Share |

Osallistu maailiskuun ohjauskeskustelun arvontaan!

** Yliaistillinen kokemukseni merkitty kahdella tähdellä

18.2.2023 Satuja, tunteita, elämyksiä

Viime viikko on ollut kuin vastapainoa maailmalla tapahtuneilla katastrofeilla katetuille uutisislähetyksille. Tuntuu, että lietsotaan pelkoa, ahdistusta, hätää. Mitä enemmän sitä saadaan katsojissa ja kuulijoissa aikaan, sen onnistuneempi on ollut uutisen välitys. En lähde moiseen mukaan, en halua olla tuollaista ahdistusenergiaa välittämässä eteenpäin. Etsin pieniä ihmeitä, toivoa. Iloitsen siitä videopätkästä, jossa raunioista esiin kaivettu muutaman kuukauden ikäinen vauva iloisena jokeltelee jo parin päivän kuluttua pelastumisestaan. Olen valinnut selviytymistä, yhteistyötä ja iloa välittäviä uutisia. Omiin päiviini valitsen ajatuksia ja tekemisiä, jotka saavan minut tuntemaan maailman ja elämän upeuden. Sellaista energiaa haluan voimistaa ja viedä eteenpäin.

Paljon ei isoja juttuja tosin ympärilläni tapahdu, tässä mummonmökissä ja sen pihapiirissä. Sitä arvokkaampia ovat pienet yksityiskohdat ja  ohikiitävät hetket: valkoselkätikka lounaalla talipötkössä, pihapolun kaarevat reunat harjan kanssa taiteiltuina, tulen rätinä uunissa, viimeisen viinerin yllätysilmestyminen pakastinlaatikon pohjalta. On ollut rauha olla, mennä omaan ajatusmaailmaan, upota kirjoihin ja kirjoittamiseen.

Olen omaksi ja läheisteni iloksi kirjoittanut satuja. Luomieni hahmojen maailmaan olen uppoutunut niin, että jopa koen ja tulkitsen ympärilläni tapahtuvat asiat niiden kautta. Istuin läppärin ääressä satua kirjoittaen, juonta kehitellen. Koneen sisältä alkoin kuulua rouskutusta. Hemmetti! Kuka sinne nyt on kaivautunut? Olisiko satuun pyrkimässä jokin uusi hahmo tuota kautta? Istuin ja kuuntelin. Voisinpa kuvata sen hetken, kun palauduin takaisin tähän ihmismaailmaan ja tajusin, että wordin taustalla ollut puoliväliin stoppaamani youtube-video oli lähtenyt iteksiään pyörimään. Vaihdoin ikkunaa ja siellähän se innokas kokki silppusi kaalia niin, että siitä se rouske lähti. Olin mielettömän iloinen, ääneen hihkuin kiitosta. Kiitosta siitä, että minulla on mielikuvitusta ja kykyä eläytyä noin voimakkaasti. Jopa omiin kirjallisiin tuotoksiini! Että olenkin mainio!

Mietin, millaiset toisten kirjoittamat tarinat ovat saaneet minut eläytymään noin voimakkaasti.  Saisin aikaan pitkän listan kunnon miettimisen jälkeen, mutta heti osaan jo sanoa muutaman novellin. Voimakkaan pettymyksen myötäeläminen Toivo Pekkasen novellissa Kaukainen saari sekä Nikolai Gogolin novellissa Päällystakki. Ihana helpotuksen tunne Eino Säisän novellissa Ukin piippu. Elämättömän elämän piirtymä Patricia Routledge`n monologissa A Woman of No Importance, kirjoittajana Alan Bennett. Dame Routledge on todella paljon enemmän kuin vain Pokka pitää -sarjan Hyacinth. Tässä linkki esitykseen youtubessa.

Jos innostut, etsi, lue, katso. Saat mieleenpainuvan viikonlopun!

8.2.2023 Sivistyksen huipullako ihminen nyt?

Hohhoijaa... tuskin tarvinnee kertoa, miksi suuresti epäilen nykyistä maailman menoa katsellessani. Mieluummin katselen muinaisia juttuja, arkeologiksi kun lukioaikoina haaveilin tulevani. Nyt suoritan kaivauksia youtubessa, ei mene polvet multaan ja hetkessä voi siirtyä kaivaukselta toiselle. Mitä sitten tutkin?

Hopi-intiaanien maailmankuva ja muinaiset legendat kiinnostivat jo lapsena. Heidän tarinansa kertovat useista maailmankausista, jotka päättyivät katastrofiin ja ihmiset joutuivat sopeutumaan uuteen alkuun. Yhä useammat nykytutkimukset antavat viitteitä samaan. Omat tutkimusmatkani ovat panneet sanomaan, että ei todella ole mahdollista miestyövoimalla ja alkeellisilla työkaluilla noiden valtavien rakennelmien tekeminen, vieläpä millilleen suoriin linjoihin ja tiettyihin ilmansuuntiin ja tähtimuodostelmiin nähden. Päätäni olen puistellut Cuscon kujilla, Sachsayhuamanin muureilla, Ollantaytambon seinämien vierellä Perussa, Petran kalliokaupungissa Jordaniassa, Newgrangen äärellä Irlannissa...

Nykyiset tutkimukset, joita ns. valtavirtatieteen edustajien on vaikea niellä, kertovat maapalloa kohdanneista "maailmanlopuista". On löydetty meteoriittien aiheuttamat tuhot, jäätiköiden sulamista seuranneet merenpinnan rajut nousut. Löytöjen perusteella on jouduttu määrittämään uudelleen suhde muinaisiin legendoihin; ne saattavatkin olla perimätietona kulkeutuneita kuvauksia muinaisista katastrofeista. Megaliittisten kivirakennelmien tekijät eivät ehkä tulleetkaan tähdistä vaan olivat omia osaajiamme aikana, jolloin tekniikka oli huomattavasti kehittyneempää kuin meillä nyt. Joku vuosi sitten Gregg Bradenin työpajan tauolla katselimme hänen saamiaan Nasan valokuvia rakennelmista kuussa. Jäi mieleen, että Gregg sanoi uskovansa maapallon asukkaiden kyenneen ammoisina aikoina liikkumaan avaruudessa ja rakentamaan tukikohtiaan matkojensa varrelle.

Entäpä jos todella olemme olleet hakoteillä oman menneisyytemme suhteen? Uudet löydöt ja tarkemmat tulkinnat panevat vanhat käsitykset seinää vasten. Niin tämäkin video, jossa valitettavasti ei ole suomenkielisen tekstityksen mahdollisuutta: On the Traces of an Ancient Civilization - what if we have been mistaken on our past?.

26.1.2023 Sattumako saattelee vai tietoisuusko tietä näyttää?

Tammikuu on ollut henkilökohtaisten keskustelujen ja pohdintojen aikaa, kiitos kaikille sellaiseen osallistuneille! Nyt sitten palaan taas näihin kaikille suunnattuihin pohdintoihin. Vuoden ensimmäinen tallenne vie otsikon mukaiseen aiheeseen.

6.12.2022 Luottamus ja kiitollisuus

Mummonmökkini uunia lämmittäessä ja huussireissun yhteydessä lumia auton päältä lakaistessa ajatukset lensivät näihin aikoihin viisi vuotta sitten. Istuimme ystäväni Kaija Juurikkalan ateljeessa hänen maalauksistaan tehtyjä kortteja pakkaamassa. Kussakin kortissa oli maalauksen alla jokin Kaijan ajatelma. Meitä puhutti luottamusteksti - voiko luottaa vain osittain? vai onko niin, että joko luotat tai et?

Miten olenkin tuota luottamusta...

Lue lisää

viimeiset pari vuotta pohtinut ja harjoitellut. Sitä tukemaan olen saanut koko ajan selviä osoituksia näkymättömän maailman olemassaolosta. Viimeksi viime viikolla näkijäystäväni  soittaessa. Kesken kuulumistensa hän puuskahti: "Mitä se Michael oikein kinkusta puhuu, miten hyvää... Ei kai kanadalainen mies nyt kinkusta mitään ymmärrä!" Edesmennyt ystävä Michaelhan se siinä, selvästi. Kerran hän joulukuisen vierailunsa aikana kehui olevansa sukunsa paras kiitospäivän kalkkunan paistaja, täytteet saivat vieraat aivan ekstaasiin. Panin parastani kinkunpaistoani kehuen. Todisteita vaadittiin. Siispä kinkun hankintaan. Kun se oli paistettu, ei Michael muuta syönyt kuin kinkkua ruisleivän päällä.

Näkymättömän ohjaustaidoista tulee siitäkin osoitusta usein. Viimeksi sain ilmoituksen juttuni hyväksymisestä erääseen facebook -ryhmään. Minkä jutun? En ollut sinne mitään juttua lähettänyt! Oliko joku nyt intoutunut minun nimissäni kirjoittamaan? Tarkistin. Siellä oli juttuni siitä, kuinka puhelimeni soitti minun siihen koskematta tai mitään muutakaan komentoa antamatta vuosien takaiselle tuttavalle, joka oli apua vailla. Nyt sitten jo toinen tekniikkakikka näkymättömältä.

Näitä osoituksia miettiessä palasin tuohon luottamuksen pohdintaan. Luotinko? No, kokonaisuutena kyllä tiesin ohjauksen toimivan, mutta anteeksi pyydellen lipsuin välillä yksittäisissä tapauksissa. Siinä se tuli. TIESIN sen toimivan. Se oli se tärkein oivallus! Jos tiedän jonkin asian, en edes mieti, luotanko siihen vai en. Kuin tilauksesta (tietenkin...) satuin katsomaan youtubesta samanmoista pohdintaa, vaikka videon otsake näytti muuta asiaa. Siinä sanottiin samaa: kun tietää varmasti, homma hoituu, esimerkkinä huoneen nurkasta nurkkaan käveleminen. Normaalissa terveyden tilassa et tuota edes mieti, kävelet vaan. Tiedät, että siihen pystyt, sinun ei tarvitse miettiä, voitko luottaa sen tapahtuvan vaiko et.

Tuo oivallus tuntui aivan fyysisenä läpi kehon menevänä tunteena. Olin vellonut ison asian kanssa saamatta siihen minkäänlaista ratkaisua, koska en osannut luottaa näkymättömän ohjauksen toimivan näin suuressa mittakaavassa. Nyt koin varmaksi, että aivan yks lysti, mikä ja minkä kokoinen juttu on käsillä, se kun on ohjaukselle aivan sama. Nyt TIESIN sen. Oivalsin tämän olleen minun kaksi vuotta kestäneen luottamuskoettelemukseni opetus. Tämä oivalluksen päivä oli viime viikon torstai. Perjantaina tuo kaksivuotinen koettelemus ratkesi. Minut valtasi niin suuri kiitollisuus, etten malttanut edes nukkua viikonloppuna. Keittelin kahvia aamuyöstä, sytyttelin kynttilöitä, kaivoin pakkasesta mariannerouhepullia ja kääretorttua. Juhlin Näkymättömän kanssa.

Toinen kiitollisuuden hetki tänään. Kiitokseksi isälle osuudestaan itsenäisyytemme säilyttämisessä sytytin kynttilän.


Toinen kiitollisuuden hetki tänään. Kiitokseksi isälle osuudestaan itsenäisyytemme säilyttämisessä sytytin kynttilän.

27.11.2022 Mitättömäksi itsensä kokeminen on vain tunne, ei todellisuus

Samoihin aikoihin ohjauksen tilanneilla on usein samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia. Näistä muodostuu ohjausteema, joka viime aikoina on ollut huono itsetunto, itseluottamuksen ja omanarvontunteen puuttuminen. Oman mitättömyyden ja ainaisen epäonnistumisen tunne purkautuu keskustelun aikana useasti toistettuun ajatukseen "ei siitä kuitenkaan mitään tule".

Ensinnäkin: mitättömäksi itsensä kokeminen on tunne, jolla on omat aikaansaajansa. Useimmiten tunne on kehittynyt varhaislapsuudessa ensimmäisten elinvuosien aikana. Tämän kuultuaan moni ohjauskeskusteluun osallistuja on todennut, kuinka menetti turvalliset läheisensä jo pienenä. Jotkut muistavat olleensa syrjäytettyjä, jopa pahoinpideltyjä. Terve itsetunto ja itsensä hyväksytyksi kokeminen ei kehity ilman rakkautta, turvaa ja kannustusta.

Toiseksi: hokemalla noin luo ajatusenergialla todellisuutensa, jossa mistään ei todella tulekaan mitään. Alitajunta ottaa totena sen, minkä ajattelet ja sanot, totesi aikoinaan Joseph Murphy teoksessaan "Alitajuntasi voima". Nykytiede sanoo, että se, mihin keskität ajatuksesi ja energiasi, vahvistuu.

Sain ohjaukseen osallistuneelta linkin lehtijuttuun, jonka hän koki saamansa ohjauksen vahvistukseksi. 

** 19.11.2022 Reality shifts - todellisuuden muutokset

Todellisuuden muutokset ovat fyysisin aistein havaittuja mystisiä ilmestymisiä, katoamisia, muutoksia tai paikasta toiseen siirtymiä, jotka ilmenevät ilman mitään suoraa fyysistä väliintuloa tai suoritusta (Cynthia Sue Larson: Reality Shifts). Tuntuuko tutulta ilmiöltä? Kuuntele kokemukseni ja kerro omasi!

31.10.2022 Luonnon ehdoilla

Lähistöllä pyörii karhu talviunipaikkaa etsien. Asettukoon rauhassa, mikäpä tässä odotellessa: uunissa tulet, kahvi tuoksuu, lukemista riittää.

** 26.10.2022 Yhteys näkymättömään maailmaan

Olen vähitellen tottunut siihen, että ns. tuonpuoleisesta saan välitettäväksi viestejä enkä enää vastustele ja kiemurtele vaan toimin. Mutta se, että näkymätön energia käyttää jopa tekniikkaa toiminnassaan, saa hätkähtämään. Istuin kaikessa rauhassa aamukahvilla, kun kauempana oleva puhelimeni ilmoitti naisen äänellä "yhdistetään XX:lle". NImi oli yhteystiedoissa olevan vuosien takaisen tuttavan nimi. Hölmistyneenä kurkotin ottamaan puhelimen käteeni ja samalla XX vastasi. Selitin hänelle ihmeissäni, mitä oli tapahtunut. Kerroin, etten ole edes tiennyt puhelimessani olevan tällaista ominaisuutta, vaikka vuosia olen laitetta käyttänyt. Ja vaikka olisikin, mutta että itsekseenkö puhelin sitä käyttäisi?! ( En muuten löytänyt tätä ominaisuutta jälkeenpäinkään tutkiessani.) Vastaaja kertoi edellisenä iltana pyytäneensä konkreettista osoitusta energiahoitajansa vilpittömästi tekemään mutta kovin epätodelliselta tuntuvaan kuvaukseen enkeleistä ja henkimaailmasta. Nyt hän sen koki saaneensa. Minä taas olin tuossa aamukahvilla ennättänyt miettiä, miten iltapäivän keskusteluun tulijalle voisin kertoa näkymättömästä koirasta, joka oli jo muutaman päivän pyörinyt jaloissani ja selkeästi liittyi häneen. Oliko todella noinkin outo kuin koiran tekemä yhteydenotto näkymättömästä maailmasta mahdollinen? Minä sain osoituksen siitä, että mikäs outo se koira nyt on, on näitä yhteydenottotapoja vielä merkillisempiäkin!

15.10.2022 Ajatusenergia on luova voima, tietoisuus sen työkalu

Mietin, milloin aloin tarkastella yliaistillisia kokemuksiani kvanttifysiikan valossa. Löysinkin kuvauksen tuosta päiväkirjastani. Oli syksy 2010 Kreikassa, minä Lynne McTaggartin kirjoja bougainville -köynnösten varjostamalla patiolla lukemassa. Kuuntelepa kuvaukseni.