? Jokaisen kävijän kanssa keskustelusta olen tehnyt tallenteen, jonka olen antanut mukaan. Nyt tänä viikonloppuna, kun useimmista tapaamisista on jo kotvanen kulunut, kuuntelin nuo tallenteet ottaen niihin etäisyyttä tutkijan tavoin tai ainakin kuten objektiivinen ulkopuolinen kuulija. Minua alkoi kiusata useimmissa tallenteissa toistuva asia, jonka sanonkin niissä onneksi ääneen: ei ole minun tapani ohjauskeskustelussa esittää napakoita ohjeita vaan ohjata keskustelukumppani itse oivaltamaan asioita. Nyt kuitenkin kuulen, kuinka jotkut ohjeista olivat melko jämäkästi ilmaistuja. Tosin en antanut valmiita vastauksia pohdittaviin ongelmiin vaan ne olivat aistimiani ja sellaisenaan toistamiani napakoita vinkkejä (esim. rauhallisen ympäristön luomiseen kotona kun sinne tuntui elämä keskittyvän, keinoina tuoksut, sisustus, puhelin kiinni jne. ja siellä sitten muutama tunti päivässä itsekseen). Ajattelin tästäkin vähästä kriittisesti: olisit nyt antanut ihmisen itse kehitellä, ohjannut huomaamaan  millainen ympäristö hänelle tuo tasapainon ja rauhan! En haluaisi pienissäkään asioissa sanella vaan ohjata tarkastelemaan ja päättelemään. Enkä myöskään koe tuollaisen tyylin olevan kovin oikein näkymättömältäkään ohjaajalta. Aloin miettiä, mistä voin tietää, onko mielikuvani todella näkymättömän ohjausta vai omaa innostuneisuuttani vai poiminko intuitiivisesti jotain kävijän omien ääneen lausumattomien toiveiden ja ajatusten listasta? Jos se on näkymättömän ohjausta, miten voin olla varma, että se on Korkeimman ja Puhtaimman Tietoisuuden tasolta tulevaa? Voinko sanoa myös kävijän appiukon antamat ohjeet luottaen siihen, että rajan taakse siirtyminen on tuonut hänelle laajempaa ymmärrystä asioihin? Näihin mietteisiin ryhdyn etsimään kokeneemmilta näkijöiltä opastusta.

Toki voit tulla ohjaukseeni, teen sitä vahvan ammattitaitoni turvin ja varmasti saat näkökulmia  tilanteeseesi ja pohtimiisi asioihin. Saattaahan joku edesmennyt siinä piipahtaa, mutta kuten olen sanonut, mahdollisesti vain osoittaakseen, että olemassaolo ei lopu kuolemassa. Jos tämä sitten jokusen vinkin antaakin, korostan kuulijan omaa harkintaa niiden noudattamisessa. Mutta ohjauksen en sano tulevan näkymättömästä maailmasta ennen kuin olen aivan varma, että se kantaa korkean värähtelyn energiaa. Tässä haluan olla vastuullinen lahjani suhteen. Siispä lähden kartoittamaan saatavilla olevaa kokeneempien opastusta. Puhtainta ja Korkeinta Tietoisuutta tuekseni tähän pyydän ja kiitän, että tuen saan.

13.4.2019

Katselin vanhoja papereita, heittelin tarpeettomia roskiin. Löytyi elokuussa v. 1999 tekemäni muistiinpano: "Loikoilin illalla sängyssä väsyneenä, mutta en unessa eli ajatukset vain seisoivat päässäni. Näin yhtäkkiä sieluni silmillä bussipysäkillä seisovan miehen, joka luki kirjaa. Miehellä oli päässään päähine, joka toi mieleen lähinnä jonkun uskontokunnan käyttämän rukouspäähineen, itämainen tunnelma oli kaupunkinäkymässä muutenkin. Miehen lukiessa näin hänen alkavan liikkua kummasti kuin ylös ja alas ja tajusin, että hän oli keskellä tärähtelevää maanjäristystä. Mies nosti katseen kirjastaan hitaasti kuin hämillään, miettien, mikä keskeyttää touhun. Näky loppui siihen. Kerroin asiasta A:lle aamulla ja sanoin, ettei lehdessä toivottavasti ole uutista maanjäristyksestä.  "Siinähän se on Turkin juttu heti eka sivulla", sanoi hän lehden jo lukeneena. Tuli vähän outo olo."

Turkin länsiosaa ravisteli voimakas maanjäristys tiistaina 17.8.1999. Kolmelta aamuyöllä tapahtuneen järistyksen keskus oli lähellä Izmitin teollisuuskaupunkia. Tuhot olivat suuret myös Istanbulissa, joka sijaitsee noin 100 km järistyspaikalta. Aluksi uhreja arvioitiin olevan vain muutamia tuhansia mutta uhrien lopullinen lukumäärä oli jopa 15 000. Mielenkiintoista on se, että muistiinpanon mukaan minun on täytynyt nähdä tapahtuma muutamaa tuntia ennen kuin se aamuyöllä tapahtui. (Suomessa ja Turkissa on sama aika.)

11.4.2019

Enpä pannut lainkaan pahakseni parikymmensenttisen lumivaipan laskeutumista Enonkoskelle, kun katselin sitä Villa Spiritin korkeista erkkeri-ikkunoista talon isännän Timo Tahvanaisen ja ystäväni Senjan kanssa. Kolmen päivän keskustelusessio säilyy varmasti yhtenä tämän kevään aarteista. Kiitoshalaus kummallekin!

Timo Tahvanaisen perustaman RTV:n esittelemiä henkisen tien kulkijoiden kokemuksia ja tarinoita löydät youtubesta mm. sarjoista RTV esittää: Paulin pakeilla, RTV esittää: Kohtaamisia ja RTV esittää: Luennolla. Villa Spirit löytyy osoitteesta www.villaspirit.fi.

2.4.2019

Hyvä ystäväni sanoi eilen kiusoitellen löytäneensä youtubesta sinne laatimani soittolistan ja yllättyneensä isosti maustani musiikin suhteen. Oli kuulemma perin juurin suomalaista sielua vapisuttavaa. Pidin tuota aprillipilana kunnes tutkin ja löysin listan. Meillä kaikilla on oma makumme niin musiikin kuin muunkin suhteen. Vaikka tuo tuntemattoman kaimani soittolista ei sinällään ole minun juttuni, se varmasti tarpeen tullen auttaa minua harjoittelemaan tätä suomalaisuutta. Siihen sopeutuminen kun on minulle vaikeaa. Kiitokseni siitä.

30.3.2019 Lupauduinpa esitelmöijäksi

Työkseni olen luennoinut oppimisesta ja kasvusta kymmeniä vuosia, mutta nyt ensimmäistä kertaa olen lupautunut astumaan yleisön eteen kertomaan omasta opinpolustani näkymättömän maailman kohtaamiseen. Tapahtuma on nimeltään Valon ja voimaantumisen karkelot ja se järjestetään Sälinkään kartanossa 11.5. Päivä on lauantai.

28.3.2019

Olen saanut toiveita: olisiko mahdollista tulla yhdessä ystävän kanssa? saisiko muutaman vapaan ajan heti varattavaksi? kertoisitko tapaamisten hinnat? voinko tavata sinut Skypessa, kun on niin pitkä matka?. Olen vastannut näihin miettimällä toteutustavat, ks. Ohjaustapaamiset sekä Ota yhteyttä.

25.3.2019 Päätöksenteon aika

Tänään tapasin harjoituskumppaneikseni ilmoittautuneista toiseksi viimeisen kävijän. Tapaamisista tekemäni sisällönanalyysin perusteella näyttää niissä toistuvan seuraavat seikat:

Lue lisää

-  kävijät ovat tunteneet, ettei tämä tilaisuus tapaamiseen ollut mikään sattuma vaan selkeä johdatus; jokin oli saanut heidät hakemaan mahdollisuutta tähän jo aiemmin ja he toteuttivat sen heti tuntiessaan, että nyt oli tapaamiseen tultava

- ohjaus oli selkeintä silloin, kun tulija itse hahmotti keskeisimmät aihealueet, joihin ohjausta kaipasi. Se oli kuin tehtävänanto näkymättömälle tarttua toimeen. On kuitenkin lohdullista tietää, että ohjaustapahtumassa jäsennystä tapahtui kävijän, minun ja näkymättömän vuorovaikutuksessa, vaikka ajatukset olivat hieman levälläänkin.

- etukäteen ei kenenkään kanssa sovittu tapaamisen kestoa. Kuhunkin tapaamiseen meni aikaa aina samat 2-3 tuntia siten, että keskustelu oli käynnissä myös kahvi-/teetauon ajan.

- olen ohjaustaitoihin työkseni kouluttaneena korostanut, että ohjaus ei ole sanelua vaan yhteistä tarkastelua, ei valmiin ratkaisun antamista vaan näkökulmien avaamista ohjattavan oman oivalluksen auttamiseksi. Siksi koen hiukan hämmentävänä  tapaamisissa ilmenneen paikoin melko suoran ja tiukankin tyylin. Näin kävi, kun  pyrin saamaan itseni ulkopuolelta tulleet ajatukset selkeästi ilmaistuksi varoen sotkemasta niihin omaa tulkintaa tai mielipidettä. Luotan kuitenkin siihen, että "näkymättömän" ohjaustapa on kullekin kävijälle sellainen kuin hän tarvitsee.

- kussakin tapaamisessa ohjaukseen päätyivät omista kokemuksistani sellaiset, jotka kullekin kävijälle osoitettiin tarpeellisiksi kertoa. Jotkut niistä olivat minulle niin henkilökohtaisia, etten niitä olisi halunnut kertoa ellei tapaamisen yksityisyyttä olisi luvattu kunnioittaa myös minun kohdallani. Tästä syystä käytin omaa tallennusvälinettäni. Kaikki saivat kyllä tallenteen minulta ellei nyt aivan kokonaan omien kokemusteni osalta niin ainakin ohjauksen kannalta kävijälle keskeisiltä osin.

- parasta oli kun kävijä ei etukäteen takertunut ajatukseen siitä, että rajan yli siirtyneen tapaaminen oli ehdottomasti tapahtuva tai että jonkun tietyn rajan yli siirtyneen tuli tulla tapaamiseen. Tiukka odotus tulijasta tuntui lukitsevan tilanteen niin, ettei odotetun sijaan joku toinen yhteyteen halukas päässyt ajatusvallia murtamaan. Antoisin kohtaaminen tapahtui niin, ettei sille asetettu ennakko-odotuksia.

- silloin kun kohtaaminen rajan yli siirtyneen kanssa toteutui, pari kolme päivää ennen sovittua aikaa ilmaantui lähelleni joku kävijän tapaamista odottava "näkymättömän maailman" edustaja. Jos näin oli tapahtunut, kuvasin aistimani hahmon ja hänen antamansa mielikuvat ja tiedot kävijälle tapaamisen alussa. Tämä näkymätön saattoi olla joku kävijälle tuttu, hänen läheisensä tai joku tuntematon, joka ilmeisesti jollakin tavalla koki samaistumisen kävijän elämäntilanteeseen ja avasi näkymiä sitä kautta.

Kerronpa tämän päivän eli maanantain kävijää odottelemaan ilmaantuneesta miehestä ja hänen näyttämistään yksityiskohdista. Minulle niiden merkitys ei auennut, mutta kävijä tunnisti niistä isänsä. Lauantaiaamuna herätessäni aistin miehen, joka piteli polkupyörää. Mies oli kuin aikuisen kehossa oleva vähän vintiömäinen kaveri, mutta tunsin, ettei hän tätä ominaisuutta eläessään suoraan sellaisenaan näyttänyt. Hän korosti kovasti pyörää, "muista pyörä!" tuli useampaan kertaan. Pyörä oli naisten pyörä, ilman tankoa. Mies piteli sitä vasemmalla puolellaan, mikä minusta tuntui hankalalta aloitusasennolta ajamiselle. Itse olisin ilman muuta pidellyt pyörää oikealla puolellani astuakseni oikealla jalalla oikeanpuoleiselle polkusimelle polkaisten siitä pyörän liikkeelle. Jostakin syystä minua kiusasi moinen niin, että kuvasin kummalliselta tuntuvan pyöränpitelyn kävijälle. Hän kertoi isän ajaneen naisten pyörällä ja nousseen satulaan siten, että pyörä oli hänen vasemmalla puolellaan, siitä oikea jalka oikealle polkusimelle ja vasen kaaressa kuin olemattoman tangon yli vasemmalle polkusimelle ja siitä sitten polkaisu liikkeelle. Isä oli ollut innokas pyöräilijä ja liikkunut polkupyörällä vielä kahdeksankymppisenäkin. Tämän kun kuulin, ymmärsin miten tärkeä tuo pyörä oli kuin olikin muistaa ja kuvata juuri kuten näin, sillä kävijälle se oli merkki isän paikalla olosta. Samoin oravat. Mies nimittäin käski minun sanoa "oravat", noin vaan ilman mitään selitystä. Siispä sanoin. Isä se sillä vahvisti tunnistuksensa vielä varmemmaksi, sillä hän oli eläessään oravia pyydystänyt, nylkenyt ne ja kuivattanut turkit lautaan pingotettuna.

Kaiken kaikkiaan tapaamiset ovat olleet rohkaisevia ja olen kiitollinen minua auttaneille, niin näkyvässä kuin näkymättömässäkin maailmassa vaeltaville. Tein päätöksen: autan vastaanottamalla kävijän paitsi oman ammattitaitoni myös näkymättömän hyvän ohjaukseen. Luotan siihen, että luokseni ohjataan oikea ihminen oikeaan aikaan ja kiitän siitä, että kykenen hänen tarvitsemansa ohjauksen välittämään.

12.3.2019 Vaihtaritapaamisten ensimmäiset askeleet

Sulattelen vaihtaritapaamisissa esille tullutta näkemistäni.  Ohjaus elämäntilanteisiin näissä sessioissa ...

Lue lisää

oli mielenkiintoinen yhdistelmä omaa tietämystäni ja ammattitaitoani sekä ajatuksiini näkymättömän zuumaamaa ohjausta. Ei sinällään mitään uutta minulle, olenhan jo luennointityössänikin jonkun kerran kokenut tuollaisen. Nyt vaan osasin kiinnittää siihen enemmän huomiota. Mutta selkeä tietäminen vastatessani kävijöiden kysymyksiin edesmenneistä läheisistään sai kylmät väreet aikaan. Erityisesti paikalle ilmaantunut isoäiti, josta kävijä ei mitään kertonut eikä näkemääni vahvistanut, vaan latasi kysymyksen toisensa perään (”treenataan nyt kun siihen apua pyysit!”), näyttäytyi luonteenpiirteineen, harrastuksineen ja pukeutumisineen aivan omana itsenään. Välillä minulle tuli tunne, että voiko ensimmäisenä ajatuksiini tullut vastaus olla todella tuon isoäidin viestiä vai puhunko ihan läpiä päähäni. Kävijä ei myöntänyt ei kieltänyt, sanoi vaan ”anna tulla, älä pidättele”. Kaiken kuvaukseni jälkeen hän vasta kertoi, miten oikein olin kaiken nähnyt ja kuvannut.  Voidakseen olla aivan varma isoäitinsä paikalla olosta hän kysyi vielä viimeisen varmentavan kysymyksen: "Mitkä kaksi isoäidin tekemää asiaa oli hänen kotipihallaan?". Vastaukseni kuultuaan hän huudahti innoissaan: ”Sataprosenttisen prikulleen, just pilkulleen, aivan millintarkalleen oikein!!”. Siinä viimeistään oli minun itselleni myönnettävä, että näenhän minä näissä tapaamisissakin enkä vain satunnaisesti muulloin.

PS. Juttelin 13.3. vastaavia asioita jo n. 30 vuoden ajan kokeneen näkijä-mentorini kanssa. Hän korosti, että edesmenneet ja oppaat (vielä opittava tämäkin, mikä ero?) päättävät itse tulostaan ja niistä asioista, joihin antavat ohjeita. Kuten tämä ohjaajani sanoi, näkymättömällä maailmalla on muutakin tekemistä kuin ilmestyä vihellyksestä paikalle ja paljon painavampaa sanottavaa kuin vastailla tiedusteluun, mihin mummon punainen kukkaruukku on joutunut. Tulevat paikalle silloin, kun katsovat tapaamiseen tulleen siitä hyötyvän. Yllä mainitun isoäidin vastaus varmentavaan kysymykseen oli harjoitustilanteessa  tarkoitettu minulle varmistukseksi, että kyllä minä häntä kanavoin ja kävijälle todentamaan, että mummo se siinä todella neuvojaan jakoi.

Erään kävijän luvalla julkaisen tässä osan häneltä saamastani palautteesta. Siitä piirtyvästä tunnelmasta ja hänelle kauttani tulleesta ohjauksesta olen ihan yhtä kiitollinen kuin hän itse.

”Lähdin Joensuusta onnellisena ja varmistuksia saaneena, mutta hämmentyneenä ja ihmetellen. Mitä lähemmäs kotikaupunkia saavuin, alkoivat väsyneessä päässäni ”järki-mieli”/vanhat ajatusmallit/pelot kieputtamaan mutkille kaiken pyhää yksinkertaisuutta, selkeyttä ja rakkaudellisuutta. Käytännön maadoittavien toimien (siivous ja ruuanlaitto) lomassa, kotini turvassa, kuuntelin tallenteen tapaamisestamme. Ja jestas!!! Kaikki kummallisten ajatuskuvioiden ja ”järjen” kehittämät pelot, kyseenalaistukset ja nurinkiertämiset sulivat silkkana höpöhöpönä pois!!! Kohtaamisemme aitous, lämpö ja uteliaisuus, edesmenneen omaiseni läsnäolo ja turvallinen, tutkivan utelias tunnelma palasivat! Rakkaudellisuus, välittäminen ja lämpö syttyivät sykkimään kuuntelutilanteeseen elävinä. Reiki-energia alkoi virrata minua keinuttaen... kiitollisuus, rakkaus, ilo... ymmärrys täyttivät minut.

Kuuntelin itsereflektiivisesti ja uteliaana omia kysymyksiäni, ymmärsin niiden kautta omaa ajatteluani uudella tavalla. Sain tallennetta rauhassa kuunnellen todella, todella paljon enemmän irti sinun vastauksistasi kuin kertakuulemalla paikan päällä! Ymmärrykseni laajeni rauhoittaen minua. Kaikki avautui esiin monin kerroin merkityksellisempänä ja selkeämpänä, viestit erottuivat johdonmukaisina ja auttavina esiin. Kokonaisuudesta paljastui koko ajan enemmän kerroksia ja tärkeää asiaa. Ymmärrän nyt uudella tavalla asioita, joita olen vatvonut vuosikausia! Kaikki aiheet ja teemat, joista puhuimme, avautuivat minulle erittäin paljon laajemmin. Keskustelumme vahvistamat positiiviset tunteet, rakkaus, toivo ja hyvä mieli, palasivat ”järkiajatusten” tilalle. Kuunnellessa minua nauratti ja itketti, tunsin lohtua ja lämpöä. Tallenne on kerta kaikkiaan HOITAVA KOKONAISUUS…

Olen taas matkalla ja kirjoitan tätä junassa, pyyhin vaivihkaa liikutuksen ja rakkauden nostamat kyyneleet silmistäni itsekseni hymyillen... KIITOS Laila! Olet näkijä paikallaan…! Sinulla on niin lämmin sydän! Olen kiitollinen näistä ihmeellisen upeista kokemuksista, jotka saimme näiden vaihtareiden myötä kokea! Vaikka kirjoitin sinulle nämä usean sataa sanaa, jään sanattomana näiden tapahtumien äärelle… Rauhallisena, toiveikkaana ja iloisen uteliaasti tulevaan suhtautuen!”

8.3.2019 Jos en olisi itse kokenut ja siksi uskoisi...

sanoisin viime päivistä, että "voi pojat, ihan uskomatonta!"

Kuunneltuani näkymätöntä ohjausta ja johdatettuani minulle ilmestyneen rajan yli siirtyneen holtittoman isän poikansa kanssa yhteyteen...

Lue lisää

tuntemani näkijän kautta (ks. 10.1.), sain tältä isältä saman näkijän kautta vielä jälkikäteen kiitokset. "Hän on niin helpottunut, että tunsit hänen valtavan tuskansa ja toimit, että oikein halaa sinua. Kokee olevansa äärettömän kiitollinen, hyväntuulinen, asiat hänellä nyt todella hyvin, on tyytyväinen kun pääsi täältä pois." Enkä tuota tyytyväisyyttä poispääsystä ihmettele, kun sain pojaltaan kuulla miten liikenneonnettomuudessa saamansa aivovamma oli tehnyt elämän melko sekavaksi viimeisten vuosien ajan.

Olen ottanut vastaan jo muutaman vaihtaritapaamiseen tulleen, kun ovat heti halunneet tulla jelppaamaan. Todella antaumuksella, selkeästi kysellen, antamatta vinkkejä - kiitokseni. Olen kuullut näkymättömän maailman ohjausta kävijöiden elämäntilanteisiin ja aistinut rajan yli siirtyneitä läheisiä. Siihen liittyen heräsin tänä aamuna kahvin tuoksuun. Rakastan yli kaiken tuota toisen keittämän aamukahvin tuoksuun heräämistä. En kuitenkaan edes muista, milloin viimeksi olen kokenut sen, että joku toinen keittelee minulle aamulla kahvit. Nuuhkin autuaana tuoksua sängyssä, nautiskellen venyttelin, mutta samalla ihmettelin miten tämä oli mahdollista. Kenelläkään kun ei ole avainta huusholliini, edes talohuollolla. Samassa aistin saman papparaisen, joka ilmestyi erään kävijän tueksi ja iloksi kahvipannua puuhellalla nostellen. Oli kuulemma niin onnellinen siitä, että tuli viimein kuulluksi, kuvatuksi ihan omana itsenään ja sai kerrottua olevansa läheistensä tukena, että halusi minullekin hyvän mielen. Jopa konstin siihen keksikin! Kiitos!


5.3.2019

Suurkiitos innokkuudestanne auttaa! Vaihtaritapaamiseen on halukkaita jo sen verran, että toinenkin harjoittelukierros täyttyy. Tähän toiseen mahtuu vielä pari tulijaa, joten jos olet ripeä, saat mahdollisuuden. Kiitos myös niille monille, jotka olisivat olleet halukkaita tulemaan, vaikka olemme jo tavanneet. Tätä näkemisen harjoittelua varten vaihtarikumppanin tulee kuitenkin olla minulle ennestään täysin tuntematon. Vain näin voin olla varma siitä, että tieto oikeasti on näkymättömän viestinvälitystä eikä muistiini jäänyt jälki tapaamisen aikana keskustellusta. 

3.3.2019 "Et tarvitse kuin rohkeutta..."

Viime aikoina olen ...

Lue lisää

konsultoinut näkijää, jonka kykyä tai lahjaa näkymättömän viestintuojana olen tiukkaan tutkinut ja aidoksi todennut. Jostain syystä omat kokemukseni ovat alkaneet tuuppia selvittämään, kuinka voisin mahdollisesti oman lahjani saattaa toimivaksi ja tarvitsijoiden käyttöön. Konsultoinnissa olen kuullut, että intuitioni on sen verran vahva, että eipä muuta kuin harjoittelemaan vaan. Kuulemma sillä tavalla, että rohkeasti kerron näkymätöntä maailmaa kokevani ja sitten luottaen viestiä vastaanottamaan ja välittämään. Uhh... entäpäs jos olenkin sitten kuin H.Moilanen, en näe mitään enkä saa sanaa suustani?! Melko noloa...

Kun en muista mitään aikaisemminkaan pelänneeni enkä ole ensimmäisiä mistään nolostumaan, ei kai muuta kuin härkää sarvista! Autatko? Jos sinulla on tarve jäsentää ajatuksiasi tai pohdiskella omia kokemuksiasi, tule tapaamaan minua. Tehdään vaihtarit: saat ohjaukseni korvauksetta ja minä saan mahdollisuuden harjoitella siltana olemista sinun ja näkymättömän maailman välillä. Kolme edellytystä, että tulet valituksi viiden ensimmäiseksi ilmoittautuneen joukkoon: 1. emme tunne toisiamme ennestään, 2. et tule hakemaan ennustuksia, kadonneita tavaroita, tulevaa aviopuolisoa tms. vaan avullani jäsentelemään omaa elämääsi, asettamaan tavoitteita ja 3. et tule niin suurin toivein näkijyyteni suhteen, että petyt pahasti. Tässä vasta ensimmäisiä pilareita siltatyömaalle asentelen.

Tämä kutsu on näkyvillä viikon ajan eli sunnuntaihin 10.3. saakka. Ilmoita halukkuutesi vaihtaritapaamiseen, otan yhteyttä ja katsotaan meille molemmille sopiva aika.

28.2.2019 Pertunmaa - Mäntyharju - Myrskylä - Kouvola

Kotona taas. Viime lauantaipäivä ensi kertaa yli vuoteen Kaijan ateljeella, kun hänellä oli kuntoutuspaikasta viikonlopun kotiloma. Kuohuviinin paikka. Kaikkien terveiset vein perille ja kaikki saivat Kaijalta kiitokset. Ateljee Valo! Valohan se toistui hetkissäni Kaijan luo lähtöä edeltävänä päivänä, ks. tarina  21.2.. Ja kas kettusta, ateljee Valossa syntyi yhteinen välähdys, uusi idea sielun muotokuvien suhteen. "Täytyy alkaa taas elää!" totesi Kaija.

21.2.2019 Valoisia aatoksia

Joskus käy niin, että sama asia tulee vastaan niin usein pienen ajan sisällä, että pakostakin havahtuu. Niin kävi taas tänään. Valo. Se tuli vastaan eri yhteyksissä. Ensimmäinen kerta...

Lue lisää

...

tapahtui tutkiessani uusimpia teorioita maailmankaikkeuden synnystä. Tiede on jo todennut, että maailmankaikkeus ei ole aina ollut olemassa vaan sillä on selvä alkuhetkensä. No, big bang on tuttua, mutta nyt tiede jo tutkii kaiken takana olevaa älyllisyyttä, joka on pystynyt yhdestä ainoasta fotonista saamaan aikaan aivan kaiken. Fotoni on elämän avain, sähkömagneettisen energian välittäjä, valoa. Näkyvä valo koostuu fotoneista, kuten kaikki sähkömagneettinen säteily: radioaallot, infrapuna- ja ultraviolettivalo sekä röntgen- ja gammasäteily (sanoo wikipedia). Jos haluamme ymmärtää maailmankaikkeutta, meidän tulee ajatella energiaa, värähtelyä ja sen taajuutta, sanoo Nikola Tesla.

Tämä yhden fotonin aikaansaama täydellinen ja toimiva maailmankaikkeus on mahdotonta panna sattuman tiliin, sillä todennäköisyys yhden fotonin sisältämälle maailmojen rakennusaineiden  olemassaololle juuri oikeassa suhteessa on yhden suhde triljooniin triljooniin (ei vahingossa kahteen kertaan). Havainnollistamiseksi sanottiin, että se on kuin lottovoittaja saisi joka kerran joka kierroksella lototessaan täysosuman vuosien ajan, mutta en muista oliko pelivuosia kuinka monta sataa tai tuhatta. Pitää lukea uudelleen. Paitsi tuo yksi ainoa fotoni myös sen avulla luova älyllisyys, luoja, on aikamoinen alkuteoria. Tulee mieleen sanat "Tulkoon valkeus!" Tutkijat, eri uskontokunnista tulevat ja uskontoa tunnustamattomat, toteavatkin tämän teorian mukaisen maailman luomisen olevan Raamatussa kuvatun oikeastaan kohdalleen.

Seuraavana lueskelin DNA:sta. Sen molekyylit pystyvät vetovoiman tavoin "imemään" valoa itseensä ja pitämään sen sisällään. Jokaisessa molekyylissä on keskimäärin 10.000 fotonia, valon lähdettä. DNA siis tarvitsee valoa lähettääkseen tarvittavat signaalit elimistömme toiminnalle. Tri Fritz Albert Popp esitti tutkimuksissaan n. 40 vuotta sitten, että syöpä on seurausta DNA:n häiriintyneestä valon saamisesta. Karsinogeenit estävät valon "imeytymisen", jolloin DNA:lla ei ole raaka-ainetta, energiaa, solujen uudistumisen ohjaamiseen ja ne alkavat kontrolloimattomina muuttua syöpäsoluiksi. Tätä tutkimusta ei ole ns. valtavirtatiede ottanut harkitakseen tosissaan. Monet tutkimuksen tuntevat sanovat syyksi, että lääketeollisuus saattaisi tässä ns. ottaa takkiinsa, valolla hoitaminen kun ei kehitettynä vaihtoehtona paljoa maksaisi. Viisainta siis olla tietämättömiä ja jatkaa entiseen malliin syöpälääkkeiden myyntiä.

Seuraavaksi satuin youtubea selatessani videoon, joka kertoi venäläisen satelliitin havainneen vasta äskettäin ulommasta ilmakehästä käsin maata kohti purkautuvia valokiiloja. Näitä suunnattoman kirkkaita ja laajoja valon välähdyksiä on satelliittihavaintojen mukaan tapahtunut eri puolilla maailmaa. Myös maasta käsin ne on havaittu satelliitin osoittamilla paikoilla ja samalla on kuultu myös kova ääni. Tuli mieleen David Wilcock ja muut kaltaisensa, jotka ovat puhuneet ihmiskunnan parhaillaan tapahtuvista DNA-muutoksista. Jopa ulkoapäin ohjatuista...  Entä jos olisikin joku meitä pitemmälle kehittynyt yhteisö, joka haluaisi muuttaa DNA:tamme, saisiko sen aikaan juuri tuolla tavalla valoa käyttämällä? Jos, toivottavasti muutoksen myötä viisastuisimme ja elämän monimuotoisuuden kunnioitus viimein valtaisi meidät.

Tarpeeksi kirjojen ja youtuben kanssa aikaa vietettyäni alkoi syyllisyys kesken olevasta kaapinsiivouksesta häiritä. Aloin järjestelmällisesti lajitella vaatteita kierrätykseen, roskiin, pyykkiin ja takaisin kaappiin pantaviin. Jostakin putosi paperinpala. Olin unohtanut viimeksi Lontoon konferenssissa käyttämäni jakun taskuun paperinpalan, johon olin kirjoittanut kantasolututkijan kertoman tutkimustuloksen. Chicagon yliopistossa on todettu, että munasolun hedelmöitymishetkellä siittiön siihen tunkeuduttua eli solujen informaation yhdistyessä välähtää valo. Samalla tavallako kuin yhden fotonin sisältämän informaation vapautuessa maailmankaikkeuden syntymähetkellä? Niinkö uusi elämä (informaatiokooste?) saa aina alkunsa - valosta? Vai syntyykö informaatioiden yhdistymisessä aina valon välähdys?

Ehkä tämä kaikki vielä joku päivä minulle VALKENEE ja kaikki haalimani informaatio yhdistyy ja syntyy uusi ajatus eli minulla VÄLÄHTÄÄ. Mutta jospa nyt nuo kaapit ensiksi...

LISÄYS 22.2.: Autossa on mukava pohdiskella. Muistuipa mieleeni Mäntyharjulle ajellessa universumin syntyyn liittyvä pyörimisliike. Kymmenkunta vuotta sitten julkaistun amerikkalaisen tutkimuksen mukaan maailmankaikkeus oli syntyessään pyörivässä liikkeessä. Ja sitten muistui mieleen 1980-luvulta ruotsalaisen Lennart Nilssonin opetusvideo kohdussa kehittyvästä raskaudesta. Kun munasolu on jakautunut pari kertaa, se alkaa pyöriä samassa tahdissa kuin maailmankaikkeus. Siis valo ja pyörimisliike molemmissa syntymisissä.

10.2.2019 Lukurauhan päivä

Tänään lukurauhan päivän levollisuuden keskeytti lukemani uutinen puoskarilaista. Että meidän parhaaksemme säädettäisiin kielto ...

Lue lisää

esim. energiahoitojen käyttämisestä. Siis joku laki rajoittaisi perustuslain suojaamaa itsemääräämisoikeuttani!? No, rauhoitutaanpa... mitäs nyt näkymättömällä energialla saisikaan aikaan. Uskomushoidothan ovat yhtä tyhjän kanssa, vaikka placebo- eli uskomuslääkkeet kyllä tutkimusten mukaan tehoavat. Sehän on tosin eri asia, siinä on sentään konkreetti sokeripilleri kourassa. Mutta että energialla, käsien kautta virtaavalla kuin Jeesus aikoinaan. Ei ole totta eikä ole sitten näiilä näkymin uskominen muinoinkaan tapahtuneeseen, sillä puoskarilakihan kumoaa perusteillaan myös Raamatun kertoman. Joku onneton (Leon Theremin, 1928) meni patentoimaan pelkällä käsien kautta virtaavalla energialla soitettavan kvantti-instrumentin, theremin nimeltään, kun ei puoskarilain perusteita energian toimimattomuudesta vielä tuntenut. Japanilaiset, venäläiset ja irlantilaiset ovat harhautuneet jopa ottamaan soittimen musiikkiopistojensa opetusohjelmaan. Voi onnettomat, uskovat moiseen huuhaa-touhuun! Eihän mikään soitin nyt käsiä sen päällä liikuttamalla soi sen kummemmin kuin keho käsiä sen päällä liikuttamalla parane! Jospa puoskarilaki Suomessa varjelisi meidät moiselta uskomusmusiikiltakin.

PS. Huomasin, että orkesterina tuossa esityksessä on unkarilaisen Györ -kaupungin orkesteri. Tulipa mukava muisto mieleen. Olin Suomen edustajana seitsemän maan projektissa, jossa opettajankoulutuslaitoksia pyrittiin kehittämään. Wienissä pidetyn kokouksen jälkeen siirryin junalla rajan yli seuraavaan kokoukseen Unkariin ja majoituin Györissä joen rannalla sijaitsevaan hotelliin. Olin jo sängyssä lueskelemassa, kun ulkoa alkoi kuulua kaunista klassista musiikkia. Oli pakko nousta, pukeutua ja mennä ulos kuulostelemaan sen alkulähdettä. Kävelin hotellin vieressä olevan puiston poikki joelle. Sen päälle rakennetulla lavalla kuun valossa soitti tuo orkesteri. Ihmiset istuivat ruohikolla rantatörmällä kuuntelemassa. Istuin heidän joukkoonsa ja mietin, miten uskomattomia voivat työmatkani olla.

7.2.2019  Villasukkasessio

Kokoonnuimme kolmen ystävyksen kesken viettämään odotettua viikonloppua kaikkinaista pohdiskellen. Heti alkuun emäntä ojensi kaunista hatturasiaa, josta saimme valita mieleisemme villasukat. Mikä idea! Hyvää syötävää, puulla lämmitetyn pikkutalon ihan omanlaista lämpöä ja tunnelmaa, hiljalleen siniseen hämärään satavaa lunta. Yhdessäoloa, yhteenkuuluvuutta.

Kokemuksia pohtiessa löytyi uusi yhteinen.

Lue lisää

Koskaan en ole kenenkään tätä ennen kuullut kuvaavan samaa, jonka olin itse kokenut jo 1980-luvun lopulla. Tuolloin seisoimme keittiössä mieheni kanssa vastakkain kädet toistemme vyötäröllä. Siinä tunsin yhtäkkiä venyväni ja olinkin paljon pitempi kuin tämä yli 180-senttinen kumppani. Pääni oli keittiön ja eteisen oviaukon yläkarmin kohdalla, sieltä katselin mieheni olkapään yli alaviistoon. Selvästi näin keittiön kirjahyllyn viereen seinälle ripustamani inkojen uhriveitsen, mutta ylhäältä käsin paljon alempana kuin normaalisti lattialla seisten katsottuna. Silloin se oli katseeni korkeudella. Mieheni ei tuntenut mitään enkä minäkään kokenut häntä tässä venyneessä olotilassani yhtä pitkäksi. Ihmetteli kun kerroin olevani kuin kahta eri pituutta: se, joka fyysisesti seisoi kädet miehensä ympärillä ja se, joka katseli tätäkin reilun kahden metrin korkeudelta.

Tämä kokemus palautui mieleeni, kun ystäväni kertoi kokemustaan hevosia laitumelle viedessään. Kun kaikki viisitoista olivat aitauksessa, hän tunsi tarvetta seisahtaa keskelle laidunta ja sulkea silmänsä. Osa hevosista oli hoitohevosia, käyttäytymiseltään vielä tuntemattomia, mutta siitä huolimatta hän sulki silmänsä hevoslauman keskellä. Siinä seistessään hän tunsi venyvänsä, arveli pituutta kertyneen metrin verran enemmän kuin normaali pituus. Tunne säilyi silmien avauduttua ja vielä tietä pitkin kotiin kävellessä. Oli outoa katsella tuttua maisemaa tuolta uudelta korkeudelta. Tunne oli niin konkreettinen, että ystäväni sanoi miettineensä, miten kävellä luonnollisesti naapurien mahdollisesti ikkunasta katsoessa ja ihmetellessä, miten hänen housunlahkeensa olivat jääneet niin lyhyiksi…

Mietin selitystä kuten olin oman kokemukseni aikanakin tehnyt. Muistan päätyneeni muiden kokemusteni nojalla siihen, että tietoisuuteni ei ole sama kuin kehoni, se on paljon laajempi ja erillinen, mutta kehon kanssa yhteistyössä. Olisiko siis jonkinlainen tietoisuuden laajeneminen ollut kyseessä? Kehollisen tuntemuksen tultua taas päällimmäiseksi tuota ei sen kummemmin sitten enää tuntenut. Mahtoiko tietoisuuteni kuitenkin pysyä  tuossa laajentuneessa muodossa?

Lienetkö kokenut samaa? Miten olet sen itsellesi selittänyt? Olisi mukava kuulla.

27.1.2019

Katsoin pitkästä aikaa sivustoni seuraajatilastoa. Viime viikolla joka päivä 120-160 sivunselaajaa. Lämmin halaus kaikille kanssapohdiskelijoille!

10.1.2019 Anteeksipyyntö edesmenneeltä

Opin taas lisää anteeksiantamisesta ja irti päästämisestä. Edellisessä kokemuksessa opin, että sen voi tehdä etukäteen. Tässä kokemuksessa opin, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Jaanpa läksyni kanssasi.

Lue lisää

Muutama päivä ennen uutta vuotta päätin siivota, saunoa ja sen jälkeen katsoa pitkästä aikaa jonkun elokuvan. Niinpä illan tullen sitten saunapuhtaana kasasin isot tyynyt selkäni taakse ja asetuin hyvään asentoon minttusuklaavanukaspurkit viereeni varattuna. Saman tien ahdistus hulvahti läpi kehon. Tämä oli alkanut jo ennen joulua ja pannut miettimään, olisiko minulla sittenkin jotain ihmeellistä piiloahdistusta, joka pulpahtaa pintaan etukäteen varoittamatta. Ei kyllä ole mitenkään minulle ominaista. Nyt tiesin varmasti, ettei tämä ahdistus todella voinut olla omani, sillä niin nautinnollisin ja levollisin mielin ja saunomisesta raukeana tuollainen olotila ei ollut mahdollista. Siispä hiljennyin tunnustelemaan syytä moiseen.

Pian selvisi. Sänkyni jalkopään tienoilla pyöri joulun alla kuollut minulle läheisen miehen isä. Isyys oli tältä ollut hukassa jo kauan eikä poika viimeisinä vuosina ollut jaksanut enää tilanteen korjaantumista toivoa. Yhteyttä näillä kahdella ei ollut oikeastaan lainkaan. Olin aikanaan tuntenut tämän isän, mutta en sellaisena, jonka olisin suonut huusholliini ilmaantuvan juuri nyt kun olin varautunut omaan hetkeen. Yhtäkkiä siinä tajusin, että tilanne oli kaukaa tuttu. Olin kerran samalla tavalla varautunut illan elokuvanautintoon, käynyt kylvyssä ja tehnyt "kreikanherkuksi" nimittämäni savusimpukkapaahtoleivät. Tuolloin ei ollut tallenteita, joten elokuva Kreikkalainen pyörähti televisiossa käyntiin juuri kun tarjottimen kanssa sohvalle asetuin. Samassa soi ovikello ja tämä samainen isä sieltä purjehti sisään vuodattaen vaikeuksiaan seurustelussa viimeisimmän naisensa kanssa. Nyt riitti, tätä samana toistuvan kuuntelua olin tehnyt jo tarpeeksi! Siihen paikkaan lopetin Leelian lepotuolina olemisen ja kehotin vastedes hoitamaan tällaiset asiat kulloisenkin kumppaninsa kanssa. Samalla muistutin, että avioeronsa jälkeisessä kaaoksessa hänen tuli ennen kaikkea olla isä lapsellensa, huolehtia turvallisesta ilmapiiristä eikä mesoa alkoholin alaisena sinne tänne. Kontrolli elämän suhteen kuitenkin karkasi häneltä lopullisesti.

Niinpä nytkin ääneen kielsin tätä näkymättömänä ilmestynyttä miestä istahtamasta sängylleni ja aloittamaan vuodatustaan. Lusikanheilutuksella herkkujeni äärestä ääneen lausumaani tehostaen sanoin, että minä en ala hänen kuuntelijakseen sen kummemmin kuin ennenkään. Ahdistus tuntui nyt kuitenkin liittyvän siihen, mitä mies oivalsi teoistaan ja tekemättä jättämisistään oman poikansa suhteen. Totesin, että ei ole myöhäistä siinä suhteessa. Nyt kun hän näkee asioita laajemmasta näkökulmasta kuin eläessään hän voisi viimein keskittyä olemaan isä pojalleen. Sanoin, että aloittaisi auttamalla poikansa ja murrosikäisen pojanpoikansa välistä suhdetta, se ei ihan helpossa vaiheessa nyt ollut. Puhumattomuutta, sääntöjen kovistelua, sitä seurannutta kapinaa - tyypillinen kehitysvaihe, jossa pelätään välien rikkoontumista, mutta yhteenottoja vaan ei voi välttää. Lupasin, että kun näen merkin hänen avustaan, hän saa ruusun.