Share |

7.10.2020 Ystävän isän ilmaantuminen

Pitkästä aikaa ja koko ajan eristyksissä olleina päätimme ystävän kanssa viimein viettää iltapäivää luonani. Aamulla herätessäni aistin miehen, joka näytti olevan lumitöissä. Oli mielettömän tarkka penkkojen muotoilussa, olivat kuin kakkulapiolla viimeistellyt. Jokin oli kuitenkin mennyt vikaan. Mies oli kyykyllään jonkin lumitöissä käytettävän koneen kanssa. Siis ei lumikolan eikä lingon, isompi oli, mutta ei traktori kuitenkaan (en hallitse tekniikkaa, en tunnista automerkkejä...) Kun korjaustoimenpide ei ottanut onnistuakseen, mies ponkaisi hermonsa menettäneenä pystyyn ja heitti jakoavaimen kädestään (sen sentään tunnen). Ihmettelin ilmestystä, kuin tyhjästä mieleeni tullutta näkyä.

Aamiaisen syötyäni menin vessaan. Kerron nyt rohkeasti tämän ihan kaikkineen, sillä tapahtunut osoitti minulle, ettei mies ollut omaa mielikuvitustani, ei sellainen olisi onnistunut minua niin totaalisti hätkäyttämään. Otin puhelimen istunnolle mukaan ja aloin lukea uutisia netistä. Siinä olin keskittyneenä Trumpin koronajuttuun, kun yhtäkkiä tuo aamullinen mies ilmaantui vessaan. Hämmennyin, hätäännyin ja sanoin: "Hitsit, et voi tulla tänne, täällä haisee!" Mies ei välittänyt mokomasta, hujautti oikealla kädellään ilmaan ja totesi:"Yks lysti, ei meinaa mitään, kunhan nyt vaan kerrot S:lle minusta." S = luokseni iltapäivällä tulossa ollut ystävä. Mies katosi saman tien ja huokaisin helpotuksesta, sillä koin tilanteen niin nolona. Hetken nauratti tämä noin konkreettiseksi edennyt vuorovaikutus näkymättömien kanssa ja mietin, että pitäisi vissiin sopia jonkunlaiset rajat ilmaantumisille, ettei nyt ihan hulluksi homma mene. Mutta itsepähän tämä hajuun tunkeutui...

Unohdin päivän askareissa touhutessani koko miehen. Istuimme ystävän saavuttua tutkimassa hänen koristaan purkamiaan luovuutensa näytteitä. Kesken kaiken mies ilmaantui muistuttamaan, että kertoisin hänestä. Tuli niin yhtäkkiä ja ensimmäisenä tietenkin muistin tuon vessakohtaamisen. Kädet nousivat kasvoille ja sopersin: "Apua... en minä voi!" No, siinä olin jo paljastanut aistivani jotain ohi käsillä olevan hetken, joten kerroin sitten. Sanoin, että tuo vessaan ilmestymisen aiheuttama hämminki oli minulle itselleni selvä merkki siitä, että en kuvitellut asiaa.

Ystävä tunnisti isänsä. Niin tyypillistä tälle tuo hermojen menettäminen ja kädellä huitaisut. Myös se, että kun piti asia toimittaa, ei vessaan tulo eikä haju olleet esteinä yhtään mitään. Oli ollut juuri tuollainen kiihkeä hermonsa menettäjä, ei kiivas, siis positiivisella tavalla hermostuja, vain itselleen ja tekemiselleen suivaantuva, ei koskaan kohdistanut purkaustaan toiselle ihmiselle. Ystävä ymmärsi myös, mitä isä juuri nyt tyttärensä tässä elämäntilanteessa halusi täydellisillä lumipenkoilla ja itseltään vaatimallaan viimeistellyllä työllä tälle sanoa. 

29.9.2020 Tietoa esineen kautta

Katselin youtubesta jaksoja ohjelmasarjasta "Sensing murder". Siinä australialaiset rikospoliisit turvautuivat ihmisiin, jotka kykenivät "näkemään" rikoksen ja...

Lue lisää

sen tekijän, tekopaikan ja seuraukset. Kutakin tehtävää varten käytiin läpi sata näkijäehdokasta, joista kaksi valittiin sopivimpina tehtävää ratkomaan. Suljetussa kirjekuoressa annettiin näkijälle esim. uhrin korvakoru, kuva hänestä, syntymäaika lapulle kirjoitettuna tai muuta uhriin henkilökohtaisesti liittyvää. Tästä sitten näkijät aloittivat ja etenivät ilman minkäänlaista apua jopa metrilleen murhapaikalle, tietämättä etukäteen edes tapahtuman paikkakuntaa suurella mantereella. Eräs näkijä sanoi, ettei vainaja ole siirtynyt minnekään, ei ole olemassa ns. toista puolta, kaikki on tässä ja nyt, mutta vain värähtelee eri taajuuksilla. Minulle tuttu tulkinta.

Muistin muutakin tuttua asiassa, en vain ole koskaan tullut ajatelleeksi kokemuksiani yllä mainitun tapaisina eli esineestä jotain tietämisenä. Pari esimerkkiä tuli mieleeni. Kerran vein ystävää kansanparantajalle Kuopioon, kun ei tuntunut mikään koululääketieteen temppu kipuihin auttavan. Yritin muistella parantajamiehen nimeä, joskus lienen sen jopa kirjoittanut muistiin, mutta ei tule mieleen. Olisiko ollut Matti Blomqvist vai sotkenko Oulussa vaikuttaneeseen kaveriin? Niin tai näin, mentyämme vastaanotolle tämä mies panikin ystäväni odottamaan ja kutsui minut huoneeseensa. Lateli minusta asioita, jotka pitivät kutinsa, mutta kun näkijäksi nimitti, tuntui oudolta. Tuohon aikaan en osannut edes kuvitella itselläni sellaista taipumusta olevan. Sanoi, ettei ala inttämään ja käski panna silmät kiinni ja ojentaa käteni. Niin tein ja hän painoi jotakin kämmeneeni ja käski silmät edelleen kiinni pitäen kertoa kädessä olevasta esineestä. Tuohon aikaan käytin kaiken vapaa-aikani historian oppikirjasarjaa kirjoittaen, joten arvelin egyptiläisten siksi tunkevan ajatuksiini. Sanoinkin, etten näköjään pääse työstäni eroon, sillä näen vain pyramidin ja sen yläpuolella tekstin Ekhnaton. Kun sain luvan katsoa esinettä, näin pyöreän metallilaatan, jonka keskellä oli pyramidi ja sen yläpuolella kreikkalaisin kirjaimin kaaren muotoon kirjoitettu sana Ekhnaton.

Toinen muistamani vastaava kokemus on työmatkaltani Kanadasta. Ojibway -heimon intiaanivanhin antoi pitämänsä seremonian päätteeksi minulle sulan ja pyysi kertomaan sen jo edesmenneestä omistajasta. Vanhin oli nähnyt tämän seisovan olkani takana koko seremonian ajan. Otin sulan käteeni, suljin silmäni, mutta tuntui, että Toronton pohjoispuolelle vanhimman luo suuntautuneen ajomatkan koettelemukset vain tulvivat mieleen. Oli nät ollut varsinainen lumimyrsky, rekat jopa pudonneet skywayltä ja tuuli painanut ystäväni autoa, jolla olimme liikenteessä. Sanoin, etten näe muuta kuin etukumarassa aavassa maisemassa vastatuuleen taivaltavan intiaaninaisen. Vanhin kertoi, että sulan oli omistanut Ojibway -heimoon kuuluva opettaja, joka erotettiin virastaan. Hän kun opetti lapsille heidän heimonsa tapoja ja historiaa vaikka hallitus oli sen tuohon aikaan kieltänyt. Työkseen nainen sittemmin jakoi postia preerialla kulkien niin tuulessa kuin tuiskussakin.

Panipa taas pohtimaan.

20.9.2020 Vahvistuksia

On niin vaikea usein uskoa sitä, mitä mieleen tulee, vaikka kuinka tuntee sen tulevan jostain muualta kuin omasta ajatusmaailmasta. Lienen sanonut niin jo monet kerrat tälläkin sivulla. Voin niin samaistua ystävään, joka tapaa sanoa "en minä mitään näe, kuvittelen vaan" ja sitten kuitenkin joutuu nielemään sen, ettei kuvitellutkaan vaan ehkäpä sittenkin "näki".

Joku päivä sitten...

Lue lisää

lojuin sängylläni laiskasti selaten Elisan kanavia, josko löytyisi ajanvietteeksi joku saneeraus- tai sisustusohjelma jostain päin maailmaa. Kirkkaana lävisti ajatusmaailmani aivan toiseen aiheeseen liittyvä ajatus: "Kriittinen massa on saavutettu." Tuollainen tiedote, jonka saman tien koin vastaukseksi moneen kertaan vuosien kuluessa  pohtimaani kysymykseen siitä, milloin olisi riittävä määrä henkisiä ihmisiä muuttamaan maapallon ja ihmiskunnan negatiivista suuntaa. Havahduin ja tietenkin taas epäilin, kuinka se nyt olisi saavutettu jo ja jos olisikin, kuinka minä siitä nyt tällä tavalla tiedon saisin. Pyysin vahvistusta asialle, kuten tapani on. Pyysin nolona taas myös ymmärrystä ainaiselle epäuskolleni intuitioni suhteen, siihen on vain niin vaikea noin vain luottaa.

Usein vahvistus tulee kahta eri kautta. Toissapäivänä eräs ystävä kertoi olleensa tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka kokivat tällä henkisen kehityksen evoluutiopolulla kriittisen massan olevan kohta saavutettu. Kas kettusta, eka vahvistus... vai? Eilen tuli toinen ystävä Imatralta, istuimme iltaa keskustellen. Kerroin, kuinka olen kokenut tärkeänä niin työssäni kuin muutenkin saattaa ihmisiä tietoiseksi omasta tietoisuudestaan. Koen sen avaimeksi henkisyyden heräämiseen ja sitä haluan olla tukemassa, jotta tarpeellinen määrä henkisyyttä saavutettaisiin maapallomme ja ihmiskunnan kehityssuunnan muuttamiseen elämää pohtivaksi ja kunnioittavaksi.

Minulla oli siinä läppäri polvillani, istuin sohvalla ja ystävä laiskanlinnassa niin ettei hän siitä nähnyt näyttöruutua. Hän kysyi, minkä värinen tiedosto minulle oli auki, sillä hän sanoi näkevänsä oikean käteni ihmeellisesti hehkuvan violetin värisenä. Heijastuiko se läppäristä? Käänsin näytön häneen päin, jotta uskoisi avoinna olevan valkoisen asiakirjasivun mustine teksteineen. Hän oli aivan ihmeissään näkemästään ja sanoi kokeneensa saman ihmetyksen tunteen ajaessaan Joensuuhun, kun matkalla oli nähnyt peräti kolme haukkaa. Tavallisesiti niitä ei ole näkynyt.

Kun minulla siinä oli nettiyhteys polvillani sain ajatuksen saman tien katsoa googlesta selitystä värille ja haukalle, joita ystävä niin ihmetteli. Violetti aura: "Violetti aura viittaa henkisyyteen ja syvään ymmärrykseen. Se voi myös vihjata näkijän kyvyistä ja pitkälle kehittyneestä intuitiosta." Haukka voimaeläimenä: "Se on tuonpuoleisen viestintuoja." Just just... toinenko vahvistus?

PS. Tieteelinen kirjoittaja Lynne McTaggart paitsi kuvaa tutkimuksia kriittisen massan vaikutuksista nyös itse järjestää kokeita aiheesta. Niiden mukaan on mahdollista mm. vähentää rikollisuutta tietyllä alueella siten, että yksi prosentti (1 %) alueen asukkaista keskittyy siihen tietoisella ajatuksella. Samaan tulokseen on päästy pienemmällä joukolla, jos se on koolla samassa paikassa. Tällöin kriittinen massa saavutetaan, kun koolla on neliöjuuri yhdestä prosentista. Vuonna 2008 tuo tarkoitti 8000 ihmistä koko maapallon silloisesta väestöstä.

21.9. PSS. Ja jatkoa seurasi kuin vahvistuksena tuohon PS -kirjoitukseen. Lynne McTaggartilta tuli sähköposti ja pyyntö ilmoittautua illalla järjestettävään ns. intention experiment -tapahtumaan eli tietoiseen keskittymiseen annettuun aiheeseen. Yhtä aikaa on-line-ohjauksessa n. 500 ihmistä sai ohjeet ja keskitti tietoisuutensa 10 minuutin ajan samaan kohteeseen. Tutkimukseen tarvittavat laitteet sitten rekisteröivät mahdollisen vaikutuksen ja saamme tiedon tuloksista, kun ne on analysoitu.

16.9.2020 Jäitä hattuun!

Suurin osa meistä varmaan seuraa valtavirtamedian eli yleisimpien uutisoijien juttuja. Jotta juttua nykysin luetaan, sen täytyy olla pysäyttävä. Ilmat pihalle meistä saadaan helpoimmin paukauttamalla otsikoihin globaali ilmastonmuutos = hallitsematon lämpeneminen tai kauhea koronapandemia. Kannattaa kuitenkin tutkia hieman laajemmin niin välttyy turhalta paniikilta. Seurantaa, tilastoja, niiden oikeaa tulkintaa mieluummin kuin kaiken purematta nieleminen tai pään pukkaaminen pensaaseen. Mielenkiintoinen on Myytinkertojien julkaisu elokuulta. Katso ja pureskele, niele sitten, jos siltä tuntuu.

12.9.2020 Lady Laila Mäkinen of Chaol Ghleann

Hoksasit varmaan, että joku juttu tuossa arvonimen takana täytyy olla, sillä eihän brittiläistä aatelisarvoa noin vain saada (ks. 8.9.).

Olen muiden outouksieni lisäksi viehättynyt brittikulttuurista, mutta vain siitä aristokraattisesta osasta. Skotlannissa

Lue lisää

ajellessani vierailin kaikissa mahdollisissa linnoissa, olipa se asuttu tai raunioina. Kuuntelen melkeinpä impaten puhtaasti lausuttua englanninkieltä, viimeksi Patricia Routledgen monologia "A woman with no importance". Englantilainen lordi on unelmieni mies, heikkona hetkenä saatan olla hieman kallellaan jopa prinssi Charlesin suuntaan. Mielelläni viettäisin talvipäivää kauniin kartanon kirjastohuoneen leveän ikkunalaudan tyynyihin nojaten valtavan avotakan hehkuttaessa lämpöään ja huurteisen mutta lumettoman puutarhan auetessa ikkunaruutujen takana.

Kaiken tämän tietäen laittoi poikani minulle vinkin Dunans Castlen restaurointityöstä ja mahdollisuudesta tukea sitä. Projekti the Scottish Laird Scheme on kekseliäästi toteutettu: ostamalla pienen (= yksi neliöjalka eli 30x30 cm) palan linnan mailta saa oikeuden käyttää arvonimeä Lady / Laird (=Lord) of Chaol Ghleann sekä linnan omaa tartania (skottiruudullinen kangas) nimeltä Dunans Rising. Voin näin tukea restaurointia ja samalla tuntea olevani osa tätä kulttuuria. Mukava tunne historiaa ja brittiperinnettä rakastavalle. 

"Your new title supports the restoration and refurbishment of Dunans Castle, Dunans Bridge and its grounds."

8.9.2020 "Juhlaa ei tule, jos et sitä itse järjestä."

Näin sanoi Elma-täti aikoinaan. Siispä arjen usvautuessa harmaaksi ja tavanomaiseksi on ideoitava ilo itselleen. Ystäväni Virpi ajattelee samoin, joten yhdessä olemme onnistuneet monet kerrat keksimään ratkaisuja. Minuun iski harmaus, Virpillä oli pelkkää työtä. Kumpikin

Lue lisää

olemme suunnitelleet ja toteuttaneet kotimme vanhasta, minä 50-luvun talon ylimpään kerrokseen, hän sukunsa vanhaan navettaan kahteen kerrokseen. Paljon tilaa, ei väliseiniä, kunkin tilan tarkoituksen erottaa sadoissa neliöissä huonekaluryhmästä. Oleskelutiloja on monta, samoin työpisteitä vanhoine kirjoituspöytineen ja klaffilipastoineen, makuuhuoneita pylvässänkyineen ja jenkkipatjoineen.

Pidän suunnattomasti tuosta navetasta. Siellä voin valita, missä ajatukseni lepuutan, etsin tai toteutan. Harmi vaan, että pitkät usein 12-tuntiset työpäivät vievät Virpiltä itseltään mahdollisuuden nauttia kodistaan samalla tavalla. Mutta viime viikoksi me keksimme ratkaisun, joka helpottaisi molempien arkea. Menin navetalle lomittajaksi, viettämään  Virpin kotielämää, kun hän ei itse kerennyt sitä tehdä. Äitini on opettanut, että työ, jonka teet toiselle, on tehtävä vielä paremmin kuin itselle. Niinpä paneuduin Virpin kotielämään perusteellisesti. Lojuin Hugo-kissan seurana kaikilla sohvilla vuoron perään, kuuntelin talon tunnelmaan sopivaa 50-luvun musiikkia, pääasiassa bluesia mutta sopivasti kantria Virpin rakkaan pick-up Chevyn kunniaksi ja tyhjensin autotallia sen tulla huollosta, osallistuin mielenkiintoiseen webinaariin, selasin sisustuslehtiä, etsin pylvässängyn kahta kadonnutta koristeruuvia, lueskelin, kävin ystävän luona kahvilla, istuin toisen kanssa tiipiinsä nuotiolla, keräsin krassinsiemenet ensi kesää varten, mietin köynnöshortensian reittiä kuistin pylväissä, kävin kiireettä ruokakaupassa ja haudutin kyljyksiä, tein uunijuureksia, paistoin kalaa, kokkasin kaikkea mistä Virpi piti. Joka päivä Virpin kotiin tullessa näki, miten mukavaa hänellä oli siellä ollut ja minä puolestani olin hänen elämää viettäessäni latautunut uusilla ajatuksilla omaan kotiin vietäväksi.

Eilen sitten ajattelin Virpin saaneen jo nauttia kodistaan ja pakkasin autoni. Saan kuulemma työtodistuksen ja kunnon suositukset kotielämän lomittajana, niin hyvin oli homma hoidettu. Ei ollut hullumpaa tulla omaan eloonsa uusin ajatuksin ja ystävää auttaneena. Kotona minua odotti yllätys, jonka olin ilokseni järjestänyt mutta jo unohtanut. Olin nimittäin alkukesastä ostanut pienen palan maata skotlantilaisen linnan mailta. Toimenpiteen myötä sain oikeuden käyttää arvonimeä Lady Laila Mäkinen of Chaol Ghleann. Eilen saapui asian vahvistava dokumentti sekä kutsu seuraamaan linnan restaurointia. Arkiostoksilla S-marketin hyllyjen välissä eloa tunnustellessa se tuntui taas juhlalta. Hymyilin itsekseni, hykertelin aatelisuuttani.Tai oikeammin koko tätä kekseliäisyyttä arjen voittamiseksi. Ja sitä, että Virpillä on nyt lomittajana tasoisensa Lady.

16.8. 2020 Kosketuksessa - minkä kanssa?

Heräsin juomaan vettä, kello on 3.23 aamuyöllä. Olen vieläkin kokemani lumoissa. Tämänkö sain aikaan ajatukselleni, pyynnölläni?

Lue lisää

Rakastan elokuun pimeitä lämpimiä iltoja, sytyttelen mökin pihan lyhtyjä, katselen tähtiä, kaipaan kaikkeutta. Kuistin kynttilälyhtyjen valossa nautiskellen kahvi, mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta eilen illalla, elämä täydellistä. Olin täynnä kaikessa lepäävää henkeä, kosketuksissa johonkin itseäni paljon suurempaan. Mietin, mitä kaikkea tähän maailmankaikkeuteen mahtuu. Pyysin saada nähdä, toivotin tervetulleeksi, mutta sellaisessa hahmossa, jonka käsitän ja koen turvalliseksi antaa tulla lähelle.

Kahvin juotuani kävelin rantaan, nojasin pation kaiteeseen, oli ihanan hiljaista. Naapurimökit kaikki pimeinä, vain kaukana vastarannalla erottuivat siellä olevan mökin pihavalot. Suoraan sen yläpuolella oli korkealla taivaalla rykelmä liikkumattomia kirkkaita pyöreitä valoja. Niin kirkkaita, että ne heijastuivat veteen oman rantani tuntumassa. Yritin katsoa, oliko kyseessä yksi iso kokonaisuus, jokin laite, jossa pienempiä valoja, yksi niistä hieman muita isompi ja kirkkaampi, vai olivatko nuo valot erillisiä ja ryhmämuodostelmassa. Eihän minun rilleilläni tuota selville saanut, joten zuumasin mukana olevan puhelimen kameralla, näpsäytin kuvankin. Ei apua tästä, joten läksin hakemaan sisältä kiikareita. Olipa mikä oli, kehotin pysymään paikallaan sen aikaa, halusin nähdä tarkemmin. Kun tulin takaisin, valoryhmä oli edelleen samalla korkeudella, liikkumattomana, äänettömänä, mutta siirtynyt hieman vastarannan mökin oikealle puolelle. Muodostelma antoi minun kiikaroida itseään tovin, valoryhmänä se kiikarin linssienkin läpi erottui, ei kuitenkaan selvinnyt enempää. Sitten se lähti äänettömästi yläviistoon oikealle ja katosi melkein saman tien näkyvistä. Jäi tunne, että kohtaaminen oli vuorovaikutteinen, vaikkei mitään konkreettista kontaktia tapahtunut eikä tässä ajatuksessa siten ole järkeä sinänsä. Vahva tunne kuitenkin, että kosketuksessa jonkin kanssa olin. Siispä kiitin käynnistä, mitäpä muutakaan.

Ei nukuta, kertaan tätä mielessäni ja katselen rakeista kuvaa, jossa kirkkaat valot taivaalla näkyvät yhdeksi valoläikäksi sulautuneina ja rantaveteen heijastuneina. Puolivälissä näitä erottuu hieman vastarannan tummuus ja mökin pihapiirin valot, nekin yhtenä valoläikkänä. Valomuodostelma taivaalla oli tuon epätarkan ja rakeisen kuvankin mukaan todella kirkas.

7.8.2020 Hei, haloo!!!

Tässäpä istun mökin pihalla pihapuiden ja kaikkien kasvien yhteyttämistuloksena syntynyttä happea nautiskellen. Piti tulla oikein vasiten vetämään keuhkoihin ilmaa erään Myytinkertojien jakson pamauttaessa uutisellaan minusta sen pihalle. Katsopa! Jos sinulla on kouluikäisiä lapsia, tutkaile oppikirjoja ja jos Myytinkertojien toteamus on tosi, ota asia koulussa puheeksi.

7.8. 2020 Omaan elämään astuvat nuoret

Parin viime viikon ajan ovat sekä poikani että ystäväni auttaneet lapsiaan pakkaamaan tavaroitaan näiden siirtyessä kotoa maailmalle. Jokaiseen nuoreen liittyy muistoja yhteisiltä ajoilta.

Lue lisää

Pojanpoikani lähtee sunnuntaina sisäoppilaitokseen Yhdysvaltoihin aloittamaan high schoolin ja pelaamaan jääkiekkoa. Nytkään ei saa ihan itse päättää nukkumaanmenonsa ajasta, sillä valvonta ulottuu asuntolaan saakka. Ollessaan muutaman vuoden ikäinen nassikka hän kieltäytyi menemästä sänkyynsä kuuntelemaan isän lukemaa iltasatua. Tiukka ilme ja sinisen pupun kainaloon puristaminen allekirjoittivat kieltäytymisen. Pikkuhiljaa neuvottelussa edistyttiin ehtoihin, jotka eivät saaneet isän hyväksyntää. Viimein kaveri veti valttikorttinsa esiin: "Hyvä on, mutta en ainakaan pane silmiä kiinni!" Isä harkitsi hiljaa. "Olkoon menneeksi, voit nukkua silmät auki tämän kerran." Voitonriemuisena kaveri marssi huoneeseensa.

Pojantytär aloittaa yliopisto-opiskelunsa, kalustaa viikko sitten hankkimansa asunnon ensimmäiseksi ihan omaksi pesäkseen. Vanhempien autot hänen omansa perässä ovat parhaillaan täyteen pakattuina suuntaamassa opiskelukaupunkia kohti. Tytön pienenä ollessa oli hienoa viettää kahdestaan viikko mökillä luonnon heräämistä seuraten. Lokkipariskunta havitteli laiturilla olevaa kukkalaatikkoa pesänsä paikaksi. Yritin patistaa niitä muualle munimaan, mutta eräänä päivänä myöhästyin ja laatikossa oli muna miljoonakellojen keskellä. Koska uimisesta ei hautovien lokkien hyökkäilyssä olisi tullut mitään, otin munan vaivihkaa kuljettaakseni sen pois. Pieni tyttö oli kuitenkin huomannut tekoni ja lähestyi vihaisena. Siinä sitten seisoin kasvatustieteen ammattilaisena lokin muna kädessä kuuntelemassa empatian asein annettua ojennusta: "Miltä sinusta olisi tuntunut, jos olisit just muninut isin ja lokki olisi vienyt sen!!"

Ystäväni tytär on pienestä asti ollut topakka. Nytkin hän vasta ala-asteen päättäneenä tiesi tarkalleen, mitä halusi ja hakeutui itse toiselle paikkakunnalle yläaste-ammattikoulu -yhdistelmään. Täysi auto on häntäkin parhaillaan saattelemassa omaan huoneeseen asuntolassa. Eikä tästä tunnu olevan kuin pieni hetki, kun hänen kanssaan autoajelulla ollessa pysähdyin niitylle kävelemään. Pienet pohkeet ja kantapäät vain vilahtivat hameen alla kun hän ryömi ojan yli kukkien keskelle. Yhtäkkiä ilmaan nousi valtava perhosparvi. Tyttö ojenteli pieniä käsiään perhosia kohti, jutteli niille omalla kielellään ja perhoset tuntuivat ymmärtävän. Ne kerääntyivät tytön ympärille, niin lähelle, että siivet hipaisivat poskia.

Ystäväni poika on muuttanut lukioajaksi kotipihan rantamökkiin. Olen usein vieraisilla ollessa yöpynyt mökin erikoisessa tunnelmassa ja pienenä ollessaan poika halusi sinne yöksi kanssani. Hän asetti pienen patjansa lattialle takan eteen yösijana käyttämäni sohvan lähelle niin että saatoimme siinä jutella ennen kuin nukahdimme. Kerran havahduin yöllä siihen, että hän lähti liikkeelle. Olin onneksi lukinnut oven ja laittanut avaimen tarpeeksi ylös, ettei hän saanut takalukossa olevaa ovea auki eikä siis päässyt tietämättäni ulos. Olin selin häneen ja ennen kuin ennätin kääntyä, hän nosti hiljaa peittoani ja ryömi selkäni taakse, laittoi päänsä tyynylleni. Käännyin ottaakseni hänet käsivarteni suojaan, ettei putoaisi, kapean sohvan reunalle kun asettui. Peitto oli koholla hänen kohdallaan, mutta hänpä ei ollutkaan siinä. Ketään ei ollut peiton alla, vaikka tunsin vielä selvästi lämpimän vartalon omaani vasten. Pieni poika nukkui tyytyväisenä tuhisten omalla patjallaan. Jatkoin unta levollisena ja kiitollisena, kaikki oli hyvin.

27.7.2020 Kosketuksessa näkymättömään maailmaan

Vilkaisepas Ohjaustapaamiset -sivua. Aloitan tapaamiset uuden teeman "Kosketuksessa näkymättömään maailmaan" parissa. Kokoontumisessa pohditaan ja keskustellaan kokemusten, hankitun tiedon ja kysymysten perusteella, koetaan mahdollisesti ohjausta myös. Ensitapaaminen on minulle opiksi siitä, mitä kaikkea osallistujat haluavat tietää, kuullä, kokea ja jakaa. Siitä kiitokseni vapaaehtoisen osallistumismaksun muodossa. (Tämä ensitapaamisryhmä muodostui osallistujista ilmoittautumisjärjestyksessä, kokoonnumme Joensuussa 23.8. 12.00-14.30. Kiitos runsaasta mielenkiinnosta).

Voit ilmaista alustavan kiinnostuksesi ota yhteyttä -sivulla. Kokoan sitten ryhmän, jonka kanssa sovitaan tapaamisen aika ja paikka yhdessä

19.7.2020

Nyt on kuukauden mittainen tauko asiakasvastaanotoissa ja kirjaamisissa takana. Tervetuloa takaisin mietteitteni pariin ja ohjaustuokion varaamiseen, jos tunnet siihen tarvetta!

Juuri lopetin puhelun Suomessa lomailevan ystävän kanssa. Nykyisestä kotimaasta oli hänelle tullut uutinen, joka sai miettimään oliko hän sittenkään toiminut riittävästi ja oikein  kyseessä olevassa asiassa vai mahdollisesti vain aiheuttanut lisäongelmia. Kun kuulin, miten hän oli menetellyt, sanoin "usko jo, että olet auttanut". Puhelimestani alkoi kohta kuulua kovaa ja terävää ääntä kuin näppäinten painamisen tahdissa, mutta mitään en painellut ja sitä paitsi olen vaientanut kokonaan mokoman häiritsevän äänen. Ystävänikään ei kuulemma mitään muuta tehnyt kuin piti puhelinta kädessään. Samassa hän sanoi kuulevansa puhetta ja pyysi, että olisimme hetken hiljaa. Kuulin hänen ennen hiljentymistämme tiedustelevan, oliko joku ulkopuolinen mahdollisesti "langoilla". Aikani odotettuani hän palasi ääneen ja kertoi, että hiljaa ollessamme oli kuullut minun ääneni, joka toisti koko ajan samaa asiaa: "usko jo, että olet auttanut". Minua episodi hymyilytti ja myös se, että ystävä sanoi olevansa skeptikko ja että hänen piti prosessoida nyt tätä kokemusta. En sanonut mitään, en ruvennut arvailemaan tai tarjoamaan selitystä, ajattelin itsekseni että prosessoipa poika pois vaan, pois et sitä saa kuitenkaan selitettyä. Jospa siis jo uskoisit auttaneesi.

21.6.2020 Villasukkakävelyn ja luontoläheisyyden yhteys - olisiko näin?

Olen lukenut ja tutkinut ja matkoillani oppinut, että maapallo on tietoinen ja elävä entiteetti. Etelä-Amerikassa aikoinaan tutuksi tuli inkojen Pacha Mama, Äiti Maa. James Lovelockin Gaia -teoria teki vaikutuksen. Kanadassa työskennellessä intiaanivanhimman kanssa seremonia ja Mother Earth, Äiti Maa. Mutta tieto ilman sen käytännössä kokemista ei ole omaa todellisuutta. Kun Niina-Matilda  niin korosti avojaloin tai villasukissa pihalla kävelemistä (ks. 19.6.) ja vielä löytyi ymmärrettävä selitys tieteestäkin tälle maadoittumiselle, fyysiselle yhteydelle Äiti Maan kanssa (ks. linkki edellisessä jutussa), oli aika kokeilla.

Lue lisää

Villasukkailua on nyt kestänyt viisi päivää. Siitä tulee hyvälle mielelle, tuntuu mukavalta kulkea pehmeästi ja äänettömästi. Jopa niin, että villasukilla lähtee kävelemään ihan vain homman itsensä vuoksi, ei edes tarvitse olla mitään askaretta. Olen huomannut hyvän mielen kantavan huomioihin lähellä olevasta luonnosta. Kasvien, lintujen, oravien ohi kulkiessa tervehdin niitä muutamalla sanalla. Näen asioita toisin kuin ennen, kiinnitän huomiota kaikenlaiseen. Seurasin huvittuneena peippoa, joka ensin maasta kurkkien tutki yrttiviljelmän reunalle laittamaani pientä keraamista kukkoa ja sitten varovasti lähestyi laatikon reunaa pitkin tekemään lähempää tuttavuutta. Tikan kaksireikäiseksi tuunaama linnunpönttö kiinnosti lähioksalle laskeutunutta talitinttiä. Se lensi yläreiästä sisään ja työnsi sitten päänsä alareiästä, sanoisinpa että hölmistyneenä. Hykersin itsekseni, kun se ei ottanut uskoakseen kokemaansa vaan lensi ulos, takaisin sisään yläreiästä ja taas ulos alareiästä. Sen kaveri oli tehnyt tätä samaa tutkimusta jo aikaisemmin, mutta ilmeisesti kunkin omakohtainen kokemus tässäkin oli tärkeää, ei vain minun villasukkailussani.

Jo tämän viiden päivän kuluessa suhde luontoon on muuttunut vuorovaikutteiseksi. Minua ihmettelemään on tullut väkeä, jota pihassa ei ole ennen näkynyt. Vesirajassa rannalla käveli yhtenä päivänä kaunis metsäkauris. Se nousi pihalle ja teki kierroksen istutuksiani tutkien. Sitten se loikki sirosti takaisin rantaan ja ui matkoihinsa. Koskaan aikaisemmin ei tämä eläin ole näyttäytynyt, vain jälkiä on kauempana lumisella tiellä joskus näkynyt. Kuistilla kuulokkeet korvilla arkeologiadokumenttia katsellessani portaiden juureen ilmestyi jänis. Se tarkkaili minua kaikessa rauhassa kuin miettien, että mikähän muinaismuisto se tuokin lie.  Pihalla lukiessani on kirjan sivuille laskeutunut erilaista sittiäistä, pörriäistä ja korentoa yksityiskohtaista kauneuttaan näyttämään. Köynnösritilässä kiipeilevän tämänkeväisen oravanpojan kanssa katsoimme pitkään toisiamme silmiin puolen metrin etäisyydellä.

Jalkoja ei pakottanut eilen illalla. Kymmenen aikaan nukahdin ennen kuin olin peseytynyt ja pukenut yöpuvun. Näitä ilta-askareita puolilta öin suorittaessani olin varma, etten enää saa unta.Takaisin sänkyyn mennessä väsytti kuitenkin niin, etten edes kirjaa ottanut käteen. Aamulla herätessä katsoin kelloa ja totesin nukkuneeni seitsemän tuntia heräämättä välillä. En ole tänä vuonna nukkunut yhtäkään yötä heräämättä pariin otteeseen. Nyt kerään kaikki vanhat villasukkani ja käytän ne kesän aikana pihasukkina. Niina-Matildaa halaan kiitokseksi, virtuaalisesti toistaiseksi!

Sähköpostikirje "heinäseipäälle" illalla 19.6. (katso edellinen kirjaus)

"Kuulepas viestiä tuolta näkymättömästä... Nyt on joka puolelta tullut maadoittuminen, grounding, earthing vastaan sen jälkeen kun keskustelimme, joten muistutanpa siitä. Itse olen autuaasti unohtanut, vaikka monta kertaa...

Lue lisää

ovat Juurikkalan Kaija ja Niina-Matilda tähän kehottaneet. Kaija ajoi vuosia sitten eka kerran mökilleni keltamustalla moottoripyörällään sivulaukussa kalakukko ja villasukkia. Noita sukkia hän piti ulkona ollessa ja käveli niillä, jotta ei jalkapohjiin tarttunut roskia. Maadoitusta, hän sanoi. En ymmärtänyt, luulin taas huuhaaksi, en nähnyt tieteellistä selitystä asialle... Toissailtana pitkä puhelu Niina-Matildan kanssa, aiheena mm. jalkojen pakotus iltaisin ja öiset suonenvedot. Olen vetänyt magnesiumia, ottanut suolaa kielen alle suonenvetokohtauksen herättäessä. Niina käski heittää hemmettiin kuistilta niin helposti jalkaan sujautettavat crocsit, sillä ne ovat kumisekoitetta ja pahentavat issiasta ja aiheuttavat särkyä koivissa. Avojaloin pihalle, korkeintaan nuo villasukat. Käski merkitä aloituspäivän kalenteriin ja sanoi kyselevänsä tuloksia aika ajoin.

Kirjoitin tänään kotisivulleni ja facebookiin näkyni heinäseipäästä ja kerroin sen liittyneen ajan tilanneeseen henkilöön, nimeä en tietenkään maininnut. Julkaistuani jutun istuin syömään ja yksin kun olen, en loukkaa pöytäseuruetta katsomalla samalla juttuja youtubesta. Niin tein nytkin. Ihan mielenkiintoisia pätkiä, talent -esiintyjiä, ei sen kummempaa. Mutta aina vaan törmäsin ajatuksissani uudelleen tuohon maadoitukseen. Miksi, olinhan jo aloittanut, pihavillasukat kuistilla valmiina jo kolmatta päivää? Jokin toi mieleeni heinäseipään, joka ei enää saa yhteyttä maahan, ei juurru... ja keskustelumme... ja sinut. Saman tien tajusin, että minua koputellaan lisäohjausta antamaan. Seurasin intuitiota ja kirjoitin youtubeen "full movie" ihmetellen yhteyttä maadoittumiseen, valitsin varmana viimevuotiset elokuvat ja kas kettusta, pienen alasvierityksen jälkeen selkeästi erottui The Earthing Movie: The Remarkable Science of Grounding. Avasin, aloin seuraamaan - ja pakko sanoa, että on sinulle tarkoitettu katsottavaksi ja käyttöön harkittavaksi. Juurtumaan tämänkin avulla, kun olet kirjaimellisesti irti maasta, juuriltasi. En muista englannin kielen taitoasi, joten kokeilin asetuksista laittaa automaattisen käännöksen suomeksi ja kyllä se melko hyvin antaa asiasta selkoa. Linkki tässä: https://www.youtube.com/watch?v=44ddtR0XDVU

Näin siis vietän juhannusaaton itikkalyhtyjen katveessa tätä dokumenttia katsoen, kiitos sinun ja saamasi näkymättömän ohjauksen.

Halaten, Laila"

JK: Tuntuvat vakuuttavan minua tällä elokuvalla, että tieteellinen on selitys tämänkin "huuhaan" takana. Maapallon ja ihmisen sähkömagneettinen yhteys kun minulle on jo ennestään tuttu, sen pohjalta nyt helppo hyväksyä villasukissa pihalla juoksenteluni.

19.6.2020 Heinäseiväs

Pidän heinäseipäistä, sekä visuaalisena että käytännöllisenä esineenä. Niistä olen rakennellut seinämiä köynnöskasveille ja oleskelupaikan tuulensuojaksi. Mieleeni ei koskaan ole tullut mitään negatiivista heinäseipäitä katsoessa. Nyt kuitenkin olen senkin kokenut. Ajattele uusiksi -keskusteluun oli pari päivää, kun ajatuksiini tuotiin ajan tilanneen henkilön kuvaukseksi heinäseiväs ja koin ahdistusta. Jäin tarkkailemaan tunnetta, kysyin, miten kaunis heinäseiväs voisi olla tuollaisen tunteen aiheuttava, miten se tähän ihmiseen liittyisi. Silloin sain vertailtavaksi mielikuvan pajunoksien rivistä, reilun sormen paksuisista, jotka oli työnnetty maahan hieman viistoon oikealle kallistuvaksi riviksi ja toisesta vastakkaiseen suuntaan niiden kanssa kallistuvasta rivistä. Oksat oli ristiin menevistä kohdista kiinnitetty toisiinsa pienellä vitsaksella. Ero selitettiin: heinäseiväs on aikansa samanlaisena ollut ja muotoonsa kuivunut. Se on kaunis katsella ja hyödyllinen, mutta se ei enää kasva eikä muuta muotoaan. Elämä ei siinä virtaa; kun sen panee maahan, se ei kasvata enää juuria. Sen paikan määrää joku toinen, joka iskee sen tiukasti rautakangella tekemäänsä kuoppaan. Pajunvitsa-aita juurtuu, jatkaa elämäänsä, kasvattaa uusia oksia, vihertää, taipuu valoon. Keskustelun aluksi kerroin näkemäni ja ohjaukseen tullut tunnisti itsensä heinäseipääksi, joka kaipasi pajunvitsaelämää. Halusi päästä juurtumaan uuteen ilmavaan maaperään, joustamaan elämän tuulessa ja nauttimaan omasta kasvustaan. Ikävöi olla tietoisesti läsnä itsessään, löytää paikkansa ja innostua omasta elämästään.

20.5.2020 We are the Earth

Kaikenlaista tulee googlesta ja youtubesta tutkittua pihatöiden välissä. Sattui avautumaan haastattelu, jonka otsikossa kerrottiin haastateltavan muistavan kaikki muissa ulottuvuuksissa ja todellisuuksissa kokemansa sekä jo kolmevuotiaasta saakka saamansa opetuksen universumin lainalaisuuksista. No jopas... Avasin haastattelun ja jäin seuraamaan nuoren Matias de Stefanon selkeää

Lue lisää

ilmaisua, takeltelemattomia vastauksia, monen tutun asian yhdistelemisen ja toisesta näkökulmasta katsomisen riemullisuutta. Sen verran kvanttifysiikan avulla sain ison asian liepeistä kiinni, että katsoin koko haastattelun. Panipa kaveri koville - tuntui yhtä aikaa hurjalta ja tutulta, oli pakko kuunnella vaan. Moni asia sai miettimään, mutta tällä koronahetkellä erityisesti tämä: samoin kuin olemme henkisesti osa isoa universaalista tietoisuutta olemme biologisesti osa tätä planeettaa. "We are the Earth", sanoo Matias (me olemme Maa-planeetta). Ei erillään eikä irrallaan kummastakaan. Sen ymmärtämättömyys on vienyt homman vinoon, mutta oivaltaminen tuo mahdollisuuden palata takaisin oikeaan suuntaan kehityksessämme. Me kehitymme sitä mukaa kuin planeettamme, joka on elävä ja ajatteleva entiteetti.

Mietteitä nousi, kokemuksia muistui mieleen tätä pohtiessa. Pihapenkille taukokahville istahtaessa olinkin yhtäkkiä vaeltamassa Perussa altiplanolla eli vuorenhuippujen välissä aukeavalla ylängöllä. Jostakin ilmestyi polulle vanha intiaanimies, joka kertoi Äiti Maan ja ihmiskunnan välillä jatkuvasti kasvavasta värähtelykuilusta. Vaikka tuosta on aikaa jo 30 vuotta, muistan opetuksensa selkeästi. Ihmiskunta ei ole ymmärtänyt olevansa osa Maaäitiä, siis tätä planeettaamme, ja pitäessään itseään siitä erillisenä saa aikaan epätasapainon värähtelyssä. Kun Äiti Maan ja ihmiskunnan värähtelyn ero kasvaisi tarpeeksi suureksi, seurauksena olisi myrskyjä, maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, luonnon harmonian järkkymistä. Tätä sitten ihmetellään, vaikka kaikki on ihmiskunnan itsensä luomaa todellisuutta. Kun emme ole yhtä planeettamme kanssa, kun värähtelymme on ristiriidassa sen kanssa, saamme aikaan katastrofeja. Koronankinko?

Päätin tutkia Matiasta ja tietojaan tarkemmin. Valitettavan vähän hän esiintyy englanniksi, kun äidinkielensä on espanja, kotimaansa Argentiina. Mutta joitakin esitelmiä näyttää tulkatun englanniksi, joihinkin sain asennettua automaattisen käännöstekstin. Ei se toki ole muuta kuin koneen tekemää käännöstä nopean espanjankielisen puheen edetessä, mutta kyllä asiasta ainakin omalla pohjatiedollani selvää tunnun saavan. Siitäpä siis jatkan, kunhan käyn ensin kaupungissa ja haen auton täyteen köynnöksiä ja kesäkukkia. Toistakymmentä isoa piharuukkua ja kukkalaatikkoa on jo multineen ja lannoitteineen odottamassa.

Jos haluat Matiasta tutkia lähemmin sinäkin, tästä voit aloittaa, sitten löytyy kyllä nimelläkin jo lisää linkkejä.


21.4.2020 "Kaikki on yhteydessä kaikkeen, myös solutasolla samoin kuin koko universumissakin." (molekyylibiologian prof., Ph.D Carlo Ventura, 2016)

Korona... rokotteen keksiminen... Kemiallinen puuttuminen kehon omaan toimintaan? Miten saada yhteistyö solujen oman toiminnan kanssa luonnolliseksi? Mietin kaikkea soluista ja niiden tietoisesta toiminnasta Lontoossa 2016 kuulemaani tähän lääkkeen hakemiseen kytkien. Muistin kantasolututkijoita kuunnellessa ajatelleeni, miten viisaita ja tietoisia ja muuntautumiskykyisiä soluni ovat ja miten minun pitäisi siksi antaa niiden rauhassa hoitaa kehoni tasapainon eli terveyden säilyttäminen. Eräs luennoitsijoista oli tri Carlo Ventura (Professor of Molecular Biology, University of Bologna). Jos kiinnostaa, tässä linkki hänen esitelmäänsä ja siitä muutama häntä kuunnellessa kirjaamani asia esimakuna:

Lue lisää

- solut muuttavat jatkuvasti rytmiä, solujen sisällä värähtelyä, liike, värähtelevät eri taajuuksilla

- solut eivät ui vedessä vaan tanssivat edestakaisin "kaapeleissa", tämä mekaaninen liike synnyttää sähkömagneettisen kentän

- jokaisella elimellä on omat kantasolunsa

- käyttämällä sähkömagneettista kenttää on voitu ilman kemikaaleja kehittää kantasoluista ohjelmaa: on voitu vähentää kantasolujen vanhenemista, on voitu vaikuttaa telomeraasin ikään, on voitu muuttaa syöpäsolu normaaliksi

- sydänkantasolu saatiin sykkimään sähkömagneettista kenttää muuttamalla

- kantasolut eivät muista vääränmuotoista sydäntä, toimivat vain oikeanmuotoisessa keinotekoisesti rakennetussa elimessä eli sellaisessa saavat sykkeen aikaan

- kantasolujen orientaatio voidaan tunnistaa äänestä, äänen avulla saadaan solut liikkeelle, voidaan ohjelmoida soluja uudelleen, äänen avulla hoitaminen mahdollista

- solut pystyvät havaitsemaan toisten solujen orientaatiota signaalien avulla

- signaalia kuljettaa sähkömagneettinen säteily eli valo

- signaalit voivat läpäistä lasin mutta eivät ohuttakaan metallifilmiä

- solut luovat verkostoa, tunnistavat toisensa, kommunikoivat

- soluilla on todettu muistisysteemi

- soluilla on yksilöllinen toiminta, mutta ennen pitkää toimivat samassa rytmissä, menevät synkroniseen yhdenmukaisuuteen

- solut eivät ole symmetrisiä, täysin symmetrinen solu on syöpäsolu

- kaikki on yhteydessä kaikkeen, myös solutasolla samoin kuin koko universumissakin

Luottaako kehon omaan toimintaan vaiko ottaa koronarokotus, jos sellainen saadaan kehitettyä? Oma on ratkaisuni. En puhu kummankaan vaihtoehdon puolesta enkä kumpaakaan vastaan. Ajattelen, että kukin tekee päätöksensä tutkimiensa tietojen ja oman turvallisuudeksi kokemansa perusteella.

5.4.2020

Sain palautteen: "Kyllä oli tosi opettajan neuvo. Kun vaan ollaan reippaita niin ei tauti iske! Tässä on oltu jo niin monta vuotta ahistuneita ja avioeron partaalla, jotta mistä sen otat reippaan mielen tähänkin sotkuun. Se ei tunteilemalla eikä reippauvella tämä maalima mikskään muutu."

Palaute koski 22.3. kirjoittamaani: "Olemme värähtelyä, sanoo tiede. Pelko ja ahdistus vaikuttaa sitä madaltaen, vie pois ...

Lue lisää

kehon ja mielen tasapainosta. Siihen emme suostu! Otetaan kaikki irti eristyksellisestä elosta! Tehdään kotona kaikkea sitä, mikä tuo hyvän mielen itselle ja läheisille. Nautitaan asioista, joita emme ole muistaneet sallia itsellemme pitkiin aikoihin. Kun meitä korkeammissa värähtelyissä pysytteleviä on tarpeeksi, sillä on konkreettiset seuraukset ympäristölle. Jos pienen joukon hyvään keskittymisellä on saatu todistettavasti New Yorkin kokoisen kaupungin rikollisuutta vähennettyä, eiköhän tässä rapise jokunen viruskin. Pelko pois ja iloa elämään!"

Olen sanonut, että ohjauksellani on tieteellinen pohja, vaikka tavallisella kielellä juttelenkin. Niin tässäkin. Virus lisääntyy kiinnittymällä terveisiin soluihin ja siirtää niihin oman "ohjelmansa", varmistaa monistumisensa. Tämä tapahtuu sitä helpommin mitä heikompi ihmisen vastustuskyky on eli mitä heikommassa kunnossa immuunijärjestelmä on. Virusta vastaan taistelussa se tarvitsee energiaa. Negatiivinen tunnetila kuten ahdistus ja pelko siirtää sympaattisen hermoston "tappele tai pakene"  - tilaan ja se jos mikä vie energiaa. Sympaattisen järjestelmän hallitsevuus eli pitkäaikaisuus johtaa stressihormonien kuten kortisolin ja adrenaliinin pysyvään ylituotantoon. Eikä tuon tilan tarvitse olla kovinkaan pitkäaikainen aiheuttaakseen vahinkoa: jo viiden minuutin stressitila saa aikaan kuusi tuntia kestävän vajeen immuunijärjestelmässä. Kuvittelepa sitten vuosikausia kestänyt stressi... Mutta levollisuus, positiivinen tunnetila saa aikaan päinvastaista: viiden minuutin positiivinen tunne tuo kuusi tuntia kestävän tehosteen. Tähän pohjautuvat, mutta irrallisina heitetyt sanonnat "pelko pois", "ajattele positiivisesti" ym. ärsyttävät minua suunnattomasti. Jos niiden taustaa ei ymmärrä, ne ovat tyhjää affirmaatiota, vaikka kuinka kauniilla lapulla jääkaapin oveen liimattuina. Palaute osoitti, että nämä heitot todella ärsyttävät, joten perustelut olisi pitänyt kannustukselleni esittää.

Jos haluat tutustua aiheeseen enemmän, tässä muutama vinkki: kantasolututkija Bruce Liptonin kirja Ajatuksen biologia (Biology of Belief) sekä hänen ja veljenpoikansa Alexin toteuttama video covid-19:n, pelon ja stressin yhteydestä. Myös vuonna 1999 ilmestynyt teos From Chaos to Coherence tekijöinään Childre & Cryer antaa kokonaisvaltaista tietoa. Viittaukseni pienen joukon keskittymisen tuloksista pohjautuu Lynne McTaggartin, tieteellisen kirjoittajan, teoksiin Intention Experiment ja The Power of Eight sekä hänen konferenssiesitelmiinsä, joita olen ollut seuraamassa.


31.3.2020 Ajattele uusiksi -keskustelu Minnan kanssa:  Kovuuden ketju

Päätimme yhdessä Minnan kanssa julkaista keskustelustamme tehdyn yhteenvedon, josta ilmenee rajan yli siirtyneiden laajempi ymmärrys ja halu tukea ja auttaa täällä elämäänsä pohtivaa Minnaa. Erityisesti tässä avautuivat suvun edesmenneet miehet sukupolvesta toiseen välittyneestä kovuuden ketjusta.

Ennen sovittua keskustelua (30.3.) kirjoitin kalenteriini 27. 3 ”näkemäni”: "Mieleen nousi siis seuraavanlainen kuva ja siihen liittyvä voimakas ajatus: Harmaa neulepusero, edestä virttynyt, vanhempi mies, ei papparainen, salskeampi, ”Antti”, verkosta kaloja, mustavalkoinen koira (”Vili”?), pieni tyttö irrottaa vihreitä vesikasveja, kuin levää tai ahvenruohoa, verkon alaosasta. Kuin kolmen kopla, joku lasten lorun tapainen, (kolme iloista rosvoa – Kasper, Jesper, Joonatan / kolme muskettisoturia, mutta ei nämä, joku oma), läheisyys, turva, ehdoton rakkaus, melkein käsinkosketeltava. Tyttö aikuistuessaan etsinyt tätä ihmissuhteissaan, kaipaa, ei tunne itseään ehjäksi ilman tätä, ei tule ulkopuolelta, ei keneltäkään, on sisällä omana voimavarana.”

Lue lisää

Minna vahvisti näkemäni Antin olleen isänisänsä ja kuvaus tytöstä täsmälleen häneen itseensä sopiva. Koira oli hänen isälleen ollut todella merkityksellinen, ankaralle ja kovalle miehelle ainoa kanava rakkauden ilmaisemiseen.  Antti siis näki ja näytti ja hyväksyi nyt isän kohdalla tuon pyyteettömän rakkauden ilmentymän, jota hän eläessään olisi varmaan pehmoiluna jopa ivannut. Jutellessamme tuli tunne, että Antti katsoi tytön touhua kuin ajatellen, että noinkin siis voi tehdä, tuollaista nyppimistä voi pitää tärkeänä. Ei ollut vihainen, vaikka kalojen irrottelu verkosta oli hänen mielestään se tärkein tehtävä. Oli kuin rajan yli mentyään, siis kuoltuaan, olisi ymmärtänyt eläessään vallinneen oman kovuutensa, nyt oli sitä tasoittamassa, kun näki, miten sukupolvesta toiseen välittynyt miesten kovuuden ketju ylsi tyttöön saakka ja miten se tähän vaikutti.

Minnan käytöksessä eli itsensä vähättelyssä, hyväksynnän hakemisessa muilta jopa nöyristelyyn turvautuen ja itsensä vahingoittamisen sallien näkyy tuo kovuuden seuraus. Minna on huomannut itsessään saman kovan ja vaativan puolen, joskus pyrkinyt jo poistumaan tilanteesta, jossa helposti sanoisi vaativana ja kovana asiat, joilla sinänsä ei ole suurtakaan merkitystä. Mieleeni tuotiin Elma-tätini toteamus: ”Aatella, keksit tuollaiseen tarkoitukseen käyttää tätä astiaa…!” (Minna koki tämän täsmäallekirjoituksena sille, ettei hän sanonut jälkikasvun pizzantekopuuhissaan käyttämästä väärästä astiasta ja vaatinut tapansa mukaan vaihtamaan oikeaan kulhoon.)  Minnan kovuuteen ja vaativuuteen haksahtamisesta puhuttaessa ohjaukseeni tuotiin ajatus, että hän voi pyytää tukea ja ohjausta näkymättömältä puolelta, Antilta ihan nimellä. Edesmennyt appiukko Erkki kahvinkaipuineen ilmestyi myös, selitti, että Minna voi kahvin sallia ihan itselleen, ei Erkki kovistele häntä sitä muille hyväksynnän hakuna tekemään. Itselle salliminen tärkeää opetella. (Minna myönsi hakevansa aviomiehensä eli Erkin pojan hyväksyntää jopa laittamalla hänelle iltaisin kahvinkeittimen valmiiksi niin, että aamulla vain napin painallus tarvitaan.)

Elämän kohtaaminen kokonaisuutena, ei erotellen, tuli ohjeena Minnalle hänen todettuaan, että ”henkinen puoli jäänyt tässä, kun kaikkea muuta…”. Näkymätön ohjaus, auttajat AINA paikalla, arkikamaa. Annettiin mielikuva Janne Katajan pingviiniräpistelystä, tilalle yhtäkkiä Erkki käsiään kuin siiventynkiä räpistellen: ”Ei minusta enkeliksi ole.” Ihana vitsiniekka! Siis ihan arkisissa touhuissa voi laittaa terveisiä, pyytää apua, suojelusta, ohjausta. Antti näytti uistimien lajittelun muovilaatikkoon, jossa monia erikokoisia lokeroita. Samalla hän sanoi, ettei elämää ja tavoitteita kannata itse lokeroida kuin uistimia. (Minna nauroi ja sanoi todella harrastavansa lajittelua.) Korkeampi tietoisuus ja tuolla puolen oleva ohjaus näkee kauemmaksi kuin oma tietoisuus kantaa, joten luottamuksella voi antaa korkeammalle tietoisuudelle luvan katsoa ja ohjata sitten sen mukaan, mikä Minnalle kulloinkin parasta, mennä hymyillen, luottaen, kiittäen nukkumaan. Kun ankeampi hetki joskus koittaa, muista tämä olotila: se olet sinä korkeimmassa värähtelytaajuudessasi eli se todellinen sinä. Voit palata tunteeseen vain muistelemalla ja kuvittelemalla sen, et tarvitse siihen mitään aihetta. Aloita hymyilemällä itseksesi, se jo tuo tuota tunnetta tykö. Tämä on oikeampi kasvun metodi kuin peiliin kiinnitetyt irralliset affirmaatiolauseet.  (Minna tunnusti niitä vessan peiliin myös miehelleen liimailleensa.) Päästä irti omista tiukoista tavoistasi kontrolloida elämää, luota, kiitä jo siitä, että ohjaus on olemassa koko ajan sinua varten, ei vain vasta tavoitteiden toteutumisesta - siinä tehokkaampi tapa toimia.

Voimakkaana tuli ajatus, jonka välitin Minnalle: älä tarkastele itseäsi uhrina. Elämässäsi on todella ollut melkomoisia kokemuksia, joissa olet tarponut ja joita monin tavoin pyrkinyt käsittelemään. Et ole tuossa tilanteessa kuitenkaan sattumalta eikä elämä, maailma, muut ihmiset ole sinua tietämättäsi pyörittämässä. Olet itse ollut osallisena tänne tullessasi valitsemaan niitä elämänkokemuksia, joiden kautta sinulla on mahdollisuus kasvaa, oppia itsestä ja elämästä, auttaa siinä sitten mahdollisesti muita. Kun jotain mietit, muista tuo ”miksi minä tämän kokemuksen olen tilannut? taasko tämä sama toistuu, mitä siis on jäänyt oppimatta? mitä merkitystä tästä kaikesta elämän kokonaisuutta ajatellen löydän?” Kun ymmärrät kovuuden ketjun ja sen vaikutukset itsessäsi, voit iloisena kiittää tästä valitsemastasi opetuksesta ja päästää siitä ilolla irti. ”You are not your passed experiences, you are the result of understanding them.” sanoo joku just nyt (et ole yhtä kuin menneet kokemuksesi, olet niiden ymmärtämisen tulos). Ja vielä selittää tuon näin: kokemuksia ja muistoja kelaamalla ja jatkuvasti esiin nostamalla ja niistä keskustelemalla kertaat ja ylläpidät sitä kahlitsevaa energiaa, joka niissä on. Sitä on kokemustensa uhrina oleminen. Siitä siis irti ja kevyenä ja huojentuneena eteenpäin.

Minna: ”Varmistusta varmistuksen päälle on tuo englannin kielikin. Kiitos kiitos kiitos! Siihen kieleen on nimittäin minulla jokin erityinen sidos, josta en tarkemmin vielä ”tiedä”.  Eikä tarttekaan justiinsa nytten. Muuten minulla menisi taas tunti jos toinenkin, kun alkaisin siitä kuvailemaan ja pohtimaan.  Sen verran kerron, että ala-asteellani kaiken kurjan koulunkäynnin keskellä oli tunti, jolloin tämä pikku-Minna sai kokea aidosti hyväksytyksi tulemista ja onnistumisia. Koin ”olevani kuin kotonani” englannin oppitunneilla! Opettaja oli alansa parhaita pedagogeja: empaattinen, lempeä. Toisin kuin kyläkoulun vakituinen, epäpätevä muiden aineiden ope. Ja kieli ei tuntunut ”vieraalta”, vaikken sitä osannut. Vaan opinpa nopsaan... Voihan englanti!!”

Voi ihme tuota ”yläkerran” huumoria ja yksityiskohtien tietämystä Minnan elämästä! Tässä vielä yksi: Minna mainitsi viimeistelevänsä graduaan, olevansa pienessä suossa tulosten esittelyn ja johtopäätösten suhteen. Niinpä vielä laitoin hänelle sähköpostilla joitakin ohjeita, monet gradut kun olen aikoinaan lukenut ja vihjeitä antanut. Minulla ei ollut hajuakaan hänen gradunsa aiheesta, sitä ei mainittu jutellessamme. Keskustelun julkaisemisesta sopiessamme kysyin, esitettäisiinkö nuo miehet miehinä vai vaihdettaisiinko isoäideiksi, ettei olisi niin helppo kenenkään Minnaa tunnistaa. Vai olisiko nimenomaan sukupuolella tässä jokin isompi merkitys? Minna vastasi : ” Ja iso-isät voit pitää isinä, miehinä... tämä on juuri näin! Miehet tarvitsevat tätä tyttäriensä tähden... Tietenkin myös poikiensa tähden... Heh heh... Alkoi naurattaa!!! Nimittäin gradussani tutkin ”XXX sukupuoliperformansseja ja normatiivista XXX  sukupuolta XXX….” Että tämäkin vielä.

Kyllä on niin helpottavaa taas huomata, että kaikkein kummallisimmatkin jutut, joita sanon, ovat ohjauksena järkeviä ja ohjattavalle merkityksellisiä. Kiitollinen olen siitä, että voin olla viestien välittäjä, vaikka sitä alkuun niin arastelin ja näkemieni juttujen kertomista pelkäsin.

Minnan sanoin: ”Kiitos, kiitos, kiitos!!! En referaattia voinut kuivin silmin lukea... Suuressa kiitollisuudessa ihmettelen kaikkea. Kaiken kokemani jälkeen on jotenkin tosi loogista (hah haa..!), että nämä ihanat iso-isät ovat tulleet avukseni, ja vielä huumorilla höystäen! Kiitos Antti! Kiitos Erkki! Uskomatonta, mutta totta...! Huhhhh huh elämän upeutta…”

 22.3.2020 Ei valtaa pelolle!

Monenlaisia teorioita viruksen alkuperästä, sen aiheuttaman pelon ja paniikin mahdollisesti tarkoituksellisesta lietsomisesta ym. liikkuu. Itse ajattelen vain seurauksia, joita pelolla on. Se on tässä rumbassa ainoa asia, jota voin itse säädellä. Isäni opetti aikoinaan, että vain 15 minuuttia kannattaa uhrata sellaisen asian tuskailulle, jolle ei yrityksistään huolimatta mahda mitään. Siksi olen päättänyt viettää iloista ja nautinnollista eristyksellistä eloa.

Olemme värähtelyä, sanoo tiede. Pelko ja ahdistus vaikuttaa sitä madaltaen, vie pois harmoniasta sekä kehon että mielen. Siihen emme suostu! Otetaan kaikki irti eristyksellisestä elosta! Tehdään kotona kaikkea sitä, mikä tuo hyvän mielen itselle ja läheisille. Nautitaan asioista, joita emme ole muistaneet sallia itsellemme pitkiin aikoihin. Kun meitä korkeammissa värähtelyissä pysytteleviä on tarpeeksi, sillä on konkreettiset seuraukset ympäristölle. Jos pienen joukon hyvään keskittymisellä on saatu todistettavasti New Yorkin kokoisen kaupungin rikollisuutta vähennettyä, eiköhän tässä rapise jokunen viruskin. Pelko pois ja iloa elämään!


18.3.2020 Riskiryhmäläinen

Poikani, varsinainen koiranleuka, on nyt ottanut kaiken irti iästäni lähetellen tiedotteita mummojen laittomista kokoontumisista ja niiden vahtimisen vaikeudesta. Kosto elää. Eilinen tv-mainos "Hyvä testamentti" sai kiukun nousemaan: koska me riskiryhmäläiset olemme kuukahtamassa koronaan, kiirehditään rahojen jättämistä järjestöille. Mutta tänään jo kiittelin tuosta kampanjasta. Sainpa letkautettua poikani uusimpaan vinoiluun sanomalla, että jos ei lopu suunsoitto, saapi valita, mille järjestölle testamenttaan hänen perintönsä. Koronasta ja sen uutisoinnista olen pessyt käteni, mitäpä sille muutakaan. Paiten että nyt pitää pysyä rauhassa kotona, mieluiten kaukana asutuksesta mökillä, käpertyä kirjan kanssa viltin alle. Hyvä tilaisuus kuivaharjoitella käyttäytymään kuin mummo, kun kerran sellaiseksi on luokiteltu. Mutta mummous loppuu saman tien kuin tämä karanteeni. Heti palaan omaksi itsekseni, nautin omassa rauhassa olemisesta kotona ja mökillä, käperryn viltin alle kirjan kanssa.

6.3.2020 Suzy Hansenin UFO-kokemukset

Käänsin suomeksi RTV:n haastattelun, nyt se on tekstitettynä youtubessa. Omat ajatukseni UFOista voit lukea tuolta alempaa: 3.11. 2019 "Uskotko ufoihin?" Suzy kertoo mm. kokemastaan ajan katoamisesta. Aikakäsitys puhuttaa kokemusteni jälkeen minuakin edelleen. Kerron pohdintaan johtaneen kokemukseni RTV:n haastattelussa.

23.2.2020 Jermu-kissan tervehdys "tuolta puolen"

Hetken katsoin eilen illalla ohjelmaa kummitusten jahtaajista. Kulkivat yön pimeydessä kaiken maailman laitteiden kanssa rekisteröimässä mahdollisia ääniä ja ilmestyksiä. Kun sitten pari sanaa tallentui nauhuriin, oltiin niin yllättyneitä ja peloissaan. En itse asiaa noin koe, enemmän se on luonnollinen juttu minulle. Nimitykset kuten kummitus ja aave kertovat mielestäni kokijan pelosta enemmän kuin edesmenneen pelottelutarkoituksesta.

Lue lisää

Ystäväni Virpi on rakentanut kotinsa vanhasta navetasta. Kahdessa kerroksessa tila on kummassakin ilman väliseiniä, tiedät siirtyneesi seuraavaan ”huoneeseen” huonekaluryhmän muuttuessa kirjastomaisesta työhuonevarustukseen, takkahuoneesta keittiöksi. Yläkertaan johtavien portaiden kaiteet ovat ohuet rautaiset ja niiden välistä näkee alakerran oleskelutilaan. Yläkerrassa on kaiteen vieressä vierasvarana vanha ruustinnan sänky, toisella puolen isompi pylvässänky ja oleskeluryhmiä siellä täällä.

Virpillä oli kaksi pulskaa navettakissaa, Jermu ja Vikke. Jermu oli navetan kingi. Jos ei vieras miellyttänyt tai vei liiaksi emännän huomion, palaute saattoi olla kävijän matkalaukkuun pissiminen tai yöllä metelöiminen niin että vieras kyllä huomasi olevansa ei-toivottu. Minut ne molemmat kyllä hyväksyivät, mutta ei sitä, että Virpin kanssa innostuimme keskustelemaan iltamyöhään. Varsinkin Jermua se harmitti. Se odotti, että nukahdimme ja aloitti sitten kuin kostoksi huomiotta jäämisestään rajun juoksun ja ravaamisen niin että varmasti heräsimme. Vuorotellen sitä komensimme lopettamaan, Virpi otti usein käyttöön jopa kaameimman uhkauksensa eli pannuhuoneeseen eristämisen. (Jonka lämpöön käpertyminen tosin oli Jermulle vain mieleinen palkinto.)

Jermun kuoltua Vikke oli yksinäinen. Siitä tuli säyseä sylikissa, joka sai minut aina tuntemaan itseni todella tervetulleeksi. Se oli selkeästi minun ystäväni, saunan lauteillakin viihdyimme yhdessä. Ensimmäistä kertaa Jermun kuoleman jälkeen navetalla ollessani jäin yöksi Viken seuraksi, kun Virpi oli poissa. Ruustinnan sänky tarjosi Vikelle ja minulle hyvät unet siihen saakka kunnes alkoi Jermun kovaääninen juoksu. Ei auttanut unisena huutamani raukea komennus. Meno yltyi tavaroiden pudottelemiseksi, kuului särkyvän lasin kilinää, lipaston päältä ilmeisesti putosi valokuvakehys lattialle. Kumea jymähdys – ilmeisesti kirjahyllyn päällä oleva puinen intiaanin pää tuli alas. Viimein käänsin kylkeä ja kohottauduin kyynärvarsien varaan alakertaan nähdäkseni. Vikke istui siellä käännellen päätään äänten suuntaan oudolla äänellä naukuen. Sekään ei siis saanut nukuttua. Vielä kerran tiukasti komensin Jermua lopettamaan. Sitten muistin, että sehän oli kuollut. Kovalla äänellä komensin kuitenkin ja sanoin, että ei tässä talossa näkymättömänäkään kannata pannuhuoneriskiä ottaa, "voin kuvitella sinut sinne ja ajatusenergialla on kuule tehonsa". Ei auttanut, meno jatkui kaikkiaan kahdenkymmenen minuutin ajan.

En viitsinyt nousta ylös, siitä kun ei näkymättömänä touhuavan kissan kiinniottamisessa olisi ollut mitään hyötyä kuitenkaan. Viimein portaissa kumisivat Jermun tutut askeleet sen ravatessa ylös. Jalkojen valkoiset ”sukat” näkyivät hetken hämärässä sen tassutellessa nyt rauhallisesti yläkerran isoa pylvässänkyä kohti. Viken näin istuvan alakerrassa edelleen. Tuli hiljaista, viimeinkin. Päätin jättää vahinkojen tarkastamisen aamuun ja nukkua nyt kun siihen tuli mahdollisuus. Virpin kanssa sitten yhdessä kiertäisimme katsomassa hänen tultuaan. Niin teimme, eikä näkynyt mitään pudoteltua, kaikki paikallaan.

Mikähän Jermun oikein noin sai metelöimään? Olisiko ollut mustasukkainen Viken ja minun lähentymisestä tai vain halunnut antaa terveisensä omalla tavallaan läsnäolonsa allekirjoittaen. Niin tai näin, aika hyvä suoritus! Joku kysyi tätä kertoessani, että eikö minua pelottanut. No ei, ei Jermua koskaan tarvinnut pelätä. En osannut ihmetellä tässä kuin sitä, miten se sai kaikki nuo erilaiset äänet aikaan. Ja ihan ilman laitteita kuultaviksi.

PS: Joitakin yliaistillisia kokemuksiani olen kirjannut ajan mittaan tälle sivulle, selityspohdiskelua niille löydät Edetään yhdessä -sivulta ja tästä.

15.2.2020 Law of attraction - vetovoiman laki

Mitä ajattelen, sitä värähtelen. Mitä värähtelen, sitä vedän puoleeni. Mitä vedän puoleeni, sitä vastaanotan. Kannattaapa vahtia ajatuksiaan.