** Kirjoituksessa yliaistillisen kokemuksen kuvaus

27.4.2024 Muuta menneisyys ajattelemalla se toisenlaiseksi...?

Ohjauskeskustelussa tulee usein pohdittavaa itsellenikin. Viimeisimmässä soittaja sai ohjausta remontoimansa talon kaukaisessa menneisyydessä koettujen ahdistavien vaiheiden siivoamiseen. Voisiko todella muuttaa menneitä tapahtumia tästä pävästä käsin? Muistelin lukeneeni tutkimuksen, jossa noin oli tehty ja päätin etsiä sen. Löysinkin ja kerron.

Pari asiaa tässä vielä tallenteen kuunneltuani. Huomasin sanoneeni tutkimuksen ajankohdan väärin: vuosien 1990-1996 välisenä aikana kohderyhmänä olleet potilaat olivat sairaalassa, tutkimus tehtiin myöhemmin. Toinen asia liittyy mainitsemaani psykoterapiaan. Siinä ei pyritä muuttamaan menneisyyttä vaan kokemus siitä. Kun ankara isä toistetusti kuvitellaan lempeäksi syliksi, alitajunta uskoo sen ja lapsuuden trauma helpottaa. Kokemus siis muuttuu, ei isä. Mutta... entäpäs jos isäkin muuttuu siinä samalla ja hänenkin olonsa helpottuu?

30.3.2024 Puhu kukillesi ajatuksin ja sanoin ihan rauhassa, ne kyllä aistivat

Siitä on jo 60 vuotta, kun Cleve Bacster valheenpaljastuslaitteella leikkiessään sattumalta keksi, että kasvit ovat tietoisia ympäristöstään. Tallenne kertoo noista ensimmäisistä kokeiluista. Vaikka tiedemaailma ensin naureskeli, paljon on asiassa edetty.

Jos kiinnostaa etsiä tarkempaa tietoa, äänitteessä mainitsemani tutkijat ja teos auttavat asiaa: Lynne McTaggart on kirjoittanut useita teoksia tietoisuuden tutkimuksista, mutta niitä ei ole valitettavasti suomennettu. Nimellänsä löydät englanniksi, osan saksaksikin. Tigrilla Gardenian nimellä hakien löydät hänet ja näet, miten ja missä hän soveltaa tutkimuksiaan luonnon tietoisuudesta. Riitta Angervuo ja Aarne Leskinen ovat teoksen Kasvien salainen elämä tekijät. Peter Wohllebenin teos Puiden salattu elämä tarkastelee puiden tietoista kommunikointia ja muistia.

** 25.3.2024 Kokemuksia dZi -helmen energiasta

20240325_101631-edit.jpg

Eipä loppunut kiitäminen edellisen jutun jälkeen, vaikka pyrin kyllä olemaan tarvittaessa esittelemässä vapaa-ajan asuntoani, joka on myynnissä. Tänä aamuna istuin aamukahvilla mökin keittiön ikkunasta ulos lumisateeseen katsellen. Singaporen ystävä Larry otti yhteyttä unettoman yön jäkeen. Kuuntelepa, miten dZi -helmi (dZi bead) voi panna miettimään...

26.1.2024 Kiitollisuudesta kaksinkerroin

Tämä kuukausi on ollut kiitämistä. Eilen pysähdyin, olin yksin, itsekseni, läsnä itselleni. Kuulostelin kuinka voin, miltä minusta tuntui. Tunsin tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja kiitollisuutta. Hymyilin itsekseni ajatukselle "kiitämisestä kiittämiseen". Sanoin monta kertaan ääneen KIITOS. En mistään erityisestä syystä, ihan vaan tuon hetken hyvästä mielestä, olemassaolon tasapainosta, luottamuksesta, rauhasta. Toisen kerran elämäni aikana nyt koin, kuinka kiitollisuuden voima alkoi täyttää minua. Tunsin sen kuin sähkövirtana läpi kehon ja mielen, kiitollisuus yhdisti nuo kaksi olemuspuolta kuin korkeimmaksi versioksi minusta. Olin itse kiitollisuus, en vain sen tunne.

29.12.2023 Upeat välipäivät

Edelleen hengessäni hihkun kokemusta muinaisten kielten tutkija Mauro Biglinon ja tutkijakollegansa Paul Wallisin työstä! Viimein oli joulun välipäivinä aikaa katsoa youtubesta koko sarja The 5th Kind. Kun Vatikaani tilasi Biglinolta käännöksen raamatun keskeisiin käsitteisiin, hänen tehtävänsä oli pitäytyä täysin sanojen alkuperäisessä etymologisessa merkityksessä ilman minkäänlaista tulkintaa. Kun käännökset sijoitettiin tekstikokonaisuuteen, Vanha testamentti avautuikin toisenlaisena kuin mitä se on nykyisenä käännöksenä. Ai että miksikö hihkun? Että voikin tuon Biglinon avulla paljastuneen alkuperäistekstin kautta yhdistyä vuosikymmenten aikana tekemäni löydöt alkuperäiskansojen legendojen "maailmanselitysmalleista"! Taitavatkin olla kaikki todenperäisiä kuvauksia ihmiskunnan muinaisuudesta. Mutta tutki itse, Mauron sivuilta löydät videot.

22.12.2023 Sydämestäni toivotan sinulle levollista joulun ja vuodenvaihteen aikaa.

kynttilat.jpg

18.12.2023 Hymyilen itsekseni

Moni eläkkeellä oleva sekä yrittäjänä toimiva tuttava on saanut kirjeet eläkevakuutusyhtiöstä ja verottajalta, tuloksena pieni paniikki. Odotetusta eläkekorotuksesta seurauksena kenellä asumistuen pieneneminen ja kenellä veroprosentin suureneminen, jolloin käteen jää korotuksesta jos ei nyt ihan +-0 niin vain muutaman kymmenen euroa. Yrittäjätuttavat saivat melkomoiset ennakkoverot, mutta eivät näe niille järkevää perustetta. Luottamus kaiken järjestymiseen ja näkymättömän huolenpitoon on monella horjunut, siitä sitten soitot minulle ja tuen hakeminen.

Eilen aamupäivällä tein kotitouhuja  kuulokkeet korvilla ja soittajia ajatellen kuuntelin ajatuksia luottamuksesta ja esitelmiä ajatusten keskittämisestä. Mihin ne tulisi tässä tilanteessa keskittää? Kuukausitulojen pienentymisen seurauksena rahaan ja sen pyytämiseen? Vaikka se olisi suorin tie hätätilanteessa, se on kuitenkin alaotsikko isommassa asiassa eli mielenrauhassa. Pääotsikko ja tavoite on se mielenrauha ja vapaus, minkä riittävä toimeentulo tuo. Yhteenvetona kuunnelluista voisin tiivistää ohjeeksi tämän: EN KESKITÄ AJATUKSIANI RAHAAN VAAN SIIHEN RAUHAAN, TYYNEYTEEN JA VAPAUTEEN, MINKÄ TOIMEENTULO TUO. Tuo tunne minun tulee ajatuksiini ja olemukseeni saada aikaan, jotta se vahvistuu ja vetää puoleensa vapauden ja mielenrauhan toteutumisen. Se on sitten ihan sama, mitä kautta tuo toteutuu, ei tule sanella rajoja maailmankaikkeuden kaikinpuolisiin mahdollisuuksiin.

Mietin luottamista omalla kohdallani. Kumma, että minunkin on vähän väliä näkymättömän tuen olemassaolo testattava ja varmistettava, vaikka siitä olen saanut todisteita toisensa jälkeen. Kuuntelemastani poimin harjoituksen, ennestään tutun: luo kiitollisuuden ja rauhaisan vastaanottamisen tunne, keskitä ajatukset johonkin pieneen juttuun alkuun. Kun se toteutuu, luottamus vahvistuu ja jatkossa on helpompi luottaa isompienkin asioiden toteutumiseen.

hirvi.jpgKoska en osaa istua meditoimaan, jatkoin edelleen touhujani, mutta mielessäni muotoilin hyvin yksinkertaisen toteuman. Mielikuvassani näin miehen tulevan pihan poikki ovelle ja ojentavan minulle valkoisen kirjekuoren. En määritellyt kuoren sisältöä, keskityin vain iloitsemaan tuodusta lahjasta.  Ajatus toi helposti hyvän mielen ja sai hymyilemään sekä vastaanottavaisena että itselleni; kaikkea sitä taas keksii. Jatkoin kuuntelua ja levittelin pyykkiä kuivamaan. Kuulokkeiden läpi kuulin alakerrasta huhuilun: "Ovi on auki, auto pihassa, mutta onko täällä ketään!?" Tulin portaat alas ja minulle tuntematon mies seisoi eteisessä isoa valkoista muovilaatikkoa kannatellen. Metsästysseura oli ollut onnekas, saalista riitti jaettavaksi asti. Kiitollisena otin vastaan sekä hirvenlihan että luottamuksen vahvistumisen.

15.12.2023 Muisti pettää, mutta tietoisuus toimii

Ollilla, 78 v., on todettu Alzheimer. Kun ei välitetä siitä, että hän ei muista käytännön asioita joskus edes 15 minuutin taakse, pohdittavaa riittää. Ollin kautta opin tuntemaan Dr. Caroline Leafin työn ja tutkimukset. Leafin avulla Olli sanoo hallitsevansa arjen, muistin pettäessä kun päättelyn avulla pääsee takaisin toiminnan polulle: mitäs olinkaan tekemässä, mitä miettimässä. Kuuntele Ollin ajatuksia tietoisuudesta, muistista sekä elämästään "Herra Alzheimerin" kanssa. Caroline Leafin teoksista on käännetty suomeksi ainakin yksi: Turn on Your Brain Every Day eli Kytke aivosi päälle, siitä kuvaus tässä.

30.11.2023 Oivallusta ja peilailua

Kahvimukin kanssa katselin ikkunan takana aamun hämärässä seisovia lumisia kuusia. Joulu... kodin puhtaus, koristeet, tuoksut tuovat rauhan sisimpään. "Joku" tuntui sanovan, että sisäinen kauneutemme luo ulkoisen ympäristömme. Siinäpä se, oivallus: Se, mitä olet sisimmässäsi, näyttäytyy ympäristönäsi, se rakentuu sisimpäsi kaltaiseksi. Myös muulloin kuin jouluna.

joulumokki2.jpg

** 4.11.2023 Uusia alkuja

Sataa. Savu leijuu ilmassa, Satu polttaa tontilta raivattuja risuja ja pajukkoa. Harmaat hirret piharakennuksissa ja pienen keltaisen talon vintin ikkuna rauhoittavat. Uuden alku tässäkin, niin Satua kuin taloa ajatellen, raivaus selkeästi vuorovaikutteinen. Satu kaivaa talon esille vuosikymmenten hoitamattomuudesta ja talo kuorii Sadun sisimmän vuosien suorituksista. Silmät loistavat jo paikkoja ja suunnitelmia esitellessä. Talon ensimmäinen, jo kauan sitten edesmennyt emäntä ilmaantuu, antaa mielikuvan omasta alustaan talon kanssa, uuden puun tuoksusta, uunin ensimmäisestä sytyttämisestä. Asettuu avuksi tunnelman uusimiseen.

Uudet alut... Kun päätin kolmen vuoden asumisen jälkeen laittaa mummonmökkini talviteloilleen, jopa myyntiin, ja aloittaa jotain uutta, toisten kokemat uudet alut alkoivat ilmaantua. Mervi soitti "vahingossa", emme olleet tuttuja, mutta pian kävi ilmi soiton tarkoitus ja merkitys meille molemmille uutta aloittaville. Ystävä aloittaa remonttia yrityksessään, suunnitelmat ja materiaalivalinnat menossa. Toinen valmistelee yllätysmuuttoa juuri kun on saanut tavaransa käytyä läpi ja asetuttuaan rauhassa asuntoonsa. Belgradin ystävä on päättänyt kohdata raskaat kokemuksensa ja avautua uusille, "to clean all those things that I have not cleaned yet, since they are not letting go."

Viime kuukausien ajan olen seurannut näitä uusia alkuja  Youtubesta. Hollantilainen Martijn Doorland kunnostaa Italian Alpeilla kahta vanhaa pientä kivirakennusta ajettuaan kahden vuoden ajan sitä ennen polkupyörällä pitkin maailmaa. Jonna Jinton suunnittelee ja valmistaa koruja, maalaa tauluja, tekee musiikkia ja kunnostaa vanhoja rakennuksia kotiseudullaan Ruotsin maaseudulla. Lontoossa lähes kaksikymmentä vuotta sisustussuunnittelijana toiminut Rosie osti pienen talon Ruotsin maaseudulta ja kunnostaa sitä.

Kaikille kuvaamilleni ihmisille on yhteistä se, että tekevät kaiken itse, oppivat uusia taitoja samalla. Oppivat itseään. Se minua viehättää. Kun on jonkin aikaa samoissa kuvioissa, Itse alkaa kadota niihin. Kaipaan uutta alkua silloin tällöin saadakseni Itseni takaisin. Matkan varrella omaan uuteeni olen nyt pysähtynyt joksikin aikaa kylkiluunsa murtaneen Virpi-ystävän luo. Olen ollut täällä usein viettämässä hänen kotielämäänsä, kun hän on kiireinen yrittäjä eikä aina jouda ihanasta navettatalostaan nauttimaan. Tämäkin on uusi alku, vanha navetta uudessa asussa, Virpin itsensä kunnostamana. Tänne Kitee-Kesälahti-Imatra-jne. reittiä pitkin ajellessani katselin tien varrelta näkyviä autioksi jääneitä taloja. Niitä on paljon. Milloinkahan niiden uusi alku koittaa? Milloin ne pääsevät auttamaan jonkun Itsen kuoriutumista...?

4.10.2023 Ikävänliennytysretki

Tuossa edellisessä kirjoituksessa huokailin Kaijan ikävästä Oskarin haastattelua katsoessa. Mitäpä tuota itkemään, menoksi vaan ja halaamaan! Joensuusta ei aja Mikkeliin kuin vajaan kolme tuntia ja siitä vajaa tunti niin on jo Kaijan ateljeen pihassa. Viime viikolla sen tein; kävin Kaijan Mikkelin Validia-talosta ja ajoimme syksyn värejä hengittäen Mäntyharjulle Kiururantaan. Ramppia pitkin pyörätuolilla ateljeen kautta ison ruokapöydän ääreen Juuson luvattua taiteilla syömiset. Kyllä se mies muuten kokkaamisen osaa! Viimeksi oli mahtava artisokkakeitto ja itse leivottu leipä, nyt suurustettu haukiliemi ja kantarellipiirakka. Mikapä sellaisessa tunnelmassa oli kuulumisia vaihtaessa. Vaikka Kaijan puhe ei kirkkaana soljukaan, silmien kirkkaudesta kumpuava rakkaus, halaus ja käden puristus kertovat kyllä, että ystävyys on tallella, jaetut muistot kantavat, elämä sykkii nyt tällä tavalla. Hän on rakas.

Joitakin Kaijan kirjoja ja kortteja on vielä saatavana, nyt edulliseen hintaan. Voit tilata niitä os. galleriakaijajuurikkala.fi/ ja tukea Kaijan kuntoutusta tällä tavalla.

13.9.2023 On välillä niin ikävä...

Timo Tahvanainen / Shadow Camera oli haastatellut Oskari Juurikkalaa, ystäväni Kaijan poikaa, ja laittoi videoon linkin. Roomassa kuvatun pappisvihkimyksen ja ateljeella kuvattujen hetkien kautta Kaija välittyi videon pienistä pätkistä niin elävänä, että nykyinen kommunikoinnin vaikeus aivoverenvuodon seurauksena tuntui kipeältä.

Kerran Kaijan ateljeella jutellessa Oskari kuvaili merkittävää rukouskokemustaan, personoidun Jumalan, Sinän, kohtaamista. Hänen vilpitön intonsa välitti Jumalan niin elävänä, että tuntui kuin olisin kohdannut vanhan tutun hänen kuvaamanaan. Niinpä Oskarin lähtiessä huikkasin "sanohan Sinulle terveisiä". Kaijan kanssa pitkään peilailimme Oskarin pappeuteen johtaneita valintoja, Jumalan olemusta, eri käsityksiä tästä näkymättömästä voimasta. (Ja toivoimme, että Oskarista tulisi katolinen piispa, jolla olisi pääsy Vatikaanin salaisiin historiallisiin arkistoihin...)

Toinen elävä muistikuva keskusteluista Kaijan kanssa tuli juuri tässä ja nyt. Etsin vanhoista tiedostoista yhtä valokuvaa ja päädyinkin kansioon, jossa oli kommentoimani Kaijan käsikirjoitus kirjaan työnimeltä Keväällä äiti kuoli. Muistan, kuinka ateljeen keinutuoleissa läppärit sylissä nokakkain istuen kävimme kommenttejani läpi. Käsikirjoituksessa teksti "Onneksi en ole tuomari. Olen mieluummin taiteilija. Voin vetää viivan ja sanoa, että siinä on maljakko tai hirvi ja kärpänen." Kommenttini siihen: "hemmetti… nauran ääneen, tässä on niin hyvä sointi… nimeän kirjoitelmani samalla periaatteella, vaikka en ole taiteilija... lienen kuitenkin jotenkin taiteellisella otteella kiinni itsessäni… taviksenkin valtaa silloin tällöin elämänjulistusuho." Tämä synnytti vinhan ajatustenvaihdon, taas kerran. Kiitos niistä hetkistä!


** 3.9.2023 Ei se niin helppoa ole, vaikka tietää...

Kuuntelepa pohdintojani ajatusenergialla luomisesta ja sen vaikeudesta. Siitä, että tieto ajatuksella luomisen mahdollisuudesta ei toteutumiseen vielä riitä, tarvitaan usko eli luja luottamuksen ja kiitollisuuden tunne.  Merkitsin otsikon viereen yliaistillista kokemusta kuvaavat tähdet, sillä kesken jutustelun taisi näkymätön ohjaus puuttua peliin. MUISTATHAN: Nämä ovat minun ajatuksiani ja kokemuksiani, sinun ei niitä tarvitse sen enempää uskoa kuin omaan elämääsi soveltaa.

19.8.2023 Finnly the Frog - Finding Friends

Kun aurinko lekotteli vuoroin keväthangilla täällä mummonmökin pihalla ja vuoroin poikani loma-asunnon puutarhassa Balilla, kirjoittelin satuja pienestä uimakengässä asustavasta sammakosta. Tarina sai alkunsa ihan oikeasta peukalonpään kokoisesta loikkaajasta, joka asettui päiviksi uimakenkään terassin nurkassa ja suuntasi sieltä seikkailuihinsa iltaisin.

Eilen viimeistelin kirjan teknisen puolen; sarkainasetukset yhtenäisiksi kautta tekstin, suoran esityksen lainausmerkit englannin kielen asetusten mukaisiksi ja kuvien paikat taittajalle tiedoksi. Kuvittaja on brittiläinen Rebecca Harrie, jota voin suositella, jos joskus kuvittajaa tarvitset. Becca piirtää ja maalaa itse, tulos ei ole tietokoneella eikä tekoälyllä tuotettua. En sano tätä mitenkään tuomiten, jälkimmäisessä oma viehätyksensä siinäkin.

Jännittää nähdä kirjansa valmiina. Enemmän kuin mikään aikaisempi suomen tai historian oppikirjani. Tämä on sentään ihan muuta, tämä on satua ja siinä on se ihan oma taikansa!

** 22.7.2023 Kintsugi -enkeli

Juttelimme näkijäystävä Sarin kanssa niitä näitä. Yhtäkkiä hän kysyi: "Onko sinulta pudonnut sellainen kipsi- tai keramiikkaenkeli? Michael tässä näyttää sellaista, sanoo, että hän yritti kyllä ottaa sen kiinni, mutta ei saanut." Hiukanko huvitti ajatus edesmenneestä Michaelista moisissa pelastushommissa näkymättömine käsineen. Ei niillä tässä värähtelytaajuudessa mitään oikein saa aikaan. Ei, vaikka eläessään hänen sormensa liikkuivatkin kitaran kielillä tosi taitavasti, soitti ja lauloi Hotel Californian ja muut nuoruutemme hitit mökkini laiturilla istuessamme.

Oli pudonnut, kyllä. "Korjaa vaan sillä tavalla kuin olet suunnitellut, sanoo Michael ja näyttää kultaa enkelin siivissä", Sari jatkoi. Senkin Michael siis näki tai paremminkin oli lukenut ajatukseni. Olin näet päättänyt korjata enkelin kintsugi -menetelmällä. Aikoinaan Japanin keisarin käsityöläiset korjasivat kallisarvoiset rikkoutuneet maljakot liimaamalla palat yhteen kullalla. Rikkoutuminen muutetttiin taiteeksi, sitä ei yritetty peitellä.

"Enkelillä on sinulle suuri merkitys", sanoi Michael Sarin välityksellä. On todella, ostin sen itselleni lahjaksi, kun läksin palkattomalle virkavapaalle väitöskirjaa tekemään. Edelleen se on symboli vapauteen lennähtämiselle.

Tänään sataa. Sekoitan kultajauhetta epoksiliimaan ja levitän seosta osien väliin. Pari minuuttia istun kutakin saumaa puristamassa ikkunassa valuvien sadepisaroiden läpi mökkilaituria katsellen. Menetelmä on mukavan rentouttava, ei ole kiire mihinkään, eheys syntyy sauma kerrallaan. Mietin Michaelia; hän on ehkä kultaisin sauma elämäni eheydessä. Mietin enkeliä; kohta se on siivillään taas. Saas nähdä...

19.7.2023 Merihevonen

On aamu, kello hieman yli neljä, istun keittiössä kahvin ja viinerin kanssa nauttien ikkunasta näkyvästä usvasta järven päällä. Maisema on mystinen. Kanssani sitä ihailee keramiikkaveistos,  merihevonen. Se on yksi kolmesta mukaan siepattavasta jutusta tulipalon sattuessa, toiset kaksi ovat pieni kirpparilta vuosia sitten löytynyt kauniisti kehystetty taulu takan reunalla "Autuaita ovat ne, jotka eivät näe, mutta kuitenkin uskovat" ja metallisalkku, jossa kilokaupalla tärkeää dataa ulkoisilla levykeasemilla ja kymmenillä muistitikuilla.

Merihevonen on Raumalta. Eräänä kesänä ...

Lue lisää

melkein kolmekymmentä vuotta sitten olin ystävien kanssa ajamassa vanhaan Raumaan. Näin mielessäni pienen merihevosen, kuin muumipeikkokirjassa kuvatun maailman viimeisen lohikäärmeen. Kuvasin sen pikkutarkasti muille matkan viihdykkeeksi. Saavuttuamme perille menimme syömään tunnelmalliseen ravintolaan. Heti sen eteisaulassa oli seinällä vastassa juliste, jossa oli juuri tuo kuvaamani merihevonen.

Pari vuotta tuon tapauksen jälkeen olin taas Raumalla silloisen mieheni kanssa. Olin kuvannut hänelle innoissani tuota ravintolaa merihevosineen, sinne siis heti syömään! Mutta ravintolaa ei enää ollutkaan. Kävelimme kujia pitkin etsien toista ruokapaikkaa samalla pikkupuotien näyteikkunoita katsellen. Erään taidekaupan ikkunassa oli keraaminen merihevonen, täsmälleen mielikuvani mukainen. Pettymyksekseni ovessa oleva lappu kertoi paikan olevan parin viikon ajan suljettu. "Voi itku! Tietenkin just kun minun merihevoseni on tuossa! En kestä!!" Mieheni rauhoitteli sanoen, että ovihan on auki, "sepposen selällään, jos maltat katsoa tarkemmin".

Ryntäsin sisään sanoen, että minun merihevoseni on tuossa ikkunassa! "Ai sinäkö se olet? Taiteilija toi sen aamulla ja sanoi, että sitä tullaan tänään hakemaan. Siksi avasin oven, vaikka olemmekin suljettuna vielä." Olin pettynyt, joku siis oli varannut työn. 

Pyysin galleristia soittamaan taiteilijalle ja kysymään, josko vaikka olisi tullut peruutus. Taiteilija kertoi sitten, että hänelle oli tullut vahva tunne, että tuollainen merihevonen oli tehtävä. Hän oli kiireesti sen työstänyt perheen saunassa ja saanut miehensä motkottamaan saven levittämisestä saunomisen esteeksi. Merihevosen pystyasento oli teettänyt tasapainottamisen kanssa työtä, pyrstö oli oltava oikealla tavalla tukemassa ja sisusta oli kaiverrettava määrätyllä tavalla ontoksi. Polttaminen vaati oman tekniikkansa. Mutta siinä se nyt oli ja juuri täksi päiväksi valmis tuotavaksi galleriaan. Taiteilija nimittäin jostain syystä tiesi, että juuri tänään sitä joku tulee hakemaan.

Usva on kadonnut, järvi herää jo kesäaamun valoon. On hyvä olla.

PS. Olen kadottanut vuosien varrella sen lapun, jossa oli taiteilijan nimi. Jos hän itse tai joku muu tunnistaa teoksen, olisipa mukava saada nimi uudelleen ja kertoa, että merihevonen pääsi hyvään kotiin kuten lupasin.


** 5.7.2023 Lahna ja muut eilispäivän jutut

Eilisen ohjauskeskustelun ilonaihe oli tuiki tavallinen lahna. Taas pari päivää ennen sain mielikuvan nuoresta miehestä, joka ilmoitti olevansa eno, näytti rimppakinttunsa ruskeissa paikatuissa kumisaappaissa ja näytti lahnaa. Jäin miettimään, millä tavalla lahna oli ruoaksi valmistettu. Mielessäni kokkasin sitä eri tavoin, tarjoilin paistettuna, sitten keitettynä. Ei, mielikuvani henkilö torjui kokkausehdotukseni  lätkäisemällä litteän kalan pöytään niine hyvineen. Mietin, kuinka isäni aikoinaan kääri lahnan kostutettuun voipaperiin ja märkiin sanomalehtiin ja kypsensi hiilloksen sisällä. Ei kelvannut tämäkään ajatus.

Soittajalta sitten eilen kuulin, että...

Lue lisää

hänen äitinsä lapsuuden aikaan lahna oli ollut ison sisarusjoukon tavallinen eväs - suolattuna. Myös sisaruksista nuorin, kalastuksesta pitänyt äidin veli oli yhteiskunnan varoilla saaduissa paljon paikatuissa kumppareissaan ollut suolakalan ystävä. Ilmankos ei kelvannut mikään oma kokkausehdotukseni.

Eilen koin kummallisen voimakkaan yhteyden mummonmökkini kasveihin ja eläimiin. Monessa linnunpöntössä ja lähipuiden oksilla on ollut jatkuva sirinä poikasten lähdettyä liikkeelle. En ole sen kummemmin niitä kiikaroinut, katsahtanut vain hyvää matkaa toivottaen, kun lähellä on ollut innokas sirkutus ja käynyt pyrähdys. Nyt jokin sai minut kuuntelemaan yhtä sirkuttajaa tarkemmin. Kävelin ääntä kohti ja tiirailin oksistoon. Ääni kuuluikin jostain alempaa. Kuuntelin tarkasti ja suuntasin äänen mukaan. Tutkin kompostorin ympäryksen, olikohan poikanen pudonnut sen taakse? Tai aidan alle? Tai roskiksen takana olevaan pensaaseen? Ei, sepä olikin takorautaisen puolisen metriä korkean jätkänkynttiläputken pohjalla eikä päässyt sieltä pois. Hennot varpaat tarttuivat tiukasti sormeeni, kun poikasta nostin. Hellyttävää.

Tuuli oli aika kylmä, puhalsi järveltä suoraan terassille. Tuntui kuin sinne nostamani huonekasvit olisivat viestittäneet, että heitä paleli. Ajattelin, että ovat ennenkin tässä lämpötilassa selvinneet. Mutta mitäpä tuota jahkailemaan aistinko oikein vaiko en, joten kävin varastosta harsoa ja kiedoin kaikkien ympärille. Tuntui tunnelma rauhoittuvan. Kunhan lämpenee, otan harsot pois, keitän kahvit, istun terassille kasviystävien seuraan kuulumisia vaihtamaan.

19.6.2023 Kaunis koti ilon ja luovuuden lähteenä

Pienellä kesäreissulla kyläilin ystävän luona Keravalla. Mikä juhlahetki taas nauttia vanhan talon huolella ajatellusta ja tehdystä tunnelmasta. Nyt tuo ihanuus on myynnissä. Jos olisin vaihtamassa maisemaa ja päätyisin Etelä-Suomeen, minähän sen itselleni halajaisin. Vilkaisehan!

5.6.2023 Työkaluna tietoisuus

on FB-sivuni, jossa myös julkaisen ajatuksiani ja kokemuksiani. Tässä sinne linkki.

21.5.2023 Ajatuksella luominen ei ole teko vaan mielentila

Moni on tiedustellut, kuinka ajatukset keskittämällä voi manifestoida kuten kirjassa Salaisuus (Rhonda Byrne) tai Law of Attraction -aatteessa kehotetaan tekemään. En tiedä noista, mutta omasta kokemuksesta käsin voin oman käsitykseni sanoa. Siis omani, sinulle en sitä tyrkytä!

Minulle ajatuksella luominen ei ole omasta elämästä irrallinen teko, jonka suoritettuani palaan arkeeni takaisin ja jään odottamaan tulosta. Ei mieli pinkeänä ja ikenet sinisenä keskittymistä johonkin, jota elämääni tarvitsen, ei affirmaatiolappujen liimaamista jääkaapin oveen, ei hokemista mantrana, ei poistumista arjen askareista ja ympäristön äänistä sivummalle erilliseen luomisajatukseen keskittymään. Se ei ole rukous, jossa pyydän jotain; sehän olisi pelkkä puutteen julistus ilman uskoa ja luottamusta toteutumaan ja sellaiseen ajatusenergian keskittäminen vain lisäisi puutetta, tekisi sen jatkuvaksi.

Minulle ajatuksella luominen on mielentila ja kiitos. Rennosti, vaivattomasti todeksi eletty. Jatkuva leppoisa luottamus ja usko siihen, että saan sen, mikä minulle on parasta. Tarvitsemani asian muistaessani hymyilen kiitollisena ja huolettomana ajattelen, että "kiitos, hienoa, prosessissa on, aikanaan tulee" ja sitten mielikuvittelemalla rakennan todellisuuden, jossa tarvitsemani asia jo on. Olen tuossa kiitollisessa ja luottamuksellisessa olotilassa ihan vain tässä ja nyt, askareissa, joissa mieli voi liidellä vapaana, ilman sen kummempia menoja ja meininkejä, menemättä mihinkään asian toteutumista erikseen hokemaan. Pyrin tietoisesti siihen, että kiitollisuus ja luottamus olisi jatkuva mielentila ja täyttä elämää. Vaikka ajan mittaan homma on helpottunut ja monta kokemusta manifestointia todistamassa, en vielä ole lapsenuskoa saavuttanut.

 

                                    

** 6.5.2023 Löytöjä

Ulkona on ollut niin kylmää, että on mieluummin touhunnut sisällä. Osallistuin Charlesin ja Camillan kruunajaisiin alusta loppuun ja mietin taas kerran mahdollisuutta asettua brittivaltakuntaan kokemaan sateinen syksy ja kuurainen talvi. Maailmaa koluamaan, jokohan ensi talvena...

Kruunajaisten jälkeen kävin varastosta ison laatikollisen koluttua maailmaa eli vanhoja kasetteja hävitettäväksi. Kaseteilla oli juttua, selostusta ja haastatteluja: ammanilainen koulu Jordaniassa, kreikkalainen opinahjo Santorinilla, tanskalainen ympäristöasioita painottava ammattioppilaitos, Freinet-pedagogiikan syntysija Ranskassa, keskusteluja eri maiden opettajankoulutuslaitoksissa, esitelmiäni, pohdiskeluja opiskelijoiden kanssa, tutkimusdataa. Työjutut saivat mennä saman tien, leikkelin kasettien nauhat vaan poikki sen kummemmin enää kuuntelematta.

Sitten löysin joukon Perun matkaan liittyviä äänitteitä. Kuuntelin hevospelkoisen ratsastukseni kohisevan kosken poikki, vartijoiden lahjomiset Machu Picchulla, jutut iltanuotiolla ennen makuupusseihin kääriytymistä, haudanryöstäjien kanssa seikkailun erämaassa, kyläläisten kertomukset ufoista ja niiden miehistöjen kohtaamisista, Loistavan Polun tulituksessa konttaamiseni, öisen tähtitaivaan valtavuuden, inkamusiikin taian. Kuuntelin innostunutta ja ihmettelevää itseäni vuodelta 1989, koin hellyyttä.

Kaseteilta piirtyi jo alkuun niin monia ihmeellisyyksiä (tässä yksi), ettei ihme, että tuo matka ravisteli silloista todellisuuttani monella tavalla.

** 12.4.2023 Lukijan reality shifts -kokemus

"Siivosin ja markkinoin kesä-lokakuun kolmea Airbnb-asuntoa, joista kaksi olivat 1937 valmistuneessa talossa. Tuon talon kellarin seinissä on luotien aiheuttamia reikiä, mutta tosi hyvä energia kuitenkin.
Eräänä päivänä olin vaihtamassa liinavaatteita 4:lle henkilölle. Olin ottanut lähellä olevasta varastosta kaikki mukaan. Puhtaat liinavaatteet laitoin sohvan päälle. Yht'äkkiä huomasin, että kaksi tyynyliinaa oli kadonnut selkäni takaa, kun petasin sänkyä. Tyynyliinat löytyivät muutaman päivän päästä keittiön vanhasta alakaapista.
Siitä meni jokunen päivä, olin varastolla jonka pitkän käytävän päässä on taloyhtiön pesutupa. Toisen asunnon avain oli varaston isolla pöydällä odottamassa asuntojen omistajaa. Menin viemään pyykkejä koneeseen. Kun palasin varastoon kaivoin takkini taskusta avaimia, ja käteeni osui ensin tuo pöydällä ollut asunnon avain. En ollut siihen itse koskenut, ja miksi olisin?! Kuka lie keppostellut. 
Terveisin,Sa...a"

29.3.2023 "Iloa ja rauhaa pyysin, mutta mitäs sain...?!"

Aamukahvin aikaan soitti ahdistunut ystävä töihin ajellessaan. Työ oli alkanut viime syksynä, tarjosi sopivasti haastetta osaamiseen ja iloa henkilökohtaisten arvojen kanssa yksiin osuessaan. Mutta kun oikein oli kiittänyt ja pyytänyt tuon mahtavan tunteen leviämistä työyhteisöön, jota johti, kaikki romahtikin yhteen puhelinsoittoon. Oli kuulemma alaisten keskuudessa syntynyt tunne, että toiminnan ohjaaminen oli lillukanvarsiin ja epäolennaisuuksiin takertumista. No niin, siihen lätsähti sitten koko alkuinnostus. Kannattiko näiden kanssa enää jatkaa mitenkään?

Niin monen ohjattavan kanssa on keskustelu viime aikoina alkanut tästä samasta tunteesta. Mieleen tuli heti ensimmäisen kohdalla ote Niina-Matilda Kuusiston viimeisimmästä kirjasta, jolloin luin sen tallenteeksi ja lähetin linkin kuuntelua varten. Tuntuu, että tästä hyötyisi nyt moni sellainenkin, joka ei ole minulle asti turhautumistaan kertonut.

Tässä siis linkki Niinan kirjan katkelmaan.

(Pauliina, vaikka nimesi esiintyy tuossa alun tervehdyksessä, ei henkilöllisyytesi paljastu mitenkään. Kiitos, että nostit tämän asian pohdittavaksi ohjauksissa!)

** 27.3.2023 Olipa pitkä tauko mietteiden kirjaamisessa

Mutta ei kirjoittamisessa sinällään; englanniksi kirjoittamani satujen sarja on ensimmäiseltä osaltaan valmis, romanialaisen kuvittajan kanssa alkaa zoom-yhteys huomenna. Mukava vastakohta arjen puurtamiselle = autotallin tyhjentämiselle ja siivoukselle, varastovuokraukselle ja tavaroiden sinne viemiselle. Aikoinaan väitöskirjaa väsätessä tein tätä samaa, rinnalla satujen kirjoittaminen lastenlapsille.

Edesmennyt kanadalainen ystäväni Michael on viestitellyt taas musiikin kautta, näin annan itseni uskoa.

Lue lisää

En koskaan kuuntele musiikkia radiosta, minulle on kertynyt ne cd:t ja digilistat, joita haluan harvakseltaan täysin syventyneenä kuunnella. En laula, en soita. Kuitenkin silloin tällöin mielessäni soi yhä uudestaan melodia, joka vähitellen alkaa kiusata. Silloin hoksaan, että ystävähän siellä koputtaa. Koska en tunnista melodiaa, en tunne sanoja, on kuin pieni seikkailu ottaa selville, mitä hän haluaa sanoa.

Eräänä aamuna taas heti herättyä soi sävelmä mielessäni, toistui ja toistui, vielä seuraavana päivänäkin. Hyräilin parhaan kykyni mukaan ystävälle, joka tunnisti: se soi jossakin elokuvassa, jossa Julia Roberts on pääosassa ja sen on säveltänyt Elvis Costello. Yotube kertoi: elokuva Notting Hill, kappale She. Tajusin sanat lukiessani viestin; noinhan ystäväni oli minua kuvaillut.

** Maaliskuun 16. päivänä kymmenen vuotta sitten oli ystäväni Belgradissa kuullut bussissa töihin mennessään kappaleen Here´s to you, Delilah. Hän oli painanut kertosäkeen sanat mieleensä, sillä oli aivan varma, että viesti oli minulle tarkoitettu ja liittyi kanadalaiseen ystävääni. Työpöytänsä ääreen päästyään hän oli etsinyt sen youtubesta ja laittoin linkin minulle. Minä sen sitten edelleen kanadalaiselle ystävälle, sillä sanat osuivat niin nappiin hänen vintage -kitarakokoelman myyntinsä, tuolloin vielä työn vaatiman pitkän välimatkan ja sen jälkeisten yhteisten suunnitelmiemme kanssa.

Sain vastauksen "You are breaking my heart" (särjet sydämeni). Hän oli juuri saanut tiedon yllättävän pitkälle huomaamatta levinneestä syövästään ja sen parantumattomuudesta. Se, miten Plain Wite T`s lauloi yhteisestä tulevaisuudesta, ei tulisi toteutumaan. En ole ystävän kuoleman jälkeen koskaan ajatellut häntä "pois menneenä", koska näitä yhteyksiä ja viestejä on ollut lukemattomia. Nyt taas 16. maaliskuuta. Katselin puhelimesta Instan viestejä, kun kesken kaiken avautui lyhyt video nuoresta tytöstä syöpäsairaalassa. Nimensä oli Delilah. Hän rakasti tuota laulua Here´s to you, Delilah ja läheiset olivat saaneet itse säveltäjän ja laulajan astumaan potilashuoneeseen häntä tuolla laululla ilahduttamaan. Siinäpä muistin, että oli kulunut päivälleen 10 vuotta syöpädiagnoosista ja kiitin siitä, että hän on edelleen rinnallani.

18.2.2023 Satuja, tunteita, elämyksiä

Viime viikko on ollut kuin vastapainoa maailmalla tapahtuneilla katastrofeilla katetuille uutisislähetyksille. Tuntuu, että lietsotaan pelkoa, ahdistusta, hätää. Mitä enemmän sitä saadaan katsojissa ja kuulijoissa aikaan, sen onnistuneempi on ollut uutisen välitys. En lähde moiseen mukaan, en halua olla tuollaista ahdistusenergiaa välittämässä eteenpäin. Etsin pieniä ihmeitä, toivoa.

Lue lisää

Iloitsen siitä videopätkästä, jossa raunioista esiin kaivettu muutaman kuukauden ikäinen vauva iloisena jokeltelee jo parin päivän kuluttua pelastumisestaan. Olen valinnut selviytymistä, yhteistyötä ja iloa välittäviä uutisia. Omiin päiviini valitsen ajatuksia ja tekemisiä, jotka saavan minut tuntemaan maailman ja elämän upeuden. Sellaista energiaa haluan voimistaa ja viedä eteenpäin.

Paljon ei isoja juttuja tosin ympärilläni tapahdu, tässä mummonmökissä ja sen pihapiirissä. Sitä arvokkaampia ovat pienet yksityiskohdat ja  ohikiitävät hetket: harmaapäätikka lounaalla talipötkössä, pihapolun kaarevat reunat harjan kanssa taiteiltuina, tulen rätinä uunissa, viimeisen viinerin yllätysilmestyminen pakastinlaatikon pohjalta. On ollut rauha olla, mennä omaan ajatusmaailmaan, upota kirjoihin ja kirjoittamiseen.

Olen omaksi ja läheisteni iloksi kirjoittanut satuja. Luomieni hahmojen maailmaan olen uppoutunut niin, että jopa koen ja tulkitsen ympärilläni tapahtuvat asiat niiden kautta. Istuin läppärin ääressä satua kirjoittaen, juonta kehitellen. Koneen sisältä alkoin kuulua rouskutusta. Hemmetti! Kuka sinne nyt on kaivautunut? Olisiko satuun pyrkimässä jokin uusi hahmo tuota kautta? Istuin ja kuuntelin. Voisinpa kuvata sen hetken, kun palauduin takaisin tähän ihmismaailmaan ja tajusin, että wordin taustalla ollut puoliväliin stoppaamani youtube-video oli lähtenyt iteksiään pyörimään. Vaihdoin ikkunaa ja siellähän se innokas kokki silppusi kaalia niin, että siitä se rouske lähti. Olin mielettömän iloinen, ääneen hihkuin kiitosta. Kiitosta siitä, että minulla on mielikuvitusta ja kykyä eläytyä noin voimakkaasti. Jopa omiin kirjallisiin tuotoksiini! Että olenkin mainio!

Mietin, millaiset toisten kirjoittamat tarinat ovat saaneet minut eläytymään noin voimakkaasti.  Saisin aikaan pitkän listan kunnon miettimisen jälkeen, mutta heti osaan jo sanoa muutaman novellin. Voimakkaan pettymyksen myötäeläminen Toivo Pekkasen novellissa Kaukainen saari sekä Nikolai Gogolin novellissa Päällystakki. Ihana helpotuksen tunne Eino Säisän novellissa Ukin piippu. Elämättömän elämän piirtymä Patricia Routledge`n monologissa A Woman of No Importance, kirjoittajana Alan Bennett. Dame Routledge on todella paljon enemmän kuin vain Pokka pitää -sarjan Hyacinth. Tässä linkki esitykseen youtubessa.

Jos innostut, etsi, lue, katso. Saat mieleenpainuvan viikonlopun!

8.2.2023 Sivistyksen huipullako ihminen nyt?

Hohhoijaa... tuskin tarvinnee kertoa, miksi suuresti epäilen nykyistä maailman menoa katsellessani. Mieluummin katselen muinaisia juttuja, arkeologiksi kun lukioaikoina haaveilin tulevani. Nyt suoritan kaivauksia youtubessa, ei mene polvet multaan ja hetkessä voi siirtyä kaivaukselta toiselle. Mitä sitten tutkin?

Lue lisää

Hopi-intiaanien maailmankuva ja muinaiset legendat kiinnostivat jo lapsena. Heidän tarinansa kertovat useista maailmankausista, jotka päättyivät katastrofiin ja ihmiset joutuivat sopeutumaan uuteen alkuun. Yhä useammat nykytutkimukset antavat viitteitä samaan. Omat tutkimusmatkani ovat panneet sanomaan, että ei todella ole mahdollista miestyövoimalla ja alkeellisilla työkaluilla noiden valtavien rakennelmien tekeminen, vieläpä millilleen suoriin linjoihin ja tiettyihin ilmansuuntiin ja tähtimuodostelmiin nähden. Päätäni olen puistellut Cuscon kujilla, Sachsayhuamanin muureilla, Ollantaytambon seinämien vierellä Perussa, Petran kalliokaupungissa Jordaniassa, Newgrangen äärellä Irlannissa...

Nykyiset tutkimukset, joita ns. valtavirtatieteen edustajien on vaikea niellä, kertovat maapalloa kohdanneista "maailmanlopuista". On löydetty meteoriittien aiheuttamat tuhot, jäätiköiden sulamista seuranneet merenpinnan rajut nousut. Löytöjen perusteella on jouduttu määrittämään uudelleen suhde muinaisiin legendoihin; ne saattavatkin olla perimätietona kulkeutuneita kuvauksia muinaisista katastrofeista. Megaliittisten kivirakennelmien tekijät eivät ehkä tulleetkaan tähdistä vaan olivat omia osaajiamme aikana, jolloin tekniikka oli huomattavasti kehittyneempää kuin meillä nyt. Joku vuosi sitten Gregg Bradenin työpajan tauolla katselimme hänen saamiaan Nasan valokuvia rakennelmista kuussa. Jäi mieleen, että Gregg sanoi uskovansa maapallon asukkaiden kyenneen ammoisina aikoina liikkumaan avaruudessa ja rakentamaan tukikohtiaan matkojensa varrelle.

Entäpä jos todella olemme olleet hakoteillä oman menneisyytemme suhteen? Uudet löydöt ja tarkemmat tulkinnat panevat vanhat käsitykset seinää vasten. Niin tämäkin video, jossa valitettavasti ei ole suomenkielisen tekstityksen mahdollisuutta: On the Traces of an Ancient Civilization - what if we have been mistaken on our past?.

26.1.2023 Sattumako saattelee vai tietoisuusko tietä näyttää?

Tammikuu on ollut henkilökohtaisten keskustelujen ja pohdintojen aikaa, kiitos kaikille sellaiseen osallistuneille! Nyt sitten palaan taas näihin kaikille suunnattuihin pohdintoihin. Vuoden ensimmäinen tallenne vie otsikon mukaiseen aiheeseen.

6.12.2022 Luottamus ja kiitollisuus

Mummonmökkini uunia lämmittäessä ja huussireissun yhteydessä lumia auton päältä lakaistessa ajatukset lensivät näihin aikoihin viisi vuotta sitten. Istuimme ystäväni Kaija Juurikkalan ateljeessa hänen maalauksistaan tehtyjä kortteja pakkaamassa. Kussakin kortissa oli maalauksen alla jokin Kaijan ajatelma. Meitä puhutti luottamusteksti - voiko luottaa vain osittain? vai onko niin, että joko luotat tai et?

Miten olenkin tuota luottamusta...

Lue lisää

viimeiset pari vuotta pohtinut ja harjoitellut. Sitä tukemaan olen saanut koko ajan selviä osoituksia näkymättömän maailman olemassaolosta. Viimeksi viime viikolla näkijäystäväni  soittaessa. Kesken kuulumistensa hän puuskahti: "Mitä se Michael oikein kinkusta puhuu, miten hyvää... Ei kai kanadalainen mies nyt kinkusta mitään ymmärrä!" Edesmennyt ystävä Michaelhan se siinä, selvästi. Kerran hän joulukuisen vierailunsa aikana kehui olevansa sukunsa paras kiitospäivän kalkkunan paistaja, täytteet saivat vieraat aivan ekstaasiin. Panin parastani kinkunpaistoani kehuen. Todisteita vaadittiin. Siispä kinkun hankintaan. Kun se oli paistettu, ei Michael muuta syönyt kuin kinkkua ruisleivän päällä.

Näkymättömän ohjaustaidoista tulee siitäkin osoitusta usein. Viimeksi sain ilmoituksen juttuni hyväksymisestä erääseen facebook -ryhmään. Minkä jutun? En ollut sinne mitään juttua lähettänyt! Oliko joku nyt intoutunut minun nimissäni kirjoittamaan? Tarkistin. Siellä oli juttuni siitä, kuinka puhelimeni soitti minun siihen koskematta tai mitään muutakaan komentoa antamatta vuosien takaiselle tuttavalle, joka oli apua vailla. Nyt sitten jo toinen tekniikkakikka näkymättömältä.

Näitä osoituksia miettiessä palasin tuohon luottamuksen pohdintaan. Luotinko? No, kokonaisuutena kyllä tiesin ohjauksen toimivan, mutta anteeksi pyydellen lipsuin välillä yksittäisissä tapauksissa. Siinä se tuli. TIESIN sen toimivan. Se oli se tärkein oivallus! Jos tiedän jonkin asian, en edes mieti, luotanko siihen vai en. Kuin tilauksesta (tietenkin...) satuin katsomaan youtubesta samanmoista pohdintaa, vaikka videon otsake näytti muuta asiaa. Siinä sanottiin samaa: kun tietää varmasti, homma hoituu, esimerkkinä huoneen nurkasta nurkkaan käveleminen. Normaalissa terveyden tilassa et tuota edes mieti, kävelet vaan. Tiedät, että siihen pystyt, sinun ei tarvitse miettiä, voitko luottaa sen tapahtuvan vaiko et.

Tuo oivallus tuntui aivan fyysisenä läpi kehon menevänä tunteena. Olin vellonut ison asian kanssa saamatta siihen minkäänlaista ratkaisua, koska en osannut luottaa näkymättömän ohjauksen toimivan näin suuressa mittakaavassa. Nyt koin varmaksi, että aivan yks lysti, mikä ja minkä kokoinen juttu on käsillä, se kun on ohjaukselle aivan sama. Nyt TIESIN sen. Oivalsin tämän olleen minun kaksi vuotta kestäneen luottamuskoettelemukseni opetus. Tämä oivalluksen päivä oli viime viikon torstai. Perjantaina tuo kaksivuotinen koettelemus ratkesi. Minut valtasi niin suuri kiitollisuus, etten malttanut edes nukkua viikonloppuna. Keittelin kahvia aamuyöstä, sytyttelin kynttilöitä, kaivoin pakkasesta mariannerouhepullia ja kääretorttua. Juhlin Näkymättömän kanssa.


Toinen kiitollisuuden hetki tänään. Kiitokseksi isälle osuudestaan itsenäisyytemme säilyttämisessä sytytin kynttilän.

27.11.2022 Mitättömäksi itsensä kokeminen on vain tunne, ei todellisuus

Samoihin aikoihin ohjauksen tilanneilla on usein samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia. Näistä muodostuu ohjausteema, joka viime aikoina on ollut huono itsetunto, itseluottamuksen ja omanarvontunteen puuttuminen. Oman mitättömyyden ja ainaisen epäonnistumisen tunne purkautuu keskustelun aikana useasti toistettuun ajatukseen "ei siitä kuitenkaan mitään tule".

Ensinnäkin: mitättömäksi itsensä kokeminen on tunne, jolla on omat aikaansaajansa. Useimmiten tunne on kehittynyt varhaislapsuudessa ensimmäisten elinvuosien aikana. Tämän kuultuaan moni ohjauskeskusteluun osallistuja on todennut, kuinka menetti turvalliset läheisensä jo pienenä. Jotkut muistavat olleensa syrjäytettyjä, jopa pahoinpideltyjä. Terve itsetunto ja itsensä hyväksytyksi kokeminen ei kehity ilman rakkautta, turvaa ja kannustusta.

Toiseksi: hokemalla noin luo ajatusenergialla todellisuutensa, jossa mistään ei todella tulekaan mitään. Alitajunta ottaa totena sen, minkä ajattelet ja sanot, totesi aikoinaan Joseph Murphy teoksessaan "Alitajuntasi voima". Nykytiede sanoo, että se, mihin keskität ajatuksesi ja energiasi, vahvistuu.

Sain ohjaukseen osallistuneelta linkin lehtijuttuun, jonka hän koki saamansa ohjauksen vahvistukseksi. 

** 19.11.2022 Reality shifts - todellisuuden muutokset

Todellisuuden muutokset ovat fyysisin aistein havaittuja mystisiä ilmestymisiä, katoamisia, muutoksia tai paikasta toiseen siirtymiä, jotka ilmenevät ilman mitään suoraa fyysistä väliintuloa tai suoritusta (Cynthia Sue Larson: Reality Shifts). Tuntuuko tutulta ilmiöltä? Kuuntele kokemukseni ja kerro omasi!

31.10.2022 Luonnon ehdoilla

Lähistöllä pyörii karhu talviunipaikkaa etsien. Asettukoon rauhassa, mikäpä tässä odotellessa: uunissa tulet, kahvi tuoksuu, lukemista riittää.

** 26.10.2022 Yhteys näkymättömään maailmaan

Olen vähitellen tottunut siihen, että ns. tuonpuoleisesta saan välitettäväksi viestejä enkä enää vastustele ja kiemurtele vaan toimin. Mutta se, että näkymätön energia käyttää jopa tekniikkaa toiminnassaan, saa hätkähtämään. Istuin kaikessa rauhassa aamukahvilla, kun kauempana oleva puhelimeni ilmoitti naisen äänellä "yhdistetään XX:lle". NImi oli yhteystiedoissa olevan vuosien takaisen tuttavan nimi. Hölmistyneenä kurkotin ottamaan puhelimen käteeni ja samalla XX vastasi. Selitin hänelle ihmeissäni, mitä oli tapahtunut. Kerroin, etten ole edes tiennyt puhelimessani olevan tällaista ominaisuutta, vaikka vuosia olen laitetta käyttänyt. Ja vaikka olisikin, mutta että itsekseenkö puhelin sitä käyttäisi?! ( En muuten löytänyt tätä ominaisuutta jälkeenpäinkään tutkiessani.) Vastaaja kertoi edellisenä iltana pyytäneensä konkreettista osoitusta energiahoitajansa vilpittömästi tekemään mutta kovin epätodelliselta tuntuvaan kuvaukseen enkeleistä ja henkimaailmasta. Nyt hän sen koki saaneensa. Minä taas olin tuossa aamukahvilla ennättänyt miettiä, miten iltapäivän keskusteluun tulijalle voisin kertoa näkymättömästä koirasta, joka oli jo muutaman päivän pyörinyt jaloissani ja selkeästi liittyi häneen. Oliko todella noinkin outo kuin koiran tekemä yhteydenotto näkymättömästä maailmasta mahdollinen? Minä sain osoituksen siitä, että mikäs outo se koira nyt on, on näitä yhteydenottotapoja vielä merkillisempiäkin!