Share |

Anna lahjaksi ohjauskeskustelu.

Lokakuun arvonnat.

_______________________________________________________________

** Yliaistillinen kokemukseni

17.9.2022 Entiset elämät ("rinnakkaismuinaisuudet", sanoo ystäväni Virpi)

Kuuntelepa pohdintani aiheesta. Muistathan, että tämä on omaa pohdintaani, ei totuuden julistus eikä sellaiseksi tarkoitettu.

Kerron tallenteella henkilöstä, joka oli ns. edellisessä elämässä menettänyt vääryydellä maaomaisuutensa ja lopulta henkensä tätä vastustaessaan. Tämän unohdin mainita: tässä elämässä häneltä vietiin petoksella rahaa kolmeen eri otteeseen ennen kuin hän viimein uskalsi vääryyttä nousta vastustamaan. Hänen tuli siis ilmeisesti rohkaistua pitämään huolta itsestään sen sijaan, että salli itseensä kohdistuneen vääryyden olemalla hiljaa pelätessään vastustamisen mahdollisia seurauksia.

Tämän koen  oivaltaneeni: ns. edellisen elämän aikana ratkaisematta tai loppuun saattamatta jäänyt asia saattaa olla selitys tämän elämän aikana koetulle. Tuntuu, että tässä elämässä toistuva selittämätön juttu onkin minulle annettu mahdollisuus oivaltaa, ratkaista ja loppuun saattaa ns. edellisessä kesken tai oivaltamatta jäänyt asia. Tämä taas saa minut pohtimaan Karman lakia. Se ei olekaan mikään jälki-istuntoprosessi ja rangaistuksena  jotain sellaista toistava, mitä en rinnakkaismuinaisuudessani ole ottanut opikseni. Se on minulle annettu mahdollisuus kohdata uudelleen jokin kehitykselleni tärkeä juttu, selvittää se, onnistua siinä, oivaltaa ja oppia itsestäni ja mennä kehityksessäni eteenpäin.

9.9.2022  Mielenkiintoinen haastattelu

 Ralf Gothoni kertoo ajatuksiaan ja kokemuksiaan sarjassa Maailmankuvia. Suosittelen!

** Gothoni kertoo haastattelussa mm. kokemuksesta, että joskus musiikki saattaa vain kuin tulla hänen kauttaan. Hän saattaa katsoa käsiään ja hetken ihmetellä kuin ulkopuolelta tarkastelen, kuka siinä oikein soittaa. Toinen mielenkiintoinen ajatuksensa oli, ettei ihmettelisi, jos musiikin voima saisi laulajan tai soittajan levitoimaan. Tuntui tutulta. Kerran eräässä konsertissaan 90-luvun alussa hän suosionosoitusten ja kukkien jälkeen palasi vielä pianon ääreen ja soitti jotain niin voimallista, että tunsin nousevani salin kattoa kohti. Kysyin myöhemmin, mikä tuo soittamansa musiikki oli. Hän ei tiennyt, se vaan oli tullut siinä hetkessä hänen kauttaan.

** 2.8.2022 Ihmeitä tekevä ikoni

uusi_ikonikuva.jpg

Heinäkuun hiljaisuuden jälkeen kerron sinulle kokemukseni, joka liittyy kuvan ikoniin. Voit kuunnella kertomuksen tästä.

** 30.6.2022 Pieniä ihmeitä

Muistiinpanoja selatessani huomasin monia nopeita pilkahduksia tämän ns. normaalin aistimisen rinnalla. Sellaisia, joihin ei sen kummemmin juuri sillä hetkellä kiinnitä huomiota, mutta jälkeen päin toteaa niiden olleen jotain poikkeavaa. Tässä muutama poiminta:

- työmatkalla Montenegrossa minut oli majoitettu isoon hotelliin Podgorican keskustassa. Siellä minulla oli kummallisen painostava olo, en pystynyt keskittymään päivän jälkeen tehtävään raportointiin. Päätin mennä yläkerran tyhjään aulaan istumaan joksikin aikaa. Rentoutuessani ahdistava olo vain syveni ja yhtäkkiä aistin sotilaita vihreissä univormuissaan ja korostetun korkeissa koppalakeissa kaikkine merkkeineen. Tunsin, että minun piti päästä talosta mahdollisimman nopeasti. Menin saman tien alakertaan vastaanottoon ja kerroin, ettei nettiyhteys huoneessani toiminut moitteetta ja siksi minun oli etsittävä toinen majapaikka. Nettiyhteys todella takkusikin välillä, ei sen puoleen. Toiseen uudempaan hotelliin saavuttuani kerroin, etten kokenut tätä edellistä kovinkaan viihtyisäksi. Minulle kerrottiin, että se oli vanha ja historiallinen rakennus, sota-aikana ollut venäläisten upseerien majapaikka.

Lue lisää

- olimme ystävän kanssa ajamassa lumituiskussa peltoaukean poikki, tie oli melkein tukossa. Lähestyimme vasemmalta tulevan tien risteystä ja ihmettelimme sieltä tulevaa kolmen linja-auton jonoa. Menimme aivan tien oikeaan laitaan antaaksemme niille tarpeeksi tilaa kääntyä ja ohittaa meidät. Ohitsemme meni kuitenkin vain yksi linja-auto, kahta ei ollut missään eivätkä ne mitenkään luonnollisesti voineet suurella aukealla kadota mihinkään. Kumpikin meistä näki samalla lailla.

- olin laittamassa kahvia, kun koin vatsanpohjaa kouristavan ahdistuksen. Mieleeni tuli jostain "Voi Laila, Laila... et tiedä, mikä tuska sinua odottaa etkä tunnu mistään löytävän edes oljenkortta, johon tukeutua!" Muutama päivä tuon jälkeen näin tapahtuikin. Selvisin kuitenkin sen avulla, että tiesin minusta huolehdittavan, olihan minua ennakkoon varoitettu.

- halasimme hyvän ystävän kanssa. Siinä hänen syleilyssä ollessani olimmekin yhtäkkiä melkein katon rajassa. Seinällä oli Perusta tuomani uhriveitsi, jonka olin ripustanut silmieni korkeudelle. Se näytti olevan paljon minun alapuolellani, kun sitä nyt katselin. Jostain syystä sanoin ystävälle: "Ei hätää, tämä on ihan luonnollista." Mutta minulla ei ollut aavistustakaan, oliko se todella tai miksi niin sanoin.

- aamukahvia keittäessä ihmettelin lähellä katon rajaa olevan yläkaapin aukinaista ovea. En varmasti ollut sitä avannut enkä sitä olisi voinut edes huomaamatta tehdä, sillä sinne kiipeäminen tarvitsee talousjakkaraa. Keittiön työtason yläpuolella minulla roikkuu vanha hirsi kettinkien varassa ja siihen on upotettu kolme valaisinta. Ketjussa roikkuvat myös Kaija-ystäväni korvakorut, jotka hän jätti aikoinaan, että" on sitten Joensuussakin, millä koristautua". En niihin sen kummemmin ollut kiinnittänyt huomiota muulloin kuin hänen käydessään ja korviksia pitäessä, mutta nyt avonaisen kaapinoven ihmetyksessä korostetusti ne huomasin kuin tervehdyksenä häneltä. Puhelin soi. Kaijan mies soitti ja kertoi hänen saaneen aivoverenvuodon edellisenä iltana.

- tutkimusjärjestöni konferenssin yhteydessä Puolassa meille osallistujille esiteltiin mittavaa ikonikokoelmaa. Heti tilaan saavuttuani koin kammottavan tuskan ja ahdistuksen, kiilasin saman tien ulos ja haukoin henkeäni. Muiden palattua he kertoivat, että kokoelma oli toisen maailmansodan aikaisen Varsovan gheton synagogista peräisin.

- istuimme iltaa ystäväjoukon kanssa. Tuli puhe lemmikeistä. Pelleillessäni sanoin, että "kunpa olisi leikkuupuimuri lemmikkinä!" Itsekin nauroin tyhjästä ilmaantuneelle päättömälle toiveelle muiden mukana. Seuraavana päivänä kokoonnuimme lounaalle paikalliseen ravintolaan. Viereisessä pöydässä luki mies sanomalehteä. Eräs ystävistä kuiskasi: "Katsokaa otsikkoa!" Lehdessä oli mustin kirjaimin otsikko "LEIKKUUPUIMURI LEMMIKKINÄ".

- ajelimme kaunista maaseutua ihastellen. Ystäväni kertoi edesmenneestä tuttavastaan, jonka kotitalo oli näillä main. Vilahduksen näin hänestä siinä samalla. Mies teki sotilastervehdyksen ystävälleni, vei ns. kättä lippaan. Kysyin, miksi mies nyt tuolla tavalla käyttäytyi. Ystäväni sanoi, että miehen sukunimi oli eräs sotilastermi.

- tuttava kertoi edesmenneestä isästään. Näin miehen villatakkeineen ja kirjoituskoneineen. Kuvasin näyn yksityiskohtia myöten. Villatakin väri ja kuviot osoittivat takin olevan isän ja kirjoituskone oli ollut rikostoimittajana työnsä tehneen käytetyin työkalu.


** 20.5.2022 Ykseyden kokeminen

Kaipasin rentouttavaa Rosen-terapiahetkeä ystäväni Michaelin kuoltua. Pidän Rosen -terapiasta sen aikaansaamien elämysten vuoksi. Koen siinä rentoutuvani niin, että tietoisuuteni vaeltaa eri aikoihin ja paikkoihin. Hoitopöydällä rentoutuneena maatessani pohdin kvanttifysiikan määrittelemää aikaa tai paremminkin ajattomuutta ja paikattomuutta ja menneisyyden läsnäoloa nykyisyydessä, tietoisuuden siinä liikkumista. Saman tien uusi elämys: ihan luonnollisesti, ilman sen kummempaa yritystä tai ihmettelyä se, mihin tietoisen ajatukseni kohdistin, tuli näkyväksi. Seurauksena oli

Lue lisää

voimakas ja täysin varma tunne, että voin tietoisella ajatuksellani tehdä ja saada aikaan aivan mitä vaan. Samalla koin kehoni tärkeyden tuossa toiminnassa, mutta en osannut sitä eritellä, oivalsin vain elämän henkisen ja fyysisen yhteyden ja kehon merkityksen siinä. Keho on paljon enemmän kuin olin kuvitellut, se ei todella ole pelkkä kotelo tai kulkuneuvo. Se on merkittävä tiedostamisen työkalu, se mahdollistaa ajan aistimisen ja tietoisen ajatuksen kohdistamisen, joka taas on todellisuuden luomiselle välttämätön. Tietoisuuden ja kehon yhteys, solujen tietoisuus ja muisti ja kyky informaation siirtoon, kehon arkistoimat muistot, hormonien ja kemikaalien merkitys tunteiden kokemiselle, sydämen signaalit aivoille,  - mieleeni tulvi tietoa laidasta laitaan. Liikuttuneena kiitin solujani ja sanoin niille, että ovat vapaat tekemään sen minkä todella osaavat itsenäisesti tehdä eli pitämään huolta kehostani ja sen terveydestä. Mielessäni juttelin niille, että olen terve, kiinteä ja kaunis, lisäsin kohta varmuuden vuoksi, että hoikka myös. Tunsin itseni sellaiseksi niin vahvasti, että mietin miten Leena (terapeutti) mahtaa reagoida, kun siinä käsiensä alla yhtäkkiä muutun. 

Hoidon päätyttyä oli sanomattoman selkeä ja kevyt olo. Tulin ulos kadulle uuteen elävän tuntuiseen valoon, aistin kaiken elävänä, myös vanhan autoni, joka piirtyi eteeni oudon selkeästi, kirkkaasti. Minusta tuntui aivan ihanalta, että minulla oli tuollainen auto. Kiinnitin siihen huomiota eri tavalla kuin ennen, se ei ollut vain kulkuneuvo vaan jotain paljon enemmän, se oli mahdollisuus moneen asiaan, mutta samalla se oli sateen kastelemana esineenä kaunis. Tunsin itseni joka suhteessa täysin rikkaaksi ja että minulla oli kaikki mitä tarvitsen, ei pelkästään materiana vaan kaiken mahdollisuutena. Olotila jatkui vielä ajaessani kotia kohti ja laajeni olemassaolon äärettömyydeksi. Tajusin asiat ja tapahtumat elämässäni aivan eri tavalla kuin ennen, kokonaisuutena, kaiken tarkoituksellisuutena, ei minkäänlaisia sattumuksia vaan ehjä kokonaisuus, ei siis vain polku tai matka vaan kaikkinainen kokonaisuus, kuin iso kuva, joka ei ollut pysähtynyt vaan joka eli ja jossa kaikki asiat olivat vuorovaikutuksessa ja liikkeessä keskenään ja joka oli kerralla hahmotettavissa merkityksellisenä kokonaisuutena.  

Siinä näkyi kesken jääneeksi kokemani yhteinen elämä edesmenneen ystäväni Michaelin kanssa tarkoituksellisena sekin, myös se, että tässäkin liike ja vuorovaikutus ja yhteys oli olemassa, ei kesken jääneenä, ei jatkumona tai matkana sekään vaan kokonaisuutena, jossa ei näkynyt kronologisuutta eikä kuolemaa jakamassa aikaa jaksoihin ennen ja jälkeen. Jotenkin tajusin, että yhteinen elämämme ja tehtävämme on voimassa edelleen, että kuolema olikin tätä ajatellen aivan yhdentekevä toimintamme kannalta. Oivallus ja ihmettely siitä, miten tuossa elämän isossa kuvassa olevassa osien välisessä liikkeessä meitä pala palalta on kuljetettu kohtaamaan toisemme, oikein vyöryi ylitseni. Koin tuota elämänkuvaa katsellessa universaalin ykseyden, en vain käsitteenä vaan lähtökohtaisena olotilana, energiaverkostona, jossa mikään ei ollut erossa mistään.

Liikennevalojen vaihtumista odottaessani hoin ääneen, että tämä on ihan uskomatonta, ei tällainen systeemi mitenkään voi syntyä sattumalta. Joku suunnaton tietoisuus on tämän kehitellyt. Sen on täytynyt olla olemassa ennen tämän ison ykseyden, energiakentän, syntymistä, sillä ilman tietoista intentiota ei synny mitään eikä tietoinen intentio synny tyhjästä. On siis oltava jokin Korkein Tietoisuus, joka kaiken tämän on saanut aikaan.

 2.5.2022 Äidin siunaustilaisuus oli tänään

Iän vain karttuessa ja liikuntakyvyn kadotessa äiti usein totesi olevansa "Euroopan hitain lähtijä" osoittaen samalla sormella ylöspäin. Huhtikuussa hän nyt pääsi viimein vapaaksi sängystä, jossa viimeiset neljä vuotta oli hoidettavana jalkojensa lopetettua yhteistyön, kuten hän itse olotilaansa kuvasi. Hän hiipui sininen perhonen hiuksissaan häntä hiljaa silitellessämme ja hänelle jutellen, Olavi Virran laulaessa hänen lempisävelmiään taustalla. Uusinpa tässä vanhan kirjoituksen, josta käy ilmi äidin näkökulma lähestyvään kuolemaansa.

Lue lisää

"Marraskuussa 2016 äitini on toipumassa 93-vuotiaalle aikamoisesta leikkausoperaatiosta, mutta lääkärin mukaan onneksi erinomaisesti. Jo muutaman päivän kirurgisella osastolla tarkkailussa olemisen jälkeen hänet siirrettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle. Siellä hän jo lueskelee kotona kesken jäänyttä mielenkiintoista kirjaa ja yöpöydällä on Tieteen kuvalehti ja muuta tärkeää pohdittavaa.

Tässä eräänä iltana hänen huoneeseensa astuessani hän tervehti innoissaan. ”Sinua tässä jo kaipailinkin!” Saman tien hän alkoi kertoa, kuinka oli havahtunut siihen, että oli irti ruumiista ja seisoi sängyn päädyn päällä molemmin puolin olevista pystytangoista kiinni pitäen. Hieman ihmetellen kuinka nyt oli siihen keksinyt nousta, hän oli katsellut ympärilleen huoneessa, nähnyt seinäkellon olevan puoli seitsemän, katsellut ikkunan verhokapan syrjässä olevia ylimääräisiä verhon ”nipsuja”, huomannut tuuletusikkunan ja ajatellut sen tästä käsin yltävänsä tarvittaessa helposti avaamaan. Äiti kertoi suunnitelleensa, kuinka hän tuosta tankojen varassa laskeutuu sängylleen istumaan. Minkäänlaista kipua hän ei ollut tuntenut; paksunsuolen puhkeaman aiheuttama vatsakalvontulehdus ja verenmyrkytys, kivuliaat avoleikkaushaavan tikit, avanne, virtsan katetri, haavanesteen dreeni - kaikki olivat olleet hyvinvointituntemusten ulkopuolella.

Sitten hän oli nähnyt itsensä sängyssä ja saman tien ollutkin siinä ”pötköttelemässä”, omassa kehossaan. Mitään pystytankoja ei tietenkään ollut näkyvissä eikä hän edes nuoruutensa päivinä olisi taitanut sängyn kapean päädyn päällä taiteilun vaatimaa akrobatiaa. Häntä oikein nauratti kokemuksen helppous ja luonnollisuus, ei tuntunut lainkaan ihmeelliseltä olla irti kehostaan. Kysyin, miltä hänestä sitten tuntui, kun tuli siihen takaisin. ”No minä vaan jatkoin entistä elämää ruumiin kanssa, kun kerran ruumis oli tallella…” äiti sanoi ja nauroi. Kun läksin välillä keskustelemaan hänen hoitajansa kanssa, kuulin takaani vielä äidin huikkaavan kiusoitellen: ”Jos näet takaisin tullessasi minun seisovan sängyn päädyllä, älä pelkää, en minä siitä putoa!”

Mietin äitini kokemusta ja keskusteluamme irti kehosta olemisesta. Äiti sanoi jo aikaa sitten ratkaisseensa asian juuri noin, hän ei ole vain keho, joka kuolemassa haudataan, hän on tietoisuus, joka ei katoa minnekään. Nyt hän oli kuin lottovoiton saanut: kokemuksensa perusteella hän koki olevansa oikeassa ja kuoleman olevan varmaan yhtä kevyt siirtyminen kehosta kuin oli juuri kokenut. Kun kerran hän jo nyt noin vaivattomasti kehostaan irtaantui, ei se lopullinen lähtö olisi tuon kummempi. Sanoin, että ei nyt kuitenkaan kannata vielä intoutua kokonaan poistumaan, vaikka välillä jossain pistäytyykin.

Välillä äiti on sairaalasta käsin kokenut käyneensä ”Kauppakadulla”, kuten hän kotiaan nimittää. Vaikka tuollaiset kokemukset usein pannaan voimakkaiden lääkkeiden ja leikkauksesta toipumisen aiheuttamiksi harhoiksi, jospa kaikki eivät kuitenkaan sellaisia ole. Taidan nimittäin uskoa, että äidin tietoisuusenergia on ilman kehoa Kauppakadulla käynyt, sillä emme sisarusten kanssa pystyneet selvittämään siellä keittiössä itsestään auenneiden kuivauskaapin ovien mysteeriä. Maanantaina ne olivat kiinni, kun kävimme postin hakemassa, perjantaina seuraavalla käynnillä ne olivat sepposen selällään. Kotihoito ja ateriapalvelu, joilla avain, oli palveluiltaan keskeytetty ja asiakkaan huushollissa ei keskeytyksen aikana käydä. Mysteeriä selviteltiin hyvässä yhteisymmärryksessä näiden tahojen kanssa; jos olisi jostain syystä käyty, kävijöitä olisi ollut kaksi ja asia olisi kirjattu tarkkaan. Mutta ei. Ja avaimet kummassakin paikassa lukkojen takana. Kolmella meistä tyttäristä avain, jota kukaan ei kuitenkaan ollut käyntien välillä käyttänyt tai kenellekään luovuttanut.

Mutsi (kuten hän 60-luvulta alkaen on meille puhelimeenkin vastannut) on aina ollut pikkutarkka koko huushollinsa siivouksesta ja erityisesti kaappiensa järjestyksestä. Toisin kuin minä, hän raukka ei ole koskaan tuosta ominaisuudesta vapautunut. Tiskaamisen suhteen kotihoito ja me tyttäret olemme ainaisessa tarkkailussa; mutsi katsoo lasit säännöllisin väliajoin valoa vasten ja jos on pienikin pläkki kirkkautta himmentämässä, kuulemme siitä kyllä. Siksi on hyvin helppo kuvitella, että mutsihan se kehotta syynäili Kauppakadun keittiössä tuttuun tapaansa. Ovet jäivät varmaan auki sen vuoksi, että tuli kiire palata kehoon hoitajan tullessa huoneeseen kahvin kanssa."


** 21.4.2022 Komennus jelppaamaan

Läksin tuttavani mukaan työmatkalle, josta oli puhe palata samaisen perjantaipäivän aikana hänen saatuaan työhönsä liittyvät asiat hoidettua. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan jouduimme odottamaan asioiden valmistumista. Oli kaunis kesäinen viikonloppu, joten mikäpä siinä. Vuokrasimme mökin ja päätimme nauttia yllätyslomasta.

Lauantaiaamuna...

Lue lisää

työnsimme kanootin vesille. Vanhalla pellavanlikopaikalla kuulemma saisi ahventa. Tuttavani onki, minä luin kirjaa, luonto oli hiljainen ja järvi tyyni. Yhtäkkiä tiukka ääni keskeytti kirjaan syventyneet ajatukseni: ”Mene hautausmaalle!” Käskyn antajaa ei näkynyt missään. Olimme edelleen vain me kaksi kanootissa ja kanootti järvellä. Myös kehotuksen aistiminen oli melko poikkeuksellista; vaikka selkeä ääni asian ilmoitti, aistin sen kuitenkin kuin monen kanavan kautta. Hätkähtäen keskeytin lukemisen ja katselin ympärilleni etsien viestin lähdettä. Tuttavani ei reagoinut millään tavalla, jatkoi vain onkimista ajatuksiinsa uponneena. Niinpä minäkin syvennyin kirjaani.

Kotvan kuluttua sama tiukka komento: ”Mene hautausmaalle!" Nyt en pystynyt enää ohittamaan asiaa, sillä komento ikään kuin jäi päälle sisimpääni aiheuttaen suorastaan pakonomaisen tunteen, että kehotusta oli todella noudatettava. Koko touhu oli kuitenkin niin omituista, että taistelin vastaan ja täystoimisesti torjuin päivän ajan jatkuvaa taukoamatonta pakonomaista ajatusta. Kaverilleni en kertonut oudosta tapahtumasta lainkaan.

Illalla läksimme paikalliseen ravintolaan syömään. Ruoka ja viini oli jo tilattu kun en enää pystynyt tappelemaan sisälläni tuntuvaa jatkuvaa painostusta vastaan. Annoin periksi ja pyysin tuttavaani viivyttämään ruoan tarjoamista tunnin verran. Selitin, ettei poistumisellani ollut mitään tekemistä hänen seuransa kanssa, minun täytyi vain saada olla vähän aikaa itsekseni. Otin auton avaimet ja läksin.

Melko harmistuneena tulin ravintolasta ulos ja yritin päätellä hautausmaan sijaintia minulle vieraalla paikkakunnalla. Kirkko! Kirkon vieressähän hautausmaat yleensä sijaitsevat. Katselin ympärilleni kirkontornia etsiskellen. Kun sen paikallistin, hyppäsin autoon. Kirkon vieressä ei ollut hautausmaata. Nyt jo todella kiukkuisena istuin autoon ja ääneen sanelin ehtoja sille, että vielä tuosta jatkaisin. Viisainta oli, että tässä olisi jokin todella tärkeä tarkoitus takana. En halunnut olla tekemisissä muun kuin puhtaimman ja korkeimman energian kanssa. Jos tarvittaisiin, jatkaisin, mutta viisainta oli ohjata minut nyt vaan sinne hautausmaalle, kun tästä lähdin ajelemaan.

Käynnistin auton, ajelin ärtyneenä sinne tänne kääntyen, mielestäni aivan sattumanvaraisesti. Kuitenkin tulin lyhintä reittiä risteykseen, jossa olivat viitat ”ortodoksinen tsasouna” ja ”hautausmaat”. Hieman kummastellen käännyin oikealle ja saavuin harjun laelle, jossa aidan vieressä oli hautausmaan pysäköintialue. Aurinko oli laskemassa, katselin kaunista maisemaa hetken, mutta sitten tuli taas pakonomainen tarve lähteä eteenpäin.

Hautausmaan portista saavuin sankarihaudoille. Tähänkö tuli pysähtyä? Ei, matkaa oli jatkettava. Istuin hiekkakäytävän varrella penkille. Tähänkö, oliko nyt hyvä? Ei, eteenpäin. Nousin seisomaan ja sanoin, että nyt sitten lopetan etsimisen, parasta ohjata minut sinne, minne oli tarkoitus mennä. Jalkani alkoivat ottaa määrätietoisia askeleita nurmikenttien poikki. Olin kuin ulkopuolinen matkustaja kehoni liikkuessa itsestään, kuin olisin istunut itseni kyydissä ja katsellut ohi lipuvia hautakiviä silmieni ikkuna-aukoista.

Lopulta pysähdyin haudalle, jolla oli vastikään asetetut tuoreet kukkalaitteet. Illan viiletessä kukkien tuoksu oli huumaava. Tunsin, etten ollut yksin, vaikkei ketään vierelläni näkynytkään. Päätin, etten lue nimeä seppelenauhoista vaan pyrin kohtaamaan näkymättömän seuralaiseni ilman minkäänlaisia ennakkotietoja. Oletin jostain syystä, että kohtasin tuohon vasta haudatun henkilön.

Seuralaiseni oli mies. ”Näin” hänet, hänellä oli tumma kiiltävä tukka, kuin hiusvoiteella taaksepäin vedetty. Puku oli erittäin tyylikäs, samoin kengät ja koko mies oli hienostuneen tuntuinen, sirot kädet viuhtoivat tuohtuneena puhetta säestäen. Kasvoja en nähnyt selkeästi, mutta ihon väri oli hieman ruskettuneempi kuin suomalaisilla yleensä. Italialaistyyppinen, rento, määrätietoinen, mies parhaassa iässä, voisin sanoa yhteenvetona havainnoistani.

Tapahtumat vyöryivät vauhdilla. Seuralaiseni kulki levottomana edestakaisin ja motkotti: ”Tässä minä nyt olen, vaikka olen kuollut. Mitä tämä oikein on?! Kun minä elin, sanoin aina, että tällaiset jutut ovat vain akkojen höpinää!” Mies jatkoi levotonta kävelyään. Koin, että hän odotti minun selittävän tilannettaan jollain tavalla. Omaan tyyliini aloin ajatuksin puhua miehelle. ”Lopeta tuo ravaaminen, eihän sinua saa kukaan kiinni suurilla aukeillakaan. Luuletko, että olet ensimmäinen tämän rajan ylittänyt. On siellä auttajia, joten rauhoitu nyt ja katsele ympärillesi!” Hieman nolotti jälkeenpäin tuo sanomiseni kipakkuus, mutta kiukkuinen kun olin ja tilanne oli kuin minkä tahansa ihmisen kohtaaminen, ei siinä tullut mieleen sen hurskaammin tai hartaammin puhua kuin muutenkaan. Oma syynsä kaiken lisäksi, hänen takiaanhan minua tässä juoksutettiin.

Miehen askeleet hidastuivat vähitellen, olemus rauhoittui. Nopeita tutunomaisia häivähdyksiä hänestä koin, tapa ilmaista itseään ja liikkua toivat jotain mieleeni. En kuitenkaan osannut tutuksi kuvitella, ketäs minä tästä kylästä tuntisin. Kokonaan rauhoituttuaan mies asettui istumaan ja alkoi näyttää ilmeisesti joitakin merkityksellisiä asioita. Minulle ne eivät sanoneet yhtään mitään, mutta tunsin, että hän toisti niitä niin kauan, että muistaisin ne jälkeenpäin. Hän yski kummallisen kuuloisesti, piti kädessään pientä mustaa esinettä, jonka nosti aina välillä suunsa eteen ja istuessaan hänen ylävartalonsa keinui eteen ja taakse.

Sitten mies oli yhtäkkiä poissa ja tulin tietoiseksi ympäristöstäni. Ilmeisesti olin saanut miehen rauhoittumaan ja tietoiseksi omasta ympäristöstään. Päätin olla liikahtamatta paikallani ja tutkia tarkoin sijaintini, jotta voisin joskus palata tarkistamaan paikkaa ja pohtimaan tapahtunutta. Minusta viistoon oikealla oli siunauskappeli. Panin mieleeni lähellä olevat hautakivet ja käytävät. Kumarruin katsomaan seppeleen nauhat: Heikki K:n muistoa kunnioittaen. En tuntenut ketään sen nimistä. Katsoin kelloa ja totesin, että vaikka tunsin seisoneeni paikalla vain pari minuuttia, aikaa oli kulunut puolisen tuntia. Siunauskappelin edustalla seisoi kaksi naista minua katsellen. Päätin poistua paikalta, etten herättäisi turhia puheita; ”vaalea nainen se siellä Heikin haudalla hepenissään ja niin meikattuna…”.

Palasin matkalta kotiini myöhään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Aamulla minut herätti äiti varhaisella puhelinsoitollaan.  ”Valitettavasti minun on kerrottava sinulle ikäviä uutisia näin heti kotiin palattuasi. Paavo-setä on kuollut.” Paavo-setä! Ilmankos mies oli vaikuttanut niin tutulta. Hänhän oli viimeistä piirtoa myöten Paavo-setä, mutta salskeana kuin elämänsä parhaimpina vuosina. ”No niin onkin! Paavo-setä on todella kuollut”, vastasin iloisesti miehen tunnistettuani. Äitini ihmetteli asennettani ja sitä, mistä olin matkallani moisen tiedon saanut. ”Tapasin hänet, siitä sen tiedän.” ”Mitä sinä nyt puhut? Missä sinä nyt Paavon olisit tavannut?” ”Näin hänet vierailemani paikkakunnan hautausmaalla.” ”Milloin muka?”  ”Nyt lauantaina.”  ”Mutta eihän se ole mitenkään mahdollista, Paavo kuoli torstaina... ” Tuli pitkä hiljaisuus. Melkein kuulin kuinka äiti kelasi. ”Jaa, tämä taitaa taas olla niitä sinun kokemuksiasi. Laitapas kahvi valumaan, tulen heti sinne. Saat sitten kertoa aivan kaiken!”

Ja laitoinhan minä. Äiti oli polkupyörällä ajostaan hengästyneenä kahvipöydässä alle aikayksikön kuten sanotaan. Myöhemmin kuulin Paavon vaimolta, että Paavon keuhkoissa oli lähtenyt liikkeelle sinne sodassa joutunut kranaatinsirpale. Siksi hän yski aika pahasti viimeisinä päivinään. Hän myös tarvitsi lisähappea aina välillä. Sitä sai suoraan hengitykseen happipullosta laittamalla pienen mustan suuttimen suunsa eteen. Aina sekään ei riittänyt, vaan hapen hengittämistä oli loppuaikoina tehostettava keinuttamalla ylävartaloa eteen ja taakse hengityksen tahdissa.

7.4. Manifestointi ? Montenegro

Keväällä 2008 olin työmatkalla Montenegrossa. Monet paikalliset kysyivät, olinko käynyt Kotorin lahdella, oli kuulemma tosi kaunis paikka. Työ kuitenkin keskittyi pääkaupunkiin Pristinaan eikä aikaa ollut sen kummemmin maassa reissata. Vuonna 2009 elokuun 15. päivä laitoin hetken mielijohteesta läppärini näytönsäästäjään pyörimään tekstin Ensi kevät Montenegrossa. Lokakuussa samana vuonna kirjoitin Montenegro kalenterini listaan Annan näille asioille luvan ilmentyä. En ajatellut sen kummempaa yhteyttä näiden tekojen välille, en tehnyt mitään suunnitelmia.

Lue lisää

Seuraavana keväänä mietin maailmalle muuttoa ja tutkin asuntoja eri puolilta Eurooppaa. Kotorin lahti tuli mieleen ja löysin ilmoituksen, jossa myytiin kaupungin vanhaan muuriin rakennettua tai paremminkin sinne remontoitua pientä huoneistoa. Sen seinässä oli pieni avotakka noin puolentoista metrin korkeudella lattiasta, siihen ihastuin. Hinta oli suht edullinen kuten kaikki tuolla alueella, mutta mitä olisin tehnyt paikan kanssa silloin kun en olisi itse siellä? Luovuin ajatuksesta, unohdin sen.

Balkanin työrupeamassa olin oleskellut myös Serbiassa, Makedoniassa ja Kosovossa. Minua kiinnosti tuo alue niin vanhan kulttuurin ja historian seutuna kuin rajun Jugoslavian sodan repimänä paikkana. Serbia tuntui olevan monen asian keskuspaikka ja niinpä päätin asettua eläkkeelle jäätyäni Belgradiin. Sieltä olisi lyhyt matka ja hyvät lentoyhteydet ympäri Eurooppaa. Poikani tutki innokkaasti noita yhteyksiä, kannusti matkailemaan. Pyysin häntä yllättämään minut ja tilaamaan puolestani koematkan tietyin ehdoin: suora lento, korkeintaan 2 tuntia, veden äärellä, ei iso turistirysä. Pian olikin sähköpostissa lentolippu Tivatiin ja lähtöön niin kiire, etten enempää joutanut tukimaan paikkaa, taksilla kentälle vaan. Hymyilytti, mitä turhia tutkimaan, enhän tarvinnut muuta kuin lähtöportin, loput selviäisi sitten perillä.

Tivat olikin Montenegron satamakaupunki tunnin lentomatkan päässä Belgradista. Hotelli oli pieni ja kodikas, vain pieni ravintolapatio ja betoninen laituri erottivat sen satamaan pysäköidystä vanhasta purjealuksesta. Menin huhuilemaan, merirosvolaivalta näyttävä alus kiinnosti. Kannelle ilmestyi italialainen Gabriella, joka asui pitkälle syksyyn aluksessa norjalaisen miehensä kanssa. He saivat tuloja alusta vuokraamalla ja kapteenikokelaita purjehdukseen kouluttamalla. Sovimme, että jonakin päivänä lähdemme merelle, kunhan tulen pitemmäksi aikaa maahan. 

Istuin ravintolapatiolle pieniä friteerattuja mustekaloja nauttimaan. Lueskelin samalla  hotellin aulasta löytämiäni esitteitä ympäristön tarjonnasta. Kotor, vanha linnoituskaupunki! Olin jo unohtanut koko paikan. Puolessa tunnissa olin siellä, autolla pääsi kätevästi vuoren läpi tehdyn uuden tunnelin kautta. Kiersin pienissä kahviloissa ja vanhoilla kujilla, ihastuin Kotorin lahden rantamiin täysin. Seuraavana keväänä vuokrasin pienestä Morenjen kylästä huvilan, jonka puutarhassa tuoksuivat appelsiinipuut. Poikani perhe sekä siskoni tulivat sinne, nautimme maisemien kauneudesta, pienistä uimapaikoista rantatien varrella, roomalaisista raunioista, keskiaikaisista kaupungeista ja kalaravintoloista. Kotorin lahden rantaa pitkin ajoimme Tivatiin ja menimme Gabriellan kanssa sovitulle purjehdukselle. Hänen ja  italialaisten ystäviensä ihmetykseksi hypimme poikani lasten kanssa kannelta toukokuiseen mereen, vaikka vesi oli heidän mielestään jäätävää. Suomalaisuus käy hyvästä perustelusta moneen lähtöön.

Montenegro… se, mihin keskität energiasi, toteutuu… Kun katson arkistoimiani kalentereita Montenegro -merkintöjen osalta, voin melkein uskoa tuon todeksi. Muutamaa muutakin asiaa olin toistanut samoihin aikoihin useasti. Kuten Montenegro, nekin näyttävät toteutuneen 3-4 vuoden viiveellä.

** 30.3.2022 Tarkka viesti edesmenneeltä

Tänään oli ohjauskeskustelu, jota en ikinä tule unohtamaan! Ensimmäistä kertaa "näin" niin yksityiskohtaisen jutun pari päivää ennen, että sain jopa NIMEN!! Tuo nimi vain ei auennut, edesmennyt puoliso toisti vain useaan otteeseen ilkikurisesti, ettei se ole paikkakunnan nimi ja antoi soittajan ymmärtää, että kun sen selvität, se on merkityksellinen juttu. Pyysin saada tietää, jos ja kun tuo juttu joskus selviää.

Sainkin sähköpostin tässä illalla. Oli selvinnyt.

Lue lisää

"Hei! Sain sittenkin vahvistuksen, että kyseessä todella oli hän! Laitoin googleen NIMEN. Sieltä kävi ilmi, että kyseessä on sama koski, jonka lähellä hän asui lapsena. Tässä me taidetaan olla siinä koskella yhdessä, puoliso on tuo oranssissa paidassa. En vaan muistanut kosken nimeä! Hän halusi härnätä minua tällaisella merkillä, mitä pyysin. Mutta ei liian helpolla kuitenkaan. 😄 Kiitos tuhannesti sinulle. 🙏 Terveisin ja kiitollisuudella, S." Liitteenä oli kuva pariskunnasta kosken kuohut takanaan.

Ja minä vastasin: "S, itken ja nauran ja iloitsen ja kiitän täällä, kaikkea yhtä aikaa! Ei ihan pikku juttu minullekaan, sillä ikinä en ennen ole saanut noin tarkkaa viestitystä eli nimeä myöten--- ja nyt on pakko nauraa, tuo kuvan oranssipaitainen illistelijä sanoo ”etteipä sulla oo ennen ollut näin selkeää viestin tuojaakaan!”. Hemmetti, siinä se meidän kissan hännän nostaja… ja niin rakas sellainen. Kiitos sinulle, tämä tapaaminen oli kerta kaikkiaan todella tärkeä ja upea meille molemmille! Hyvä, jos maltan nukkumaan mennä tänään ollenkaan… Laila"

** 24.3.2022 Välimatkalla ei väliä

Usean vuoden ajan kirjoitin historian oppikirjasarjaa päivätyön ohella. Monta kuukautta olin taas kirjoittanut ilta- ja yökaudet kahvin voimalla. Päivisin kyllä söin normaalisti, mutta iltasyömisen jätin pois sillä se tuntui estävän kirjoittamisen vaatimaa ajatuksen kirkkautta. Syömisessäni ja ruokavaliossani ei siis ollut mitään tuon kummempaa poikkeamaa. Eräänä aamuna aamiaispöydässä ilman mitään oireita tai pahoinvointia tuli täydellinen stoppi syömiseen, vesikään ei pysynyt sisällä. Tuo tuntui perin oudolta ja irralliselta, sillä en todellakaan kokenut itseäni mitenkään sairaaksi, päinvastoin olin ollut ja olin täynnä tarmoa.
Lue lisää

Yliopiston harjoittelukoulun oppimaisemassa seisoin opiskelijani kanssa hänen opetusharjoittelunsa jaksosuunnitelmaa tarkastelemassa. Yliopiston puolelle johtavan käytävän seinät alkoivat odottamatta kallistua samalla kun näin terveydenhoitajan lähestyvän sitä pitkin. Hänen auttaessaan minua pystyyn ymmärsin, että seinät olivat paikoillaan mutta minä olin kaatunut. Terveydenhoitaja passitti minut huoneeseensa ja siitä työterveyslääkärille, vaikka vakuutin olevani täysin kunnossa.
Kyseltyään tekemisiäni lääkäri piti saarnan: korvien välin kestäessä tällaista työtä työn päälle alkaa fysiikka pettää ja oireet on otettava vakavasti. Oli pidettävä kolmen viikon tauko ja sen aikana tehtävä aivan jotain muuta kuin työtä. Jotain, josta todella pidin. Jos en voisi pitää itseäni irti kirjoittamisesta, olisi lähdettävä kauas koneen vierestä. Kun kollegani työpaikalle palattuani kuulivat tämän, eräs heistä poistui mitään sanomatta puhelimeen, soitti muitta mutkitta matkatoimistoon ja varasi minulta kysymättä ensimmäisen mahdollisen matkan. Sen kohde oli Istanbul. Siispä tekisin sitä, mistä pidin eli matkustaisin, vaikka jo heti tunsin syyllisyyttä moisesta tarpeettomasta stressilomasta.
Olin ystävättäreni Liisan syntymäpäivillä muutamaa päivää ennen matkalle lähtöäni. Päivä oli keskiviikko, perjantaina matkustaisin. Illan kuluessa koin kolmeen kertaan puolen tunnin välein, kuinka vatsaani kouristi oudosti ja tuli tunne, että joku kaipaa minua Istanbulissa oikein tosissaan. Ensimmäisen ikävänkouraisun ihmettelin itsekseni. Toisen tullessa seisoimme pienellä joukolla parvekkeella ja kerroin heille. Kolmannen tullessa olimme jo sisällä ja koko porukka kuuli asiasta. En ollut koskaan tuossa kaupungissa käynyt enkä tuntenut sieltä ketään, joten en voinut käsittää kuka minua siellä odottaisi.
Saavuin hotelliini Istanbulissa aamuyöstä lauantaina. Kaipasin saman tien hiljaisuuteen vuorille tai leppoisiin kalastajakyliin, mahdollisimman kauas ajatusten ja ihmisten vilinästä. Jonnekin, jossa voisin sanoa, etten itsekään tiedä, missä olen. Turvallisuuteni tulee kummasti siitä, että olen täysin irti kaikesta tutusta, rutiiniin liu'uttavasta, vain sisimpääni kuunnellen. Menin hotellin vastaanottoon ja kerroin haluavani heti vuokrata taksin kuljettajineen muutamaksi päiväksi. Lähtisin matkaan saman tien.
Vastaanotossa työvuorossa olevat virkailijat eivät antaneet minun lähteä keskellä yötä sattumanvaraisesti kutsuttavan taksinkuljettajan mukaan, sellaista vastuuta he eivät voineet ottaa. Hetken neuvoteltuamme he ehdottivat tehtävään ystäväänsä Demiriä, johon he voisivat luottaa. Aamuyöstä herätetty Demir saapui ja sanoi muutaman päivän matkan tekevän hyvää hänellekin. Hän tarvitsi rauhaa ajatella asioitaan ja tässähän siihen nyt olisi tilaisuus.
Auringon noustessa usvan keskeltä istuin jo niityllä vuoren rinteellä yhdessä lampaitaan paimentavien vanhojen naisten kanssa. Demir otti puolen tunnin torkkuja, oli kuulemma valvonut monia öitä miettien elämäänsä ja ajellen ympäriinsä. Matkan jatkuessa pienestä kylästä toiseen sain kuulla hänen elämäntilanteestaan. Vanhempi veli, joka oli suvun päämies, oli ehdolla Istanbulissa korkeaan virkaan. Jos veli valittaisiin, Demir joutuisi ottamaan vastaan suvun päämiehen tehtävät. Tuolloin hänen ja hänen perheensä elämä muuttuisi täysin, yksityisyys katoaisi ja sitä hän ei halunnut, mutta kieltäytyäkään ei voinut. Ei myöskään kertoa veljelleen tai suvulleen ajatuksistaan. Vanhoja perinteitä tuli kyselemättä noudattaa.
Nyt Demir oli helpottunut, kun sai puhua minulle. ”Allahille kiitos sinusta!” sanoi hän. ”Viime keskiviikkoiltana minulla oli niin paha olo, että ajelin ympäriinsä näillä samoilla teillä ja rukoilin häntä lähettämään jonkun, jolle voisin puhua. Kolme kertaa pysäytin auton ahdistuksissani puolen tunnin välein ja rukoilin tuo rukousnauha kädessäni.” Hän osoitti autoradion säätimessä roikkuvaa rukousnauhaansa. Kysyin, mihin aikaan tuo ajelu pyyntöineen oli tapahtunut. Täsmälleen samaan aikaan kuin olin Suomessa kokenut jonkun minua Istanbulissa odottavan! Samassa alkoi auton radiossa soida trumpettisävel, jota en koskaan kuule muulloin kuin tällaisissa selittämättömissä hetkissä kuin näkymättömän ohjaajan allekirjoituksena. Mieleni valtasi lämmin kiitollisuus.
Kerroin Demirille omat tuntemukseni edelliseltä keskiviikkoillalta. Se tuntui häntä kovasti lohduttavan. Vietimme seuraavat kolme päivää yhdessä elämää peilaillen, milloin missäkin kalastajakylässä ja vuoren rinteellä istuskellen. Veljeä ei onneksi valittu virkaan. Eikä minulla ollut enempää stressiä kuin syömisvaikeuksia tuoretta kalaa turkkilaisittain nautiskellessa. Rukousnauha on aarteeni edelleen.

18.3.2022 Kevään valoa

Ensi sunnuntain kohdalla kalenterissani on kaksi mukavaa merkintää. Kevätpäiväntasaus kertoo valon lisääntyvän eli kohta voin jo ottaa kylvömullan ja muutamat varhaisesta istutuksesta hyötyvät siemenet esille. Toinen on kalenterin tekijän Niina-Matildan jo viime kesänä painettuun aviisiin kirjaama nyt niin ajankohtainen kehotus ”Vaali rauhaa itsessäsi ja välittömästi lisääntyy rauha maailmassa.”.  Valo ja rauha, molemmat todella tervetulleita tuomaan iloa ja helpotusta tänä keväänä niin itsessämme kuin ympärillämmekin.

16.3.2022 Tavoitteeseen keskittyminen

Moni on lähestynyt ja kertonut, että on vaikeaa säilyttää luottamus maailman asioiden järjestymiseen rauhanomaisesti. Samalla he kertovat tietävänsä kyllä, että ajatuksen avulla voisi vaikuttaa tähänkin, sillä se, mihin ajatusenergiansa keskittää, voimistuu. Mutta miten keskittää levottomat ajatuksensa rauhanomaista lopputulosta tukemaan? 

Olen tehnyt tueksi useamman lähteen ohjeista tekemäni tiivistelmän ja lähettänyt sen jo postituslistalaisille. Jos et ole listalla, voit tilata sen yhteydenottolomakkeen kautta. Lähetän sitten sähköpostin liitteenä. Jos tuntuu, että ystäväsi voisi hyötyä tästä tuesta myös, voit vapaasti lähettää sitä edelleen ja jakaa muutenkin.

HUOM: En liitä osoitettasi postituslistalle, ellet itse sitä pyyntöä lomakkeessa esitä. En luovuta osoitettasi edelleen, kuten en myöskään postituslistalla olevien osoitteita.

15.3. 2022 Suosittelen lämpimästi

Huomasin, että juuri tähän maailman mielettömyyden aikaan pohdittavaksi sopiva teos on alennuksessa Adlibriksessä (en saa provikkaa!). Jos haluat sen englanniksi, suosittelen laittamaan kuulokkeet korville ja paneutumaan äänikirjaan.

**13.3.2022 Edesmennyt emäntä

Mietin tänään, kummanko kevätauringon ehdottaman homman tekisin: pesisin ikkunat sisäpuolelta vaiko vaihtaisin viherkasveihin mullan. Tein rahkapiirakan ja sen uunissa ollessa pesin ikkunoiden sisäpinnat. Siinä touhutessa muistin kokemuksen parinkymmenen vuoden takaa.

Olimme päättäneet...

Lue lisää

mieheni kanssa viettää joulun mummonmökin tunnelmassa kahdestaan, kun lapset perheineen suuntasivat joulunviettoon kuka minnekin. Mökki ei katsastukseni perusteella kaivannut sen suurempaa joulusiivousta, kunhan pyyhkisin pölyt sekä purkaisin joulukoristeet kasseista ja asettelisin ne paikalleen. Eipä onnistunut. Hapsutukkainen, pienikokoinen, jo kauan sitten edesmennyt mökin sirkeä emäntä Manta tuntui olevan paikalla ja vaativan kunnon joulusiivousta. Mielessäni hänelle kiukuten pesin sitten keittiössä lusikkalaatikkoa myöten kaiken. Kun ajattelin jo ansainneeni kahvit, Manta tuntui vielä vaativan ikkunanpesua. Melko kipakasti hänelle mielessäni puuskahdin, etten minä nyt tämmöisellä pakkasella ala ikkunoita pesemään. Suostuin pyyhkimään vain sisäpinnat.

Sininen hämärä ikkunan takana oli kaunis. Ajatukseni jäivät siihen lepäämään, kädet tekivät työtään. ”Minä se aikoinaan pesin ikkunat lehmänkusella”, kuului vierestäni viesti ajatuksiini. ”Lehmänkusella!?” hihkaisin ääneen niin että lehtensä takana olohuoneessa istuva mieheni hypähti ja katsoi minua kummissaan. Sen jälkeen varsinkin, kun olin hihkumiseni hänelle selittänyt.

Joulun jälkeen luin Pompeijin historiaa käsittelevästä kirjasta, että toogat pestiin virtsalla, koska sen sisältämä ammoniakki toimi valkaisevana puhdistusaineena. Mantalla oli ollut siivouksessa siis konstit kohdallaan. Ja Manta se oli minua patistelemassa eikä kuulemani ollut mielikuvitusta, sillä en villeimmissä kuvitelmissakaan olisi noin kummallista pesuainetta osannut keksiä. Lisävahvistusta toi se, että nykyisen saunamme paikalla oli Mantan aikana ollut kahden lehmän navetta, joten siivouspäivänä ei tarvinnut kylän kauppaan asti taivaltaa.

**6.3.2022 Kysykää niin teille vastataan

Viime viikon sotauutiset toivat mieleen Lähi-idän sodan ajalta. Näin unta, että ryömin hiekkadyyneillä kahden toisiaan tulittavan joukon välissä. Minulla ei ollut vaaraa, sillä liikuin näkymättömänä. Huomasin, että nousemalla ylös sain ampujassa aikaan hetken epäröinnin, vaikka hän ei minua kyennyt näkemään. Se oli kuitenkin riittävä aika ammuttavalle pois tulilinjalta heittäytymiseen. Minua huvitti suuresti tämä kykyni vaikuttaa asioiden kulkuun. Sitä sain kuitenkin tehdä tauotta ja lopulta heräsin turhautuneena sotimisen mielettömyyteen. Uni oli ollut niin todellinen, että uskoin hiekan kantautuneen lakanoihin varpaideni välissä.

Lue lisää

Lojuin valveilla unen sotatilanteen aiheuttaman tuskan vallassa. Muistin, kuinka Perussa  keskellä sissijärjestö Loistavan Polun yöllistä ammuskelua sain muurien suojassa hiipimisestä tarpeekseni ja istuin pimeyden suojassa kuumaan rikkilähteeseen tähtitaivasta katselemaan. Olin niin vihainen moisesta sotimisesta ettei pelko saanut sijaa. Taas pohdin turhautuneena ihmismielen pimeitä lokeroita ja niistä nousevia sodan syitä. Kunpa asioihin vaikuttaminen olisi oikeassa elämässä yhtä helppoa kuin se oli ollut unessa! Mitä voisin tehdä? Mieleen tuli  "anokaa, niin teille annetaan, kysykää, niin teille vastataan". Minä suorastaan vaadin vastausta, mielessäni huusin kysymystä Korkeimmalle Tietoisuudelle. Ei mitään. Turhautuneena katsoin kelloa; se oli puoli kolme ja huomenna taas työpäivä, onneksi vain työporukan liikuntapäivä. Uni olisi kuitenkin tarpeen.

Seuraavana aamuna kokoonnuimme urheilumajalle. Kollegani Anneli tuli välittömästi luokseni ja alkoi vaivaantuneena  selittää edellisen yön tapahtumia. Hän sanoi pelkäävänsä oudoksi leimautumista, mutta siitä huolimatta hänen oli pakko kertoa. Tunne oli niin voimakas, hänen oli tämä nyt vain tehtävä, ei siitä päässyt mihinkään. Rohkaisin Annelia ajatellen liekö samanlainen uni ja ajatukset valvottaneet häntäkin.

Anneli kertoi heränneensä puoli kolmen aikaan yöllä kehotukseen ottaa kynä ja paperia ja kirjoittaa radiosta kuulemansa runo muistiin minua varten. Sytyttämättä valoja hän oli ottanut yöpöydältään kynän ja alkanut kirjoittaa. Kynä ei ensin luistanut, sillä Anneli yritti kiireessä ja pimeässä kirjoittaa pöydällä olleen luentokansion muovikanteen. Kansiossa oli hänen Goethen runojen käännöksiä käsittelevä lisensiaattityönsä. Nopeasti Anneli oli kääntänyt kannen syrjään ja kirjoittanut ensimmäiselle sivulle radiosta samalla hetkellä kuuluneen runon.

Anneli ojensi paperin minulle. Saksankielisen tutkimuksen sisällysluettelon poikki vinoittain luki hänen käsialallaan kirjoitettuna:

”Niin ilkeitä kieliä, matalia mieliä syntyy ja itää.

Miks korkeita torneja, suuria muureja rakentaa pitää?

Voima ja valta niiden auta alta,

tee korkeiksi mielet, lempeiksi kielet!”

Anneli kertoi, että kumarruttuaan sulkemaan radiota hän oli huomannut, ettei se ollut päällä lainkaan. Ja hän olisi voinut vannoa kuulleensa runon radiosta! Hän tunsi itsensä omien sanojensa mukaan ”totaaliksi hölmöksi”, ei olisi halunnut kertoa toilailuaan minulle, mutta jokin suorastaan pakotti siihen. Halasin Annelia kiitollisin mielin, minulle oli sittenkin vastattu! Paperi on minulla vieläkin tallessa aarteenani.

26.2.2022 Se todellinen vapaus

Kunpa osaisin kertoa ja kuvailla saavuttamani vapauden ja polun siihen. Yritän parhaani. Elo- syyskuussa viime vuonna tunsin pakottavan tarpeen olla vapaa. Kun en osannut määritellä tuota olotilaa muuna kuin vapautena uusiin seikkailuihin, pyrin helpottamaan niihin pääsyä ensimmäisenä mieleen tulevin keinoin. Mahdollisuus tutkia tietoisuutta, kulkea maailmalla, katsella asioita uusista näkökulmista, tavata mielenkiintoisia tutkijoita, osallistua konferensseihin kunhan maailma avautuu - tuon koin vapautena ja totesin, että tässä nykyisessä yhteiskunnassa tuollaisen vapauden toteutuminen on sidoksissa rahaan. Jotta sitä olisi riittävästi...

Lue lisää

... enkä olisi enää sidottu huolehtimaan kiinteästä omaisuudestani, päätin ryhtyä myymään. Mietin, kummastako luopua mieluummin, mummonmökistäni vaiko ihanasta uniikista kaupunkiasunnostani. Päätin säilyttää mummonmökin, sinne olisi ihana kesäksi maailmalta palata ja istutella köynnöksiä, joiden kasvua seurata aamukierroksilla.

Vapauteen, vapauteen, se oli koko ajan tavoitteena mielessäni, jopa niin, että aloin turhautua asunnon myymisen pitkään prosessiin. Mummonmökin rauhasta poistuin kerran viikossa vierailulle äidin tehostetun palvelun kodikkaaseen huoneeseen ja vastentahtoisesti yövyin tarvittaessa kaupunkiasunnossa, josta mielessäni olin jo luopunut ja jonka tavaroita olin pois pakkaillut ja huonekaluja luovuttanut. Mummonmökin päivittäiset askareet ankkuroivat mielen pois turhien ajatusten laineilta ja antoivat mahdollisuuden sulatella elämässä tapahtunutta.

Syyskuussa olin kirjoittanut: "En ole yhtä kuin menneet kokemukseni, olen niiden kautta kasvamisen tulos." Vilpittömästi koin päästäneeni irti vaikeista kokemuksista, vaikka en mitenkään voinut käsittää, miten tunnuin kerta toisensa jälkeen olleeni samassa suossa. En nimeä niitä, en mene yksityiskohtaisuuksiin, sillä ei ole merkitystä sinulle. Vain se, että totesin saman toistuvan aina eri muodossa - tuntuuko tutulta? Tulos... oliko siis tämä kokemusten hyväksynnän jälkeinen tila sitten se tulos, se, että olin irti kokemuksista niin että kiitin niistä, vaikka en ymmärtänyt miksi samaa aina sain uudelleen? Edelleen mietin.

Olin aloittanut tutkimuksen NDE- kokemuksista haastatteluihin pohjaten (NDE = near death experience, suomalaisittain kuolemanrajakokemus). Moni kertoi katsoneensa elämäänsä kuin filminä, jonka joka hetkeen osallistui tuntemalla selvästi toisten ihmisten tunteet, joita oli teoillaan ja sanoillaan saanut heissä aikaan. Tässä prosessissa he olivat tiedostaneet, mitä olivat tulleet elämässä maan päällä oppimaan ja mitä varten saaneet kokemuksiaan. He sanoivat oivaltaneensa, että he itse olivat vastuussa elämästään ja jokaisen kokemansa jutun he olivat aiheuttaneet itse itselleen. Taas peilailin omia kokemuksiani, niitä aina uudelleen samassa suossa olemisia. Ne eivät enää häirinneet, mutta en vaan tajunnut, miksi niitä olin kokenut ja koin. Pyysin apua näkymättömältä ohjaukselta taas kerran.

Eilen soitti ystävä. Hänen sanomastaan nousi niin selvästi selitys sille, miksi olin nuo suo-kokemukset saanut. Niin hemmetin selkeä punainen lanka piirtyi kokemukset kooten, se oli syy ja sen seurauksena nuo kokemukset. Jokainen niistä tarjosi minulle mahdollisuuden toimia itseni kannalta oikein siten, ettei siitä seurannut vahinkoa kenellekään toiselle. Itseni kannalta, siis omaan kehitykseeni vaikuttamiseksi, tähän elämään ottamani läksyn oppimiseksi. Kun en mahdollisuutta käyttänyt, sain aina uuden eli kokemus toisti itseään eri muodoissa, eri ihmisten kanssa, mutta pohjimmaltaan oli aina samasta asiasta kysymys. Tämän upotessa tajuntaan tuntui, että pääni sisällä oli ilmapallo, joka laajeni tämän tarkastelun myötä. Sitten poksahti, oivalsin. Mikä tunne, mikä helpotus, miten todella yksinkertainen juttu, miten mieletöntä kuitenkin! Seurauksena hetkessä se, mitä olin järjen kanssa touhuten kauan tavoitellut - vapaus. Se ei ollut mitään tähän todellisuuteen liittyvää konkretiaa, ei vaatinut rahaa toteutuakseen - se oli uusi näkökulma kokemuksiin, ymmärtäminen, että kaikki kommervenkit olivat olleet itselleni ja kasvulleni tilaamiani, en vain ollut tajunnut mahdollisuuksia käyttää. Miten helposti tuossa kokemuksien kanssa käydyssä painissa olisin voinut tuntea, että maailma, jokin ulkopuolinen voima, joku ihminen oli minua vastaan ja uhriutumisesta olisi helposti seurannut katkeroituminen. Luojan kiitos, kirjaimellisesti, niin ei ollut käynyt. Olin jollakin tasolla tajunnut, että tässä täytyi nyt olla joku juoni. Apua pyydettyäni se minulle paljastui.

VAPAUS,  jonka nyt joka solullani tunnen ja joka vei painon rinnastani (en edes luullut sitä enää olevan) on sitä, että olen tuon läksyksi ottamani asian oivaltanut, osaan yhdistää jokaisen kokemuksen siihen, olla jokaisesta kiitollinen. On tunne, etten tarvitse enää noita tuskaisia kokemuksia, olen viimein oppinut läksyni ja jatkossa toimin sen mukaan. Vahvistukseksi saattaa tulla muutama tukiopetustuokio tarvittaessa, mutta kiitos niistä jo etukäteen; ne eivät anna minun unohtaa läksyäni!

6.2.2022 Tietoisuus ei katoa kehon kuolemassa

Todella lämpimästi suosittelen saksalaisen tutkijan Oliver Lazarin haastattelua Life after death, julkaistu 7. tammikuuta 2022. Hän on tieteellisen tutkimuksen keinoin vahvistanut sen, minkä opin omaksi totuudekseni ns. out of body -kokemukseni ja edesmenneitten kohtaamisten kautta: tietoisuus on fyysistä olemustamme laajempi eikä se katoa kuolemassa

Saat suomenkielisen tekstin videoon seuraavasti: settings->subtitles->autotranslate->Finnish

2.2.2022 Harjoitteita yliaistillisen havainnoinnin herkistymiseen

Aivojen etuosa säätelee verbaalista havainnointia ja ilmaisuja. Sen vahingoittumisen on todettu edesauttavan ei-fyysisten aistien terävöitymistä.

Itse olen todistanut tuollaisen tapahtuneen: Astuin hoitajan ohjaamana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa huoneeseen, johon mieheni aiottiin leikkauksen jälkeen tuoda. Huoneessa oli hoidettavana nuori mies, jonka aivot olivat vahingoittuneet kolarissa. Hoitajien rauhoittelemana hän yritti tempoa kanyylia kämmenselästään siinä onnistumatta. Nuori mies oli tuotu huonekaveriksi leikkauksen aikana, joten hän ei ollut tavannut miestäni eikä mieheni siis ollut voinut kertoa minusta. Nimeäni ei kukaan ollut sanonut ääneen saapumiseni jälkeen. Kuitenkin heti huoneeseen astuttuani nuori mies kääntyi minuun päin ja sanoi: "Laila, anna ne pihdit laukustasi, että saan tämän riivatun letkun irti!"  Hämmästyin ja avasin laukun näyttääkseni pojalle, ettei minulla sellaisia ollut. Siellä pihdit kuitenkin olivat! Muistin, että sairaalaan lähtiessä korjasin niillä kaulakoruni lukkoa ja ilmeisesti olin pannut pihdit ajatuksissani laukkuun, hermostunut ja jännittynyt leikkauksesta kun olin.

Vahingoittamatta aivojen etuosaa sen saa "pois pelistä" harjoitteilla, jotka vahvistavat aistien ulkopuolista havainnointia. Lynne McTaggart on käynyt läpi joukon asiaan liittyviä tutkimuksia ja niitä yhdistellen koonnut harjoitteita, jotka auttavat vapautumaan kielen ja sanojen kahleista. Jos haluat ottaa ne ohjelmaasi, löydät ne otsikon linkistä.

Thalia_026.jpg24.1.2022 Jumalan määritelmiä

Caroline Myss,  teoksista suomennettu mm. Hengen anatomia ja Toipumisen taito, sanoo omana määritelmänään: Jumala on laki, asioiden kaikenkattava universaali järjestys,  samanaikaisesti intiimi ja kosminen.

Neale Donald Walsch, mm. Keskusteluja Jumalan kanssa, toteaa: Jumala on kaikki, mitään ei ole Jumalan ulkopuolella. Tuon valtavuuden vuoksi ei Jumalaa voi erikseen määritellä.

** 16.1.2022 Kyselykausi

Ihan ensimmäiseksi toivotan sinulle, lukijani, todella mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää  vuotta 2022!

Eilisessä ohjauskeskustelussa "Aino" pohti, voivatko kaikki hänelle sattuneet tapaukset olla muutakin kuin sattumaa ja samalla sitten tuskaili, olivatko ne edes tosia vai pelkkää hänen mielkuvitustaan. Kovasti kuitenkin saivat pohtimaan ja kysymään. Tuntuipa tutulta!

Joskus kesällä 1990 mietin tuskaisena, ...

Lue lisää

miksi minä koin näitä kummallisuuksia, selittämättömiä asioita. Mieleeni palautuivat monet oudot kokemukseni ja minua vaivasi ajatus siitä, etteivät kaikki tunnu aistivan samalla tavalla. Kun tuolloin aloin jututtaa yhä useampia tuttaviani tästä aiheesta, selvisi, ettei monella heistä ollut edes kiinnostusta tällaisiin asioihin saati että olisivat uskoneet kenellekään tällaisia asioita tapahtuvan. Miksi siis minä näitä koin? Tuohon aikaan vielä vähäistä kirjallisuutta lukemalla yritin löytää mahdollista selitystä. Kysyin jatkuvasti itseltäni, mistä näissä kokemuksissani oikein oli kysymys. Ja aina uudelleen mietin sitäkin, miksi juuri minulle näitä tapahtui.

Elämääni ilmaantunutta mummonmökkiä kesää varten siivotessani nämä kysymykset pyörivät ajatuksissani. Yhtäkkiä mielessäni oli kuin ulkopuolelta annettu kirkas ajatus "kellomorsian". Kellomorsian - se vaikutti jotenkin tutulta. Muistin, että Anu Kaipainen oli kirjoittanut tuon nimisen kirjan. Se oli siis seuraavan viikon kaupunkireissulla hankittava, jospa siitä jokin vastaus heltiäsi. Eipä tarvinnut hankkia, kirja löytyi parin päivän kuluttua aivan sattumalta, kun edelliseltä emännältä jäänyttä kirjahyllyä siivosin.

Selasin kirjaa uteliaana. Se kertoi naisesta, joka koki kummallisia asioita ja jota pidettiin sen vuoksi kylähulluna. Aivan kuin olisin joutunut mielessäni vastaamaan, olisinko valmis pitämään omista kokemuksistani kiinni, vaikka joutuisin naureskelun kohteeksi, vaikka työni tulisi uhatuksi. No, mitenpä itsesi kiellät. Luin takakanne tekstin: "Neiti Johanna Liimatainen on aivan tavallinen ihminen K:n kaupungista. Miksi siis juuri hänelle tapahtuu ihme? Sitäpä sopii kysyä... Ääni antaa Johannalle tehtävän: Paranna laululla maailma, vapauta ihmisen sisäinen kauneus. Kellomorsian on nykyaikainen ihmetarina, uskomaton ja juuri siksi niin kiehtova. Se on kepeästi hullutteleva satiiri naurunkure silmäkulmassa. Mutta se on samalla vakava hätähuuto hengen puolesta ainetta palvovassa maailmassamme. "

21.12.2021 Lonkerolohi

Vuosia sitten minulla oli ns. kivijalkakerroksessa työhuone samassa rapussa ylimmässä kerroksessa olevan asuntoni kanssa. Sen kahvihuoneen iso jääkaappi oli tarpeen joulukokkauksessa, sillä aina innostuin ihan liian kanssa. Graavilohta varten olin varannut työhuoneen jääkaappiin fileet ja saanut ystävältä neuvot hyvän konjakin käyttöön valmistuksessa. Resepti kädessä valmiina graavaukseen menin kaapista ottamaan vielä konjakin. Harmikseni huomasin, että muistelemani pullo olikin viskipullo ja siinäkin vain tilkka jäljellä. Kaasin tilkan snapsilasiin, välikö hällä, ajattelin. Hississä alas mennessä tulin katumapäälle. Kalaanko nyt läträisin edesmenneen ystäväni Michaelin kanssa nautitusta viskistä loput! Kohotin maljan Michaelille ja yhteisille vuosillemme ja siemaisin snapsilasin tyhjäksi. Mitäs nyt sitten?

Valmistelin fileet reseptin mukaan ilman alkoholitehostetta. Sopivaa astiaa ja tarvittavaa painoa ei työhuoneella ollut, joten takaisin hieman viskintuoksuiseen hissiin ja yläkertaan. Astiaa valitessani huomasin, että joltakin saunavieraistani oli jäänyt lonkerotölkki. En juo lonkeroa, en siideriä, en olutta, joten en osannut arvioida lonkeron makua loheen yhdistettynä. Ajattelin, että "viina kuin viina" ja päätin kokeilla. Lonkeroin siis loheni. Kun joulun aikaan sitten oli aika sitä maistella, koekaniiniksi sattui sopivasti naapurissa asuva Tavin Liisa. Jos kuka, niin Liisa luovana ja kokeilunhaluisena maailmankansalaisena oli halukas moista luomusta testaamaan. Hyvät arvostelut antoi ja vuosien ajan lonkerolohtani muisteli. Nyt sitten luin Kalamestarien tämän joulun mainoksesta, että tujaus giniä kruunaa graavisiian. Googlasin lonkeron ainesosat ja opin, että giniähän siinä. Joten jos et tykkää giniä juoda etkä halua sitä  ostaa vain graavikalan vuoksi, ota lähikaupasta tölkki lonkeroa. Ihan ajaa saman asian!

**12.12.2021 Isän tuki

Tiistaina tulee kaksi viikkoa silmäleikkauksesta, johon olin pitkään odottanut vuoroani. Niin pitkään, että näkeminen alkoi olla jo melko huonoa, autolla ei olisi saanut ajaa oikeastaan ollenkaan. Marraskuun loppupuolen perjantaina soitin selvitellen paikkaani leikkausjonossa. Oli kuulemma varauduttava vielä kuukausiin, sillä todennäköisyys leikkauksen toteutumisesta kuuden kuukauden eli  lain salliman pisimmän odotusajan aikana oli huono. Kaikki kun on viivästynyt koronatilanteen vuoksi.

Lue lisää

Mielen piristykseksi tein viikonloppuna ison siivouksen ja sain kodin tunnelman ja sitä kautta oman olon kohennettua. Sohvalla lojuen sitten kaikesta nauttiessani tunsin olon kuitenkin hieman kaihoisaksi leikkausuutisen vuoksi. Tuli edesmennyt isä mieleen. Muistin, kuinka hän oli ilmaantunut lonkkaleikkaukseen hetkellä, jolloin mielikuvassani katselin aukaistua kehoani ja siellä törröttävää luuta, jonka sahaamisen äänen ja palaneen hajun tunsin ihan konkreettisina ja voin pahoin. Isä pani tuolloin kätensä olkapäälleni ja ohjasi ajattelemaan äänet aikoinaan Kuusjärven rannalle pystyttämänsä mökin rakennusääniksi. Kun pyysin vahvistusta sille, että todella on siinä paikalla, hän alkoi yksityiskohtaisesti esitellä rakennusajan vaatteitaan ja perheen vitsinä olleita virttyneitä uimahousujaan. Kaikki nuo olin kokonaan unohtanut enkä niitä tuossa hetkessä varmasti ajatellut. Alkoi naurattaa, paniikki laantui. Tätä siinä sohvalla muistellessa kohotin käteni kuin ottaakseni isää kädestä ja pyysin häneltä apua tähän silmien korjaamiseen, kun kerran viime leikkauksessakin oli mukana.

Maanantaina heti aamusta sain soiton ja minulle tarjottiin mahdollisuutta leikkaukseen seuraavan päivän peruutuspaikalla. Ilman muuta ja iloisena hyväksyin. Aamulla klo 7 olin silmäkeskuksen ala-aulassa. Hissit alkoivat toimia vasta klo 7.15, joten vietimme aikaa samankaltaiseen leikkaukseen tulleen miehen kanssa keskustellen. Yhdessä sitten menimme yläkerroksiin ilmoittautumaan ja jatkoimme keskustelua. Mies mainitsi Kolvanan Uuron ja sanoin tietäväni hyvin tuon luontonähtävyyden, sillä 1960-luvun puolivälissä rakennettu perheemme mökki oli ollut siitä noin parin kilometrin päässä. Mies kysyi perheemme nimeä ja sen kuultuaan innostui: parhaat mökki-ihmiset ikinä, heidän pihansa läpi alkuun olimme kulkeneet ennen kuin hänen isänsä kanssa oli minun isäni tien mökille Kuusjärven rantaan rakentanut! Emme olleet tunnistaneet toisiamme, osin maskien takia, osin siksi, että aikaa oli noista kesistä mennyt jo vuosikymmeniä. Mies muisteli isää, hänen rauhallisuuttaan kaikkien asioiden käsittelyssä, heidän yhteisiä kalastus- ja metsästysretkiään, rapujen istuttamista. Oli aina kaupunkikäynneillään isän luona käynyt tarinoimassa tämän kuolemaan saakka.

Miestä kuunnellessa tuntui kuin isä olisi ollut siinä vieressäni. Samassa muistin, että minähän olin pyytänyt häntä auttamaan! Kuusjärvi ja ihanat mökkiajat taas kuin allekirjoituksena paikalla olosta. Olisiko isä todella pystynyt järjestämään peruutuspaikan ja vielä juuri tuon Kuusjärven rannalla asuvan miehen kanssa samaan aikaan? Oliko tässä nyt liian monta seikkaa pelkkään sattumaan? Annan itseni uskoa isällä olleen sormensa pelissä, joten laitan nuo kaksi tähteä otsikon viereen. Arvaat varmaan, että leikkauksen ajan kasvosuojuksen alla hymyilin koko ajan.

2.12.2021 Elämän synty sattumaa - kuinka suurella todennäköisyydellä?

Matemaatikko Chandra Wickramasinghe: Todennäköisyys, että elämän ensimmäisen dna-molekyylin ilmaantumiseen tarvittavien ainesosien syntyyn vaadittavat tekijät olisivat sattumalta esiintyneet oikealla hetkellä oikeassa suhteessa oikeanlaisena prosessina ja saaneet aikaan oikeanlaisen ympäristön on 1:1000000000 jne.,  kaikkiaan 40.000 nollaa tuon ykkösen perään.

Astronomi Fred Hoyle: Todennäköisyys elämän syntyyn sattumalta on yhtä suuri kuin jos romuttamon yllä riehuva tornado kokoaisi siinä hajallaan pyörivästä rojusta täysin toimivan Boeing 747 -suihkukoneen.

LISÄYS: Eräs lukija oletti minun yllä olevilla todistavan elämän maapallolla olevan niin uskomaton juttu, ettei muualla voisi olla samanmoista sattumaa ja sen seurauksena elämää. Näin en ajattele enkä usko. Minulle nuo kertovat siitä, että elämä ei syntyne sattuman seurauksena vaan sen täytyy olla suunnattoman ja tietoisen älykkyyden aikaansaannos. Tähän tulokseen ovat monet nykyiset fyysikot ja muut tiedemaailman edustajat päätyneet. Uskon myös, että tuollaisen älykkyyden luomuksia on tässä universumissa ääretön määrä, puhumattakaan multiversumista lukuisine ulottuvuuksineen ja energiatihentymineen. 

24.11.2021 Ihmiskeho - sattumaa? evoluution tulos? luotu? jos, kuka loi?

Edellisessä tarinassa mainitsin Dispenzan pitävän kehoa ihmeellisenä luomuksena. Niin se onkin, sekä historialtaan että toiminnaltaan.

Ihmiskehon historiaa, sen kehittymistä evoluution kautta on tutkittu apinoiden ja alkuihmisten ketjussa, mutta aina vaan siitä puuttuu linkki nykyihmiseen. Viimeisimpien tutkimusten mukaan

Lue lisää

n. 200.000 vuotta sitten tapahtui ihmisen kromosomeissa muutos, joka teki meistä aivan oman lajin eli ei siis olisikaan mitään linkkiä tuossa välissä. Ihminen ei ole sen jälkeen muuttunut lainkaan, me ilmestyimme kuin tyhjästä ja siinä kaikki. Metkaa vain on, ettei tuollainen muutos - kahden kromosomin yhdistyminen yhdeksi - tapahdu evoluution keinoin. Se voi syntyä vain siten, että joku tekee sen tarkoituksella. Mutta kuka sen olisi 200.000 vuotta sitten tehnyt? Pitäisikö sittenkin uskoa sumerilaisten tarina annunnakeista, jumalista, jotka tulivat tähdistä hakemaan maapallolta kultaa ja loivat ihmisen. Mitä pitäisi ajatella muinaisten kielten tuntija Mauro Biglinon toteamuksesta, ettei alkuperäiskielisessä Raamatussa, sen Vanhan Testamentin osassa, puhuta Jumalasta yksikössä vaan käytetään käsitettä Elohim, joka on monikollinen sana. Useassa yhteydessä mainitaan Elohim -joukosta joitakin yksilöitä nimeltä. Nämä yksilöt olivat sitten kukin jonkin kansanryhmän johtajia, jumaliksi koettuja. Esimerkiksi ihmisen luomistarinassa esiintyy alkuperäiskielen termi Elohim ("Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme...") ja Baabelin tornin rakentamisen yhteydessä mainitaan jumalat / Elohim ("Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä,niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."). Jumalia siis useita saman askareen parissa? Annunnakitko? Jos, mitä he sumerilaisen tarun mukaan ihmistä luodessaan tekivät? Tarun tarkempi analysointi on tuottanut mm. rohkean tulkinnan, että kyseessä olisi kuvaus geenimanipulaatiosta.

Mihin annunnakit sitten kultaa tarvitsivat? Olivat pilanneet  planeettansa Nibirun ilmakehän ja kultaa siihen laittamalla saatiin suojakilpi, joka esti avaruussäteilyn pääsyn planeetalle.  Entäpä miksi sitten loivat ihmisen? Kullan kaivaminen oli rankkaa työtä maapallon olosuhteisiin sopeutumattomille ja työvoimaa tarvittiin. Mistä annunnakit tarun mukaan tulivat? Kotiplaneettansa on Nibiru, jonka kiertorata on toisenlainen muiden aurinkoamme kiertävien planeettojen suhteen. Se kiertää auringon joka 3600 vuosi kulkien lähietäisyydellä maapallostamme, joten täältä oli kätevää käydä matkan varrella kultaa hakemassa ja käyttää asukkaita työläisten kehittämiseen. Joidenkin havaintojen mukaan Nibiru on taas lähestymässä maapalloa, joten tarun syntyajankohta täsmäisi viime kierroksen vierailun ajankohtaan. Jotkut ennustavat annunnakien uudelleen ilmaantumista planeetalle, jotkut sanovat, etteivät kaikki aikaisemmat tulijat olisi täältä koskaan poistuneet.Ja tietenkin tästä tarusta ja sen tulkinnasta  käydään tiukkaa kisaa - totta vaiko ei, uskoako vanhaa legendaa vaiko ei.

Mutta historian lisäksi ihmiskehon toimintaan liittyy jokapäiväisiä hurjia juttuja, tässä jokunen fakta ihmeteltäväksi:

- sydän pumppaa verta minuutissa n.7,6 litraa, tunnissa jopa yli 380 litraa

- sydän lyö yli 100.000 kertaa päivässä, n. 3 biljoonaa kertaa elämän aikana yleensä ilman huoltoja

- verisuonia kehossa on yli 96.000 kilometriä

- kehossa on joidenkin tutkimusten mukaan n. 37 biljoonaa solua (37 ja kaksitoista nollaa perään, biljoona on tuhat miljardia ), jotkut tutkijat ovat päätyneet huomattavasti suurempiin lukuihin, jopa 50 biljoonaan.

- solu kykenee oppimaan, muistamaan ja olemaan vuorovaikutuksessa muiden solujen kanssa

- jos otetaan yhden solun DNA ja venytetään se suoraksi, pituun on n. 1,5 metriä - siis yhden solun DNA

- kehossa on kaiken kaikkiaan niin pitkästi DNA:ta, että se yltää 150 kertaa aurinkoon ja takaisin (maan etäisyys auringosta on 149,6 miljoonaa kilometriä)

- uusia soluja syntyy n. 10 miljoonaa sekunnissa, koska sen verran niitä sekunnissa menetetään

PS. Vatikaani palkkasi Mauro Biglinon kääntämään muutamia Vanhan Testamentin käsitteitä alkuperäiskielen tarkan merkityksen mukaan. Biglino ei tuolloin tiennyt, että saamansa käsitteet olivat Raamatusta ja käänsi ne todella yksityiskohtaisesti ilman minkäänlaista tulkintaa. Kohua herätti tietysti tuo monikollinen Elohim, mutta myös mm. käsite "Jumalan Henki". Se kun kirjaimellisen käännöksen mukaan ilmaisi jotain konkreettista esinettä, joka pystyy liikkumaan ja leijumaan ilmassa. Kun sitten asetettiin Biglinolta tilattu tulkinta Raamatun tekstiin, kohu Vatikaanissa oli valmis ja mies erotettiin tehtävästään. Eihän nyt ollut äärtä ei laitaa siinä, että mm. teksti "Ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä" kertoisikin jostakin alkumeren yllä ilmassa leijuvasta lentävästä laitteesta.

Jos kiinnostuit Biglinosta, joka sittemmin on alkanut esitelmissään tulkita Raamattua alkuperäiskielen merkitysten mukaisesti, tutki Youtubea. Mauro tosin puhuu vain italiaa, mutta joissakin pätkissä on tekstitys englanniksi. Jos ei hallitse englantia ekä italiaa, joissakin videoissa on automaattisen suomennoksen mahdollisuus. Kieli nyt on sitä, mitä google pystyy tarjoamaan, mutta jos oikein terästää ajatuksensa, saattaa saada jutusta kiinni. Tässä videossa Biglino selvittää tuota Elohim - monikko - yksikkö -asetelmaa Raamatun teksteissä. Video tarjoaa automaattisen käännöksen, löytyy klikkausketjusta settings - subtitles - autotranslate - Finnish.

22.11.2021 Jos ajatus voi parantaa, voiko se saada aikaan sairauden myös?

Edellisen kirjoituksen luettuaan postituslistalainen Janne kirjoitti minulle: "Ihminen voi omalla ajatuksellaan sairastua mutta myös parantua. Toki jälkimmäinen taitaa olla vaikeampaa. Kun on sairastunut, on monesti myös mieliala muuttunut, ehkäpä jo ennen sairastumista tai sairauden aikana."

Joe Dispenza, Ph.D, koki pahan liikenneonnettomuuden ja sen seurauksena

Lue lisää

lääkärit ehdottivat hänen selkärankansa jäykistämistä metallin avulla. Joe päätti toisin ja lähti sairaalasta. Hän päätti uskoa, että jos luonto saa aikaan niin ihmeellisen luomuksen kuin elävä ihmiskeho on, se pystyy sen myös itse korjaamaan. Joe keskittyi joka päivä ajattelemaan olevansa terve. Hän päätti jatkaa tuota niin kauan kunnes tuntisi sen olevan totta tässä ja nyt. Siksi hän pyrki kokemaan ehdottoman kiitollisuuden terveydestään, joka oli jo totta. Siihen oli aikaa, sillä Joe ei voinut muuta kuin maata mahallaan ja ajatella. Niin kauan hän keskittyi, että pääsi viimein tunnetasolla kokemaan aidosti ja konkreettisesti, miten ihanaa oli olla terve. Ja saman tien hän olikin. Oma ajatusenergia johti tunnetasolla täyteen varmuuteen ja kiitollisuuteen terveydestä tässä ja nyt.

Itsenä parantamisesta ajatuksen avulla on siis kokemuksia. Mutta toimiiko ajatus myös toiseen suuntaan, voiko se sairastuttaa? Lääketieteen tohtori Bruce Lipton korostaa, että ajatukseenkin voi addiktoitua, tulla siitä riippuvaiseksi. Käytännössä se voi olla esimerkiksi sitä, että uskoo olevansa sairas, pelkää niin, että koko ajan tarkkailee kehonsa toimintoa ja tulkitsee pienetkin olotilan muutokset juuri siksi syöväksi, joka mielessä pelottavana pyörii. Kun ajatus vaikuttaa todellisuuden rakentumiseen parantumisessa, miksei tämä voisi olla syynä myös sairastumiselle? Einsteinin sanoin: "Kun värähtelysi vastaa haluamasi todellisuuden värähtelyä, et voi mitään sille, että se toteutuu. Muu ei ole mahdollista." Kukaan ei varmaan tahdo sairautta, mutta jatkuvasti sen parissa askaroiva ajatus luo ajatusta vastaavan todellisuuden. Näin voitaneen olettaa Einsteinin ja monen hänen jälkeensä ajatusenergian vaikutusta tutkineen fyysikon toteamusten perusteella.

Vaikka ei sairastumista pelkäisi, mahdollisuuksia stressin kehittymiseen on monia muitakin. Vaikkapa äänet työpaikalla, koneiden melu tai vain naapurin puheääni. Tuottava Toimisto 2005 -tutkimus (Työterveyslaitos, Teknillinen korkeakoulu) totesi stressiä aiheuttavia seurauksia tästä: väsymys, ärsytys, toistuvasti katkaistu keskittyminen, työn laadun ja työtehon heikkeneminen n. 10 %:lla. Siinäpä jo stressin siemeniä. Tässä lisää: saman sisäisen dialogin pyörittäminen, ajan hallitsemattomuus, saavuttamattomat odotukset, arvostelu ja tuomitseminen, elämän ennustamattomuus, hallintadraamat ihmissuhteissa, turvallisuuden harha, tunteiden sekamelska, negatiivinen tunnetila (kiukku, ahdistuneisuus, marttyyrius, turhautuminen, syrjäytyminen, itsesyytös, masennus, kärsimättömyys, huolestuneisuus, katkeruus) – onhan näitä.

Meillä on hermojärjestelmässä kaksi vaihdetta: sympaattinen – ”tappele tai pakene” ja parasympaattinen – ”rentoutuminen”. Sympaattisen järjestelmän hallitsevuus johtaa stressiin. Sanotaan, että pitkäkestoinen negatiivinen tunnetila saa elimistön pois tasapainoisesta toiminnasta aiheuttamalla kortisolin ja adrenaliinin, ns. stressihormonien, pysyvän ylituotannon. Tällä taas on negatiivinen vaikutus mm. immuunijärjestelmään.  Mutta ei ajan tarvitse pitkäkään olla, kun elimistön toiminta ontuu: jo 5 minuutin negatiivinen tunne saa aikaan 6 tuntia kestävän vajeen immuunijärjestelmässä.  Mitäpä tekeekään monen vuoden kauna ja katkerat ajatukset vaikkapa avioeron jälkeen? Olisiko tässä jo hyvä syy ajatella itseään ja päästää irti negatiivisista ajatuksista, jos sellaisia huomaa hautovansa?

Janne toteaa viestissään, miten vaikeaa mielialan ja asioihin suhtautumisen muutoksen täytyy olla. "Tällöin monesti tarvitsee ajatukselle, mielelle ja elämään suhtautumiseen uuden toimintatavan", hän tuumaa. Vaikeaa tuo ajatuksella aikaansaatu varmuus oli Dispenzallekin. Avuksi muille hän kirjoitti teoksen Luo itsesi uudelleen. Kustantaja sanoo: "Kirjassaan Joe Dispenza tarjoaa lukijalle työkalut, joiden avulla voi tehdä elämäänsä myönteisiä muutoksia." Parantumisesta kiittäessään Dispenza teki lupauksen omistaa elämänsä tietoisen ajatusenergian ja todellisuuden muotoutumisen tutkimiseen. Niin hän on tehnytkin, tässä linkki hänen kotisivulleen. Sieltä löytyy ihmisten kertomana monenlaista tietoisella ajatuksella aikaansaatua elämän kohentumista ja sairauksista paranemista.


11.11.2021 Lukija kysyy, voiko omalla ajatuksella parantaa itsensä

Soluilla on muisti, ne kykenevät oppimaan ja välittämään tietoa toisilleen. Tämä siis ihan tieteen edustajien eli kantasolututkijoiden kertomana. Jokaisella elimellä on omat kantasolunsa ja nämä muistavat aina elimen optimaalisen tilan. Jos elin sairastuu, alkaa solujen toiminta tuon optimaalisen tilan palauttamiseksi. Sama solujen toiminta käynnistyy olipa virhetila kehossa sitten mikä tahansa, solujen pyrkimys on toimia normaalin olotilan palauttamiseksi.

Amerikkalainen lääkäri ja parantaja Leonard Lascow keskittyi tutkijoiden ohjeen mukaan

Lue lisää

viiteen petri- eli koemaljaan, joissa jokaisessa oli syöpäsoluja. Jokaisen maljan kohdalla käytettiin erilaista ajatus- ja keskittymistapaa syöpäsolujen määrän ja toiminnan vähentämiseksi.

1. Lascowilla vain ajatus luonnollisen olotilan palautumisesta eli solujen kasvu ja korjaantuminen normaaliksi.

2. Lascow kuvitteli, että syöpäsolut katoavat vähitellen niin, että maljaan jää vain kolme solua.

3. Lascowilla ei mitään erityistä ajatusta, hänen tuli vain pyytää Luojan tahtoa virtaamaan käsiensä kautta.

4. Lascowia pyydettiin lähettämään syöpäsoluille rakkautta ja myötätuntoa.

5. Lascowin tuli kuvitella syöpäsolujen muuttuvan ei-materiaksi, aineettomiksi, ja katoavan valoon.

Paras oli 1.. Sen mukainen toiminta esti syöpäsolujen lisääntymistä enemmän kuin kolmanneksen verran. Myös 3. ja 2. estivät syövän kasvua, mutta vain puoliksi niin tehokkaasti kuin 1:n mukainen toiminta. 1 ja 2 yhdessä; kaikki palautui ennalleen ja vain kolme syöpäsolua jäljellä - tämä siis tuplasi tuloksen. Ajatus on energiaa, sillä on värähtelytaajuutensa ja sen vaikutus on jo tieteen toteama. Tämän tuloksen valossa voisi päätellä, että voimakkain vaikutus ajatuksella on silloin, kun vain rennosti ajattelee kehon kyllä tietävän kuinka toimia, kiitollisena ja luottaen pyytää / ajattelee tilanteen normaaliksi ja kuvittelee tarkasti lopputuloksen jo toteutuneena.

Albert Einstein sanoi, että "kaikki on energiaa ja siinä kaikki. Kun värähtelysi vastaa haluamasi todellisuuden värähtelyä, et voi mitään sille, että se toteutuu. Muu ei ole mahdollista. Tämä ei ole filosofiaa. Tämä on fysiikkaa". ("Everything is energy and that´s all there is to it. Match the frequency of the reality you want and you cannot help but get that reality. It can be no other way. This is not philosophy. This is physics.") Ja värähtelytaajuutesi = haluamasi todellisuuden värähtelytaajuus sillä hetkellä, kun pystyt kokemaan ja uskomaan haluamasi todellisuuden toteutuneena tässä ja nyt.

HUOM: Yllä kuvattu on vain vastaus lukijan esittämään kysymykseen eikä sitä tule tulkita niin, että voi vapaasti ohittaa lääketieteen antaman avun.

Tieteellinen kirjoittaja Lynne McTaggart kuvaa teoksessaan Intention Experiment tutkimuksia, joiden mukaan potilaan tai muun apua tarvitsevan ympärillä on ns. kaksoisrinki ajatuksella auttajia. Ulomman ringin keskittyminen potilaan lähellä oleviin keskittyjiin heitä vahvistaen on tuonut paremman parantumistuloksen kuin ajattelun keskittäminen suoraan itse potilaaseen tai sairauteen. Toinen melko mielenkiintoinen havainto McTaggartin tutkimusraporteissa on se, että kun keskittyjiä on kaksi, samaa sukupuolta olevat keskittyjät saavat parempia tuloksia kuin kaksi eri sukupuolta edustavaa.

Jospa näitä tutkittuja juttuja yhdistämällä löytyisi se paras tapa. Hyvän tuloksen sai eräs ystäväni siten, että otti vastaan normaalin rintasyöpähoidon, mutta ei puhunut syövästään jatkuvasti, ei selostanut hoitoja kenellekään, ei tavallaan kiinnittänyt koko touhuun huomiota, totesi vain, että asiantuntijat tehkööt tehtävänsä. Siinä rinnalla hän otti omaksi tehtäväkseen kiittää kehonsa luonnollisesta parantumisesta, teki sen istumatta sen kummemmin meditoimassa tai hokematta asiaa, kunhan vain rennosti piti sitä itsestään selvänä juttuna ja kiitteli solujaan ahkeruudesta. Minä keskityin pyynnöstään kuuntelemaan onkologia ja tekemään sen pohjalta tiedotteen hoidosta ystävän lapsille ja läheisille. Näin ei ystävän tarvinnut jatkuvasti kertoa kysyjille samaa asiaa ja kysyjät saivat mahdollisuuden keskittyä ajatuksella tukemiseen. Lascowin toimintatavan olen ottanut koronarokotusten suhteen: en vatvo asiaa sen kummemmin, otan vastaan hoidon ja samalla kiitän solujani siitä, että ne oppivat itse huolehtimaan toiminnasta tässä niille uudessa tilanteessa. Rokotuksen teho on tutkimuksella todettu, sen ottamalla edesautan yhteiskunnan toiminnan normalisoitumista, otan huomioon toiset ihmiset ja varmistan oman terveyteni.

7.11.2021 Hiiritarinaa

Pääosassa metsähiiret, joita lämmin syksy toisensa jälkeen näyttää lisäävän. Suloisia ovat kuin mitkä, mutta kutsumattomia vieraita tässä mummonmökissä. Turhia ovat olleet litskut ja topcatit ja giljotiinit ja myrkyt ja kaikkein pahinta on tuskaisena odottaa jonkun raukan niihin mahdollisesti menehtyvän. Ratkaisuni kerron tässä, kokeillen opin ja varmasti toimii:  1. keskikokoisen vichypullon pohjalle pähkinöitä, keksin muruja sekä kaakao-maapähkinävoita tai suklaata 2. näitä pulloja syötiksi pystyyn tuettuna takkapuukorin taakse ja muihin sellaisiin paikkoihin, joissa hiiri voi jotain karheaa pintaa pitkin kiipeillen ujuttautua pulloon herkuttelemaan 3. aamulla katselmus, ja jos on rapinaa pullon pohjalla, aamupalan jälkeen sitten sen kanssa lenkille ja hiiri vapaaksi kaukana mökistä.

Pullon muovipintaa myöten hiiri ei pääse sisään kiipeämään, mutta eipä se pääse sitten muoviseinämää pitkin uloskaan. Jos ei ole siitä aivan varma, voi sipaista pullon yläosaan sisäpuolelle ruokaöljyä, jolloin varpaat eivät mahdollisella akrobaatillakaan saa pinnasta otetta. Hyvän syöttipaikan löytämiseksi laitoin lattianrajaan sinne tänne pieniä liiketunnistimella toimivia led-valoja, jotka syttyvät piipertäjän mennessä ohi. Pullot sitten vilkasliikenteisimpiin paikkoihin. Mutta mitenkäs sitten, kun en ole paikalla? Ei auta vasta asennettu Verisuren hälytysjärjestelmä tässä ja pistorasioissa siriseville ja vilkkuville ultraäänikarkottimille hiiret vain nauravat  On vissiin pyydettävä mökkitalkkari asentamaan hiiriverkkoa tuonne vesikaton ja ullakon sivutilojen väliseen aukkoon ja tarkistamaan kivijalan eristys vielä kerran.

25.10.2021 "Eri tasoilla eläminen jokapäiväisessä elämässä?"

Lupasin syksyn mittaan järjestää webinaarin ja vastailla lähettämiinne kysymyksiin. Näyttää siltä, että etätyöt monine teams-palavereineen on vienyt halun ylimääräisiin netti-istuntoihin, sillä kysymyksiä on tullut vain muutama. Vastaan niihin tällä palstalla. 

Yksi kysymyksistä on tuossa otsikossa. Mietin, mitä kysymys mahdollisesti tarkoittaa. Eri tasot? Värähtelytaajuudetko, eri ulottuvuudet siinä mielessä?

Lue lisää

os näin, en tietoisesti koe vaikuttavani tasolta, ulottuvuudelta, taajuudelta toiselle siirtymiseen. En tunne sitä millään lailla, mutta se, mitä ja miten aistin, kertoo värähtelytaajuuden muuttuneen. Tuolloin eivät fyysiset aistini välitä tietoa vaan koen informaation eri tavalla, kuin mielikuvina, minun ajatuksiini nähden jostakin muualta tulevana. Vasta tuossa vaiheessa huomaan taajuuden vaihtuneen. Tosin en siinäkään hetkessä ajattele sitä kokemukseni selityksenä vaan olen kokemuksessa ja vastaanotan, olen vuorovaikutuksessa, kyselen. Kun sitten tarkastelen kokemaani jälkeen päin, selitän sen itselleni noin.

Siirtyminen minun kohdallani siis vain tapahtuu, mutta joku toinen voi päästä kokemukseen tietoisella meditoinnilla ja harjoittelulla. Näihin tuntuu netistä löytyvän kurssitusta, mutta monessa on sellaista mainostekstiä laskutuksen perusteena, joka ainakin minulle kertoo, ettei kurssittaja ole perillä asiasta eikä ole aivan oikea ihminen moiseen ohjaamiseen. Mutta meditoinnin merkitystä sinällään tämä ei nonsaleeraa. Hiljentyä voi monin tavoin.

Mielenkiintoinen ja kuulemma ihan opittavissa oleva siirtyminen tasolta toiselle on farsight, suomennoksena käytetään käsitettä kaukokatselu. Se kehitettiin aikoinaan vakoilussa käytettäväksi niin Yhdysvalloissa kuin Neuvostoliitossakin ja on sittemmin levinnyt armeijasta eläkkeelle jääneiden kertomana tavallisen yleisön keskuuteen. Tämä perustuu siihen, että tietoisuus on fyysistä olemusta laajempi ja sen voi ulottaa ajassa ja paikassa johonkin valittuun kohteeseen. Youtubessa on useita esityksiä asiasta. The Farsight Institute julkaisee suorituksiaan eri aiheiden "katselusta" sekä toimii kouluttajana. Sivulla myös selitetään tarkemmin, mitä tuo kaukokatselu on.

Moni on kokenut siirtyneensä omasta todellisuudestaan läheisensä kokemaan todellisuuteen varsinkin jonkin kriisin tai onnettomuuden yhteydessä. Vilahdus isoäidistä ,juuri sillä kellonlyömällä kun tämä erkani tästä todellisuudesta, on tuttu kokemus monelle.  Sellaisellekin, jolle ei tällaisia todellisuustasolta toiselle siirtymisiä muuten tapahdu. Jotkut kokevat, että ollessaan ajattelematta oikeastaan yhtään mitään, ajatusten ollessa ns. tyhjäkäynnillä, tuollainen satunnainen hyppy todellisuudeta johonkin toiseen todellisuuteen voi tapahtua. Muistan Elma-tädin kertomuksen ja tekemänsä johtopäätökset. Keväisenä päivänä hän jo kahdeksankymppisenä käveli rauhassa kaupasta kotiin sen kummemmin mitään miettimättä. Tutun naapurin autioksi jääneen tontin kohdalla hän havahtui tuomen tuoksuun ja pysähtyi nauttimaan siitä ja valkoisten kukkien peittämistä tuomista. Kotiin tultuaan ja ostokset jääkaappiin laitettuaan hän päätti lähteä hakemaan tuomen oksia maljakkoon, kun sellaiseen hänellä oli pois muuttaneen naapurin antama jatkuva suostumus. Pihalla vastaan tuli Martta, jota Elma pyysi mukaansa hakumatkalle. Martta sanoi reissun olevan turha, sillä kaikki tuomet oli kaadettu jo vuosia sitten. Tuli kunnon kiista, joka ratkesi vain yhteisesti tarkastaen. Ei ollut tuomia! Elma oli ensin järkyttynyt, mutta sitten innostui: näinkö konkreettisena voi kokea ajasta ja todellisuudesta toiseen siirtymisen?! Tuoksuineen kaikkineen... Oman äitini  (97 v) kohdalla olen miettinyt, onko hänen puheensa osoitus muistin heikkenemisestä vai jo kokonaisuuteen luisumisesta ja sen eri ulottuvuuksien kokemisesta: täysin liikuntakyvyttömänä jo vuosia sänkyyn hoidettuna hän iloisena kertoo tulleensa just kävelyltä, olipa niin mukavaa ja niin kaunis ilmakin oli. Mitäpä siihen muuta kuin iloita mukana, olla onnellinen, että hänen jalkansa toimivat jossain toisessa ulottuvuudessa eikä hän ole sidottu vain tähän liikkumattomaan ulottuvuuteen.

Koska jo tieteenkin tunnustamana aikaa ei ole vaan kaikki on tässä ja nyt ja kaikki on yhtä, kaikki on yhteydessä kaikkeen, lienee todennäköistä, että joskus tuollainen yhteys tässä todellisuudessa kokemamme ajan ja paikan ulottumattomissa tapahtuu. Mehän olemme jokainen osa tuota kokonaisuutta, informaatioverkkoa, vaikka emme elämämme maallisessa vaiheessa sitä tiedosta vaan koemme itsemme erilliseksi kaikesta. Paljon aihetta tutkittuani koen maailmankuvani tätä nykyistä olemassaoloni vaihetta paljon laajemmaksi enkä koe  kokonaisuuden osien ja tasojen eroja merkittävinä yksittäisinä ilmiöinä.

Cynthia Sue Larsonin teos Reality Shifts: When Consciousness Changes the Physical World puhuttaa parhaillaan (ei suomennettu). Teos kertoo kuinka todellisuus muuttuu ja miten tietoisuus sitä muuttaa. Jo johdannossa Larson kertoo pienistä jutuista, jotka tätä todistavat: jokin esine saattaa olla silmiemme alla ja sitten sitä ei enää löydykään. Kuinkahan monta kertaa olen tämän kokenut! Mutta kun en ole ollut täysin keskittynyt tilanteeseen, jossa katoaminen ja uudelleen ilmestyminen on tapahtunut, en ole osannut olla asiasta varma. Kunhan luen teoksen kokonaan, palaan aiheeseen. Kerron myös sellaiset kokemukset esineiden katoamisesta, joissa kanssani on ollut joku ystävä asiaa todistamassa ja ihmettelemässä.

Summa summarum: vastauksena kysyjälle sanon, että eksaktia vastausta en voi antaa, vain mietelmän oman pohdintani ja kokemusteni näkökulmasta. Tässäpä se: jokapäiväinen elämä on kokonaisuuden osa ja kokonaisuus on ihmeellisempi kuin osaamme kuvitellakaan. Häivähdys tuosta kokonaisuudesta sipaisee tätä erillisyyskokemustamme silloin tällöin, lohduttavasti, tehden tästä elämästä tosi mielenkiintoisen ja arvoituksellisen kokemuksen. Kiitos kysyjälle, että sait minut siitä iloitsemaan!

18.10.2021 Sukkaset suureksi iloksi

Ystävä kutsui kahvilaan. Sinänsä iso juttu pitkästä aikaa jo tuollainen tapaaminen, mutta sain vielä lahjankin: ihanan sukkakirjan. Ei ole pelkkä kokoelma neuleohjeita vaan suvun tarina samalla, kullekin oma sukkamalli ja värit luonteensa ja touhujensa mukaan. Kirja on kuin koru kauniine kuvineen ja tarinoineen. Mikä parasta, se innostaa neulomaan. Toiset "Eevat" on jo tulossa. Niitä ennätän neuloa joululahjoiksi todella monet, sillä nyt mökillä uunin viereen kovan tuulen ja sateen pakottamana sain yhden parin valmiiksi parissa päivässä. Sitten vaan sukat ja tuo ihana kirja pakettiin kirjaimellisesti lämpimin terveisin!

8.10.2021 Rakkaus - ykseys - Jumala

Vierastan kaikkea kliseemäistä ilmaisua kuvattaessa ja selitettäessä uskonnollisia, mystisiä, selittämättömiä kokemuksia. Tällaiseksi kiiiltokuvamaiseksi termiksi olen kokenut sanan rakkaus. Ymmärrän kyllä, että näissä yhteyksissä se ei tarkoita samaa kuin ihmissuhteiden tasolla tapahtuva intensiivinen kiintymys. Mutta mitä se sitten on?

Lue lisää

Korvatakseen kliseemäisyyden Gregg Braden korvaa sanan siihen liittyviä korkeimpia postitiivisia tunteita luetellen: kiitollisuus, myötätunto, empatia, välittäminen, yhteenkuuluvuus jne.. Toinen vierastamani sana on ykseys silloin, kun sitä viljellään eri yhteyksissä sitä sen kummemmin määrittelemättä. Käsitteellä on paikkansa sellaisena kuin se modernissa tieteessä selitetään: on olemassa tietoinen universaali energia, jossa kaikki on yhteydessä kaikkeen, kaikki on sitä kautta yhtä, vallitsee ykseys.

Haravointisessioiden välisillä kahvitauoilla kuuntelin youtubesta kaikenlaisia haastatteluja ja esitelmiä. Niissä eräs selkeäsanainen nainen totesi universaalista rakkautta kuvatessaan, että rakkaudessa ei ole erillisyyttä. Tämä sai aikaan kipinöivän ajatuskytkennän, joka sinällään on aina yhtä riemastuttavaa!

Mieleeni palautui kokemus, jossa olen tuollaisen olotilan kokenut.  Olin irti kehostani, olin tietoisuus, se oikea minä. Olin tulossa jostakin, josta en olisi halunnut palata. Halusin jäädä tuohon ehdottomaan rakkauteen, valtavaan läheisyyteen ja lämpöön, kaiken kattavaan   yhteenkuuluvuuteen. Tunsin, että se oli tuon tahon, tason, ulottuvuuden pysyvä olotila. Nyt naista kuunnellessani oivalsin, että olin kokenut olotilan, jossa en kokenut mitään erillisyyttä mistään. Olin kokenut ykseyden. Siis rakkauden. Eikä se rakkaus tuntunut lainkaan kliseeltä, se oli täyttä konkretiaa.

Toinenkin kokemus muistui mieleen. Vuosikymmeniä sitten vietin illan jutellen Simo Salmisen kanssa. Simo oli tuolloin sketseistä tuttu koominen hahmo, olikohan Sörselssön, ja jatkuvasti esillä Speden ja Vesa-Matti Loirin kanssa kaiken maailman viihdeohjelmissa. Pellenä pidetty, mutta vakava pohtija yksityiselämässään. Simo kertoi vierailustaan mummolassa teini-ikäisenä poikana. Hän oli sopinut kavereiden kanssa kylälle lähdöstä, mutta mummon seinätaulun teksti ja sen nostamat ajatukset pysäyttivät niin, että raitille meno jäi. Jumala on rakkaus oli seinätaulun teksti. Se oli yhtälö, joka kääntyi Simon mielessä toisin päin: Rakkaus on Jumala. Mikä Jumala siis oikeastaan oli? Simon ja naisen ajatukset kietoutuivat mietteeksi: Jumala = rakkaus = ykseys = tietoinen universaali energia, jossa kaikki on yhteydessä kaikkeen.

18.9.2021 Tieteen tulevat zuumaukset

Omien kokemusteni perusteella uskon Nikola Teslan tavoin, että "sinä päivänä kun tiede alkaa tutkia paranormaaleja ilmiöitä, se edistyy vuosikymmenessä yhtä paljon kuin se on saavuttanut koko olemassaolonsa vuosisatoina". Koska tietoisuus on keskeinen yliaistillisten kokemusteni selittäjänä, korvaan "paranormaaleja ilmiöitä" sanalla "tietoisuutta". Toivon vain, että tietoisuuden valjastaminen kaikkiin käyttömahdollisuuksiinsa kuten sen kytkeminen teknologiaan (esim. laitteiden käyttö ja hallinta tietoisen ajatuksen avulla) tapahtuu tasapainossa henkisyyden ja sosiaalisten taitojemme kehittymisen kanssa. Uusimpien arkeologisten löytöjen valossa ihmiskunta näet näyttää muinoin edenneen jopa pidemmälle kuin me olemme teknisesti päässeet, mutta tuhonnut sivilisaationsa käyttämällä keksintöjään itsekkäästi ja vastuuttomasti.

3.9.2021 Itsetutkiskelun ohjaajaksi tänään:

En ole yhtä kuin menneet kokemukseni, olen niiden kautta kasvamisen tulos.

21.8.2021 Uusia suunnitelmia (tekisi mieli merkitä **)

Olen tässä reilun kuukauden sulatellut tunnetta, että olen jämähtänyt, elämä on ihan vaan samoilla raiteillaan, tallaan samoja polkuja. Rutiini on kamalinta, mitä tiedän! Kalenterissa joka keskiviikko samaan aikaan tapahtuva juttu on varmin tapa saada elämästä pakkopaita. Minun on saatava heiluttaa henkisiä hihojani! Kaiken säännöllisyys ja toistuvuus ahdistaa, turvani on siinä, että elämä saa vapaasti muuttaa muotoaan ja tarjota uusia näkökulmia, joihin olen vapaa tarttumaan saman tien. Kuten tavallista, juttelen tuonne Näkymättömään. Kiitollisuus on päällimmäisenä, nyt jo orastava vapaus tuntuu taivaalliselta.

Lue lisää

Sulattelun jälkeen olen pian siinä tilanteessa, etten tiedä, mitä ja miten jatkossa. Hurraa!! Olen keikuttanut veneeni, olen kohta vapaana elämän virrassa! Olen kieltäytynyt intuitiivisesti kaikista minulle tarjotuista pitäaikaisista asiantuntijatehtävistä maailmalla, kuunnellut  sisällä kajahtavaa "älä sido itseäsi" -ajatusta. Annoin kaupunkiasuntoni välittäjän käsiin enkä aio myynnin jälkeen ostaa toista asuntoa riipakseni. Asun kodikkaassa mummonmökissäni vapauttani maistellen, ei siellä varpaat palellu, puita riittää, pakastimet on täynnä, ulkona kompostikäymälä, jonka lämpöpuhaltimet saa kaukosäätimellä käyntiin.

Olen innostunut ihanan uusista kuvioista, opetellut online -jutuissa tarvittavaa tekniikkaa, ilmoittautunut kiinnostaviin webinaareihin ja verkkokursseihin, keskustellut kansainvälisten osaajien kanssa, tavannut ohjaajia Norjasta, Vietnamista, Lontoosta. Näkymättömänkin ohjausta olen sanonut olevani valmis kuulemaan, olisi mukavaa, jos välillä konkreettisesti peukutettaisiin oikeaa suuntaa. Näin tehtiin taas kerran. Olin valmistautumassa keskusteluun Zoomin kautta mukavan britin kanssa kertoakseni online -aihepiiristäni. Virittäessäni läppäriä yhteyttä varten alkoi radiossa musiikin jälkeen kuulutus kohta alkavasta ohjelmasta. Turhan äänekäs oli nyt radio tulevan keskustelun taustalle, menin hiljentämään. Kuuluttaja kertoi, että kuulijat voivat soittaa kokemuksistaan, ohjelma on nimeltään Henkimaailma. Lontoolainen online -tekniikan guru innostui kuullessaan minun käsittelevän tulevissa jutuissani hänelle läheistä tieteen, yliaistillisten kokemusten, tietoisuuden, uskontojen ja muinaisten kulttuurien yhteyttä, tunsi tutkijat, joista kerroin. Sain sitoutuneen henkilökohtaisen ohjaajan.

Mietin, olisitko sinäkin kiinnostunut aihepiiristä online -juttuna. Olisi mukavampi puuhata, kun tietäisi kiinnostuneita kuulijoita olevan. Jos yliaistilliset kokemukset ja niihin selityksen hakeminen kiinnostavat, laita kysymyksesi asiaan liittyen tänne. Jos et vielä ole postituslistalla, voit kysymystä laittaessasi liittyä. Näin voin kutsua sinut syksyn mittaan kuuntelemaan vastauksia webinaarissa, jonka käyttöä harjoittelen. Laitan tarkempaa tietoa ajankohdasta, jonka jälkeen vielä on jokunen aika ilmoittautua mukaan. Webinaarin alkajaisiksi laitan sitten linkin, jota klikkaamalla pääset mukaan. (Huom: webinaari on maksuton.)

PS: Laitanpa vielä tässä iltapäiväpuuhien keskellä pienen lisäyksen, homma tuntuu niin tyypilliseltä Näkymättömän huumorilta. Poikani kertoi olleensa eilen Neljän Ruusun konsertissa tapaamassa Alangon Ilkkaa ja Koistisen Peteä, ovat olleet kavereita alaluokilta asti. Olin leipomassa pullaa tuon kuullessani ja muistin, että minullahan oli Peten signeeraama cd, jota en ollut aikoihin kuunnellut. Laitoin sen soimaan taustalle. Ensimmäisiä pullia uunista ottaessani huomioni kiinnittyi juuri sillä hetkellä soivaan kappaleeseen "Pullaa". Mitä...? En tuollaista muista koskaan kuunnelleeni. Siksi kuuntelin sanat tarkkaan: "On elämä pullaa, se sattuman varassa rullaa..." Ja mitä olin just aamusta tuohon otsikon alle kirjoittanut?! Voi pojat! Pakko oli istahtaa  hetkeksi sulattelemaan.

7.7.2021 Rentouttavaa, luonnonläheistä

Jos ikinä stressin haluat häätää, katselepa tätä! Olen jäänyt kerta kaikkiaan koukkuun azerbaidzanilaisen pariskunnan kiireettömään elämään luonnon keskellä. Pieni hobittimainen talo, kanat, kukot, kissa, koira, satoa joka lähtöön, avotulella kokkaaminen, teetä milloin mistäkin luonnosta poimitusta yrtistä, ei turhaa puhetta, vain tulen ja luonnon ja työn ääniä. Aloita vaikka tämän kesän persikoiden mehustamisesta tai vadelmasadon purkittamisesta ja kana-ateriasta, sitten pääset valitsemaan videoista vuosien varrelta mitä haluat. Kukin niistä on parinkymmenen minuutin mittainen.

** 25.6.2021 Nimipäiväsankari

Poikani ja hänen vaimonsa kanssa muistelimme edesmennyttä sukulaismiestä, meille todella läheistä. Monet muistot naurattivat, sedän lyömätön huumori ja persoonallisuus olivat elävänä tässä ja nyt. Yhtäkkiä hän itsekin, ruskeassa nahkatakissaan 1970-luvun komeassa olemuksessaan. Ajatuksiini viestitti: "Ette sitten juhlineet nimipäivääni..." Sanoin ilkikurisen moitteen ääneen ja aloimme tutkia kalenterista, milloin miehen nimipäivää olisi pitänyt juhlia. Eipä ollut päivä lähelläkään juttuhetkeämme. Saman tien nopea kommentti: "Ei sitä nimeä, vaan Johannes, nyt juhannuksena!" Niinpä, olihan se todella sedän toinen nimi, vaikka emme sitä muistaneet. Ilmeisesti tarkoitus oli tällä ilmaista, että paikalla ollaan, ei niinkään moittia nimipäivänsä unohtamisesta.

21.6.2021 UAP eli tunnistamaton ilmassa liikkuva ilmiö (= UFO)

https://tekniikanmaailma.fi/usa-uforaportti-tunnistamattomat-esineet/

Yllä oleva linkki on Tekniikan maailma -lehden muutama päivä sitten julkaisemaan juttuun. Se ennakoi tulossa olevaa raporttia vuosien ajan tehdyistä UFO -havainnoista. Armeija siinä näitä toteamassa myöskin, joten ei ihan kevyesti ohitettava asia. Nauruksi kuitenkin meni tuota lukiessa. Amerikkalaiset poliitikot julistavat pelkoa kansan keskuuteen, muukalaisia ovat, ei ihminen moisiin suorituksiin pysty. Pahat mielessä liikkuvat, saavat ydinasejärjestelmätkin toimimattomiksi, joten selvä on uhka turvallisuudelle. Minä taas ajattelen, että halleluja, viimeinkin joku, joka osaa panna ohjusputket tukkoon niin ettemme pääse ammuskelemaan täällä toisiamme. Artikkelin mukaan ovat huimasti edellä tekniikan kehityksessä meihin verrattuna. Tällainen edellyttänee jo kunnon rauhan kautta ja yhteistyötä, joten uskoisin, että tuskin on intoa aloittaa sotimisia tänne tultuakaan. Jos näin olisi ollut matkan tarkoitus, tämä maailma olisi moisella tekniikalla väännetty raiteiltaan jo kättelyssä.

** 17.6.2021 Malesialaisessa luostarissa

Olen Gaia.com´n ahkera käyttäjä. On mielenkiintoista seurata monia erilaisiin asioihin perehtyneitä ihmisiä, ihan tavallisia pohtijoita tutkijoiden lisäksi. Leivoin sämpylöitä mökillä kuulokkeet korvillani ja kuuntelin haastattelija Regina Meredithin ja Paola Harrisin keskustelua. Paolan tunsin nimeltä jo ennestään, sillä hän on suomalaisen ystäväni hyvin tuntema ja kuulemma luotettava lausunnoissaan. Napakasti ja rehdin oloisena hän tuossakin tuntui puhuvan. Katsoin kuitenkin kasvojaan näytöltä välillä, sillä puhujan silmät kertovat melko hyvin sen, onko hän sanojensa takana.

Lue lisää

Paola on tutkinut eri puolilla maailmaa koettuja sekä perimätietona kerrottuja kohtaamisia maan ulkopuolisten olentojen kanssa. Hän tosin sanoo näitä nimellä "humans", ihmiset. Meitä kun on monenmuotoisia ja -näköisiä. Useaan otteeseen Paola mainitsi vierailijoilla havaitun uskomattoman siniset silmät, kokijat ovat käyttäneet ilmaisua "liquid", nestemäinen. Tämä toi mieleeni Malesiassa kohtaamani silmät, jotka vieläkin muistan niitä ihmetellen.

Meitä oli neljä naista, kaksi Kuala Lumpurista, kaksi suomalaista. Läksimme ajelemaan kaupungin ulkopuolelle vuorille. Korkealla vihreässä rehevyydessä oli tien vieressä kultainen portti. Paikalliset naiset tiesivät sen vievän buddhalaiseen luostariin. Sinne siis. Luostarin piha oli kivetty ja siitä erkani avonaisia käytäviä, joiden seinähyllyillä oli lukematon määrä uurnia. Ilmeisesti temppeli oli vanha ja sen edesmenneitä asukkaita kunnioitettiin. Ketään ei näkynyt avaralla pihalla, jonne paikalliset jäivät meitä odottamaan. Sisään eivät naiset saaneet astua kuukautistensa vuoksi.

Sisällä temppelissä oli yhtä hiljaista kuin pihalla. Suuret kultaiset Buddhan patsaat täyttivät ison salin, osa niistä oli istuvassa, osa makaavassa asennossa. Niiden juurella oli isoja hiekalla täytettyjä koristeellisia astioita, joihin suitsukkeet laitettiin. Katselimme ympärillemme hiljaa kävellen. Kuin tyhjästä ilmestyi viereemme munkki tyypillisessä oranssin värisessä kaavussa pää paljaaksi ajeltuna. Ihon väri ja silmien muoto kertoivat aasialaisuudesta, mutta silmien sininen väri oli jotain, jota emme koskaan olleet voineet edes kuvitella. Syvä sinisyys oli kuin lähde, tuli tunne, että silmät olivat aina olleet olemassa ja tulisivat aina myös olemaan, niissä läikähteli ikuisuus. Eikä tämä ole runollista ilmaisua, tuollainen tunne oli ja on edelleen kovin konkreetti kuvaus.

Munkki ei sanonut mitään vaan puhui suoraan ajatuksiimme. Tervehti, kysyi mistä olimme tulleet. "Keskustelu" jatkui hyvän tovin, jälkeen päin arvioimme ajan noin puoleksi tunniksi. Mitään siitä emme muistaneet temppelistä ulos tultuamme, alun lisäksi vain hyvästelyn ja kaiken hyvän toivotuksen. Sekin tuli suoraan ajatuksiimme mitään ääneen lausumatta.

Telepaattisen keskustelun ihmeen ohittivat munkin silmät. Telepatiahan on todettu juttu, mutta miten kenelläkään voi olla tuollaiset silmät? Voisiko niiden kirkkaus ja syvyys olla osoitus sielun puhtaudesta, voiko sellainen näkyä päällepäin? Voisiko buddhalaisuuteen olennaisesti kuuluvalla meditoinnilla olla vaikutusta jopa DNA-muutoksiin? Paola Harrisin lausuma sai pohtimaan mahdollisuutta, että kyseessä ei olisikaan ollut tavallinen munkki vaan joku vierailija muista ulottuvuuksista. Nämä kun olisivat kykeneviä muuttamaan ulkomuotoaan tarvittaessa, esiintymään kohtaajansa ympäristöön ja tuttuun todellisuuteen kuuluvina. Onhan sitä tähän ikään mennessä tullut aikaansa käytettyä jos jonkinlaisten asioiden pohtimiseen, miksipä siis en kaivaisi mahdollisia selityksiä tähänkin.

** 30.5.2021 Terveiset tietämättäni

Illalla sänkyyn mentyäni houkuttelin unta sanaristikkoa täyttämällä. Kuvassa vasemmalla niin hellyttävän näköinen dinosaurus, ilmiselvästi. Olin jo valmiina kirjoittamaan, mutta ei ... HIRMULISKO, sana kirkkaana mieleen yhtäkkiä. Venäjän saari... Mistä ihmeestä kukaan nyt tuommoisia noin vaan tietää. SAHALIN, taas ajatus kirkkaana mieleen. Ruudut täsmäsivät. Ahingas... taivaan vallat, en ole ikinä kuullutkaan. HARPPUUNA. Ei voi olla totta!! Koristekasvi. ILLAKKO. Ja nämä kolme sitten poikittain jo aiemmin keksimäni kastikkeen eli soosin kanssa. Soosiko siis ei olekaan oikein? Ei niin, se on AIOLI. Hemmetti, hermostuin täysin. Kuka tätä ristikkoa oikein täyttää, minä vai joku muu?! ISÄ.

Lue lisää

Ei voi olla, minulla ei isästä tuollaista muistikuvaa ollut. Äiti paremminkin, vielä saattohoidossakin innostuu ristikoista, minä toimin sihteerinä. Olkoon, ei tämä ole mukavaa, kun ei saa itse ollenkaan miettiä vaan olan takaa ollaan kurkkimassa ja annetaan vastaukset saman tien. Panin lehden pois ja sammutin valot. Kohta kuitenkin hymyilytti kiukkuni näkymättömälle maailmalle, olihan tämä aika hauskan absurdia, joten jo leppyneenä toivottelin sinne levolliset yöt.

Aamulla soitti ystäväni. Käsikirjoituksen dead line oli käsillä. Jokaisen luvun alkuun tuleva selltys sai olla korkeintaan puolen painosivun mittainen. Siinä sitä sai joka sanan miettiä tarkkaan, että tiivistelmästä sai selkeän. Oli illalla nukkumaan mennessä oikein pyytänyt apua näkymättömältä ohjaukselta oikeiden sanojen valintaan. Kerroin, miten joskus voi olla turhauttavaa, kun ei saa itse valita sanoja, vaan näkymätön puuttuu peliin ja on liian innokas ohjailemaan. Sanoin myös isän siihen syypääksi nimetyn, vaikkei isäni eläessään ollut ristikon kanssa istuskelija, eräpoluille mieli vei. Ystäväni innostui, sehän oli hänen isänsä! Todellinen ristikkohullu oli ollut kaikkine ristikkokirjoineen, ratkaisukokoelmineen. Ystävä koki saaneensa isältään vastauksen illalla esittämäänsä pyyntöön, paikalla ollaan, sanat kyllä löytyvät! "Konstit on monet", minä ajattelin taas kerran tuotuani terveiset tietämättäni.

20.5.2021 Kaikkea ei pidä heti kuvitella viestiksi näkymättömästä maailmasta

Katselin vanhaa kirjakokoelmaani. Jotain on taas laitettava eteenpäin, tavaroista on nyt päästävä eroon. Kaipuu uusiin kuvioihin on iskenyt, elämä ja asuminen on kuin seisovaa vettä. Mielessä tuoksuvat jo Morenjen huvilan sitruspuiden kukat Montenegrossa, appelsiinipuut Ateenassa. Restauroinnissa avustamani linna Skotlannissa huhuilee. En halua olla sidottu Suomessa muualle kuin mummonmökkiini ja siihen sitoudun kesäisin mielelläni!

Mutta kirjakokoelmaan: Reima Kampmanin Et ole yksin. Tämä oli yksi ihmeteltävä silloin 1970-luvun alussa, kun puhuttiin entisistä elämistä, kuoleman jälkeen merkkien antamisesta, ufoista sun muusta.

Lue lisää

Kampman nimeää hypnoosissa esille saamistaan potilaidensa eri elämistä ja persoonista ilmestyvät tyypit sivupersooniksi. Nyt voisi tietysti esim. Cannonin tapaan ajatella, että ne voivat olla myös tähän elämän loputtomaan kokonaisuuteen kuuluvia koettuja elämiä toisilla ulottuvuuksilla tai aika-avaruusakselilla. Kuka tietää.

Joka tapauksessa ahmin kirjaa tuolloin illan hiljaisuudessa, pieni poikani nukkui, mieheni katsoi televisiota toisessa huoneessa. Hiljaisuudessa tuntui vieno naisen ääni kutsuvan minua. Nostin katseeni kirjasta, kuulostelin, mutta en uskonut mahdolliseksi, ei meillä ketään oman perheen lisäksi ollut. Jatkoin lukemista, mutta ääni ei lopettanut. "Laila, Laila...". Hitsi, ei kai vain joku sivupersoonistani ollut näin konkreetisti tässä ajassa ja hetkessä?! Pakko oli lähteä kulkemaan ääntä kohti. Eteiseen se vei, lipaston viereen, siihen, jonka päällä oli tuon ajan lankapuhelin. Hyvä ihme, puhelimen kauttako yhteys tapahtui? Nostin luurin korvalle. Työkaverini siellä jo ääni käheänä nimeäni toisti. Olimme puhuneet pitkän puhelun ennen kuin uppouduin kirjaan ja olin jättänyt luurin pahasti niin ettei yhteys katkennut eikä työkaveri pystynyt soittamaan haluamaansa puhelua. Meillä oli melko hauskaa asian ratkettua. Sivupersoonat pelissä... Hyvä opetus siitä, ettei sentään ihan kaikessa pelaa tuo näkymätön maailma.

Toisen opetuksen sain pakkastalvena parikymmentä vuotta myöhemmin. Olin tavannut Esko Jalkasen. En tiennyt hänestä mitään ennen kuin hän pyysi saada hetkeksi istahtaa samaan pöytään, jonka ääressä nautin lounasta ystäväni kanssa. Hän esittäytyi, kertoi kokeneensa minusta lähtevän energian ja siitä sitten pääsimme juttuun. Jalkanen kertoi mm., että henkimaailma usein ottaa yhteyttä koputtelemalla. Saatat kuulla sängyn päädystä, huoneen seinästä tai mistä vaan läheltäsi koputusta, jonka aiheuttajaa et saa selville. Silloin tuli kysyä reippaasti "kuka olet, mitä asiaa?".

Läksin autolla asuintaloni parkkipaikalta. Kiitin onneani, että olin laittanut auton lämmityspistokkeeseen jo illalla, nyt se käynnistyi vaivattomasti ja sisälämmitin oli tehnyt tehtävänsä myös. Ajoin asioita hoitamaan. Joka risteyksestä lähtiessä alkoi pelkääjän paikan ovesta kuulua koputusta ulkopuolelta. Oli tosi kummallista, kukaan ei juossut vieressä ovea paukuttaen, ei mitään näkyvää syytä moiseen. Muistin Jalkasen neuvon ja kuuluvalla äänellä aina koputuksen alkaessa kysyin "kuka olet, mitä asiaa?". Risteykseen hiljentäessä ja siinä pysähdyksissä ollessa koputusta ei kuulunut. Fiksu henki, ei halunnut herättää vieressä olevien kuskien huomiota autooni. Koko asioinnin ajan homma jatkui samanlaisena.

Tulin takaisin kotipihaan, pysäköin ja siirryin auton toiselle puolelle laittaakseni johdon takaisin lämmityspistokkeeseen. Ei onnistunut. Johto oli katkennut, toinen pää oli vielä lämmitystolpassa, toinen auton etupuskurissa. Etupuskurissa kiinni oleva johdonpätkä oli pitkin pituuttaan maassa auton kyljen suuntaisesti. En siis ollut irrottanut johtoa lähtiessä ja peruuttaessani se oli paukahtanut poikki. Saman tien tajusin, kuka oli auton kylkeen koputellut. "Perhana. Ei pitäisi olla heti kaikkein kummallisinta selitystä itselleen tarjoamassa!" Onneksi kukaan ei tiennyt touhustani, ei ihan niin paljon nolottanut.

Näkymättömän maailman opetukset ovat usein huumorihöysteisiä. Selkeästi olen usein saanut ohjausta, jotta tunnistaisin aidot viestit. Olen oppinut erottamaan nämä oikeat viestit sekä kuvittelemistani mahdollisuuksista että omista ajatuksistani. Ja tietenkin olen saanut nauraa itselleni. Joka itselleen nauraa, se parhaiten nauraa!


** 3.5.2021 Selkeä ohjaus - näkymättömästä tänne päin

Puhelinkeskustelussa Ronja kertoi vuosien ajan hänellä olleen tuntemuksen, joka kummallisesti liittyi avaimeen. Ei kuitenkaan tuohon tavalliseen, joka mekaanisesti lukkoon laitetaan. Se oli jokin muu tapa avata, mutta mitä ja miten? Tieto, johon avaimella pääsi tutustumaan, oli todella tärkeää. Siinä kaikki, mitä hän pystyi asiasta sanomaan ja siksi tunsi, että kun ei millään enempää ymmärrä, jotain sovittua jää tekemättä.

Ronjan kuvaus toi mieleen jotain joskus lukemaani. Muistin vain, että saattoi olla jossakin Dolores Cannonin kirjassa. Hän on kirjoittanut kymmeniä kirjoja, niistä minulla kymmenkunta hyllyssäni, joten tähän liittyvän tarinan löytäminen tähän hätään olisi mahdoton tehtävä.

Mieleen tuli selkeä kehotus: menepä nyt kuitenkin kirjahyllylle. Menin. Otin sattumanvaraisesti yhden Cannonin kirjoista ja avasin sen sattumanvaraisesti. Aukeaman oikealla sivulla oli otsikko Chapter 12. The Orbs of Information. Muutaman rivin luettuani totesin, että se oli juuri tuo muistelemani juttu.

** 3.5.2021 Kiukustunut vaatimus - täältä näkymättömään päin

Puhelin soi. Olin lähdössä ystävän kanssa käymään mökilläni, jonne olin unohtanut lompakkoni. Aikaa ei ollut pitkään juttuun, mutta vastasin ja ehdotin, että soittaisin illalla kotiin palattuani. Puhetta vaan tuli. Enkeleistä. Varmaa tietoa. No, muuta en tarvinnut, mikään ei minua saa niin hermostumaan kuin se, että joku syöttää minulle omaa totuuttaan asiasta, josta en ole saanut omaa kokemusta tai jota ei ole tiede edes sinne päin todennut. Oli enkeliryhmiä ja tasoja ja hierarkioita ja tehtävien mukaan jaottelua ja nimiä vilisi tutuista Mikaelista ja Gabrielista tuiki tuntemattomiin. Tuskastuneena tuosta tiedon kaatamisesta pääsin kuitenkin viimein vetämään takkia päälle. Harmittelinkin jo, että mielessäni teilasin  koko enkelikunnan vain päälle kaatuvan esitystavan vuoksi.

Lue lisää

Pyysin mahdollisesti kuulolla olevilta epäuskoisuuttani anteeksi, selitin, että kaikki tuo teihin liittyvä tietous tuntuu vaan niin etäännyttävältä. En minä tarvitsisi kuin ihan arkienkeleitä, joiden värejä ja varustuksia ja juhlavia juttuja ei tarvitsisi muistaa eikä sulatella. Totesin, että sorry nyt vaan, mutta jos te todella olette olemassa ja nyt tässä on joku teistä kuulolla, merkkiä nyt sitten ja sellaista, ettei jää epäilystä.

Ystäväni odotti jo autossaan pihalla. Hänelle ei tarvinnut ajo-ohjeita antaa, niin lukemattomia kertoja oli vuosien aikana mökille ajellut, hänellä oli sinne avainkin sekä lupa käyttää paikkaa kuin omaansa. Juttelimme niitä näitä, katselimme tien varren taloja, jotka erottuivat paremmin kun puiden lehdet alkoivat syksyn mittaan karista. Totesin, että nythän minulla oli oiva tilaisuus katsoa yhtä uutta rakennusta tarkemmin, kun en itse aja. Se poikkesi edukseen tavanomaisista ja pihakin oli tosi kauniisti laitettu. Ystäväni hiljensi hieman talon kohdalla, joten ennätin kerrankin ihastella kunnolla.

Viitisen kilometriä tämän talon jälkeen kääntyy mökille vievä tie vasemmalle. Tätä tienhaaraa ei kuitenkaan tullut, kaikki tuntui yhtäkkiä ihan vieraalta. Emme olleet nyt oikealla tiellä, mutta emme olleet siltä myöskään mihinkään kääntyneet. Hölmistyneinä katselimme toisiamme ja ympärillemme, ihan outoja olivat maisemat ja tienvierustalot. Tulimme saman tien isolle valtatielle risteykseen, jonne oli viitisentoista kilometriä tuosta mökille kääntyvästä tienhaarasta. Ei mitenkään mahdollista, että parissa minuutissa olisimme ajaneet ohi tutun tienhaaran, parikymmentä kilometriä vierasta tietä sitä edes tajuamatta. Takaisin tuttuun risteykseen ajaessamme katsoimme moneen kertaan kelloa, tutkimme bensamittaria. Aikaa ei todella ollut kulunut kuten olisi pitänyt. Lähtiessä olimme todenneet, että just ja just riittää polttoaine kun takaisin ajellessa tankkaamme matkan varrella. Nyt ei mitään vajausta näkynyt tuon ylimääräisen mutkan seurauksena.

Mökillä ei ollut lompakkoa. Se ei ollut mahdollista, tiesin, että sieltä  aamulla lähtiessani se jäi lipaston päälle. Koko mökillä olon ajan se oli ollut siinä. Siksi ystävän kanssa piti tehdä vain pieni edestakainen keikka ihan vaan lompakkoa hakemaan. Ei auttanut, ei löytynyt, vaikka kumpikin kaivoimme kaikki paikat.

Tulimme ystävän luo saunomaan ja asiaa ihmettelemään. Ajan ja bensan kulun mahdottomuutta miettiessä muistin, kuinka olin kiukuissani vaatinut merkkiä. Eiköpä tuota nyt tullut oikein olan takaa. Illalla soitin eräälle ystävälle ja kerroin tapahtuneen. Enkeleitä sielläkin. Hänellä on kuulemma apuna etsiväenkelit. Jos jokin on kadoksissa, pieni pyyntö vaan ja homma hoituu. Seuraavana aamuna sitten mielessäni lainasin yhtä etsiväenkeliä, jolle sanoin, että jospa nyt hakisimme sen lompakon. Heti mökin oven avattuani näin punaisen lompakkoni. Kiitellessäni opetuksesta ja huolenpidosta minua kyllä  hieman nolotti. Mutta epäuskoisuuden tunnustaminen oli kuulemma ihan ok, se oli osoitus mahdollisuudesta muuttaa ajatuksiaan. Ehkäpä siis parempi se ja sillä tavalla mielen avaaminen vastaanottavaiseksi kuin oman ja varsinkin toisen mielen lukitseminen ehdottomalla totuudella.


27.4.2021 Tietoinen yhteys

Hyvät hyssykät! Tuo satujeni Piisamin hämmästelyilmaus pääsi minultakin, kun sain erään lukijan kysymyslistan. Hän halusi tietää, miten meditoin saadakseni yhteyden näkymättömään maailmaan. Ei siinä mitään, hienoa, että kysyit! Minä hölmistyin, että olen niin huonosti kertonut tai ilmeisesti en kertonut erikseen lainkaan kuinka tietoisuus toimii työkalunani. Olettanut vaan, että kokemusteni kuvauksista tuo kävisi ilmi. Kerronpa siitä ja sen yksinkertaisuudesta ensin tässä yleisesti, sitten muutamalla esimerkillä tulevina päivinä.

Kysymyksissä oli mm. seuraavaa: kuinka monta minuuttia päivässä / kertaa viikossa meditoit? millaisessa tilassa, oletko laittanut jonkinlaisen alttarin kuten monissa ohjeissa sanotaan? missä asennossa meditoit, oletko pitkällään vai teetkö sen istualtaan? pitääkö sinulla olla täysi hiljaisuus, haittaako, jos puhelin unohtuu päälle ja meditointi keskeytyy?  millaista musiikkia käytät, jos käytät? taustalla vai kuulokkeilla? onko sinulla jokin mantra tai rukous, jota toistat? miten hengität?

Lue lisää

Oijoi... ettäkö olisin noin kurinalainen ottaessani yhteyttä näkymättömään maailmaan! Minä, joka olen allerginen kaikille rituaaleille, samaan aikaan kalenterin mukaan toistuville harrastuksille, joka kammoan rutiineja yli kaiken ihan joka alueella elämässäni. Ei onnistu.

Yhteys pelaa kahteen suuntaan. Usein saan ajatuksen, oivalluksen, joka innostaa minua sellaiseen hiljaiseen hihkuntaan, ettei ajatus tai oivallus voi olla minusta lähtöisin, en minä sentään omista aatoksistani noin ylläty. Varsinkaan kun en tuolla hetkellä tavallisesti ole edes ajatellut yhtään mitään, ajatukseni ovat olleet ns. tyhjäkäynnillä. Olen huomannut, että tuo olotila on se, jossa näkymättömän maailman on helppo ottaa minuun yhteys, olipa yhteydenottajana sitten joku elämästä jo poistunut persoonallisuus  (näkymätön) tai sitten itse Korkein ja Puhtain Tietoisuus kuten sitä nimitän (Näkymätön). Jälkimmäisessä yhteydessä en koe, näe, mitään visuaalista, siinä on vain selittämätön kuin useamman aistin koosteena tullut ajatus, joka on minusta ja sen hetkisestä olotilastani aivan erillinen ja saa kerralla "hereille" ja innostuneeksi. Voi olla myös niin, että värähtelyni kytkeytyy aistini ylittävään värähtelyyn ja ajatus sieppautuu toiselta taajuudelta. Joka tapauksessa yhteyden kautta tullut ajatus liittyy selvästi johonkin miettimääni asiaan, aikaisempaan tietoon, keskustelukumppanini edesmenneisiin tai hänelle merkittävään ohjaukseen, samanaikaiseen tapahtumaan jossakin muualla tai johonkin muuhun myöhemmin ilmaantuvaan asiaan. Yhteys ei siis ole mitään ajatusten sekamelskaa, vaikka en heti hoksaisikaan, mihin tuo ajatus liittyy.

Sama ajatusten rentous ja pinnistelemättömyys on merkityksellinen myös silloin, kun otan yhteyttä näkymättömään tai Näkymättömään. Täytyy sanoa, etten ole saanut näkymättömään sellaista yhteyttä, joka toimisi ihan noin vaan halutessa. En myöskään yritä, sillä en halua turhaan huudella täältä lähtijöiden perään, on heillä varmaan muutakin tekemistä kuin hyppiä minun pillini mukaan. Terveisiä, kiitoksia, halauksia, lämpimiä ajatuksia kyllä laittelen. Yhteyden Näkymättömään otan koputtelematta ja ihan milloin vain, sillä en koe häiritseväni, aina on ohjaus ja rakkaus paikalla, se on iätön ja ajaton energia, olen osa sitä. Ja siinäpä se: olen osa sitä eli yhteys on aina päällä, ei sitä erikseen tarvitse ottaa. Siihen vain tulee luottaa. Ja se onkin se kaikkein vaikein juttu se. Kysymällä ja pyytämällä ja pohtimalla ja tutkimalla pääsee kyllä tuohon luottamukseen vähitellen, sillä nuo mainitsemani touhut kertovat Näkymättömälle, että olemme valmiit yhteyteen. "Etsikää, niin löydätte, kysykää, niin teille vastataan." Kun  ja jos olemme valmiit vastaanottamaan, meidän tulee  antaa lupa, toivottaa tervetulleeksi. Vapaata tahtoamme kunnioitetaan, sitä ei ohiteta.

Luottamus on lapsenomaista varmuutta siitä, että tulen kyllä kuulluksi. En tarvitse kuin tuon luottamuksen, en mitään erillisiä seremonioita. Juttelen ihan omana itsenäni, milloin vaan. En pinnistele päästäkseni ajatusten tyhjiöön, en hengitä tietyllä rytmillä, en ole missään tietyssä asennossa, en toista mitään mantraa, en muodollisesti meditoi. Jos noista on sinulle apua, siitä vaan. Pääasia, että saavutat rentouden ja luottamuksen ja kiitos pelaa. Meillä jokaisella on omat tapamme ja keinomme. Minulla on tapana pysähtyminen ja asiani kertominen ihan vaan siinä missä milloinkin olen. Meditoin ja hiljennyn kyllä sitten kun tuntuu, että rauhoittuminen on paikallaan.

Kun sanon, että omana itsenäni... Joskus lähestyn tuota Voimaa kunnioituksella, lausun jopa jonkun johdannon, kerron tunteistani, ahdistuksestani, jos sellaista koen, nolostelen epäuskoisuuttani (niin kuin sitä ei Korkein Tietoisuus olisi jo tajunnut), en aseta vaatimuksia, kerron vaan, mitä tarvitsen, esitän pyyntöni, kiitän että kuullaan. Voi olla, että itse tarpeelliseksi kokemani ja pyytämäni ei olekaan minulle tuolta korkeammalta katsoen viime kädessä se paras vaihtehto. Silloin homma jumii, ei tapahdu mitään tai tapahtuu toisella tavalla kuin olin ajatellut. Silloin saatan oivaltaa (hyvässä lykyssä), että ok, parempi näin. Joskus sitten taas nakkelen pyyntöni turhautuneena, saatan tiuskaista hermostuneena, jopa kiukkuisena, vaatia ohjausta, merkkiä - "jos todella on näin, nyt kyllä sellainen merkki, että varmasti tajuan. Kiitos." Nolottaa sitten, kun kaikessa rauhassa annetun vastauksen saan. Kiitän, pahoittelen. Uskon, että Näkymätön minut tuntee ja ymmärtää, toimii parhaakseni väsymättä, ohjaa ja opettaa. Kuten silloin, kun kiukkusin enkeleistä. Kerron kyllä, mutta en nyt, sitten joku toinen päivä. Tässä vain vastaus minulle esitettyyn kysymykseen "miten olet yhteydessä näkymättömään maailmaan?": holtittomasti mutta hartaasti.

PS.  Koen näkymättöman maailman olemassa olevaksi ja yhteyden sen kanssa mahdolliseksi. Muistathan, että tämä on vain minun käsitykseni tästä asiasta tällä hetkellä, muodostunut kokemusteni ja tutkimani pohjalta, ja jäsentyy oppiessani lisää. Totuudeksi sitä en julista.

** 20.4.2021 Sain muistutuksen

Miten ihmeessä sitä aina vaan unohtaa, että maailmankaikkeus toimii hyväkseni ja ihan ilman, että pitäisi itse ikenet sinisenä kaikki suorittaa?! Suunnaton kiitos muistutuksesta, jonka juuri sain. Muistutuksen siitä, että anna olla, luota, asetu soljuviin asioihin. Olinkin hiilestymiseen asti yrittänyt saada arkea luistamaan, kiljunut byrokratian hampaissa.

Lue lisää

Nyt heti aamusta olisi pitänyt tarmokkaasti ryhtyä huushollia järjestelemään, huomenna täällä kuvataan eikä tavaroita saa olla levällään. Mitäpäs tein? Keitin siivouskahvit ennakkoon, istuin sormet tahmeina juustorinkeleitä natustaen youtuben ääreen. Mikään ei kuitenkaan tuntunut tarjolle ilmestyneistä videoista nyt puhuttelevan kunnes joskus aikoinaan jo katsomani huilisti Ulla Suokon TED -puhe osui silmiin. Laiskanlaisesti päätin katsoa uudestaan, olinhan tuon innoittamana aikoinaan vaihtanut hänen kanssaan muutaman viestinkin. En jaksanut nyt selata ja etsiä enempää.

Ulla kertoi, kuinka hän oppi luottamaan universumin antamiin merkkeihin ja huomaamaan niiden kautta annetun ohjauksen. Hän oli oppinut luottamuksen myötä myös pyytämään tarvitsemaansa, saanutkin pianosta kameraan kaikenlaista. Hän oli seurannut merkkien kautta saamaansa ohjausta myös Peruun mennäkseen. Puuttui kuitenkin matkarahaa. Järjestyi, universumi vastasi kun hän sitä pyysi. Helpostihan tuolle tyypille hymähtelisi ellei olisi itse kokenut samaa. Aivan kirjaimellisesti. Miten olinkin sen unohtanut tässä elämän muutoksessa vaikkakin innostavassa ja uuteen tähtäävässä, ja taas kerran takunnut itse ohjaksissa?

Olin saanut v. 1989 kaikki matkavalmistelut Peruun mennäkseni tehdyksi. Puuttui ainoastaan käteiskassa. Olin päättänyt sen suuruudeksi ihan sattumanvaraisesti 7000 silloista markkaa. Mutta eipä tuollaista summaa tilillä ollut. Pyysin apua näkymättömältä kun Machu Picchulle menolla tuntui selvästi olevan  isompi merkitys. Muistin, että minulla oli toisessa pankissa luotollinen 7000 markan talletustili, mutta luoton puolta olin aikonaan jo käyttänyt eli ei kovinkaan paljon varmaan ollut käyttövaraa. Menin kuitenkin tarkistamaan paljonko sieltä saisin kaiveltua. "Täällä on 7000 markkaa", sanoi virkailija. "Niin, se on luottoraja", totesin hänelle, "mutta olen siitä jo osan käyttänyt". "Ei, tämä ei ole luoton puolella lainkaan, tilillä on siis 7000 markkaa." Aikani intin, ettei se voi olla mahdollista ja sain virkailijan tutkimaan asian. Ei se siitä miksikään muuttunut. Ihmetellen ja kiitollisena hymyillen nostin 7000 markkaa. Jotenkin ymmärsin kuten Ulla aikoinaan, että jostakin syystä minun oli nyt aika kokea Peru.

Kiitos maailmankaikkeudelle merkistä, tästä Ullan kautta tulleesta muistutuksesta. Ok, asiat soljuvat kyllä, luotan kyllä tukeen ja ohjaukseen. Nyt kun taas muistan. Pahoittelen, pyydän kärsivällisyyttä, en ole niitä helpoimmin ohjattavia.

18.4.2021 Kuulostaa järkevältä

Syvennyin Gaia.comìn julkaisemaan videoon First Contact. Siinä tuli esille käsitys viidestä olemassaolon ja luomisen laista.

1. Olet olemassa (You exist).

2. Kaikki on tässä ja nyt (Everything is here and now).

3. Kaikki on yhtä, yksi on kaikki ja kaikki on yksi (The one is the all and the all are the one).

4. "Mitä kylvät, sitä niität" (What you put out is what you get back).

5. Kaikki muuttuu paitsi edellä mainitut lait (Everything changes except the first four laws).

Tässä kohtaa on hyvä lähteä tuonne aurinkoon kävelemään ja pohtimaan näitä. Takaisin tultua kahvit ja syventyminen videoon ja näiden lakien tarkempaan esittelyyn.

** 2.4.2021 Panipa taas miettimään

Pitkä puhelu moninaisine pohdintoineen ystävän kanssa. Tämä mietti, miten mummonsa oikein onnistui pitämään kaksitoista lastaan huolessa ja hoivassa yksinhuoltajaksi jäätyään. Liekö hällä tuollaisessa arjessa koskaan ollut omaa aikaa? Mummo tuntui olevan vieressäni ja näyttävän iltatoimia lasten kanssa.

Lue lisää

Osa oli jo sängyissä, osa vielä lattialla leikkejä lopettelemassa. Mummo istui kaiken keskellä ja neuloi. Yhtäkkiä näky katosi ja tilalle tuli toinen täysin yllättävä, joka ei mielestäni liittynyt asiaan mitenkään. Tuttu näky kuitenkin. Tuntui kuin mieleni vintiltä olisi tarkoituksella haettu muistikuva, jossa vanha intiaaninainen istui liikkumatta Perussa altiplanolla eli tasangolla korkealla vuorten välisssä. Laamat käyskentelivät hänen ympärillään ruohoa näykkien. Vanha intiaanimies selitti, ettei nainen itse ollut siinä, vain hänen kehonsa, kun taas tietoisuus, tuo varsinainen itse, vaelteli vapaana missä milloinkin. Laamat pysyivät rauhallisina kunhan vaan näkivät naisen keskellään. Muistikuvan ilmaantumista ihmetellessäni mummo selitti, että näin hänkin toimi. Lapset näkivät hänet tuvassa neulomassa ja kokivat olevansa turvassa, äiti kun oli siinä. Vaan kuulemma eipä ollutkaan! Neulominen oli automaattista toimintaa, se ei hänen sisintä itseään tarvinnut, joten hän saattoi tuolloin viettää omaa aikaa, vaellella ajatuksissaan missä vaan ja lapsilla oli kaikki hyvin.

Ei siinä minulle ollut sinällään mitään ihmeteltävää. Sen sijaan minua kiinnosti, miten jokin nosti kokemusteni arkistosta mielikuvan, jonka avulla mummo saattoi selittää yksinhuoltajana pärjäämistään. Mikä tai kuka sen nosti? Mummoko? Jos, miten hän tiesi minun tuollaisen nähneen, miten osasi kaivella kokemuksistani juuri sopivan. Ja miten hän sen teki, jos sen teki? Kvanttifysiikan mukaan on olemassa kaikkiallinen tietoinen energia, jonka ulokkeita me täällä olemme. Tuossa energiakentässä, ykseydessä, ovat myös ajatukset, kokemukset, tunteet energiana ja kaikki on yhteydessä kaikkkeen. Onko kokemusteni arkisto siis katoamattomana  osana tuossa kentässä kenen tahansa poimittavissa? Sieltäkö mummo esimerkin nappasi? Vai oliko noukkijana se osa minua, joka päivätajuntani ulkopuolella on yhteydessä tuohon kaikkialliseen energiakenttään? Vai tuon energiakentän kaikkiallinen tietoisuusko näyn tarjosi vastauksena ystäväni ihmettelyyn? Sen antama ohjaus oli minulle jo tuttua. Mielenkiintoista, olipa nyt sitten niin tai näin.

Neulominen ei vaan ole minulle automaattista toimintaa, enemmänkin ihan tietoista jukertamista ja mallin vilkuilemista. Miutta kun nyt ryhdyn kkunoita pesemään, annan ajatusenergiani virrata äärettömyydessä. Ihan sama missä hommassa ajatukset jäävät vapaalle, ei sen meditoinnin tarvitse aina olla erillinen suoritus.

PS. Tulin tähän takaisin aamupalan laitosta, kahvi jäi valumaan. Nyt onkin pääsiäinen, tänään Pitkäperjantai, ei silloin ole sopivaa ikkunoita pestä eikä muutakaan liioin touhuta. Näin opettivat mummo ja äiti aikoinaan. Rauhoitun siis pääsiäisen viettoon heitä ja heidän ohjeitaan kunnioittaen. Sinullekin toivotan leppoisia pyhäpäiviä!

27.3.2021 Lady lomittajana

Olen aiemmmin (8.9.) kertonut työstäni lomittajana ystäväni Virpin upeassa vanhasta navetasta kunnostetussa kodissa. Tehtäviini kuuluu hänen kotielämänsä kaikinpuolinen viettäminen, sillä pitkät työpäivät eivät salli sitä hänelle itselleen. Myös Hugo-kissan palvelusta on huolehdittava: hän istuu omalla vihreällä tuolillaan odottamassa aamupalan tarjoilemista pöytään ja iltapäivällä hänen nautittavakseen tulee sytyttää tuli valtavaan takkaan.

Lomittajan tehtävään pääsyä auttoi paitsi kunnioitettava ansioluetteloni myös skottilainen aatelisarvo. Olen Lady of Chaol Ghleann, omistan maata Dunans Castlen alueella Glendaruelissa. Koska olen tehtävään optimaalisen ansiokas, olen myös vaativainen työhön kuuluvien luontaisetujen tasokkuuden suhteen. Kiitettävän hyvin Virpi on osannut ottaa sen huomioon mm. työhuoneeni suhteen.

              

6.3.2021 Periaatteesta...

Lukion viimeisellä luokalla vuonna 1969, kevään viimeisellä psykologian tunnilla, pani opettaja meidät jokaisen sanomaan kaksi periaatetta, joiden noudattamiseen sitoutuisimme koko iäksi. Hienosti eteni homma pulpettijonoissa kunnes oli minun vuoroni. Kieltäydyin.

Lue lisää

Sanoin, etten mitenkään voi valita periaatteita, joita noudattaisin koko ikäni - lupaus kun on aina pidettävä - sillä eihän minulla ollut minkäänlaista elämänkokemusta vielä mihin periaatteeni perustaa. En vaan voi. Opettaja ilmoitti: "Kukaan ei lähde luokasta ennen kuin Delilah on periaattensa kertonut ja luvannut niitä aina noudattaa. Nämä ainaiset viisastelut ja konstailut saavat nyt loppua tähän!" Kun kello oli soinut välitunnille ja sieltä takaisin, olin antanut periksi kiukkuisille luokkatovereille. "Hyvä, nyt kaikki kuunnellaan, mitä Delilah on päättänyt."

Ok. Siis ensimmäinen: en koskaan tankkaa autoani itse, sen tekee aina mies ja toinen: en koskaan avaa sampanjapulloa itse, sen tekee aina mies. Opettaja mietti hetken, olivatko nuo nyt periaatteita lainkaan vai lisää viisastelua taas, mutta ei jaksanut alkaa enää analysoimaan pitempään, halusi varmaan yhtä nopeasti tilanteesta ulos kuin koko luokkakin.

Kymmeniä vuosia pidin lupaukseni. Sitten olin käymässä ystävän luona miehensä hautajaisten jälkeen. Hän pyysi minua olemaan "toinen aikuinen" tuolloin noin kymmenvuotiaan tyttärensä elämässä. Olin niin otettu luottamuksesta, että kotimatkalla Kesälahden huoltoasemalla tankkaukseen mennessä keksin, miten voisin osoittaa kiitollisuuteni. Mitä suurempaa voisin hänelle lahjaksi antaa kuin toisen periaatteistani? Ystävän kunniaksi luovuin siis ensimmäisestä periaatteesta ja tankkasin itse. Siihen saakka olin aina jahdannut jonkun miespuolisen työntekijän tai asiakkaan avukseni periaatettani selittäen. Soitin ystävälleni ja kerroin lahjasta. Kunniaksensa luettakoon, että hän ymmärsi sen arvon.

Tuo toinen periaate minulla on edelleen rikkumaton. Muita periaatteita olen tarkasti varonut ottamasta, sillä niistä tulee helposti kaltereita elämän kokonaisuuden kokemiseen. Eettisyys on asia ihan erikseen, se on eteeristä ja kevyttä ja kantaa kokemuksesta toiseen.

** 26.2. 2021 Edesmenneen isän huumori toi hyvän mielen taas tänään

Sähköpostiviesti pojalleni: "Olin katsomassa kaikessa rauhassa pullaa mutustaen Suomen kaunein koti -tallennetta. Yhtäkkiä aistin isän sanovan jotakin. Alussa oli jokin säe, jota en saanut kiinni, mutta loppuosa lausahduksesta kuului selvästi "mut pääsin voittajaksi".

Lue lisää

Hän viestitti tunteen, että se oli hänen kommenttinsa ja onnittelunsa Korkeimman Oikeuden päätökseen, jolla tien perustaminen tontilleni sai tänään lainvoiman. Etsin, googlasin, koska tuli tunne, että liittyy Vänrikki Ståhlin tarinat -teokseen. Isällä oli tapana lausua siitä pätkiä aikoinaan ja rytmi tuntui siihen sopivan. "Oli markkinoilla kansaa, kalua, vaan ei mulla ostoon halua..." oli yksi usein kuultu lausahdus. Ehkä ei sanasta sanaan noin, mutta tuokin tuli mieleen saman tien kuin vahvistuksena, että just niin, etipä siitä runokirjasta.

Laitoin googleen hakusanat "mut pääsin voittajaksi". Ja kas kettusta, tulokseksi tuli Runebergin runo "Döbeln Juuttaassa" ja tietenkin teoksesta Vänrikki Ståhlin tarinat! Luin runon kokonaan, se kertoo taistelutarinan. Lopputuloksena sodasta - hitto vie: "Työ tehty on, mä pääsen voittajaksi". Tajusin, että isähän se v. 1994 alkaneen tieprosessin ensimmäisessä vaiheessa oli asiamiehenä. Uusi haku googlessa, sillä isä virnuili, että "niin se oli tämäkin tiejuttu 30-vuotinen sota". Ja sitten google vahvisti Runebergin kertoneen teoksessaan 30-vuotisesta sodasta.

Aika metka huumori, niin isää kuin vain voi olla. Kiitokset hänelle suuresti niin voitosta kuin viestistäkin. Niin tyypillistä isää, ettei voi erehtyä!!"

Poikani vastasi saman tien: "Törtö kauta kulkenine kielety. Aia taite raivatu till. Alpert Ahrepäri puoleto, Toivo Marjonieni."

Minä siihen: "Mitäs se tuo nyt on?"

Poikani: "En muista mistä se ukki oli sen joskus kuullut / nähnyt, mutta niin paljon se sitä hoki - ja sitten porukassa hoettiin - että tuntui olevan mielessä enemmälti miettimättä. :)

Minä: "No justiinsa, vielä allekirjoitti viestinsä!!!!!!!"

Hymyilin isälle, kiitin ja sanoin taas kerran "olet rakas""


18.2.2021 Tietoiseksi omasta tietoisuudesta ja sen voimasta

Eräs nainen kertoi minulle olleensa aikoinaan seuraamassa ystäväni Kaija Juurikkalan sielunmuotokuvien maalaussessiota. Kaija oli maalannut erään paikalla olleen sielunkuvaa, mutta kertojasta se tuntui olevan kuitenkin täysin häntä kuvaava. Maalaukseen tuli voimakas väri, juuri sellainen, jolla...

Lue lisää

hän vastikään oli  olohuonettaan uudistanut. Kuvaan syntyi seuraavaksi tutun näköinen  pöytä, jonka toisella puolella istui naishahmo, toisella voimakas ja pelottava eläinhahmo. Juuri tuollaiseksi tämä kertoja koki häntä vastapäätä istuvan miehensä.

Kun maalattavana ollut oli alkanut vastustella, ettei tuo voi olla hänen sielunkuvansa, ei alkuunkaan, tämä kertojanainen oli silloin sanonut kokevansa, että työ kuvasi häntä. Tällöin mallina ollut nainen oli kivahtanut: ”No niin, siinä se taas tuli, aina minut ohitetaan. Oli tilanne mikä hyvänsä, aina minut ohitetaan. Minä aina sanonkin, että minut aina ohitetaan!” No niinhän se jo tutkitusti menee, sitä saa mitä ajatusenergiallaan vahvistaa, ei siinä uutta. Minua tässä enemmänkin hämmästytti se, että Kaija toimi tuon ohittamisen kaavan intuitiivisesti tietäen. Ilmeisesti Kaijan välityksellä tarjottiin mallina olleelle mahdollisuus oivaltaa toistamansa ajatuksen seuraus ja lopettaa ohittamisen hokeminen, huomata, että ehkäpä hän itse sanomisellaan sai taas kerran aikaan ohittamisensa. Oivallusta ei kuitenkaan tapahtunut, malli vain närkästyi. Sitä vastoin kertojanainen sanoi tajunneensa, kuinka vaarallista negatiivisten asioiden hokeminen on, niillä kun rakensi oman todellisuutensa. Jospa tuo siis olikin hänelle tarkoitettu oppimistilanne...

Hopi-intiaanien kasvattama Charles oli tullut Yhdysvalloista Suomeen ja juhli tavatessamme 80-vuotispäiväänsä. Kun  keskustellessamme valitin, etten sitten millään kokenut tätä suomalaista kulttuuria omakseni, se oli minulle aina vaan vieras, voin siinä pahoin enkä muuta toivonut kuin päästä pois, Charles keskeytti minut sanoen: ”That´s your old story, What´s the new one?” Tuo oli vanha tarinani, kuinka kuuluisi uusi? Näin hienosti Charles opetti minua varomaan sanojani, käyttämään tietoisuuteni voimaa oikein. Päätin muuttaa ajatukseni: maailmassa on todella monia mielenkiintoisia kulttuureita, joista moniin olin saanut jo tutustua ja mielenkiinnolla odotan, millainen on seuraava.


6.2.2021 Mietityttää

Uutiset, otsikot, artikkelit, dokumentit, jopa mainokset toistavat ilmastonmuutoksen ja sodan ja väkivallan ja huumeiden ja yhä nuorempien rikoksentekijöiden ja korruption ja perheväkivallan ja vähemmistöjen vainoamisen ja ties minkä uhkaa. Oletettavasti tällainen uutisointi aiheuttaa pelkoa monissa. Pelko lamauttaa tai panee puolustautumaan. Asiaan vaikuttaakseen entistä useammat lähtevät marssimaan ja toimimaan aktiivisesti uhattuna olevan asian puolesta. Usein se tapahtuu nostamalla esiin asiaa hätistelevä vastapuoli: rauhanmarssi sotaa vastaan, kylteissä "no more war", ajtukset sodan kauhuissa. Tutkimusten mukaan se, mihin keskitän huomioni ja ajatukseni, lisääntyy. Vahvistanko siis rauhanmarssillani sodan mahdollisuutta?

Mitä useampi on ajatuksiaan keskittämässä, sen konkreettisempi vaikutus. Näkyy jopa maapallon sähkömagneettisessa kentässä; näin tutkimus osoitti tapahtuneen mm. Dianan hautajaisten ja kaksoistornien tuhon uutisoinnin aikaan. Ajatus siis vaikuttaa, sen energia saa asioita aikaan. Jopa lukion psykologiassa (vai oliko se biologiassa, Wilma?) esitellään tutkimus kahdesta rottaryhmästä ja niihin ajatuksensa keskittävistä ihmisryhmistä. Ne, joille oli uskoteltu rottien olevan toivottomia, kehityskelvottomia, saivat rottansa niihin ajatukset keskittämällä sellaisina pysymäänkin. Toinen ryhmä oli ennakkoon vakuutettu rottiensa oivallisista kyvyistä ja keskittymisestä viisastuneina ne sitten pasteerailivat tuloksia mitattaessa. Hienoa muuten, että tällaista jo koulussa pohditaan! Olisipa mukava mitata muutosta meissä ja maapallon energiakentässä sen jälkeen, kun ajan kanssa uutisoitaisiin paljon hyviä uutisia. Vaikka kuinka pieniä, kunhan saisivat aikaa lämpimän läikähdyksen sisimmässä, lisäisivät  kiitollisuutta, hymyä ja halauksia.

24.1.2021 Uuden vuoden toivotukseksi

Ystäväni Ana oli lopettanut ammattiuransa balettitanssijana Belgradissa ja muuttanut koreografiksi ja tanssinopettajaksi Kanadaan. Sovimme, että kun aika on kohdallaan, tapaamme Serbiassa ja vierailemme hänen äitinsä luona tämän viikonlopputalossa Kosmai-vuorella. Eräänä päivänä sitten koneeni laskeuduttua Belgradiin...

Lue lisää

istuin Anan ja äitinsä seuraksi tuliterään henkilöautoon. Meitä odotellessaan ja sen vuoksi nyt sitten maaseudulta kaupunkiin tultuaan äiti oli pistäytynyt autokaupassa. Olin jo Analta kuullut, että äiti eli kaikkien normien ulkopuolella ja uskoi voivansa tehdä kaiken, mitä mieleen vaan juolahti. Siksi hänellä vastoin nuoruuden tiukan taloudellisen tilanteen ennustetta nyt oli vara ostaa auto, hänellä oli kaupunkiasunto Belgradissa, vapaa-ajan talo Kosmailla, asunto Espanjassa, jossa myös häntä 25 vuotta nuorempi aviomies. Äiti oli nyt 75-vuotias ja oli leskeksi jäätyään ollut tämän miehen kanssa onnellisesti naimisissa jo parikymmentä vuotta.

Äiti ajoi maaseudun mutkaisia hoitamattomia teitä kuin Tommi Mäkinen, Ana vinkui takapenkillä. Oli vaarallista, sivutieltä saattoi joku tulla traktorillaan maissikuorman kanssa, kanoja ja possuja juoksenteli tien varsilla, äiti ei ollut ennättänyt tottua vielä uuteen autoonsa niin, että olisi hallinnut sen täysin, heikko vasen jalka ei kytkimen käyttöä ainakaan helpottanut. Kuunnellessani muistelin Anan äidistään kertomaa ja pakko oli uskoa kaikki tarinat, tällainen meno vain vahvisti äidistä syntyneen mielikuvani. "Hei, hiljennä, ajoit jo tienhaaran ohi!" Äiti vaan nauroi ja pyysi malttamaan vielä hetken.

Auto kapusi vaivatta Kosmain ylärinteille. Nousimme autosta ukkosen ja sateen jälkeiseen avaraan niittymaisemaan. Auringon valossa värit olivat uskomattoman voimakkaat, taivas violetti ja alas viettävä rinne kirkkaan vihreä, pisarat kimmelsivät  joka puolella säteiden niihin osuessa. Katselimme hiljaa, Ana helpottuneena, minä lumoutuneena, äiti innoissaan. Alarinteessä kauempana kolme miestä rakensi aitaa ja äiti huikkasi heille tervehdyksensä. Sitten hän piirsi kävelykepillään laajan kaaren ilmaan näyttääkseen meille ostamansa tontin rajat. Paikka  oli sopivasti tullut myyntiin hänen seuraavaa projektia miettiessään. "Ensi keväänä tässä on hedelmätarha istutettuna!"

Ana putosi istualleen niille sijoilleen. Äiti kääntyi katsomaan meitä ja sanoi: "You see, dear girls, at this age one has to have a fresh start now and then!" (Katsokaas, rakkaat tytöt, tässä iässä ihmisellä pitää olla uusi alku aina silloin tällöin!)

Niinpä. Sanotaan, että muutos on välttämätön, jotta kehitystä tapahtuisi. Monissa meistä vasta kriisi tai onnettomuus on saanut aikaan ajattelun ja näkökulman muutoksen. Anan äiti ei ole kriisin muodossa tullutta herättelyä tarvinnut, hän kun on aina uskonut olevansa elämänsä ohjaksissa. Uskonut eikä torpannut tulevaa alkamalla epäröidä. Ei haluamalla vaan rakentamalla selkeän mielikuvan haluamastaan. Jos haluan keltaisen auton ja keskitän ajatukseni noin, haluni keltaiseen autoon vahvistuu, mutta itse autoa ei vain kuulu eikä näy. "Kyllähän minä ajaisin keltaisella autolla, mutta..." ja sama tulos; vain epävarmuus ja mutta-suhteeni vahvistuvat. Alkuperäiskansojen kuten uusimpien tutkimustenkin mukaan on uskottava, että minulla jo on keltainen autoni, lastattava mielikuvissa laukut sen takakonttiin, haistettava sen uusien istuinten tuoksu, kuultava lempikappaleeni sen kaiuttimista, koettava ihan konkreettisena tunteena sen tuoma kulkemisen vapaus. Tässä ja nyt, kiitollisuus - siinä luomisen avaimet. Sietääpä siis vahtia ajatuksiani, varoa pelkkää haluamista, haaveideni jarruttamista.

Kuuntelin Matias de Stefanoa: mitä matalammin värähtelemme eli vaalimme kaunan, epäuskon, kateellisuuden, vihan, katkeruuden yms. tunteita, sen pitempään viipyy tavoitteemme toteutuminen. Jos taas värähtelemme kiitollisuuden, myötätunnon, innostuneisuuden, rauhallisuuden, empatian yms. tunteiden taajuudella, tavoittelemamme toteutuu nopeammin. Näinkin siis vaikutamme omaan "kohtaloomme". Sietääpä siis miettiä, millaista värähtelyä elämäni muotoilijana lähetän.