31.3.2020 Ajattele uusiksi -keskustelu Minnan kanssa:  Kovuuden ketju

Päätimme yhdessä Minnan kanssa julkaista keskustelustamme tehdyn yhteenvedon, josta ilmenee rajan yli siirtyneiden laajempi ymmärrys ja halu tukea ja auttaa täällä elämäänsä pohtivaa Minnaa. Erityisesti tässä avautuivat suvun edesmenneet miehet sukupolvesta toiseen välittyneestä kovuuden ketjusta.

Ennen sovittua keskustelua (30.3.) kirjoitin kalenteriini 27. 3 ”näkemäni”: "Mieleen nousi siis seuraavanlainen kuva ja siihen liittyvä voimakas ajatus: Harmaa neulepusero, edestä virttynyt, vanhempi mies, ei papparainen, salskeampi, ”Antti”, verkosta kaloja, mustavalkoinen koira (”Vili”?), pieni tyttö irrottaa vihreitä vesikasveja, kuin levää tai ahvenruohoa, verkon alaosasta. Kuin kolmen kopla, joku lasten lorun tapainen, (kolme iloista rosvoa – Kasper, Jesper, Joonatan / kolme muskettisoturia, mutta ei nämä, joku oma), läheisyys, turva, ehdoton rakkaus, melkein käsinkosketeltava. Tyttö aikuistuessaan etsinyt tätä ihmissuhteissaan, kaipaa, ei tunne itseään ehjäksi ilman tätä, ei tule ulkopuolelta, ei keneltäkään, on sisällä omana voimavarana.”

Minna vahvisti näkemäni Antin olleen isänisänsä ja kuvaus tytöstä täsmälleen häneen itseensä sopiva. Koira oli hänen isälleen ollut todella merkityksellinen, ankaralle ja kovalle miehelle ainoa kanava rakkauden ilmaisemiseen.  Antti siis näki ja näytti ja hyväksyi nyt isän kohdalla tuon pyyteettömän rakkauden ilmentymän, jota hän eläessään olisi varmaan pehmoiluna jopa ivannut. Jutellessamme tuli tunne, että Antti katsoi tytön touhua kuin ajatellen, että noinkin siis voi tehdä, tuollaista nyppimistä voi pitää tärkeänä. Ei ollut vihainen, vaikka kalojen irrottelu verkosta oli hänen mielestään se tärkein tehtävä. Oli kuin rajan yli mentyään, siis kuoltuaan, olisi ymmärtänyt eläessään vallinneen oman kovuutensa, nyt oli sitä tasoittamassa, kun näki, miten sukupolvesta toiseen välittynyt miesten kovuuden ketju ylsi tyttöön saakka ja miten se tähän vaikutti.

Minnan käytöksessä eli itsensä vähättelyssä, hyväksynnän hakemisessa muilta jopa nöyristelyyn turvautuen ja itsensä vahingoittamisen sallien näkyy tuo kovuuden seuraus. Minna on huomannut itsessään saman kovan ja vaativan puolen, joskus pyrkinyt jo poistumaan tilanteesta, jossa helposti sanoisi vaativana ja kovana asiat, joilla sinänsä ei ole suurtakaan merkitystä. Mieleeni tuotiin Elma-tätini toteamus: ”Aatella, keksit tuollaiseen tarkoitukseen käyttää tätä astiaa…!” (Minna koki tämän täsmäallekirjoituksena sille, ettei hän sanonut jälkikasvun pizzantekopuuhissaan käyttämästä väärästä astiasta ja vaatinut tapansa mukaan vaihtamaan oikeaan kulhoon.)  Minnan kovuuteen ja vaativuuteen haksahtamisesta puhuttaessa ohjaukseeni tuotiin ajatus, että hän voi pyytää tukea ja ohjausta näkymättömältä puolelta, Antilta ihan nimellä. Edesmennyt appiukko Erkki kahvinkaipuineen ilmestyi myös, selitti, että Minna voi kahvin sallia ihan itselleen, ei Erkki kovistele häntä sitä muille hyväksynnän hakuna tekemään. Itselle salliminen tärkeää opetella. (Minna myönsi hakevansa aviomiehensä eli Erkin pojan hyväksyntää jopa laittamalla hänelle iltaisin kahvinkeittimen valmiiksi niin, että aamulla vain napin painallus tarvitaan.)

Elämän kohtaaminen kokonaisuutena, ei erotellen, tuli ohjeena Minnalle hänen todettuaan, että ”henkinen puoli jäänyt tässä, kun kaikkea muuta…”. Näkymätön ohjaus, auttajat AINA paikalla, arkikamaa. Annettiin mielikuva Janne Katajan pingviiniräpistelystä, tilalle yhtäkkiä Erkki käsiään kuin siiventynkiä räpistellen: ”Ei minusta enkeliksi ole.” Ihana vitsiniekka! Siis ihan arkisissa touhuissa voi laittaa terveisiä, pyytää apua, suojelusta, ohjausta. Antti näytti uistimien lajittelun muovilaatikkoon, jossa monia erikokoisia lokeroita. Samalla hän sanoi, ettei elämää ja tavoitteita kannata itse lokeroida kuin uistimia. (Minna nauroi ja sanoi todella harrastavansa lajittelua.) Korkeampi tietoisuus ja tuolla puolen oleva ohjaus näkee kauemmaksi kuin oma tietoisuus kantaa, joten luottamuksella voi antaa korkeammalle tietoisuudelle luvan katsoa ja ohjata sitten sen mukaan, mikä Minnalle kulloinkin parasta, mennä hymyillen, luottaen, kiittäen nukkumaan. Kun ankeampi hetki joskus koittaa, muista tämä olotila: se olet sinä korkeimmassa värähtelytaajuudessasi eli se todellinen sinä. Voit palata tunteeseen vain muistelemalla ja kuvittelemalla sen, et tarvitse siihen mitään aihetta. Aloita hymyilemällä itseksesi, se jo tuo tuota tunnetta tykö. Tämä on oikeampi kasvun metodi kuin peiliin kiinnitetyt irralliset affirmaatiolauseet.  (Minna tunnusti niitä vessan peiliin myös miehelleen liimailleensa.) Päästä irti omista tiukoista tavoistasi kontrolloida elämää, luota, kiitä jo siitä, että ohjaus on olemassa koko ajan sinua varten, ei vain vasta tavoitteiden toteutumisesta - siinä tehokkaampi tapa toimia.

Voimakkaana tuli ajatus, jonka välitin Minnalle: älä tarkastele itseäsi uhrina. Elämässäsi on todella ollut melkomoisia kokemuksia, joissa olet tarponut ja joita monin tavoin pyrkinyt käsittelemään. Et ole tuossa tilanteessa kuitenkaan sattumalta eikä elämä, maailma, muut ihmiset ole sinua tietämättäsi pyörittämässä. Olet itse ollut osallisena tänne tullessasi valitsemaan niitä elämänkokemuksia, joiden kautta sinulla on mahdollisuus kasvaa, oppia itsestä ja elämästä, auttaa siinä sitten mahdollisesti muita. Kun jotain mietit, muista tuo ”miksi minä tämän kokemuksen olen tilannut? taasko tämä sama toistuu, mitä siis on jäänyt oppimatta? mitä merkitystä tästä kaikesta elämän kokonaisuutta ajatellen löydän?” Kun ymmärrät kovuuden ketjun ja sen vaikutukset itsessäsi, voit iloisena kiittää tästä valitsemastasi opetuksesta ja päästää siitä ilolla irti. ”You are not your passed experiences, you are the result of understanding them.” sanoo joku just nyt (et ole yhtä kuin menneet kokemuksesi, olet niiden ymmärtämisen tulos). Ja vielä selittää tuon näin: kokemuksia ja muistoja kelaamalla ja jatkuvasti esiin nostamalla ja niistä keskustelemalla kertaat ja ylläpidät sitä kahlitsevaa energiaa, joka niissä on. Sitä on kokemustensa uhrina oleminen. Siitä siis irti ja kevyenä ja huojentuneena eteenpäin.

Minna: ”Varmistusta varmistuksen päälle on tuo englannin kielikin. Kiitos kiitos kiitos! Siihen kieleen on nimittäin minulla jokin erityinen sidos, josta en tarkemmin vielä ”tiedä”.  Eikä tarttekaan justiinsa nytten. Muuten minulla menisi taas tunti jos toinenkin, kun alkaisin siitä kuvailemaan ja pohtimaan.  Sen verran kerron, että ala-asteellani kaiken kurjan koulunkäynnin keskellä oli tunti, jolloin tämä pikku-Minna sai kokea aidosti hyväksytyksi tulemista ja onnistumisia. Koin ”olevani kuin kotonani” englannin oppitunneilla! Opettaja oli alansa parhaita pedagogeja: empaattinen, lempeä. Toisin kuin kyläkoulun vakituinen, epäpätevä muiden aineiden ope. Ja kieli ei tuntunut ”vieraalta”, vaikken sitä osannut. Vaan opinpa nopsaan... Voihan englanti!!”

Voi ihme tuota ”yläkerran” huumoria ja yksityiskohtien tietämystä Minnan elämästä! Tässä vielä yksi: Minna mainitsi viimeistelevänsä graduaan, olevansa pienessä suossa tulosten esittelyn ja johtopäätösten suhteen. Niinpä vielä laitoin hänelle sähköpostilla joitakin ohjeita, monet gradut kun olen aikoinaan lukenut ja vihjeitä antanut. Minulla ei ollut hajuakaan hänen gradunsa aiheesta, sitä ei mainittu jutellessamme. Keskustelun julkaisemisesta sopiessamme kysyin, esitettäisiinkö nuo miehet miehinä vai vaihdettaisiinko isoäideiksi, ettei olisi niin helppo kenenkään Minnaa tunnistaa. Vai olisiko nimenomaan sukupuolella tässä jokin isompi merkitys? Minna vastasi : ” Ja iso-isät voit pitää isinä, miehinä... tämä on juuri näin! Miehet tarvitsevat tätä tyttäriensä tähden... Tietenkin myös poikiensa tähden... Heh heh... Alkoi naurattaa!!! Nimittäin gradussani tutkin ”XXX sukupuoliperformansseja ja normatiivista XXX  sukupuolta XXX….” Että tämäkin vielä.

Kyllä on niin helpottavaa taas huomata, että kaikkein kummallisimmatkin jutut, joita sanon, ovat ohjauksena järkeviä ja ohjattavalle merkityksellisiä. Kiitollinen olen siitä, että voin olla viestien välittäjä, vaikka sitä alkuun niin arastelin ja näkemieni juttujen kertomista pelkäsin.

Minnan sanoin: ”Kiitos, kiitos, kiitos!!! En referaattia voinut kuivin silmin lukea... Suuressa kiitollisuudessa ihmettelen kaikkea. Kaiken kokemani jälkeen on jotenkin tosi loogista (hah haa..!), että nämä ihanat iso-isät ovat tulleet avukseni, ja vielä huumorilla höystäen! Kiitos Antti! Kiitos Erkki! Uskomatonta, mutta totta...! Huhhhh huh elämän upeutta…”

 22.3.2020 Ei valtaa pelolle!

Monenlaisia teorioita viruksen alkuperästä, sen aiheuttaman pelon ja paniikin mahdollisesti tarkoituksellisesta lietsomisesta ym. liikkuu. Itse ajattelen vain seurauksia, joita pelolla on. Se on tässä rumbassa ainoa asia, jota voin itse säädellä. Isäni opetti aikoinaan, että vain 15 minuuttia kannattaa uhrata sellaisen asian tuskailulle, jolle ei yrityksistään huolimatta mahda mitään. Siksi olen päättänyt viettää iloista ja nautinnollista eristyksellistä eloa.

Olemme värähtelyä, sanoo tiede. Pelko ja ahdistus vaikuttaa sitä madaltaen, vie pois harmoniasta sekä kehon että mielen. Siihen emme suostu! Otetaan kaikki irti eristyksellisestä elosta! Tehdään kotona kaikkea sitä, mikä tuo hyvän mielen itselle ja läheisille. Nautitaan asioista, joita emme ole muistaneet sallia itsellemme pitkiin aikoihin. Kun meitä korkeammissa värähtelyissä pysytteleviä on tarpeeksi, sillä on konkreettiset seuraukset ympäristölle. Jos pienen joukon hyvään keskittymisellä on saatu todistettavasti New Yorkin kokoisen kaupungin rikollisuutta vähennettyä, eiköhän tässä rapise jokunen viruskin. Pelko pois ja iloa elämään!

20.3.2020 Hei, eristykseen passitettu pohtija!

Jos haluat nyt joutessasi pohtia henkistä kasvua kanssani, ota yhteyttä ja varaa aika. Saat riskiryhmäläisenä n. tunnin mittaisen Ajattele uusiksi -keskustelun hintaan 40 euroa (muutoin 60 euroa). Ajattelun uusiminen on avaintekijä myös pelon ja sen seurauksien hallinnassa.

18.3.2020 Riskiryhmäläinen

Poikani, varsinainen koiranleuka, on nyt ottanut kaiken irti iästäni lähetellen tiedotteita mummojen laittomista kokoontumisista ja niiden vahtimisen vaikeudesta. Kosto elää. Eilinen tv-mainos "Hyvä testamentti" sai kiukun nousemaan: koska me riskiryhmäläiset olemme kuukahtamassa koronaan, kiirehditään rahojen jättämistä järjestöille. Mutta tänään jo kiittelin tuosta kampanjasta. Sainpa letkautettua poikani uusimpaan vinoiluun sanomalla, että jos ei lopu suunsoitto, saapi valita, mille järjestölle testamenttaan hänen perintönsä. Koronasta ja sen uutisoinnista olen pessyt käteni, mitäpä sille muutakaan. Paiten että nyt pitää pysyä rauhassa kotona, mieluiten kaukana asutuksesta mökillä, käpertyä kirjan kanssa viltin alle. Hyvä tilaisuus kuivaharjoitella käyttäytymään kuin mummo, kun kerran sellaiseksi on luokiteltu. Mutta mummous loppuu saman tien kuin tämä karanteeni. Heti palaan omaksi itsekseni, nautin omassa rauhassa olemisesta kotona ja mökillä, käperryn viltin alle kirjan kanssa.

6.3.2020 Suzy Hansenin UFO-kokemukset

Käänsin suomeksi RTV:n haastattelun, nyt se on tekstitettynä youtubessa. Omat ajatukseni UFOista voit lukea tuolta alempaa: 3.11. 2019 "Uskotko ufoihin?" Suzy kertoo mm. kokemastaan ajan katoamisesta. Aikakäsitys puhuttaa kokemusteni jälkeen minuakin edelleen. Kerron pohdintaan johtaneen kokemukseni RTV:n haastattelussa.

23.2.2020 Jermu-kissan tervehdys "tuolta puolen"

Hetken katsoin eilen illalla ohjelmaa kummitusten jahtaajista. Kulkivat yön pimeydessä kaiken maailman laitteiden kanssa rekisteröimässä mahdollisia ääniä ja ilmestyksiä. Kun sitten pari sanaa tallentui nauhuriin, oltiin niin yllättyneitä ja peloissaan. En itse asiaa noin koe, enemmän se on luonnollinen juttu minulle. Nimitykset kuten kummitus ja aave kertovat mielestäni kokijan pelosta enemmän kuin edesmenneen pelottelutarkoituksesta.

Lue lisää

Ystäväni Virpi on rakentanut kotinsa vanhasta navetasta. Kahdessa kerroksessa tila on kummassakin ilman väliseiniä, tiedät siirtyneesi seuraavaan ”huoneeseen” huonekaluryhmän muuttuessa kirjastomaisesta työhuonevarustukseen, takkahuoneesta keittiöksi. Yläkertaan johtavien portaiden kaiteet ovat ohuet rautaiset ja niiden välistä näkee alakerran oleskelutilaan. Yläkerrassa on kaiteen vieressä vierasvarana vanha ruustinnan sänky, toisella puolen isompi pylvässänky ja oleskeluryhmiä siellä täällä.

Virpillä oli kaksi pulskaa navettakissaa, Jermu ja Vikke. Jermu oli navetan kingi. Jos ei vieras miellyttänyt tai vei liiaksi emännän huomion, palaute saattoi olla kävijän matkalaukkuun pissiminen tai yöllä metelöiminen niin että vieras kyllä huomasi olevansa ei-toivottu. Minut ne molemmat kyllä hyväksyivät, mutta ei sitä, että Virpin kanssa innostuimme keskustelemaan iltamyöhään. Varsinkin Jermua se harmitti. Se odotti, että nukahdimme ja aloitti sitten kuin kostoksi huomiotta jäämisestään rajun juoksun ja ravaamisen niin että varmasti heräsimme. Vuorotellen sitä komensimme lopettamaan, Virpi otti usein käyttöön jopa kaameimman uhkauksensa eli pannuhuoneeseen eristämisen. (Jonka lämpöön käpertyminen tosin oli Jermulle vain mieleinen palkinto.)

Jermun kuoltua Vikke oli yksinäinen. Siitä tuli säyseä sylikissa, joka sai minut aina tuntemaan itseni todella tervetulleeksi. Se oli selkeästi minun ystäväni, saunan lauteillakin viihdyimme yhdessä. Ensimmäistä kertaa Jermun kuoleman jälkeen navetalla ollessani jäin yöksi Viken seuraksi, kun Virpi oli poissa. Ruustinnan sänky tarjosi Vikelle ja minulle hyvät unet siihen saakka kunnes alkoi Jermun kovaääninen juoksu. Ei auttanut unisena huutamani raukea komennus. Meno yltyi tavaroiden pudottelemiseksi, kuului särkyvän lasin kilinää, lipaston päältä ilmeisesti putosi valokuvakehys lattialle. Kumea jymähdys – ilmeisesti kirjahyllyn päällä oleva puinen intiaanin pää tuli alas. Viimein käänsin kylkeä ja kohottauduin kyynärvarsien varaan alakertaan nähdäkseni. Vikke istui siellä käännellen päätään äänten suuntaan oudolla äänellä naukuen. Sekään ei siis saanut nukuttua. Vielä kerran tiukasti komensin Jermua lopettamaan. Sitten muistin, että sehän oli kuollut. Kovalla äänellä komensin kuitenkin ja sanoin, että ei tässä talossa näkymättömänäkään kannata pannuhuoneriskiä ottaa, "voin kuvitella sinut sinne ja ajatusenergialla on kuule tehonsa". Ei auttanut, meno jatkui kaikkiaan kahdenkymmenen minuutin ajan.

En viitsinyt nousta ylös, siitä kun ei näkymättömänä touhuavan kissan kiinniottamisessa olisi ollut mitään hyötyä kuitenkaan. Viimein portaissa kumisivat Jermun tutut askeleet sen ravatessa ylös. Jalkojen valkoiset ”sukat” näkyivät hetken hämärässä sen tassutellessa nyt rauhallisesti yläkerran isoa pylvässänkyä kohti. Viken näin istuvan alakerrassa edelleen. Tuli hiljaista, viimeinkin. Päätin jättää vahinkojen tarkastamisen aamuun ja nukkua nyt kun siihen tuli mahdollisuus. Virpin kanssa sitten yhdessä kiertäisimme katsomassa hänen tultuaan. Niin teimme, eikä näkynyt mitään pudoteltua, kaikki paikallaan.

Mikähän Jermun oikein noin sai metelöimään? Olisiko ollut mustasukkainen Viken ja minun lähentymisestä tai vain halunnut antaa terveisensä omalla tavallaan läsnäolonsa allekirjoittaen. Niin tai näin, aika hyvä suoritus! Joku kysyi tätä kertoessani, että eikö minua pelottanut. No ei, ei Jermua koskaan tarvinnut pelätä. En osannut ihmetellä tässä kuin sitä, miten se sai kaikki nuo erilaiset äänet aikaan. Ja ihan ilman laitteita kuultaviksi.

PS: Joitakin yliaistillisia kokemuksiani olen kirjannut ajan mittaan tälle sivulle, selityspohdiskelua niille löydät Edetään yhdessä -sivulta ja tästä.

15.2.2020 Law of attraction - vetovoiman laki

Mitä ajattelen, sitä värähtelen. Mitä värähtelen, sitä vedän puoleeni. Mitä vedän puoleeni, sitä vastaanotan. Kannattaapa vahtia ajatuksiaan.